Bänditoiminta ›

Semmonen juttu tuli mieleen, että kuinka paljon bändinne miettivät musiikillista tyylisuunta, jota aiotte edustaa?
 
Tässä kun noita demoja paljon kuuntelee, huomaa selvästi, miten varsin monella yhtyeellä ei ole selkeää tyyliä, jota toteuttaisivat.. tuloksena melkoinen sekametelisoppa.
 
Toki aina voi kokeilla uutta, eri lajien sekoittamista.. lienee melkoisen vaikeaa kuitenkin.

Semmonen juttu tuli mieleen, että kuinka paljon bändinne miettivät musiikillista tyylisuunta, jota aiotte edustaa?
 
Mä en ainakaan mieti kauheasti. Tai kyllähän sitä ajattelee, että mitä olisi siisti veivata. Biisiä tehdessä tulee ainakin tehtyä biisejä sen kummemmin tyylisuuntaa miettimättä. Mä olen aina luottanut sellaseen luontaiseen suuntautumiseen kokemuksen myötä, vähän niinkuin jo pinnalla olevien bändien musiikkityylin muutos ajanmyötä. Tietty joku pienimuotoinen kriteeri pitää bändisoitossa olla noiden eri tyylien välillä. Eli ei popista häräntappoheviin sentään. Mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
 
Tässä kun noita demoja paljon kuuntelee, huomaa selvästi, miten varsin monella yhtyeellä ei ole selkeää tyyliä, jota toteuttaisivat.. tuloksena melkoinen sekametelisoppa.
 
Mutta tässähän tuleekin mun mielestä esiin demobändin ja valmiin kaman ero. Voihan siis joku demobändikin olla ns. valmista tavaraa, muttei vaan ole saanut musaansa breikkaamaan. Yleensä demobändit ovat kuitenkin hieman nuorempien muusikonalkujen suht tuoreita bändejä, joissa monissa on mukana ensikertalaisia. Se selittänee sillisalaatin.
 
EDIT: Tuohon yhden bändin musiikillisen tarjonnan monipuolisuuteen vaikuttaa varmaan aika usein sekin, ettei kyseinen poppoo ole soitellut kovin kauaa yhdessä. Siis siinä mielessä, että jokaisella on kuitenkin ne omat vaikutteet aika vahvasti esillä. Siinä vaiheessa kun yhteissoiton myötä ne vaikutteet ja oma musiikki alkaa sulautumaan yhteen, todennäköisesti musiikin tyylisuuntakin vakiintuu. Vaikka kappaleet olisikin treeneihin tuotaessa sävelletty valmiiksi asti, jokaisen soittajan oma tulkinta kuitenkin vaikuttaa huomattavasti lopputulokseen.

Semmonen juttu tuli mieleen, että kuinka paljon bändinne miettivät musiikillista tyylisuunta, jota aiotte edustaa?
 
Tässä kun noita demoja paljon kuuntelee, huomaa selvästi, miten varsin monella yhtyeellä ei ole selkeää tyyliä, jota toteuttaisivat.. tuloksena melkoinen sekametelisoppa.
 
Toki aina voi kokeilla uutta, eri lajien sekoittamista.. lienee melkoisen vaikeaa kuitenkin.
 
No olen sitä mieltä, että jos antaa sen tyylin tulla kaikessa rauhassa itsestään, niin homma sujuu kaikkein jouhevimmin. Tuppaa olemaan etukäteen päättäessä se homma senverran jäykkää, että musiikki ei elä ja pelaa niillä oman tyylinsä kliseisimpien koukkujen mukaan. Lisäksi jää helposti bändin jäsenten vahvuudet hyväksikäyttämättä. Alkuaikojen sekametelisopat on ihan ok. Ei kukaan voi olla sepää syntyessään, kyllä ne siitä sitten laantuu. Yleensä.
 
Homma on toiminut parhaiten niin, että ollaan perustettu bändi ja alettu tutkimaan mitä vahvuuksia henkilöissä on. Kokeiltu joitakin erilaisia tyylejä, etsitty kokeiluista parhaiten toimiva linja ja jatkettu sitten sillä. Nykyään on kyllä vähän sellaista ilmaa haistettavissa, että pitäisi olla valmis heti eka demosta. Ennen sai bändi hakea itseään ihan virallisilla levyilläkin, parhaana esimerkkinä Genesis.

Eipä ole paljoa tullut mietittyä. Kaksi bändiä on tällä hetkellä ja toinen lähti siitä että "aletaan soittaan rokkia", ja toinen lähti (en tosin alussa ollut mukana) siitä että "aletaan soittaan heviä".
 
Pikkuhiljaa molemmissa bändeissä on löytynyt sellainen kaikkia jäseniä miellyttävä linja missä kaikki tietävät oman tehtävänsä ja ovat siihen tyytyväisiä. Molemmat bändit ovat iältään noin 4 vuotta.

