Yleistä keskustelua musiikista ›

Onhan se hyvä, mutta kyllä siitä on aika ajanut ohi. Sitäpaitsi yhtye ei seuraavaa levyä tehdessään (sitten lopulta) ollut kunnossa tietämään edes omia nimiään, saati sointuja...
 
Joo, näinhän ne tosiaan sanovat etteivät muusikot olleet ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa kakkoslevyä tehdessään. Siihen olekaan vielä tutustunut, pitääpä tehdä sekin ensi tilassa, sillä taitaa siltäkin jokunen helmi löytyä.
 
Mutta tuosta "aika on ajanut ohi"- jutusta olen kyllä eri mieltä. Levy toimii minusta oikein hyvin vieläkin, enkä näe mitään syytä miksi sitä en kuuntelisi 20 vuoden kuluttuakin. Ajatonta kitararockia/poppia.
 
Et muuten sitten pitänyt kiirettä tuon manchester-boomin vastaanottamisella?
 
Ääh, olen aina ollut hidas juoksemaan trendien perässä. ; )
 
Clashin levyistä mun mielestä täydellisimmät ovat Cost Of Living -EP ja Give'em Enough Rope -LP, perässä hiihtää Black Market Clash - koska! Koska mielestäni yhtyeen voima ei oo simppeleissä aggressiivisissa sointuriffeissä, vaan poliittisen runollisuuden, 70-luvun glamrockin ja punkrockin mustavalkoisuuden yhdistämisessä.
 
Näkemyksesi the Clashista on hyvä ja ennen kaikkea persoonallinen. Olen saanut sellaisen käsityksen, että useimmissa fanien ja "asiantuntijoiden" tekemissä rankingeissa "Give 'em Enough Rope" sijoittuu yhtyeen tuotannossa häntäpäähän. Levyä on kai fanien keskuudessa pidetty hieman ylituotettuna ja ns. kliinisenä verrattuna esikoiseen ja miksei myös "London Callingiin", ensimmäisistä sinkuista nyt puhumattakaan.
 
Lisäksi katsoisin esikoisalbumin sisältäneen noiden voimariffien lisäksi juuri noita mainitsemiasi ominaispiirteitä punkrockin mustavalkoisuudesta terävähköön poliittiseen runouteen (glamista en nyt tiedä, eikä sillä ole minun tapauksessani niin väliäkään).
 
Jamin tapauksessa en myöskään oo samaa mieltä; In The City, Away from the Numbers tai Art School toki on käsittämättömiä helmiä, mutta niin ovat myös Town Called Malice, Going Underground, Happy Together, Eton Rifles, Ghosts, That's Entertainment, The Butterfly Collector, Down at the tube station by midnight...
 
The Jam toki teki loistavia biisejä ja hyviä albumeja myöhemminkin, mutta jostakin syystä tuo esikoinen on kokonaisuutena kolahtanut kaikkein koviten - esimerkiksi kehuttu ja yleisesti eniten arvostettu "All Mod Cons" ei tee lainkaan samankaltaista vaikutusta. Se selittyy osin sillä, etteivät kaikki Wellerin ja kumppanien myöhemmät helmet päätyneet millekään albumille: esimerkiksi suosikkikappaleitteni joukkoon lukeutuvaa "Going Undergroundia" ei taidettu julkaista millään albumilla.
 
The Jam - historian paras sinkkubändi the Beatlesin ja the Byrdsin ohella?
 
Yleensä eka levy on paras siinä tapauksessa että a) bändi on keikkaillut ennen levytystä ja b) että bändi tekee itse omat biisinsä. The Who: My Generation; Ramones: Ramones; teknisesti parempia ja sielukkaampia levyjä saattaa tulla myöhemmin, mutta harvoin dokumentaarista ja alkuvoimaista tiivistelmää yhtyeen ohjelmanjulistuksesta, niin sanoakseni.
 
Olet oikeassa tuon alkuvoimaisuuden suhteen molempien esimerkkiyhtyeittesi debyyttien yhteydessä, mutta mielestäni molempien ns. jalostuneempi tuotanto ("Rocket to Russia", "WhoŽs Next") tuotti ne kirkkaimmat helmet yhtyeen diskografioihin.

esimerkiksi suosikkikappaleitteni joukkoon lukeutuvaa "Going Undergroundia" ei taidettu julkaista millään albumilla.
 
Dig The New Breed -livellä on, taitaa olla Snap!illakin, sillä tuplakokoomalla, mutta varsinaisista levyistä en muista oliko missä. Itse asiassa yritin äsken plärätä, muttei sattunut silmiin...
 
mutta mielestäni molempien ns. jalostuneempi tuotanto ("Rocket to Russia", "WhoŽs Next") tuotti ne kirkkaimmat helmet yhtyeen diskografioihin.
 
Rocket to Russia on tosiaan se tavallisin kriitikkojen valinta, mutta jostain selittämättömästä syystä mun mielestäni Road to Ruin on napakymppi. Who's Nextistä olen samaa mieltä, ja itse asiassa kolossaalinen Quadrophenia -tupla on mielestäni seuraavaksi hienoin kokonaisuus, jos kokonaisuuksista puhutaan.
 
