sirdickyj 24.08.2005 14:22:29 | |
---|
Mikä on muuten viimeisin ruotsalainen bändi, joka on breikannut ns. isosti, tyyliin The Rasmus? Ei ole sellaista bändiä tullut vähään aikaan, kohta kenties taas tulee. Minusta tuo että ruåttalaiset onnistui aiemmin "maailmanvalloituksessa" johtuu Max Martinien ja Ace of Basejen, Roxettejen ja muiden paskojen kohdalla siitä, että siinä niiden hommassa on ollut muutama merkittävä ero suomalaisiin saman aikakauden yrittäjiin 1) pokkaa tehdä kertakäyttöisiä popmelodioita taiteellisuuden kustannyuksella 2) kun vierestä vietiin, niin miksen minäkin-mentaliteetti jo Abbab ajoista, kuten joku jo mainitsikin, eli Abban ansiosta musiikki on ollut varteenotettava itsensä elättämismuoto, samoin kuten nyt alkaa olla Härmässäkin Nightwishien ja muiden myötä 3) sitten onhan Ruotsista tullut oikeasti paljon kokonaisvaltaisemmin itseensä uskovaa jengiä kuin Suomesta, Yngwie Malmsten, Electric Boys jne. noin lonkalta mainitakseni. Ynkästä voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta fakta on että mies on eittämätön virtuoosi ja kitaransoiton uranuustaja, jonkalaisia Suomesta ei ole toistaiseksi tullut. Ei se Ynkkä kesää tee, mutta Suomessa sille ois naurettu päin näköä, kun täällä soittotaito on muutenkin kirosana rock-uskottavan lehdistön mielestä Mutta toisaalta, kannattaa olla oikeasti ylpeä niistä maamme kummallisuuksista kuten 22-Pistepirkko, joka on omassa mittakaavassaan tunnettu yhtye maailmalla, ei se Max Martin tai Roxette mikään tavoittelemisen arvoinen asia ole, yhtä yhdentekevää hömppää se on kuin vähän pienemmällä budjetilla Suomessa väsätyt humppalevyt. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED |
risto 24.08.2005 19:54:15 | |
---|
Ei ole sellaista bändiä tullut vähään aikaan, kohta kenties taas tulee. Minusta tuo että ruåttalaiset onnistui aiemmin "maailmanvalloituksessa" johtuu Max Martinien ja Ace of Basejen, Roxettejen ja muiden paskojen kohdalla siitä, että siinä niiden hommassa on ollut muutama merkittävä ero suomalaisiin saman aikakauden yrittäjiin 1) pokkaa tehdä kertakäyttöisiä popmelodioita taiteellisuuden kustannyuksella 2) kun vierestä vietiin, niin miksen minäkin-mentaliteetti jo Abbab ajoista, kuten joku jo mainitsikin, eli Abban ansiosta musiikki on ollut varteenotettava itsensä elättämismuoto, samoin kuten nyt alkaa olla Härmässäkin Nightwishien ja muiden myötä 3) sitten onhan Ruotsista tullut oikeasti paljon kokonaisvaltaisemmin itseensä uskovaa jengiä kuin Suomesta, Yngwie Malmsten, Electric Boys jne. noin lonkalta mainitakseni. Ynkästä voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta fakta on että mies on eittämätön virtuoosi ja kitaransoiton uranuustaja, jonkalaisia Suomesta ei ole toistaiseksi tullut. Ei se Ynkkä kesää tee, mutta Suomessa sille ois naurettu päin näköä, kun täällä soittotaito on muutenkin kirosana rock-uskottavan lehdistön mielestä Mutta toisaalta, kannattaa olla oikeasti ylpeä niistä maamme kummallisuuksista kuten 22-Pistepirkko, joka on omassa mittakaavassaan tunnettu yhtye maailmalla, ei se Max Martin tai Roxette mikään tavoittelemisen arvoinen asia ole, yhtä yhdentekevää hömppää se on kuin vähän pienemmällä budjetilla Suomessa väsätyt humppalevyt. Paljon asiaa turiset. Ruotsin menestys on selvästi osittain kiinni siitä että osataan paremmin haistaa mikä menee kansaan ja siis käy kaupaksi. Musiikillinen lahjakkuus, mistä threadin otsikossa puhuttiin ei tietenkään takaa menestystä ja toisaalta lahjatonkin voi menestyä sopivissa olosuhteissa vaikka varmaan harvemmin koska yleensä sen joku jossakin huomaa. Jos osaa tehdä myyvää tavaraa se voisi kyllä olla osoitus lahjakkuudesta tai ainakin se on osoitus jonkunlaisesta fiksuudesta. Elämää, rauhaa ja akustista musiikkia |