Mikä siinä sillisalaattisekametelisopassa on niin pahaa? Miksi bändillä pitäisi olla joku tietty tyylisuunta? Ymmärrän kyllä, että esim. albumikokonaisuuksissa eheä tunnelma ja tyyli on hyvä asia, mutta miksi pitäisi urautua vain yhdenlaisiin albumikokonaisuuksiin. Taidetta se on musiikkikin ja keltään ei ole pois se, että joku taiteilijaryhmä tekee kaikkea mikä kiinnostaa, eikä pelkästään sitä, mitä nyt sattuvat tekemään. Elleivät tavoitteet sitten ole kaupallisia, jolloin tietyn tyylisuunnan olemassaolo on hyvä asia.
 
Onneksi omassa tyylisuunnattomassa pumpussamme on samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkea humpasta jazzin kautta hooseehen.

Mikä siinä sillisalaattisekametelisopassa on niin pahaa? Miksi bändillä pitäisi olla joku tietty tyylisuunta? Ymmärrän kyllä, että esim. albumikokonaisuuksissa eheä tunnelma ja tyyli on hyvä asia, mutta miksi pitäisi urautua vain yhdenlaisiin albumikokonaisuuksiin. Taidetta se on musiikkikin ja keltään ei ole pois se, että joku taiteilijaryhmä tekee kaikkea mikä kiinnostaa, eikä pelkästään sitä, mitä nyt sattuvat tekemään. Elleivät tavoitteet sitten ole kaupallisia, jolloin tietyn tyylisuunnan olemassaolo on hyvä asia.
 
Onneksi omassa tyylisuunnattomassa pumpussamme on samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkea humpasta jazzin kautta hooseehen.
 
Siinä on se huono puoli, että kohtuullisen vaikeaa löytää niille bändeille keikkaa... jos esim vastaavasti on selkeästi muita tyylisuunnan edustajia kasassa.

Hmm.
 
Meillä on kyllä aina mietitty, joskus liiankin paljon, mikä on kohderyhmä, millaiset sen odotukset ja miten paljon saa uudistua kahden perättäisen saman paikkakunnan keikan välillä. Ihan kaikissa bändeissä missä olen ollut, on ollut tää pointti - kai se on sitten sitä ammattimaista suhtautumista.
 
Linjanvetoja on tehty kuitenkin yhdessä ja oikeudenmukaisuuteen pyrkien, eikä tavoitteena oo koskaan ollut jonkin tietyn genren alueelle osuminen, vaan pikemminkin on yritetty hahmottaa kuva siitä bändistä ja pyritty olemaan rikkomatta sitä, yritetty tehdä vaikea asia helpoksi.
 
Pahimmillaan se on tietysti ollut melkoista rokkipoliisihommaa, missä kaikki "sopimattomat" ideat tyrmätään nuppuunsa, ja vääriä biisejä vainotaan inkvisition raivolla. Sellaisessa tilanteessa käy helposti niin, ettei paljon huvita uusia biisejä tuoda.
 
Onneksi kuvio muuttuu aina kun seuraavan levyn teko lähestyy, viimeistään silloin kun tuottaja on valittu. Tuottajan sana on laki, ja tuottajan luvalla saa laajentaa bändin musiikillista ilmettä sellaiseenkin suutaan, mikä ei bändtovereille ole muuten mennyt läpi - silloin homma hoituu riidoitta.
 
Tää kuulostaa kyyniseltä, laskelmoidulta ja kaupalliselta, mutta ei todellakaan ole sitä. Onpahan tapa pyörittää bändiä niin että se on edes jotenkin mielekästä, tilanteessa missä pelkille hauskoille harrastuksille ei enää ole aikaa.

Mikä siinä sillisalaattisekametelisopassa on niin pahaa? Miksi bändillä pitäisi olla joku tietty tyylisuunta? Ymmärrän kyllä, että esim. albumikokonaisuuksissa eheä tunnelma ja tyyli on hyvä asia, mutta miksi pitäisi urautua vain yhdenlaisiin albumikokonaisuuksiin. Taidetta se on musiikkikin ja keltään ei ole pois se, että joku taiteilijaryhmä tekee kaikkea mikä kiinnostaa, eikä pelkästään sitä, mitä nyt sattuvat tekemään. Elleivät tavoitteet sitten ole kaupallisia, jolloin tietyn tyylisuunnan olemassaolo on hyvä asia.
 
Onneksi omassa tyylisuunnattomassa pumpussamme on samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkea humpasta jazzin kautta hooseehen.
 
Komppaan...

Meillä tulee luonnostaan kaupallista kasarirokkia, joten ei tartte kuin säveltää. Ei mitään väkisinpähkäilyä.

Mulla se on joko niin, että
 
a) on tyylisuunta, jonka alle kasaan bändin samanhenkisistä tyypeistä
 
tai
 
b) on kasa pirun hyviä musiikillisesti enemmän tahi vähemmän lahjakkaita tyyppejä, jotka rupeavat musisoimaan yhdessä ja pyrkivät kasvamaan musiikillisesti yhteen.
 
Me olemme tällä hetkellä suht' sillisalaattiporukkaa, mutta kyllä minä demon pyrin tekemään niin, että siellä taustalla on sellainen kantava perussoundi ja/tai -juju, jonka ympärille tavallaan tehdään fuusiota tai jotain.
 
