Bassot ›

elikkä olen jonkin verran kiinnostunut tuosta vanhemasta funkmusasta enkä oikein tiedä montaakaan kappaletta nimeltä. olisi kiva vaan opetella soittamaankin niitä, eli laittakaapas tänne sellaisia vanhoja funk ja soul klassikoita.
ei siis mitään slap/pop räpellyksiä vaan niitä vanhoja hyviä kuvioita..

Ööh, kai kokopitkiä levyjä on hankala saada, mutta kokoelmia aiheesta on vaikka kuin paljon. Esmes Keb Dargen Deep Funk-kokoelmat on aika päteviä. Niitä löytää ihan vaikka Free Record Shopista.
 
Niiltä löytyy otoksia bändeiltä jotka ovat julkaisseet jonkun ruttusen sinkun ja sitten hävinneet maan päältä. Ja näitä tämän kaltaisia poppoita on niin paljon, että niiden nimien luetteleminen on aika turhaa puuhaa..
 
Kuitenkin oma suosikki älppy on Sir Joe Quarterman & Free Soulin levy, joka joku aika sitten julkaistiin ainakin vinyylinä uudelleen. Funkkia parhaimmillaan, eikä yhtään släppiä tai poppia koko levyllä.

elikkä olen jonkin verran kiinnostunut tuosta vanhemasta funkmusasta enkä oikein tiedä montaakaan kappaletta nimeltä. olisi kiva vaan opetella soittamaankin niitä, eli laittakaapas tänne sellaisia vanhoja funk ja soul klassikoita.
ei siis mitään slap/pop räpellyksiä vaan niitä vanhoja hyviä kuvioita..
 
Tässä muutamia funk-artisteja: (en listaa yksittäisiä biisejä, koska en muista niiden nimiä ja niitä olisi muutenkin aika paljon)
 
-James Brown, Funkin isä tai jotain. Kaikki levyt 60-l lopulta 70-luvun lopulle.
-The JB's (eli Brownin bändi ilman Jamesia), loistavaa instrumentaalifunkya. Ei liian vaikeita bassolinjoja, mutta äärimmäisen haastava groove. Kuningasten musiikkia.
-Maceo & All The Kings Men (= JB's mutta eri nimellä ja vähän eri ukot bändissä)
-The Meters, New Orleans funkya.
-Parliament (Levyjä mm: The Clones of Dr.Funkenstein, Chocolate City, Mothership Connection, Up For The Down Stroke) Bootsy Collins bassossa - ei kysyttävää. (mahtavia bassosoundeja & tiukinta groovea & huumehuuruista sekoilua) Toinen saman leirin bändi on Funkadelic. Loistava myös.
-Sly & The Family Stone, koko tuotanto. (Larry Graham bassossa, edelleenkään ei mitään kysyttävää)
-Graham Central Station. Edellämainitun "oma" bändi.
-Herbie Hancock (Jazz-Funkin pioneeri ja suurmies), loistavia levyjä mm: Sextant, Headhunters, Sectrets, Man-Child, Thrust. Aivan tautisen kova groove.
-Booker T & The MG's
-Tower of Power (Loistava, loistava bändi. Jumalaista komppityöskentelyä. ERITTÄIN PAHAA tavaraa basistin (ja pillisektion) kannalta... vähän epätasainen tuotanto, mutta kaikki 70-luvun levyt ja myöhemmistä ainakin "Tower of Power Live" ovat mitä lämpimimmin suositeltavia)
-Marvin Gaye
-The Temptations
-The Jacksons / Jackson 5
-Ohio Players
-Joe Tex
-Kool & The Gang (aletaan lähestyä jo discoa)
-Earth wind & fire
-Cameo
-KC & The Sunshine Band
 
EDIT: Hitto, se lähes tärkein meinasi unohtua:
-Stevie Wonder! "Ihmeteukan" 60-70-l tuotanto on silkkaa neroutta IMO.
 
