Bänditoiminta ›

En tiedä aloittelevista bändeistä, mutta jotkut muut tuntuvat kovastikin miettivän, mikä myy, esim. THE Rasmus. Se tosin taisi olla levy-yhtiön päätös. Ensin rallattelua, ja sit huomataan, että "synkkyys" myy. Mistä sitten seuraa, että journalistit jaksavat mainita "goottivivahteista" vain sillä perusteella, että siinä on jotain melankolista. Ja menee teineihin läpi.

Useimmat genret on melko keinotekoisia. Eikä kukaan ole ennen tätä postmodernia aikaa miettinytkään, että minkätyylisiä piisejä tekisi... Sitä paitsi yleensä genret keksitään vasta jälkikäteen, kun huomataan, että onhan näissä kai jotakin yhteistä.
 
Toisaalta nykyisen postmodernismin aikana minkätahansa genren alla voi soittaa melkein mitä tahansa. Joku tilujatsi ja moderni klassinen menee ihan hyvin samaan soppaa, esim....

Useimmat genret on melko keinotekoisia. Eikä kukaan ole ennen tätä postmodernia aikaa miettinytkään, että minkätyylisiä piisejä tekisi...
 
Kyllä sitä on kaiketi aina mietitty.
 
Buddy Hollyn ja Cricketsien levyjä piti julkaista vuoroon artistin ja bändin nimellä, etteivät "lälläripalat" sotke bändin linjaa ja toisinpäin.
 
Amadeus-elokuvan nähneet muistanevat, kuinka Mozart ja Salieri puivat samaa aihetta.
 
Gregoriaaninen kuorolaulu sai alkunsa, kun paavi Gregorius asetti tiukan säännöstön, mihin tyyliin saa laulaa; mm. kielsi varsinaiset soinnut.
 
Aivan varmaan se apinames, joka kolmantena alkoi hakata kahta kiveä yhteen luolansa edessä, joutui valitsemaan, kopistaako kuten naapuriluolan kaveri, vai nakuttaako kuten kauemman luolan tyyppi.

Sikäli on aika huvittavaa joskus lukea kuinka levy-yhtiöt kontrolloivat kaikkea ja kuohivat arrtistin, kun todellisuudessa artisti usein tekee sen myös itse.
 
Jep. Itsesensuuri on sensuurin jalostunein muoto.
:-)
 
Mutta kyllähän tää on aihe, jota joutuu oikeasti pohtimaan, hyvässä ja pahassa, jos on tarkoitus päästä johonkin ja tulla otetuksi vakavasti.
 
Tosiaan, sitä kannattaa varoa ettei kaiva vain sieltä oman lempparibändin kaivosta. Sieltä löytyvät aarteet ovat yleisöllekin tuttuja
:-)

Tosiaan, sitä kannattaa varoa ettei kaiva vain sieltä oman lempparibändin kaivosta. Sieltä löytyvät aarteet ovat yleisöllekin tuttuja
:-)

Joo, tai voihan sitäkin tehdä...musiikki on hauska harrastus. Samoin voi soittaa vaikka coverbändissä, joka sekin on varmasti kivaa puuhastelua.

Mutta loppupeleissä, jos haluaa edetä vähän pidemmälle, se vaatii aika paljon asennetta ja oikeesti oman tyylin hakemista.

Ja siis aika harva keksii mitään täysin uutta...pikemminkin muokkaa ja keksii odottamattoman yhdistelmän...tai löytävät jotain, mitä ei kaikki juuri nyt eivät tee. Hyvä esimerkki on vaikkapa TB tai vaikkapa Darkness, jotka ponnistivat aivan odottamattomasta suunnasta menestykseen. Ja kummatkin bändit tunnistaa välittömästi! Eli niillä on vahva persoona.

Kyllä se linja löytyy tekemisen myötä, ei kannata alkuun ainakaan liian tiukkoja rajoja asettaa. Tekee biisejä ja soittaa ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua missä bändi on vahvimmillaan, ja sille tielle sitten lähdetään. Ismo Alanko sanoi muistaakseni Sisäinen Solarium levyn tekemisestä jotain tyyliin: "Aattelin tehdä tälle levylle jotain sellasta kunnon etno-vaikutteista musaa. Sitten aina kun aloin kirjottaan biisiä niin tuli vaan sellasia poppiralleja, niin aattelin että kirjoitetaan nyt pois kuljeksimasta.." :)

Kyllä se linja löytyy tekemisen myötä, ei kannata alkuun ainakaan liian tiukkoja rajoja asettaa.
 
