Kitarat: soittaminen ›

OK, joskus kauan sitten päätin, että en enää koskaan kysy tällaisia kysymyksiä, mutta..
 
Miten olette vääntäneet Gary Moore tyylisen kirkuvan soolosaundin? Jotain efektejä kenties? Ja se parisienne walkwaysin sustain on varmasti kiinni muustakin kuin sormista.. Viisat, puhukaa!

No siis, Gibson Les Paul ja Marshall, miten sitä nyt sellaisen soundin vääntää ilman ko. vehkeitä... jos säröä ei lasketa efektiksi, niin eipä tule mieleen mitään efektiä joka G. Mooren soundiin kuuluisi. Se on Marshallin särökanava, mikä auttaa asiaa.

Mooren Lespan mikit on kait vastavaiheessa, siksi siinä on se honottava soundi.

En tiedä mitkä kappaleet, mutta osa on soitettu Peter Greenin Les Paulilla, jonka Gary Moore nykyään omistaa.

Muistaakseni "wanhassa" mnetissä joku Moore asiantuntija sanoi miehen käyttävän peräti kahta tube screameria.

Muistaakseni "wanhassa" mnetissä joku Moore asiantuntija sanoi miehen käyttävän peräti kahta tube screameria.
 
Näin tekee ainakin SRV.

En tiedä mitkä kappaleet, mutta osa on soitettu Peter Greenin Les Paulilla, jonka Gary Moore nykyään omistaa.
 
Nykyään? On muistaakseni omistanut sieltä 60-luvun lopulta/70-luvun alusta jolloin Green sen myi tälle pilkkahintaan. Ja juuri tuosta Peter Greenin Les Paulista irtoaa se honottava soundi. Green taisi joskus purkaa kitaransa osiin ja kootessaan sitä laittoi jonkun mikeistä väärin päin?

Nykyään? On muistaakseni omistanut sieltä 60-luvun lopulta/70-luvun alusta jolloin Green sen myi tälle pilkkahintaan.
 
Joo, sori. Muotoilin lauseen vähän huonosti. "Nykyään" siis about 35 vuotta Moorella ollut. Taisi tarkalleen olla vuosi 1970 kun Green sen Moorelle myi. SIihen aikaan taisi Moore olla vielä enemmän hevimiehiä. Juuri tuolla Les Paulilla on varmasti ollut osaa Mooren bluesiin siirtymisessä.
 
Green taisi joskus purkaa kitaransa osiin ja kootessaan sitä laittoi jonkun mikeistä väärin päin?
 
Joo, väärin kytketty mikki.

Joo, sori. Muotoilin lauseen vähän huonosti. "Nykyään" siis about 35 vuotta Moorella ollut. Taisi tarkalleen olla vuosi 1970 kun Green sen Moorelle myi. SIihen aikaan taisi Moore olla vielä enemmän hevimiehiä. Juuri tuolla Les Paulilla on varmasti ollut osaa Mooren bluesiin siirtymisessä.
 
Ainahan Moore on bluesmiehiä ollut. Rokki- ja heviajat olivat siellä 70-80-luvuilla, mutta blues on ollut alusta asti taustalla.

Green taisi joskus purkaa kitaransa osiin ja kootessaan sitä laittoi jonkun mikeistä väärin päin?
 
Kaulamikki on paikallaan väärin päin, mutta lisäksi magneettikin on käännetty millä on huomattavasti suurempi vaikutus soundiin. Käsittääkseni Mooren muissa LP:ssa ei ole tuota vastavaihemodia.

Les Paul ja luukutettu putkivahvari, mielellään brittihenkinen särösaundi mahdollisella od-buustauksella. Rutosti keskiääniä ja erityisesti volumea, jolloin Parisienne Walkwaysin tyylinen ujeltava sustain on helpommin saavutettavissa. Kaikua voi tunkea ripauksen, jos siltä tuntuu. Sitten vaan herätään tänä aamuna ja avaudutaan.
 
