Kitarat: kitarakamat ›

Hmm, sellanen kuin ensimmäinen kitarani ja se on Fenderin meksikan strato, ja vieläpä juniorin mallia. En koskaan myy sitä, koska sain sen pikkuskidinä ja siinä on jotain, vaikka eihän sitä enää oikkee voi soittaa. Heh.
Sit toinen tulee olemaan toi marsun jcm900-nuppi, vaikka tulisikin tillanne etten enää sitä käytä, on se sen veran legendaarinen peli, ettei sitä kehtaa myydä. Tarkoitan, ettei keikoilla tule käytettyä, eihän sitä tiedä haluaako levyille soittaa sillä pelillä.
Siinäpä ne tärkeimmät taisi olla.

Omistatko jonkun instrumentin/vahvistimen josta et varmasti tule koskaan luopumaan?
 
Tosiaan, never say never, mutta varmaan aika helkutin pitkään tulen pitämään tämän Epin LP100:n, kolmesta syystä:
1) Mikkipäivityksen jälkeen on sellainen kirkas soundi jota hain.
2) Olen "kasvanut kiinni" siihen.
3) Helvetin vaikee myydä ;)

23-v on toi 72 LP custom cherry sunburst mukana seurannut, tuota tuskin tulee myytyä. Palauttakaa mulle ne mikit jotka edellinen omistaja on /€%€&€&€ mennyt (%&% vaihtamaan!!
 
Eli Hei sinä tuntematon henkilö Tampereelta joka ostit 80-81? Gibson LP customin käytetyt mikit voisitko ystävällisesti myydä ne takaisin?

T: Epätoivoinen..

Eivätköhän nuo kaikki soittimet vaihtune kymmenen vuoden sisään monta kertaa. Jopa LP.
 
Ei kai sitä nyt yhdellä ja samalla jaksa soittaa, aina pitää vaihtaa välillä että saa säilytettyä sen illuusion, että "jospa tällä kitaralla osaisi jo soittaakin".

Ensimmäistä kitaraa ei kuulu myydä. Sitten joskus isona selitän lehdelle kuvatekstissä: "Tästä se kaikki alkoi!".
 
Toisaalta, kun olen tarpeeksi kuuluisa, saatan huutokaupata sen kovaanhintaan. Paitsi en. Kun olen tarpeeksi iso stara, ei minun tarvitse m,yydä yhtään mitään, ksoska tienaan niin paljon.

Fender strato
- ensimmäinen kunnon sähkökitarani
- otelautaa koverrettu, satula, tallapalat & elektroniikka vaihdettu --> kukaan ei edes maksaisi tästä mitään
- sisältää omat ongelmansa, mutta silti olen tällä soittaessani monesti kokenut mielihyvää ja kuolannut vahingossa rungon tai kielien päälle
 
Grimtone Screaming Fajita (octavia-fuzz)
Clark Amplification Gainster (overdrive)
Prescription Electronics Germ (buusteri/overdrive)

En uskalla vastata mitään...

Eihän soittimia voi myydä. Niitä pitää omistaa paljon.

Luultavasti molemmat akkarit tulee pysymään. Molemmilla on helkkaristi tunnearvoa, varsinkin tuo aivan piesty Malaga on ollut mukana vaikka missä seikkailuissa. Liikanen on vaan loistava, pehmeämpisointinen kuin ne "yleisemmät" Liikaset, mutta tarvittaessa soi myös kovaa ja voimakkaasti.
 
Sitten tuo Tokai tulee pysymään mulla luultavasti vielä kauan. Kunhan vaan uudet nauhat laitattaisi ja mikit vaihtaisi, niin siinä olisi paras Strato koskaan.
 
Luultavasti -sanaa tuli kyllä käytettyä vähän liikaa. Ei mun ollut aluksi tarkoitus myydä ekaa sähkökitaraanikaan, mutta matkaansa se on jo jatkanut.

Ja onhan se vähän sama, kun rupeaisi vaimoa kauppaamaan toiselle miehelle, tai lasta toiseen perheeseen.

Tuosta avatarissa ja omakuvassa esiintyvää silmäpuoli-Lawrencea en kyllä raaski hävittää.

Ei kai sitä nyt yhdellä ja samalla jaksa soittaa, aina pitää vaihtaa välillä että saa säilytettyä sen illuusion, että "jospa tällä kitaralla osaisi jo soittaakin".
 
Sen takia pitääkin olla vähintään 2 sähkistä, että voi sitä toista vaihdella mielensä mukaan ja säilyttää sen ensimmäinen kitaransa.

Yritän olla myymättä yhtään mitään. Ties milloin tarvii.
 
Sama motto.. Erityisesti AmStd Strato saattaa laahata pidempäänkin hihnassa..

Marshall/Park G10Mk.II. Yksinkertaisen hyvä särösoundi omaan makuuni kun kääntää nupit kaakkoon.
 
EDIT: "En, vaikka ostinkin Micocuben!"

Tuttu ajatus, tuo: "Tästä mä en ikinä luovu". Pisimpään on mukana seilannut PRS EG, jonka ostin v. -91. Vuoden 2001 jälkeen en ole soittanut sillä lainkaan, pari vuotta se on ollut myynnissä jo. Hyvä kitara, mutta meillä ei enää synkkaa.
 
Kesällä -01 ostin Reverend Slingshotin ja se oli siitä eteenpäin se juttu - "tätä mä en ikinä päästä käsistäni". Kunnes joulukuussa -03 ostin tuon avatarissani möllöttävän Jazzmasterin. Reverend jäi, olen miettinyt josko sen pistäisi vaihtoon. Nyt himottaa Jaguar ja Esquire/Tele, vaikka Jazzmasterista en aiokaan koskaan luopua...
 
Se on maallista vain, sanoi Katto-Kassinenkin. Mitään ei saa mukaansa kuollessaan ja siihen astikin on turha raahata mukanaan ylimääräistä painolastia.

Sanotaan vaikka että tuota ensimmäistä lankku-stratoani en mitä todennäköisimmin myy. Tähän on muutamakin syy. Ensinnäkin kitara on niin paska ja nauhat niin huonossa kunnossa että sitä ei kenellekään aloittelijalle kehtaisi myydä, kukaan muu tuota ei edes harkitsisi. Toisekseen kitarasta ehkä saatavat pari kymppiä eivät korvaa kapineeseen liittyvää tunnearvoa. Tuo siis mitä todennäköisemmin pysyy itselläni hyvinkin pitkään.

Tuo marshall jubilee tulee kyllä roikkumaan mukana hyvin pitkään. Varmasti ei uskalla mennä mitään sanomaan, mutta kyllä se tällä hetkellä tuntuu siltä vahvistimelta. Jokin hewitykki ja fenderin twin reverbi kaveriksi ja A/B/C/YY spedu kaveriksi niin avot ;)

Niemisen Raunon veistämä strato. Kiralla on suht hauska menneisyys. Kitaroita tehtiin alunperin kaksi samanlaista, tarkkoja kopiota 56 stratosta, jotka sijoitettiin museoon, toinen osina ja toinen kasattuna ne oli siellä näytteillä vuosikymmenen. Joista tämä kasattu versio päätyi mulle.
 
Omatekemät vahvarini, eihän niitä muutenkaan sais myydä, mutta niistä ei luovuta...
 
... Muut sit vaihtuu ku sukat....

Kitaroita ei myydä, niitä ostetaan.