Näin on ollut aina, en oo koskaan halunnu asettaa itselleni rajoja enkä ole koskaan etukäteen miettinyt mitä teen. Annan vaan tulla mitä tuleman pitää. Mutta: Yksin tekeminen harvemmin tyydyttää mua, mä tartten inspiksen jostain, sen saattaa saada rumpalilta, basistilta tai laulajalta. Tällä hetkellä suurin inspiraatio tulee nimenomaan laulajalta ja oikein koko ajan odottaa että milloin pääsee taas soittamaan.
 
Biisinteko meillä voi olla ihan spontaania, täysin ennalta arvaamatonta.. jommallakummalla tulee joku juttu mieleen, äkkiä soitinta käteen tai laulua ilmoille ja avot, siitä se lähtee ja yleensä menee niin että tulee kerralla aika valmiiksi. Koskaan ei olla yhden biisin kimpussa kauaa värkätty.
 
Toinen tapa on se, että laulajalla on joku valmis melodia, minkä hän mulle laulaa ja mä etsin siihen kitarastani sävelen.. ja tää käy yllättävän iisisti, olen itsekin yllättynyt siitä kun mun sävelkorva ei oo mikään erikoinen todellakaan.
 
Kolmas tapa on sitten se, että mulla on joku biisiaihio valmiina, tai hokaan semmosen ja teen valmiiksi.. sitten laulaja tekee sanat ja sovituksen siihen omalla ajallaan.
 
Monta biisiä ollaan tehty niin, että on vain alettu vetämään ja se on siinä, kerralla valmiiksi. Sen jälkeen vain säkeistöt kohdalleen ja pieni viimeistely. Ne vain tulee jostain..
 
Yks erikoisin tapaus, ku tehtiin biisi, oli Helsingissä Sörnäisissä lähikaupan pihalla kun laulaja alkoi yhtäkkiä latomaan sanoja suustaan.. kirjoitti niitä paperille ja lauloi samalla.. mulla oli kitara messissä ja sitä mukaa kun kuuntelin laulua, tein siihen mielessäni kitarat. Kohta kokeiltiin miten natsaa, ja toimihan se.. soitettiin biisi seuraavana iltana keikalla. ..paitti siellä keikalla se meni vähän huonosti ku allekirjoittaneella hukkui se alkuperäinen sovitus hiukan ;).. ku sitä ei keretty treenata lainkaan. Onneks yleisö ei tienny sitä:)
 
No joo, tuo nyt menee jo eri asiaksi, mutta pointti on se, että tyyli on täysin vapaa.. tehdään sitä mitä tulee. Ollaan tehty hevimpää, popimpaa, bluesimpaa ja rokimpaa ja lisäksi ihan alternative-matskua.

Amadeus-elokuvan nähneet muistanevat, kuinka Mozart ja Salieri puivat samaa aihetta.
 
Gregoriaaninen kuorolaulu sai alkunsa, kun paavi Gregorius asetti tiukan säännöstön, mihin tyyliin saa laulaa; mm. kielsi varsinaiset soinnut.
 
...Tuskin Mozart tiesi olevansa "klassimiksi" kutsuttavan tyylisuunnan merkittävin edustaja.
 
Ja gregoriaaninen kirkkolaulukin sai nimensä lähinnä pilkanomaisesti ja sekin nimettiin vasta jälkeenpäin. Yleensäkin ennen tätä postmodernismin aikaa tyylilajien nimet on keksitty enemmän ja vähemmän jälkikäteen.
 
Itse asiassa tuo paavi Greagrius oli alunperin kokonaan musiikkia vastaan. Sitten se peruutteli tyyliin: Jos musiikkia on oltava, se on oltava yksiäänistä. Ja jos nyt pitää äänissä olla, niin ainakin äänet seurailevat toisiaan...
 
Kaiken kaikkiaan Gregoriuksen innoittamana monet sen ajan säveltäjät intoutuivat rikkomaan Gregoriuksen sääntöjä, ja siksi musiikkikin meni eteenpäin koko ajan.

...Tuskin Mozart tiesi olevansa "klassimiksi" kutsuttavan tyylisuunnan merkittävin edustaja.
 
Joo, tuskin samoin kuin 1916 ei kukaan vielä puhunut ensimmäisestä maailmansodasta:-)
 
Barokin jälkeen tuleva uusi tyyli, kevyempi ja sirompi rokokoo, kumminkin havaittiin suht reaaliajassa, siis se, että tyyli vaihtui.
 
