Etno, proge, latin ›

Satuin näkemään kaupassa tällaisen levyn, no hinta ei ollut paha, joten päätin pistää ostoskassiin. No kuuntelimpa tämän, niin huomasin, että tässä käytetään todella paljon konesoundeja (esim. rummut) Itse en tästä asiasta tykännyt yhtään, ja alkoikin tässä mietityttämään, että onko hancockin musiikki yleensä tällaista? Vai sattuiko vastaani vain hieman erilainen tuotos? En ole paljoa kuunnellut herran tuotantoa. Mitä mieltä itse olette tästä? Itse en tuosta kauheasti tykännyt.

No ei oo ei... puhtaasta jazzista funkkiin...

Hancockin discografia on aika monipuolinen, sisältäen pianojazzia, funkia, fuusiota jne. Rockit-levy on minulle tuntematon, mutta ko. niminen biisi on tuttu. Sitä ei varmaankaan voi pitää tyypillisenä Hancock-biisinä, mutta kun rinnalle laittaa vaikkapa Maiden Voyage ja Head Hunters -levyt, saa jonkinlaisen käsityksen miehen urasta. Itse en hirveästi lämpene Rockit-biisin tyyppiselle lätkyttelylle.

Herbie Hancockin ja kaikkien muiden artistien levyissä pitäisi olla selkeästi sanottuna että minkätyylistä musiikkia ne sisältävät. Varmasti monella käynyt ihan samalla tavalla. Tuo ei ole edes Hancockin pahin levy tuossa yllätysmielessä...
 
Hancock on tehnyt ihan puhdasveristä pop-musiikkia myös (Lite Me Up -levy vaikkapa joka ei ole edes disco-funkkia vaan ihan poppia). Hän on yksi suurimmista jazzpianisteista sekä myös fuusion aivan tärkeimpiä hahmoja (Corean ohella ns. jazzin kameleontti)
 
Rockit on periaatteessa ihan hauska levy, en tosin ihan omistamisen arvoiseksi katso. EDIT: siis levyn nimi oli "Future Shock" ja "Rockit" on sen ensimmäinen raita
 
Hancockin tuotannosta voisi sanoa sen verran että 60-luvun levyt (joista kuuluisin on Maiden Voyage) ovat monet akustisen jazzin (60-luvun boppia) klassikoita. Jazz-funk -levyistä kuuluisimmat on Thrust ja Headhunters. Fat Albert Rotunda on ihana instrumentaali soul -levy vuodelta 1969 (aivan pakkohankinta mun mielestä). Crossings ja Sextant ovat semmoista kokeellista fuusiota (varsinkin Crossings on mielettömän hyvä). Mr.Hands on monipuolinen ja erittäin hyvä fuusiolevy vuodelta 1979. Mainitaan vielä Feets Don't Fail Me Now joka on hauska vocoder discolevy funkriffeillä (todella stimuloiva mutta kuluu käytössä nopeasti).

Rockit on periaatteessa ihan hauska levy, en tosin ihan omistamisen arvoiseksi katso.
 
Onko Rockit todellakin joku Hancockin levy, vai tarkoitetaanko tällä Future Shock -levyä, jonka aloitusbiisi Rockit on?

onko hancockin musiikki yleensä tällaista? Vai sattuiko vastaani vain hieman erilainen tuotos?
 
No ei ole, ja kyllä sattui. Kyllä hänet nimenomaan jazz-pianistina tunnetaan. Äijä kun on sellainen mestari, että on kädenjälkensä jättänyt melkeinpä genreen kuin genreen (jos vähän liioitellaan). Tuokin levy/biisi on omassa genressään klassikko, ja pelkät scratch-osuudet kuulemma ovat vaikuttaneet suuresti _sen_ alatyylin tavaraan. Mutta...
 
Herbie Hancock on tunnetusti eräs niistä kaikkein suurimmista jazz-pianisteista, jonka täysin uniikki rytmiikan ja harmonian taju on täysin hänen omaansa, mutta kuitenkin jalostettuna Wynton Kellyn ja Bill Evansin tyyleistä. Aloitti tyylillisesti 60-luvun alussa perus-hardbop-linjalla, Milesin bändissä tyyli muotoutui hieman vapaammaksi. Myös ilmiömäinen komppaaja rytmisektiossa ollessaan, tuntuu tietävän etukäteen tasan mitä solisti soittaa (esim. Milesin levyillä). 70-luvulla sai sitten päähänsä tehdä sen ajan idolinsa Sly Stonen hengessä funkahtavan levyn. Tuloksena oli Headhunters, kaikkien jazzfunk-levyjen emo; myös käytännössä veti pohjat sille, miten Fender Rhodes -sähköpianolla tuota tyyliä tänäkin päivänä vedellään.
 
Lähdepä näistä levyistä liikkeelle (kuuntele mieluummin kronologisesti, lähtee perinteisemmästä hardbopista, hieman vapaampaan postboppiin, jazzfunkiin ja taas jazziin takaisin...)
 