Näin juuri. Hirveästi etuastesäröä ei tosiaan tarvita, tärkein on tuo Les Paul ja luukutettu putkivahvari. Parisienne Walkwaysin piiiitkä nuotti on ihan feedbackilla toteutettu, eli sopivaan paikkaan seisomaan suhteessa kaiutinkaappiin niin voi vetää ison hymyn kasvoille ja sävel soi vaikka maailman tappiin asti. Puoliakustisella tuon feedback-loopin saa helpommin aikaan.
 
LP:n ei mielestäni tarvi olla edes tuohon Greenin/Mooren LP:n malliin kytketty vaan ihan tavallinenkin käy. Mitään muita efektejä ei oikeastaan tarvita.

...LP:n ei mielestäni tarvi olla edes tuohon Greenin/Mooren LP:n malliin kytketty vaan ihan tavallinenkin käy. Mitään muita efektejä ei oikeastaan tarvita.
 
Kyä Marshall Guvnor pedalli auttaa Mooren saundin löytämisessä.

Kyä Marshall Guvnor pedalli auttaa Mooren saundin löytämisessä.
 
Tarkoitin, että säröpolkusimen lisäksi ei muita tarvita. Mitään delayta, reverbia tms.

Toi Garyn kirkuva lead-soundi on tehty ihan perus stratolla tai lespalla. Bluesimpi ja vähäsäröisempi soundi Greenin kepillä.

Toi Garyn kirkuva lead-soundi on tehty ihan perus stratolla tai lespalla. Bluesimpi ja vähäsäröisempi soundi Greenin kepillä.
 
Näin munkin mielestä. Ei toi Mooren lead-soundi mitenkään hirvittävästi poikkea ihan tavan Les Paul -soundista. Se on vaan niin lämminsoundinen, tanakka ja sustainrikas kitara. Se on sen särön määrä mikä merkkaa;D

Noh, nyt kun on sopivasti puhe Mooren soundeista niin sanokaahan mitäs diggaatte miehen soundimaailmasta? Tiedän että jotkut eivät noita kirkuvia lead-soundeja kestä ja että monia se riipii ehkä pahastikin, mutta itselläni ei tätä ongelmaa ole. Totta puhuen olen sitä mieltä, että supersäröiset lespat sopivat Moorelle kuin nyrkki perseeseen ja yhdistettynä miehen tatsiin ja fiilikseen tuloksena on lähes poikkeuksetta piristäviä juttuja. Onko kukaan muuten kuunnellut BBM-levyä ja biisiä Why does love have to go wrong? Aika pirullisen hienoa kitarointia tulee siellä loppupuolella.

Ikuista sustainia havittelevien kannattaa tutustua Ebow-häsäkkään :)

Always Gonna Love You:n soolosoundi on nimenomaan kirkuva. Helvetin kova soolo kyllä.

Noh, nyt kun on sopivasti puhe Mooren soundeista niin sanokaahan mitäs diggaatte miehen soundimaailmasta?
 
Vähän kaksipiippuisesti suhtaudun. Still Got The Blues ja Parisienna on kipaleita, jotka pelaa vain ja ainoastaa tuolla soudilla, mutta jos ajatellaan Gary Moorea bluesmuusikkona, ni se onkin sitt toinen juttu. En nyt halua sanoa, ett bluesmuusikon pitäisi orjallisesti soittaa tismalleen samanlaisella soundilla ja tatsilla, mutt kyllä Mooren otteissa paistaa vähän liian selkeesti heavymiehen tausta.
 
Mun mielestä Moore on hyvä...hevi/rock -kitaristi.
 
Mitä tulee vielä tohon soundiin, niin Gary Mooren soundi on just sellainen, että sen soittajalta vaaditaan itsehillintää, jottei soitto karkaa ns. käsistä...ja sitähän se Moorella välillä kyllä tekee;D