Klassinen ›

Eyes wide shutissa oli ihan mahtava sävellys.
 
Se oli semmoinen "minimalistinen" teos, jossa käytetään vain yhtä nuottia kahdessa oktaavissa, eikä muita soittimia ole kuin piano.
 
Eihän siinä periaatteessa mitään järkeä ole, mutta koin tuon sävellyksen jonkinmoisena elämyksenä.'
 
Sen verran tiedän, että Stanley Kubrick hoksasi tuon kyseisen säveltäjän, joka on Unkarista kotoisin, enkä enempää sitten tiedäkkään.
 
Joten tietäisikö kukaan teistä mahdollisesti, mikä on kyseisen säveltäjän nimi tai sitten mikä on teoksen nimi ja onko sitä mistään muualta saatavilla kuin elokuvan soundtrackilta?

...mutta Eyes Wide Shutissa sitä on onnistuttu käyttämään todella nerokkaasti.
 
Olen täysin samaa mieltä. Mutta en nyt ihan sanoisi, että sellanen toimis ilman leffaa...

Olen täysin samaa mieltä. Mutta en nyt ihan sanoisi, että sellanen toimis ilman leffaa...
 
Kannattaa kuunnella. Minimalistinen musiikki on usein hyvin vaikuttavaa.

Järjetöntä se ei mielestäni myöskään ole.
 
Olen samaa mieltä mklamin kanssa, kyllä minimalistinen musiikki puolustaa siinä paikkaansa kuin muukin musiikki.
 
EDIT: kirjoitushärö

Minimalismi toimii todella hyvin jos se minimalismi ei tarkoita sitä että soitetaan yhtä ja samaa kuvioa 7 min putkeen ilman mitään vaihtelua. Mutta jos mimimalismi tarkoittaa sitä, että soittimia ei ole paljoa ja nuottien määrä ei ole ennätyksiä rikkova, niin mimimalismi on todella toimivaa (kunhan teoksen perusidea on kunnossa).
 
MKlamille: sinäki taisit pitää Philip Glassista, eikö? Itse pidän älyttömästi parista hänen levystään, mutta yleisesti ottaen hänen osakkeet vähän laskivat kirjastokäynnin jälkeen: lainasin 10-15 hänen levyään ja mieshän on toistanut itseään ihan täysillä viimeiset 10 vuotta! Samat kuviot joka levyllä (käyttää orkesterilla samoja kikkoja ja kuviota levystä toiseen...) Ja Phillip Glassin "pianoteos" (mikä olikaan nimi) taitaa mennä minimalismin piikkiin, mutta se meni siihen sarakkeeseen jossa minimalismi tulee siitä, että soitetaan 6 min yhtä ja samaa... Naqoyqatsi on kuitenkin ehdottoman huippu teos (isona plussana Yo-Yo Man sellot...).

Minimalismi toimii todella hyvin jos se minimalismi ei tarkoita sitä että soitetaan yhtä ja samaa kuvioa 7 min putkeen ilman mitään vaihtelua. Mutta jos mimimalismi tarkoittaa sitä, että soittimia ei ole paljoa ja nuottien määrä ei ole ennätyksiä rikkova, niin mimimalismi on todella toimivaa (kunhan teoksen perusidea on kunnossa).

 
Soittimien määrällä ja minimalismilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tolkuton toisto ja vähän nuotteja on molemmat sen tunnuspiirteitä. Minimalismi on yksi tietty amerikkalinen tyylisuunta siinä 1900-luvun alkupuolella, joka oli nimenomaan tätä. Toinen nimi tälle meiningille Amerikkojen puolella on repetitive music, joka tarkoittaa toistoa. Tietysti ne kaverit tekivät sitten vähän muutakin.
 
Kaikilla oli myös hiukan erilaisia piirteitä, kuinka minimalismi toteutui. Useimmiten rytminkäsittely oli tasaisen hakkaavaa toistoa, mutta taas La Monte Youngin tavaramerkiksi nousi todella pitkät äänet. Improvisaatio oli myös kunniassaan. Esimerkiksi La Monte Youngin klassikkokappaleessa in C on jotain reilut 50 eri pätkää, joita soitetaan luuppina. Kappaleen voi esittää millaisella kokoonpanolla vaan ja kukin soittaja saa siirtyä seuraavaan luuppiin, kun hyvältä tuntuu. Useimmiten teos venähtää aika pitkäksi hakkaukseksi.
 
Siis minimalismi musiikissa tarkoittaa aina niukkuutta sävelissä ja pitkää toistoa, mutta ei liity millään tavalla kokoonpanoon. Ja konserttien kestot olivat yleensä kaikkea muuta, kuin minimalistisia.
 
Pidän kyllä näiden neljän gurun hengentuotteista.

Soittimien määrällä ja minimalismilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tolkuton toisto ja vähän nuotteja on molemmat sen tunnuspiirteitä. Minimalismi on yksi tietty amerikkalinen tyylisuunta siinä 1900-luvun alkupuolella, joka oli nimenomaan tätä. Toinen nimi tälle meiningille Amerikkojen puolella on repetitive music, joka tarkoittaa toistoa. Tietysti ne kaverit tekivät sitten vähän muutakin.
 
Kaikilla oli myös hiukan erilaisia piirteitä, kuinka minimalismi toteutui. Useimmiten rytminkäsittely oli tasaisen hakkaavaa toistoa, mutta taas La Monte Youngin tavaramerkiksi nousi todella pitkät äänet. Improvisaatio oli myös kunniassaan. Esimerkiksi La Monte Youngin klassikkokappaleessa in C on jotain reilut 50 eri pätkää, joita soitetaan luuppina. Kappaleen voi esittää millaisella kokoonpanolla vaan ja kukin soittaja saa siirtyä seuraavaan luuppiin, kun hyvältä tuntuu. Useimmiten teos venähtää aika pitkäksi hakkaukseksi.
 
Siis minimalismi musiikissa tarkoittaa aina niukkuutta sävelissä ja pitkää toistoa, mutta ei liity millään tavalla kokoonpanoon. Ja konserttien kestot olivat yleensä kaikkea muuta, kuin minimalistisia.
 
Pidän kyllä näiden neljän gurun hengentuotteista.
 
Ahaa...jos tuo pitää paikkaansa, niin itse en ilmeisesti sitten ole minimalismin kovin ystävä... Kylläkin alkuperäiseen viestiin viitaten, niin Eyes Wide Shut -soundtrack on kyllä oikein hyvä...

muistaakseni Ligeti teki noita Musica Ricercata -teoksia enemmänkin, jujuna eri sävelten määrän vaihtuminen mitä pidemmälle sarjassa edetään.