Parhaat Hancockit, TOP 15+1
 
60-luku
 
1. Herbie Hancock: Takin' Off (20-vuotiaana! Silti kaikkien aikojen parhaita debyyttejä, ellei peräti jazz-levytyksiä)
2. Herbie Hancock: My Point Of View
3. Lee Morgan: Cornbread
4. Donald Byrd: Free Form
5. Herbie Hancock: Maiden Voyage
6. Herbie Hancock: Speak Like A Child
7. Herbie Hancock: Empyrean Isles
8. Wayne Shorter: Speak No Evil
9. Miles Davis: Miles In Europe
10. Miles Davis: My Funny Valentine
11. Miles Davis: Nefertiti
 
70-luku
 
12. Herbie Hancock: Headhunters
13. Herbie Hancock: Thrust
14. Herbie Hancock: Flood
 
90- ja 00
 
15. Herbie Hancock: New Standard
16. Herbie Hancock: Gershwin's World

Onko Rockit todellakin joku Hancockin levy, vai tarkoitetaanko tällä Future Shock -levyä, jonka aloitusbiisi Rockit on?
 
Joo, sekosin tässä kohtaa. Olen kyllä omistanut levyn joskus.

Lähdepä näistä levyistä liikkeelle (kuuntele mieluummin kronologisesti, lähtee perinteisemmästä hardbopista, hieman vapaampaan postboppiin, jazzfunkiin ja taas jazziin takaisin...)
 
Mitäs vikaa noissa levyissä "Fat Albert Rotunda", "Crossings" ja "Mr.Hands" on, joista mä pidän melkein eniten? Ainakin tuo kokeellinen fuusiokausi pitäisi huomioida mitä Crossings edustaa. Saattaa olla hyvinkin Hancockin luovinta aikaa.

Minulla on vain levy"The New Standard".
Kuinka hyvin se edustaa Herbie'n tuotantoa. Olenko aloittanut "väärästä päästä".

Minulla on vain levy"The New Standard".
Kuinka hyvin se edustaa Herbie'n tuotantoa. Olenko aloittanut "väärästä päästä".
 
No ymmärrät varmaan itsekin ettei se voi olla ihan tavallisin Hancock -levy jos se koostuu poppikappaleiden jazz-versioista.
 
Omasta mielestäni kannattaa aloittaa siitä tuotannon päästä, mistä tyylistä itse pitää eniten. Ainakin itse olen sitä mieltä että jos aloittaa 90-luvulta niin sitten on kyllä jotenkin väärin menneet valinnat.

Magic Windows on kunkku levy :) Dirk komppaa tätä varmasti....

Mitäs vikaa noissa levyissä "Fat Albert Rotunda", "Crossings" ja "Mr.Hands" on?
 
Ei mitään, mahtavia levyjä kaikki. Tuolta "Crossings"-ajaltahan on myös (se eka) levy "Mwandishi", mikä oli myös sen ajan bändin nimi. Jäi tuosta listasta pois muutakin, kuten "The Prisoner" (Speak Like A Childista vielä pidemmälle orkestraatioissa/sovituksissa viety, 9 pilliä, hieno levy), upea vapaa-bop-kokeilu "Inventions and Dimensions", sekä jo mainitsemasi "Sextant", "Fat Albert" jne.
 
Sittenhän voi vielä lisätä ne lukuisat levytykset, joissa Herbie soittaa pianoa/rhodes-pianoa. Näistä voisi mainita esim.
 
Joe Henderson: "Power To The People" (ihan kunkku!)
Jaco Pastorius: "Jaco"
Bobby Hutcherson: "Oblique" (60-luvulta)
Bobby Hutcherson: "Happenings" (60-luvulta)
jne...
 
80-luvun tuotantoa lukuunottamatta, huonoa Hancock-levyähän ei tunnetusti ole... ;)

80-luvun tuotantoa lukuunottamatta, huonoa Hancock-levyähän ei tunnetusti ole... ;)
 
HH:n tyylikirjoon - vaikka ei ajallisesti täysin kattavasti - voi perehtyä esim. http://www.bestprices.com/cgi-bin/vlink/074646497821BT - tuo sopii niin tyylikkäästi Mäkin viereenkin
 
Man Childin musiikki aikanaan kolahti minulle - sitä ei tuolla edellä taidettu mainita - HH:n porukkahan aikanaan Porissakin soitti fuusio-funkkia, jossa tärkeässä osassa oli myös Wah-Wah Watsonin kitarasäkätykset.
 
Hanckokilla on mielestäni hyvän pianismin lisäksi ollut positiivista kiinnostus uusiin soundeihin ja musiikillisiin juttuihin - Future Shock oli ilmestyessään myös uudenlaista soundia - HH ei kopsinut suoraan elektroa tms. vaan teki oman juttunsa - - vaan kuten suuresta osasta 80-luvun musiikkia - ei ole tämäkään kestänyt aikaansa

Mitäs vikaa noissa levyissä "Fat Albert Rotunda", "Crossings" ja "Mr.Hands" on, joista mä pidän melkein eniten? Ainakin tuo kokeellinen fuusiokausi pitäisi huomioida mitä Crossings edustaa. Saattaa olla hyvinkin Hancockin luovinta aikaa.
 