tähtivaeltaja 26.08.2005 03:52:34 | |
---|
Okei okei, geenit, itsetunto, sodat.. Tärkein asia unohtui: Väkiluku. Jos joka viidestuhannes jätkä on helvetin lahjakas, niin kummasta maasta näitä löytyy enemmän? Aina ihmetellään 'miksei suomessa sitä ja tätä'.. Koska täällä ei ole tarpeeksi ihmisiä ***tana. |
Okei okei, geenit, itsetunto, sodat.. Tärkein asia unohtui: Väkiluku. Jos joka viidestuhannes jätkä on helvetin lahjakas, niin kummasta maasta näitä löytyy enemmän? Aina ihmetellään 'miksei suomessa sitä ja tätä'.. Koska täällä ei ole tarpeeksi ihmisiä ***tana. Onhan sitä jossain Intiassakin väkilukua muttei ne jääkiekkoa osaa pelata. Miksei! Selitä! THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
MrHands 26.08.2005 06:32:26 | |
---|
Onhan sitä jossain Intiassakin väkilukua muttei ne jääkiekkoa osaa pelata. Miksei! Selitä! Siellä ei ole jäähalleja. |
Jani The Rock 26.08.2005 07:22:52 | |
---|
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1
MegaMan Club #002 - Quiff Man |
Hohhoijaa 26.08.2005 08:31:55 | |
---|
|
aarghto 26.08.2005 08:53:40 | |
---|
Rokissa taitaa kyllä Ruotsi viedä, Hellacoptersseineen ja Hiveseineen, mutta raskaammassa musiikissa Suomi voittaa 100-1. Suomessa on Diablo, Pain Confessor, Mokoma, Ensiferum, CoB, Stam1na, Godsplague, Lullacry, Velcra, Norther, Rotten Sound ja tusina muita. Ruotsimetallista ei iske oikein muu kuin vanha In flames, Dark tranquillity, Soilwork ja Haunted joka potkii kyllä kovaa. Mutta Ruotsi jää kyllä selvästi miinukselle. Hm. tässä kysyttiin lahjakkaita muusikkoja, ei lempiartistejani. Mutta kyllä sitä ammattitaitoa Suomesta löytyy ihan yhtä paljon ellei enemmänkin. prkl. |
Dr. Lazer 26.08.2005 11:27:51 (muokattu 26.08.2005 11:31:28) | |
---|
Heh, miun mielestä taas raskaan musiikin saralla ruotsi ownaa suomen 6-0. Nasum, Entombed, Cult of Luna, Disfear, Genocide Superstars, Hypocrisy, Bloodbath, Nine, Katatonia, The Crown jne jne.. Ehkäpä suomesta tulee tätä melompaa/melankolisempaa heviä astetta tiukemmin, mutta groovissa ja meiningissä jäädään kyllä aika jalkoihin, siis miun mielestä. EDIT: heh, no joo okei, suomessa on Velcra, Rotten Sound ja Mokoma ja.. vanha Amorphis ja Stone ja.. ja siinäpä ne sit tais ollakki lol!! =) Eli ehkä päästään 6-1 lukemiin Hoho!! "The message is; 'THERE IS NO MESSAGE'"
D.Townsend |
MV 26.08.2005 16:14:12 (muokattu 26.08.2005 16:14:42) | |
---|
Sen verran mitä olen ruotsalaista metallia kuunnellut niin mielestäni Suomessa tehdään paljon monipuolisempaa ja persoonallisempaa metallia kuin Ruotsissa...Bändien hyvyydestä voidaan taas olla montaa mieltä. "perkulees.- helkkari että tekkee miäli pilua" -ICE9 |
Vainhaalee 26.08.2005 16:19:30 (muokattu 26.08.2005 16:19:43) | |
---|
Mutta eikös Suomesta viety rokki Ruotsiin? Hurriganes? Hanoi? I´m smiling because they haven´t found the bodies yet... |
mikimaki 26.08.2005 16:36:22 | |
---|
ruotsin "kasvatti" yngwie malmsteen.suomi poika kalpenee..oli pakko sanoa |
