Kitarat: kitarakamat ›

Kolhuja voi tosiaan yrittää paikkailla esim kynsilakalla (jonka hyvyys perustuu siihen että se on niin paksua jööttiä että lakkapinnassa oleva kolo täyttyy sillä, mutta oikein todella hyvin toimivasta kolhujen poistosta en ole kuullutkaan. Viimeistään sopivassa sivuvalossa tarkastelu paljastaa paikatut naarmut muusta sileästä lakkapinnasta. Eli bodyn täydellinen uudelleenmaalaus on ainoa ratkaisu todella saumattoman pinnan palauttamiseen. Mutta miksi niitä naarmuja ylipäänsä on peiteltävä?
 
Omien kitaroideni kanssa olen sillä linjalla että naarmut ovat elämän ja käytön jälkiä, jotka saavat jäädä näkyviin. Ne antavat luonnetta kitaralle ja kertovat siitä että hyvää soitinta on käytetty paljon. Eiväthän vanhenevan ihmisen rypytkään ketään huonoksi tee? Tästä keskustelun aiheesta voi vetää suoran sillan siihen, että nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan muutenkin vahvasti vallalla halu pitää kaikki kokoajan uuden näköisenä, ikäänkuin mikään ei saisi näyttää niin vanhalta kuin se todellisuudessa on. Puusta, aidosta luonnomateriaalista, tehdyt soittimet vanhenevat usein kauniisti, esimerkkinä vaikkapa todella elegantisti kellastuva nitroselluloosalakka vanhoissa Fendereissä. Naarmut ja muut käytön jäljet ovat osa tätä yhtälöä, enkä siksi omien soittimieni naarmuista luopuisi vaikka saisin täysin samanlaiset, samanikäiset mutta naarmuttomat soittimet tilalle. Nehän ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi omien kätten jälkiä. ;-) Suurin naarmu basson bodyssa muistuttaa humalaisesta riehujasta Jyväskylän keikalla keväällä '95 jne jne. Vähän kuin päiväkirjaa selailisi!