Hmm, kuulosti selkeämmältä pääni sisällä.
 
Mutta joo, meidän ambitiot ovat kylläkin tällä hetkellä pelkästään musiikillisessa kehittymisessä, eli ei sillä sinällänsä mitään väliä ole.

Semmonen juttu tuli mieleen, että kuinka paljon bändinne miettivät musiikillista tyylisuunta, jota aiotte edustaa?
 
Todella paljon. Ja tinkimättömästi.
 
Soitan ramopunkbändissa joka soittaa ramopunkkia. Ja toinen bändi on surf/rautalankabändi joka soittaa n. 50 % surfia ja 50 % rautalankaa. Ja sillai. Siinä mitä tehdään, pysytään, ja tiukasti. Oikeasti niitä vapauksia on kuitenkin enemmän kuin riittävästi - esimerkiksi rautalangan kehykseen mahtuu vaikka mitä (lattareita, klassista jne jne).

Chemo:
Oikeasti niitä vapauksia on kuitenkin enemmän kuin riittävästi - esimerkiksi rautalangan kehykseen mahtuu vaikka mitä (lattareita, klassista jne jne).
 
Juuri näin.
 
Tietenkin linjattomuuskin voi olla tyyli, mutta sitten siinä pitää olla todella hyvä. On oikeasti helpompaa mokata Kuhan häröprogesetillä kuin D-divarin hurriganeskopiona.
 
Jos haluaa soittaa jotain, mikä ei sovi orkesterin linjaan, tekee sen sitten muissa yhteyksissä. Muistetaanpa kuinka Bo Diddley aikoinaan totesi "osaavansa soittaa ihan miten vain ja vaikka kirkossa, mutta se ei ole bo diddley -juttu".

no meidän bändissä tommosia tyylisuuntajuttuja ei olla kauhesti kelattu.. pikkuhiljaa on vaan löytynyt semmonen linja, mikä meitä ehkä miellyttää.. aika vaikeita juttuja semmoset kelaamiset etukäteen...

Semmonen juttu tuli mieleen, että kuinka paljon bändinne miettivät musiikillista tyylisuunta, jota aiotte edustaa?
 
Tässä kun noita demoja paljon kuuntelee, huomaa selvästi, miten varsin monella yhtyeellä ei ole selkeää tyyliä, jota toteuttaisivat.. tuloksena melkoinen sekametelisoppa.
 
Toki aina voi kokeilla uutta, eri lajien sekoittamista.. lienee melkoisen vaikeaa kuitenkin.
 
Eipä tota tule mietittyä.. tulee tehtyä sitä mihin veri vetää, kaikessa rauhassa ja nautiskellen ilman ylimääräisiä paineita.

Tällä sekoilupändillä ei oikeastaan mietitä linjaa, mutta toisaalta kokoonpano on sellainen, että kaipa nuo piisit suhteellisen hyvin samaan laatikkoon menevät kuitenkin.

Alusta asti on ollut selvää mitä tehdään ja mitä ei tehdä.

Siinä on se huono puoli, että kohtuullisen vaikeaa löytää niille bändeille keikkaa... jos esim vastaavasti on selkeästi muita tyylisuunnan edustajia kasassa.
 
Meillä ei ole ollut mitään ongelmia tähän mennessä, koska olemme itse varsin aktiivisia järjestämään keikkoja, kuten tuttavapiirikin. Ja lähestulkoon kaikki keikkamme ovat olleet juuri sellaisissa tapahtumissa, jossa ei ole mitään tyylisuuntaehtoja. Me tuemme monipuolisuutta.
 
Toisaalta omista biiseistä voi säätää useammanlaisia settejä, meillä on tapana keikkaympäristön ja olosuhteiden mukaan muokkailla listaamme, esim. rempseässä, kesäpäivän ulkoilmassa soitettavassa rock-tapahtumassa ei soiteta niitä poikkitaiteellisia instrumentaaliryöpytyksiä ja leppoisammilla keikoilla ei soitella punk-osastoa.

Mielestäni musiikinteossa tärkeetä on tehä sitä musiikkia, mitä ite haluu ilmaista sisältään. Tämä ei välttämättä ole kaikilla bändin jäsenillä sama, mutta kunhan saa keskenään kyhättyä biisin, joka edustaa jollaintavalla jokaisen musikaallista ulosantia, niin sitten aletaan vasta miettimään "mitäköhän tyylisuuntaa tää on"

Mielestäni musiikinteossa tärkeetä on tehä sitä musiikkia, mitä ite haluu ilmaista sisältään. Tämä ei välttämättä ole kaikilla bändin jäsenillä sama, mutta kunhan saa keskenään kyhättyä biisin, joka edustaa jollaintavalla jokaisen musikaallista ulosantia, niin sitten aletaan vasta miettimään "mitäköhän tyylisuuntaa tää on"
 
Voi onnistua jos kavereiden kanssa soittelee, mutta haeppas soittajia bändiin joka ei tiedä mitä soittaa. Pistetäänkö grindiä vai kantria?