Härski 26.08.2005 16:42:52 | |
---|
Mutta eikös Suomesta viety rokki Ruotsiin? Hurriganes? Hanoi? No ainakin Hurriganes oli siellä melkein suositumpi, kuin Suomessa.. |
SSilver 26.08.2005 17:20:47 (muokattu 26.08.2005 17:22:35) | |
---|
Siellä ei ole jäähalleja. Ja sitten mennään siihen resurssikysymykseen... Jos Suomessa ei ole tarpeeksi resursseja pusata niitä poppikakkeleita ulkomaille ja Ruotsissa on, niin vastaus ei varmaankaan jää epäselväksi. Maailman upein tissipoppari ilman levytys- ja levityssopimusta on (teoriassa) sama, kuin jääkiekkomaajoukkue ilman jäähallia. Mutta kuten vähintään kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet ovat sanoneet... Lahjakkuuksia löytyy niin maan perkeleesti molemmista maista. Erityylisiä, erikuuloisia, erinäköisiä. Eläkäämme tässä kauniissa maassa kauniisti ja sallikaamme naapureillemme sama omassaan. Amen. Edit: Tekno on ärsyttävää. |
Tempura 26.08.2005 17:30:08 | |
---|
Tietenkin voidaan keskustella medianäkyvyydestä ja levy-yhtiöstä ja niiden motiiveista. Kumpi maa pukkaa enemmän paskaa pinnalle suhteessa edes jokseenkin näkyvissä olevien artistien määrään, ja kummassa maassa itse musiikki on enemmän etusijalla näitä artisteja promotessa? THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
tähtivaeltaja 26.08.2005 18:07:43 | |
---|
Onhan sitä jossain Intiassakin väkilukua muttei ne jääkiekkoa osaa pelata. Miksei! Selitä! Kolmas maailma ei tuota kauheasti pop-musiikkia länsimaan markkinoille. |
Notefix 26.08.2005 22:51:49 | |
---|
Kumpi maa pukkaa enemmän paskaa pinnalle suhteessa edes jokseenkin näkyvissä olevien artistien määrään Suomi? Mr. Muzak: "ku Note soittaa ni kaikki kuulostaa Whitney Houstonilta" |
Late_ 26.08.2005 23:25:12 (muokattu 26.08.2005 23:59:59) | |
---|
Daniel Gildenlöw Tämä on kyllä sellanen supertaitaja, että ei veroista ole. Daniel kyllä kääntää vaakakuppia Ruotsin puolelle ihan tosissaan, eikä Suomesta mun mielestä tule oikein ketään tän tyylisiäkään. Näin vaan pikaisesti sanottuna :) E: kuppi, vaaka, vaakapukki, vaakakuppi. Iha kuin vaa. -We dreamed of a world in peace, but killed for a life of ease- kalamies#28 >-)))> |
risto 27.08.2005 01:35:33 (muokattu 27.08.2005 01:36:50) | |
---|
>>Kumpi maa pukkaa enemmän paskaa pinnalle suhteessa edes jokseenkin näkyvissä olevien artistien määrään >Suomi? Harva täällä ehkä kuitenkaan tietää mitään Ruotsin "sisäisestä" musiikkielämästä, ainoastaan niistä jotka nousevat kansainvälisesti pinnalle. Kyllä Ruotsissa voi olla suhteessa yhtä paljon bashaa pinnan alla kuin täälläkin, se ei vain kuulu tänne asti. Huono puoli Suomessa on se, että aina ollaan jotenkin jälkijunassa ja yleensä etupäässä kopiodaan sitä mitä muualla tehdään (katsoo syyllisenä peiliin). Monissa pienissäkin maissa on esimerkiksi syntynyt omanlaistaan ja -tyylistään (kansan)musiikkia, vaan ei Suomessa, kanteletta nyt lukuunottamatta, vai onko? Elämää, rauhaa ja akustista musiikkia |
FoolOnTheHill 27.08.2005 13:24:16 | |
---|
Monissa pienissäkin maissa on esimerkiksi syntynyt omanlaistaan ja -tyylistään (kansan)musiikkia, vaan ei Suomessa, kanteletta nyt lukuunottamatta, vai onko? Offtopic. Suomessa on ollut aivan yhtä rikas kansanmusiikkiperinne, kuin missä tahansa muuallakin. Erinäiset seikat tuossa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla ovat johtaneet sen näivettymiseen. |