Vanhan liiton soulia (niin, soulin ja funkyn raja on veteen piirretty):
 
-Sam & Dave
-Aretha Franklin
-Otis Redding
-Ray Charles
-Sam Cooke
-Tina Turner
-Blues Brothers sountrack on myös hyvä (mutta siellä soittaakin melkein koko Booker T & The MG's)
-Donny Hathaway (loistava basisti Willie Weeks mm. livelevyllä)
-Bobby Womack
EDIT: Tärkeä mies,
Curtis Mayfield
 
Noillä pääsee jo alkuun. Lista ei ole mitenkään kattava joten täydentäkää muut ihmeessä lisää! Aika monilta noista löytyy kohtuuhintaisia kokoelmia Anttilan laareista, ja niiltä kokoelmilta melkein löytää jo ne keskeisimmät biisit. 70-luvun Funk-levyillä on havaittavissa useimmilla sama "rahat pois"-ilmiö: niitä tiukkoja, hyviä helmiä on aina vain muutama ja sitten koko loppulevy on täynnä softia hunajasoulia, jota pohjolan poika ei aina jaksaisi kuunnella...

Arva turisee silkkaa asiaa! Otin kuitenkin riskin ja laitoin listalle pari peukuttajaakin, sillä esim. Larry Graham on kuitenkin NIIN perustavalla tavalla tärkeä basisti koko Funk-osastolla, että olisi sääli jos joku Funkyyn tutustuva jättäisi parin viattoman peukkutilun takia esim. koko Sly & The Family Stonen tuotannon tsekkaamatta. Kun ei se ole se peukku vaan miten sitä käyttää! ;-)
 
Ja vielä pikku huomio: Funk-levyistä enemmistönä ovat kuitenkin ne, joissa ei ole peukutusta. Eli peukkuallergikon ei tarvitse pelätä itseään hengiltä. Enemmän se peukku viuhuu sitten kasarilevyillä.

yksi syy miksi en peukuttelusta (siis edes sen kuuntelusta) on se etten juurikaan hallitse sitä. ja tämänhetkisellä bassollani (iba gsr 205) se on julmetun vaikea kun kielet ovat niin lähellä toisiaan.

Arva turisee silkkaa asiaa! Otin kuitenkin riskin ja laitoin listalle pari peukuttajaakin, sillä esim. Larry Graham on kuitenkin NIIN perustavalla tavalla tärkeä basisti koko Funk-osastolla, että olisi sääli jos joku Funkyyn tutustuva jättäisi parin viattoman peukkutilun takia esim. koko Sly & The Family Stonen tuotannon tsekkaamatta. Kun ei se ole se peukku vaan miten sitä käyttää! ;-)
 
Hämmästyttää vain kun ensin ollaan kirjoittamassa miten plekubassottelu on ihan yhtä hienoa kuin sorminsoittokin, ja kuinka tekniikan takia ei saisi ketään syrjiä ym.ym.ja pitää olla avoin mieli ja sitten yhtäkkiä peukuttelu onkin suoraan rävellystä.
 
Ja ihan osoittaakseni etten silti ole katkera, etsi mitä tahansa missä soittaa Bobby Vega. Kaikkien funkplekubasistien kruunaamaton kuningas. Tai on ne voinut sen kruunatakin, tiedä sitten.

Itse olen aikoinani ottanut ns. perusteet haltuun peukkubassottelusta, mutta en erityisesti pidä siitä, joten eipä sitä tule soitettuakaan ellei ole jostain syystä pakko. Äänityksissä joskus tarvitsee, keikoilla ei oikeastaan ikinä.
 
Mutta siis koko funk-musiikkia ajatellen peukuttelu on kuitenkin vain yksi ja mielestäni kokonaisuuden kannalta täysin epäoleellinen sivuraide. Musiikkihan itsessään on se mielenkiintoisin asia ja soittotekniset hienoudet ovat pelkkä sivuseikka. :-)

Hämmästyttää vain kun ensin ollaan kirjoittamassa miten plekubassottelu on ihan yhtä hienoa kuin sorminsoittokin, ja kuinka tekniikan takia ei saisi ketään syrjiä ym.ym.ja pitää olla avoin mieli ja sitten yhtäkkiä peukuttelu onkin suoraan rävellystä.
 
Hyvä pointti, mutta miten minulta lainattu tekstipätkä liittyy tuohon? En liene väittänyt peukutusta rävellykseksi. :-)
 
Ja ihan osoittaakseni etten silti ole katkera, etsi mitä tahansa missä soittaa Bobby Vega. Kaikkien funkplekubasistien kruunaamaton kuningas. Tai on ne voinut sen kruunatakin, tiedä sitten.
 