Joo, mä tykkään kans tuosta kaudesta. Lisäksi siis Mwandishi ja Jimmy Heathin nimellä alkujaan kaupattu Kawaida (muistinkohan oikein..).
 
Ja Sextantin pisätisin samaan nippuun elektronisuudestaan huolimatta.
 
Joskus noirena poikana Man-child ja Headhunters olivat kova juttu. Hyviä edelleen.

Man Childin musiikki aikanaan kolahti minulle - sitä ei tuolla edellä taidettu mainita - HH:n porukkahan aikanaan Porissakin soitti fuusio-funkkia, jossa tärkeässä osassa oli myös Wah-Wah Watsonin kitarasäkätykset.
 
Thrust on mielestäni jopa kivempi levy kuin Headhunters (tasaisempi laadultaan ainakin), mutta Man Child ei uponnut ja sitä seuraavaa Secretsiä en ole kokeillut... Man-Childissa ei mun mielestä vaan se groove ja riffit toimi aiempiin funk-levyihin verrattuna Fat Albert Rotundasta puhumattakaan. Ja ne hitaat raidat on kyllä ihan hissimusaa.
 
Yksi HH:n groovavimpia biisejä on muuten "Just around the corner" Mr.Handsilta... Aivan täydellinen kappale disco-beatilla ja basistin disco-funk-slap-riffillä ja hyvää synasoundia.

Mun mielestäni kyllä vielä Man-Child toimii hyvin, myös hitaat biisit(Sun Touch suosikkina). Vähän sellaista laimistumista ehkä havaittavissa jo, jos vertaa Headhuntersiin ja Thrustiin. Secrets onkin sitten jo mun mielestäni selkeästi tylsempi levy, en ole kauhean montaa kertaa jaksanut kuunnella sitä läpi. Siinä aletaan kallistua jo vähitellen kohti Feets Don't Fail Me Nown linjaa, mutta sillä erolla että Secrets on jotenkin tasapaksun ja lattean oloinen, tosin löytyyhän sieltä mm. VSOP:n ohjelmistoon päätynyt Spider. Ja Feets Don't Fail Me Now:n viehätys omalla kohdallani perustuu kyllä vähän muihinkin kuin musiikillisiin arvoihin :>
 
Ko. levyn biiseistä muuten Trust Me löytyy myös samana vuonna julkaistulta soolopianolevyltä "The Piano" nimellä "Sonrisa".(päivän nippelitietopläjäys)

Melkoista jazzin mäiskettä voi ihastella VSOP Live under the sky levyllä... tiukkaa!

Nostetaanpas 287 päivää vanha ketju ylös kun tuli asiaa. Omistan siis kymmenkunta Hancockin levyä ja kovasti diggailen juuri noita kovasti hehkutettuja Head huntersia ja Thrustia. Aika pitkälti kronologisesti edettyäni myös Maiden voyaget sun muut ovat antaneet aikoinaan kovasti virikkeitä omiin soittojuttuihin ja jatsiin tutustumiseen yleensäkin. Nyt haluaisin kuitenkin vähän kysyä näistä viimeisimmistä fuusiojutuista kun ei niistä sen kummemmin ole täällä puhetta ollut. Elikkäs mitä mieltä olette Dis is da drumista ja future 2 futuresta? Minulle nämä ovat ainakin iskeneet ehkä Herbien tuotannosta kaikkein koviten. Vaikka näissä ei enää olekaan elämää hienompaa soittoa vanhojen levyjen malliin niin jotain niin hienoa ja omaperäistä nämä sisältävät että huh. Melkoinen Jatsin kameleonttihan se Herbie-setä on.

Elikkäs mitä mieltä olette Dis is da drumista ja future 2 futuresta? Minulle nämä ovat ainakin iskeneet ehkä Herbien tuotannosta kaikkein koviten.
 
Dis is da drumilta olen kuullut ainakin nimikkokappaleen ja eikös butterflystakin tehty tälle uusintaversio?
hyvältä kuulostaa kun on wah wah watsonikin kehissä.
 
Future 2 Future. Mahtavaa tavaraa jos tykkää jazzista ja konemusasta.
 
Itse pidän HH:n melkein jokaisesta levystä. Ainoat mitkä ei todellakaan iske ovat nuo future shit ja shit system-levyt.
 
HH on itse sanonut joskus että hän pitää itse funkista ja tanssimusasta todella paljon, huomaahan sen siitä että jokainen hänen (jos ei huomioida uudempia akustista jazzia sisältäviä levytyksiä) levynsä on ollut ns. "ajan hermolla"