Nimillähän ei sinänsä ole väliä, ne määrittää usein jälkimaailma, tärkeämpää että nähdään ajan kääntyvän.

Nimillähän ei sinänsä ole väliä, ne määrittää usein jälkimaailma, tärkeämpää että nähdään ajan kääntyvän.
 
Komppaan.
 
Mutta onko tyylilajia olemassa ilman nimeä?! Tyylilajihan tarkoittaa yhteistä nimittäjää jollekin joukolle, ja jos sitä nimeä ei ole, ei ole myöskään tyylilajia. Siis tyylilaji on munsta nimenomaan substantiivi, jota voidaan täsmentää adjektiiveillä.
 
Ja Mozartia tuntien tuli vielä mieleen, että se kyllä varmasti tiesi, että hän on universumin merkittävin säveltäjä, mutta vasta jälkipolvet tiesivät hänen edustaneen klassismia.

Mutta onko tyylilajia olemassa ilman nimeä?! Tyylilajihan tarkoittaa yhteistä nimittäjää jollekin joukolle, ja jos sitä nimeä ei ole, ei ole myöskään tyylilajia. Siis tyylilaji on munsta nimenomaan substantiivi, jota voidaan täsmentää adjektiiveillä.
 
Erittäin hyvä kysymys.
 
Mä kuitenki sanoisin että on, koska on tullut luettua noita aikalaiskuvauksia eri populaarimusiikin murroksista, ja joka välissä käy selväksi, että fiksuimmat tietävät olevansa "jonkin uuden jutun" jäljillä, mutta eivät välttämättä tiedä, mikä se tulee olemaan - ja eivät varmastikaan tiedä miksi se tulee muodostumaan.
 
Ramones, Voidoids, Television ja Blondie tiesivät vuonna 1976 tekevänsä jotain uutta, mutta eivät kutsuneet sitä punkiksi tai uudeksi aalloksi. Punk-nimityksen keksivät vasta Lester Bangs ja Malcolm Mc Laren (siitä huolimatta, että Punk-niminen 'zine oli jo olemassa).

Aika monilla bändeillä saattaa olla selkeä käsitys siitä mitä he soittavat. Ongelma on omasta mielestäni usein vaan siinä, että helvetin iso osa haluaa soittaa sellaista musaa, jota on kuunnellu nuorena....suosikit paistaa läpi.
 
Omalla kohdalla haluaminen riippuu siitä minkälaista musiikkia tuntee, minkälaista musiikkia soittokaverit tuntee ja minkälainen on tilanne, jossa musiikkia on tarkoitus esittää.
 
Periaatteessa olen yhtä innokas esittämään niin funkkia, virsiä, lastenlauluja, iskelmiä, Hammond jazzia jne. Riippuu tilanteesta miten motivoitunut on mihinkin. Jos saisin palautetta, että ihmiset haluaa kuulla vanhoja virsiä, niin saattaisin hyvinkin innostua sellaistenkin esittämisestä ja opiskelemisesta vaikken tähän mennessä ole paljonkaan ollut virsien kanssa tekemisissä.
 
Usein monilla se vielä liittyy ehdottomuuteen, eli tyypit asettaa hirveän ahtaat rajat sille mitä tehdään.
 
Sitä ihmettelenkin. Ahtaat rajat eivät ainakaan mitenkään edesauta oppimista monipuoliseksi muusikoksi.
 
perinteinen "rock"-pahennuksen herättäminen on kohtuullisen puuduttavaa ja itseasiassa aika konservatiivista. "Rankka" ei ole useinkaan oikeesti rankkaa.
 
Rockista on tullut niin yleisesti hyväksyttävää, että sitä soittamalla on vaikea herättää paheksuntaa.
 
Välttämään olen pyrkinyt joitain pinnalla olevia uusia muodikkaita kaupallisuushakuisia tyylisuuntia, joilla en tunnista mitään mielenkiintoista traditiota, johon voisin tutustua. Meininkiä, jossa riittää, että artisti on mukavan tai coolin oloinen tyyppi ilman, että musiikissa itsessään olisi juurikaan mielenkiintoista sisältöä.
 
-----------
 
Ja Mozartia tuntien tuli vielä mieleen, että se kyllä varmasti tiesi, että hän on universumin merkittävin säveltäjä, mutta vasta jälkipolvet tiesivät hänen edustaneen klassismia.
 
Mistähän hemmetistä johtuu, etten ole ollut mitenkään erityisen kiinnostunut Mozartin musiikista - on tietenkin mahdollista kiinnostua?
 
Itse olen tuuminut, että ainakin Bach rulettaa...