Bobby on kova. Ja pakkohan sen on ollakin jos pääsee Roccoa tuuraamaan. The Metersin bassomieskin on plektrataitureita. Kuten on Carol Kayekin.

se, että haukun peukuttelua johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen erittäin katkera, koska en hallitse sitä. joten se siitä...

Itse olen aikoinani ottanut ns. perusteet haltuun peukkubassottelusta, mutta en erityisesti pidä siitä, joten eipä sitä tule soitettuakaan ellei ole jostain syystä pakko. Äänityksissä joskus tarvitsee, keikoilla ei oikeastaan ikinä.
 
Mutta siis koko funk-musiikkia ajatellen peukuttelu on kuitenkin vain yksi ja mielestäni kokonaisuuden kannalta täysin epäoleellinen sivuraide. Musiikkihan itsessään on se mielenkiintoisin asia ja soittotekniset hienoudet ovat pelkkä sivuseikka. :-)
 
Minä taas pidän peukuttelusta, sitä on mielestäni kiva kuunnella ja soittaa. No ei meidänkään tunnin setissä ole kuin ehkä 25-30 sekuntia peukuttelua. Eikä me tosin olla funkbändikään mutta... Minulle tuo Herra Grahamin keksintö on funkin hienoin koristus, tai sen tuho. Se tekee tai tappaa biisin. Ja nämä -80 luvun bändit on se , öh juu.
 
Hämää edelleen vain tuo suora- peukuttelu on paskaa asenne. Minua häiritsee yhtälailla se- plekulla soittavat huonot basistit asenne. No jokainen tavallaan, minä pyrin mahdollisimman suureen monipuolisuuteen soittamisessani ja kuuntelemisessani. Jos joku ei sitä halua- by all means.

se, että haukun peukuttelua johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen erittäin katkera, koska en hallitse sitä. joten se siitä...
 
No joo, ei oo kivaa. Joku plekuttelua hallitsematon voisi ruveta haukkumaan sitä samasta syystä. Hoho.
 
Peace?

edelleen se on puhdasta katkeruutta...

se, että haukun peukuttelua johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen erittäin katkera, koska en hallitse sitä. joten se siitä...
 
Eiköhän tuon peukuttelun saa sitkeällä treenillä kulkemaan. Kannattaa sekin taito opetella, ei varmasti ole ajan tuhlausta.

Eihän peukuttelu oo ku yks osa-alue soitossa... Meidänkään kama ei oo ihan lähellä funkia..mutta..se yhumb siellä silti olla kurmottaa.. Kyllä peukku-hommat menee mihin musaa vaan jos sen osaa sinne sovittaa.. jazz-lattarit esim..Victor Wooten..--> Bela Fleck.. esim... Tai Steve Morse Band.. Istuu rankempaankin kamaan.. Ja joka jannuhan soittaa tietty vahvimmillaan osa-alueillaan..kuka plekulla, kuka sormilla..
Pää-asiahan on ettei soitto lopu..keep rockinŽ

-parliament ja funcadelic
-James brown
-funky meters
-george clinton
-jamiroquai (uudempaa sukupolvea)
 
Rytmissä taisi olla tämän vuoden puolella joku 3 sivun juttu kovimmista funk äijistä ja itse musiikista. Kannattaa tsekata

The Metersin bassomieskin on plektrataitureita.
 
Mulla on käsitys, että se soittaa sormilla.. ?.. No, lopputulos on joka tapauksessa vaikuttava.
 
Ja peukuista: Jossain vaiheessa ikävä kyllä släppäily hypähti sivuraiteelle ja siitä tuli kilpailua siitä kuka soittaa nopeiten ja eniten.
 
Esmes tämmöistäkin on tapahtunut: Olin funkkibändini kanssa keikalla ja tuttu kaveri tulee kertomaan uudesta funkjazz pändistään. Jutustelu sujui kivoissa musiikillisissa merkeissä, kunnes heppu rupesi kehumaan bändinsä basistia. Kuulemma "yks suomen parhaista" peukuttelijoista. Ja vielä sikanopee!
Ja sitten hän kysäisee, että teenkö ite pahoja peukkujuttuja bändini kanssa. Vilkaisen lavalla rantasaunaan nojailevaa vanhaa presaria, jossa on tommoset sormenpaksuiset flatwoundit kiinni ja totean että lähinnä olen pyrkinyt eliminoimaan semmoisen soitostani.. Ei kaveri sitte kattonu keikkaa ainakaan loppuun asti...
 