Then again, kuinka monen yhtyeen hienoin levy onkin se live? Etsimättä tulee mieleen sellaiset maailmanhistorian käännekohdat (Hoho!) kuin Motörhead: No Sleep 'til Hammersmith, Ramones: It's Alive tai Doors: Absolutely Live... noita kun ei diskografioissa mainita samanarvoisina lättyinä.
 
Tuli vaan mieleen, kun Dig The New Breedin kaivoin hyllystä...
 
PS. Clash: Clashin jenkkiversio sisältää erona juuri noita Cost of Living -lohkaisuja, ja olihan siinä myös kylkiäisenä Clashin ehkä hienoin sinkkubiisi Gates of the West kääntöpuolenaan mainio Groovy Times...
 
Vaan löytyykö sun kokoelmista sinkkuharvinaisuus; Janie Jones and the Lash: House of the Ju-Ju Queen / Sex Machine..?

Dig The New Breed -livellä on, taitaa olla Snap!illakin, sillä tuplakokoomalla, mutta varsinaisista levyistä en muista oliko missä. Itse asiassa yritin äsken plärätä, muttei sattunut silmiin...
 
Loistava "Going Underground" on tosiaan mukana yhtyeen liveuran melko mukavasti summaavalla "Dig the New Breedilla" ja useammalla tavallisella kokoelmalla, mutta en ymmärrettävästä syysä laskenut niitä mukaan tähän kyselyyn.
 
Rocket to Russia on tosiaan se tavallisin kriitikkojen valinta, mutta jostain selittämättömästä syystä mun mielestäni Road to Ruin on napakymppi.
 
Ei tarvitse selitellä tuota mieltymystä ainakaan allekirjoittaneelle, "Road to Ruin" on lähes yhtä hyvä kuin tuo "Rocket to Russiakin". Oikeastaan kaikki Ramojen 1970-luvun puolella levytetyt albumit ovat laadukkaita.
 
Vaan löytyykö sun kokoelmista sinkkuharvinaisuus; Janie Jones and the Lash: House of the Ju-Ju Queen / Sex Machine..?
 
Ei löydy, valitettavasti. The Clash-kokoelmassani on muitakin puutteita, joita yritän tässä parhaani mukaan korjailla.

hmm..mielestäni ainakaan metallican ensimmäinen laatta ei ollut heidän paras levynsä, ei alkuunkaan

Melko vähän löysin.
 
J.M.K.E. - Külmale maale, ehdottomasti paras k.o. bändiltä, Suomessa hiotut garagesoundit ja 12 mainiota punk-rämistystä.
 
Ensiferum - Ensiferum, vaikkei bändiltä muita kokopitkiä olekaan julkaistu, mutta kyllä se silti on kaikista levyistä paras, hehe.
 
The Haunted - The Haunted, Peter Dolving on parempi tässä kuin Mark Aro, huuto voittaa murinan.
 
CMX - Kolmikärki, nämä biisit iskevät paremmin kuin nykyaikaiset (vaikka niistähin ihan kelpo hittejä löytyy).
 
Enemmän on noita, joiden toinen levy on paras. Moonsorrow, Nightwish, Finntroll, TR&TN, Helloween, Jethro Tull (jos Thick.. otetaan pois luvuista, kun se käytännössä on yksi biisi), Metallica...

Itse asiassa tää gallup on siinä suhteessa huono, että tässä jutussahan puhutaan jälleen maku asioista. Mun mielestä bändit kuitenkin kehittyy ja sitä myötä myös musiikkii muuttuu ja paranee. Jos ei parane niin silloin se on hälyyttävää merkki. Toki jotkut bändit tekee aina hieman eri kamaa niin suoraa vertailua ei voi tehdä. Mulle ei ainakaan tule yhtään bändiä mieleen joiden ensimmäinen levy olisi parempi kuin jatkossa tulleet. Elokuvat onkin sitten aivan toinen juttu...

Eikös Korn ole tästä topicista aika hyvä esimerkki? Se eka levyhän on iisisti paras. On se tokakin kyllä hemmetin hyvä, ne loput ei sit kiinnostakkaan.

Kissin eka levy oli jotain sellaista, mihin bändi ei ole myöhemmillä levyillään aivan yltänyt. Ovat ne muutkin levyt hienoja, etenkin Hotter Than Hell ja Destroyer, mutta ekassa levyssä oli sellaista voimaa, että alta pois. Kaikkien aikojen parhaita debyyttejä. Samaten Pearl Jamilla. Vaikka myöhemmätkin levyt olivat hienoja, eivät ne yllä lähellekään Teniä. Siinä oli ja on edelleen vimmaa vaikka muille jakaa. Nirvanan paras oli Nevermind, joka oli toinen levy. Loistava levy sekin. Sitten on niitä, joiden paras on tullut useamman levyn jälkeen esim. Chili Peppers(Blood Sugar Sex Magik) ja Metallica(Black Album). Mutta Alice In Chains on pystynyt kahteen samantasoiseen levyyn. Jar Of Flies ja Sap ovat molemmat kovatasoisia paketteja ja paljon parempia kuin parhaaksi kehuttu Dirt.

Sitten on niitä, joiden paras on tullut useamman levyn jälkeen esim. Chili Peppers(Blood Sugar Sex Magik) ja Metallica(Black Album)
 
Olen joskus ihmetellyt, että vaikka Metallican "Black"-abumia on myyty kevyesti eniten, silti en kenenkään ollut kuullut sanovan sitä bändin parhaaksi. Nytpä tapahtui sekin ihme.