Tälläisen nyrkkisäännön voi pitää: Jos musiikki saa kaulasi verisuonet pullistumaan ja aiheuttaa agressiivisen etunojan, ei kyseessä ole ainakaan funk. Jos taas lantiosi alkaa liikkua musiikin tahdissa, se ehkä voi olla funkkia..
 
Peukuttelua kyllä voi soittaa maukkaasti, mutta ehkäpä maukkaampaa ja saman kuuloistakin on, jos vaikka tekee popkornia lavalla...

 
Ei kaveri sitte kattonu keikkaa ainakaan loppuun asti...
 
Ehkä se ei vain pitänyt teidän musiikista. Sillä peukuttelulla tai sen puutteella ei välttämättä ole asian kanssa mitään tekemistä.
 
Tälläisen nyrkkisäännön voi pitää: Jos musiikki saa kaulasi verisuonet pullistumaan ja aiheuttaa agressiivisen etunojan, ei kyseessä ole ainakaan funk. Jos taas lantiosi alkaa liikkua musiikin tahdissa, se ehkä voi olla funkkia..
 
Tämän voisin vaikka allekirjoittaa.
 
Peukuttelua kyllä voi soittaa maukkaasti, mutta ehkäpä maukkaampaa ja saman kuuloistakin on, jos vaikka tekee popkornia lavalla...
 
Harmi ettei esimerkiksi Sly and the Family Stone aikoinaan tajunnut tuota. Olisi korvannut Larryn popkornmasiinalla. Jos kerran kuulostaakin samalta niin mikäs siinä. Larryhan oli meinaan juuri sellainen maukkaasti peukutteleva.
 
Oikeasti avoimin mielin musiikkiin suhtautuvana huomaa täällä kyllä puolustavansa milloin mitäkin tapaa tehdä sitä. Milloin on plekusoittajat, milloin peukuttelijat listalla. Ja ennakkoluuloja löytyy joka lähtöön. Millä tahansa soittotekniikalla saa sekä paskaa, että hienoa tavaraa soitettua.
 
Mitäs soittotekniikkaa pojat haluaa seuraavaksi mollata? Minä voisin ehdottaa vaikkapa täppäystä, sitähän ei "oikea" basisti hallitse, eikö niin? Ja kuulostaakin niiiiin paskalta. Hoho.

Arva hyvä,
 
Ei hän varmastikaan pitänyt musiikistamme, oli siinä peukkua tai ei. Eikä tämä nyt ollut tarinan pointti.
 
Mielestäni siis peukuttelulla on paikkansa, mutta itse en juuri sille käyttöä löydä. Häiritsevää on se että peukuttelusta on tullut egon kasvattaja. Vähän niinkuin asentaisit alumiinivanteet ja spoilerin mutsisi vanhaan corollaan.
 
Usein peukkusoittoa näkee käytettävän "ku se on niin nii maageeta", ei sen takia että se olisi ollennaista kappaleen tai minkään muun kannalta.
 
Ja Grahamin peukuttelussa ei mitään vikaa olekaan, se on harvinaisen tyylikästä. Monen muun ei.
 
Tiivistettynä: en ole peukuttelua vastaan, en pätkääkään, mutta sen väärinkäyttöä kyllä.

Sam Other
 
Ja Grahamin peukuttelussa ei mitään vikaa olekaan, se on harvinaisen tyylikästä. Monen muun ei.
 
Graham on tyylikäs basisti. Hän kuitenkin keksi koko peukuttelutekniikan, että ainakin minulle tulee siitä mieleen nimenomaan Graham.
 
Monesti olen silti neuvonut, jos joku on halunnut oppia peukuttelemaan, että kannattaa kuunnella Sly and the Family Stonen biisi Everyday People. Siinä mies joka keksi peukuttelun soittaa jotain ihan muuta, ja toimii. Pitää oppia ensin se, mihin tekniikkaa _ei_ voi käyttää.
 
Tiivistettynä: en ole peukuttelua vastaan, en pätkääkään, mutta sen väärinkäyttöä kyllä.
 
Mun moka. Tuo popkorn vertaus hämäsi. Uskallan sentään tunnustaa että olin väärässä. Hoho.