Yleistä keskustelua musiikista ›

Tänään kävi sitten niin että haettiin kitaristien kanssa kamoja bändikämpiltä kun rumpalimme tympääntyi lopullisesti omalta taholtaan toiseen kitaristiimme. Ei siinä sen kummempaa, homma jatkuu kotioloissa ilman rumpalia ja basistia. Mutta tämä on vasta aasinsilta varsinaiseen aiheeseen.
 
Tulin sitten juna-asemalta kotiin isäni kyydissä. Nostin asian esille ihan muina miehinä, ja siitäkös isäni alkoi vihjailemaan kovin ikävään sävyyn ettei tuosta bändipelleilystä mitään tule ja musiikin tekeminen vaatii tietyn koulutustason ja alkoi sen lisäksi arvuuttelemaan että KAIKILLA vähänkin levyttävissä ja pinnalla olevissa bändeissä on PELKKIÄ ammattimuusikoita. Koitin siinä sitten kumota väitettä, mutta sehän kääntyi sitten siihen että minä tässä olenkin sitten ihan paska soittaja kun en käy pianotunneilla tai mitään. Isukki tuossa ei siis soita itse mitään instrumenttia, ei laula ja musiikki hänelle on pelkästään Junnu Vainion eräs kokoelma cd:n tarjonta ja se mitä radio sattuu soittamaan.
 
Ei sillä että tämä ainakaan minun soittointoa lannistaisi mitenkään, mutta ihmettelen vaan että mitäköhän meikäläisestä sitten pitää tulla jos ei saa rauhassa edes yrittää toteuttaa omia unelmiaan. Muillakin on varmaan ollut tällaista, vai?

Tutun kuuloista tuo tarina. Nyt mielipide on jo äijälläkin muuttunut kun vein sille muutaman demopiisin cd:llä kouraan. Tuo kuuluu jollain lailla asiaankin ja ainakin mut sai vaan treenaamaan entistä innokkaammin. Tsemppiä vaan, kyllä ne siitä lämpenee kun huomaavat, että peeveli, poikahan osaa soittaa.

Hieman aiheen ohi, mutta hupaisa juttu. Kaveri vei Italialaiselle isälleen demokasetin oman bändinsä tuotoksia, rankkaa raskasta rockkia. Isä kehui kovasti poikansa bändiä ja ihmetteli jopa hyviä soundeja... Kasetti olikin väärin päin ja isä kuunteli Kenny G:tä vai mikä se pelle nyt on..
 
Terveisiä Marcolle Pietarsaareen, joko isä on kuullut tulevan levynne?

rkokkonen:
mitäköhän meikäläisestä sitten pitää tulla jos ei saa rauhassa edes yrittää toteuttaa omia unelmiaan. Muillakin on varmaan ollut tällaista, vai?
 
Hitto mikä stoori. Ikävä juttu.
 
Mitään vastaavaa itselläni ei ole ikinä ollut, päinvastoin. Itseasiassa nousee tuota lukiessa omien vanhempien (näkymätönkin) tuki todella korkealle.
 
Imo: Tuo kyllä kuulosti aika rankalta. Isäsi valitsi sanansa todella varomattomasti. Kuten sanoit hänellä ei ole mitään hajua asiasta ja taitaa mennä pojan hieno harrastus nyt pahasti yli.
 
Sympatiaa ja kannustusta tilanteellesi todellakin tulee roppakaupalla.

No kyllä meidän isä saattaa vittuillakseen heittää jotain juttua, mutta kyllä se melko kannustava on, itsekin yhdessä bändissä soittaneena.
Isovanhemmat kyllä eniten kannustaa, vaikka niille toisi minkälaista mölynderiä tahansa, vaikka ovatkin musiikkia harrastaneet.

Harmi homma, varsinkin sua nuoremmilla soittajilla vanhempien tuki on todella tärkeä.
 
Täytyy vaan kiittää omia porukoita, jotkan on kyllä tukenut tässä helvetillisessä touhussa paljon.

No ei kai se nyt niin pahaa tarkoittanut. Halusi vähän palauttaa sua maan pinnalle, koska ei kannata olla niin varma, että susta tulee joku huippumuusikko. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että vanhempien pitäisi kannustaa eikä tuolla tavalla yrittää masentaa. No, eihän se vanha koira uusia temppuja opi. Pitää myös ymmärtää vanhempien taustaa; heillehän on saattanut juuri käydä niin, että unelmat ovat sortuneet ja on tullut kauhean vittumainen mieli. Siitä sitten saattaa kimmota tuollainen asenne omiin lapsiin.

Harmi, että joillain on noinkin päin. Mun isä oli pitkän pitkän aikaa muusikko (basisti...), mutta lopetti uransa kun ei jäänyt aikaa perheelle. On soitellut bändinsä kanssa mm. Paul McCartneylle. Semmoista ravintolamusiikkia ne soitteli. Kyllähän se mua nytten jaksaa kannustaa, jos ei muuten niin kustantamalla aika paljon kamoista.

Ei sillä että tämä ainakaan minun soittointoa lannistaisi mitenkään, mutta ihmettelen vaan että mitäköhän meikäläisestä sitten pitää tulla jos ei saa rauhassa edes yrittää toteuttaa omia unelmiaan. Muillakin on varmaan ollut tällaista, vai?
 
Meilläkään ei hirveästi hurrata soittohommilleni, vaikka ikääkin on jo päälle kolmenkymmenen. Ja siviilityötä olen painanut jo reilun kymmenen vuoden ajan soittohommien lomassa. Uusi juttu on nykyään- soittaisitte edes jotain kivaa tanssimusiikkia.
 
Tyttöystävällä onkin sitten ihan eri tilanne. Sen vanhemmat oli sanonut joskus jopa että- jos bändi lyö itsensä läpi niin ehtii sitä opiskelemaan myöhemminkin. Ostanut soittimia ja tukenut kaikin tavoin.
 
Edit:
Isä poikaansa morkkasi
kun poika pullon korkkasi.
Tilalla kitaran viskilasi
poika tajuatko tilasi.
 
Eli voisi asiat olla hullumminkin.

Ei sillä että tämä ainakaan minun soittointoa lannistaisi mitenkään, mutta ihmettelen vaan että mitäköhän meikäläisestä sitten pitää tulla jos ei saa rauhassa edes yrittää toteuttaa omia unelmiaan. Muillakin on varmaan ollut tällaista, vai?
 
Kuulostaa tutulta. Minunkaan musa-juttua ei kovin hyvällä katsota vaikka en siitä sen kummemmin ole maininnutkaan, mutta joillekin henkilöille on vain niin tärkeää yrittää elää minun elämä minun puolesta...
 
Ei tuohon sinun tilanteeseen nyt oikein muuta osaa sanoa kuin älä lannistu, kyllä sinä sitä tukeakin tulet saamaan varmasti.
 
edit: pieni korjaus

Kurja juttu. Isäni kommentti kun kerroin että sanoituksistani on pidetty täällä m.netissä: "No sehän on sellainen sisäpiiri jossa kaikki vaan kehuvat toisiaan".
 
Äiti siihen sitten vaan kuittasi että koetapa viedä sinne jotain omaa lyriikkaasi ja katsotaan kehutaanko sitä.

Cornflake:
Sympatiaa ja kannustusta tilanteellesi todellakin tulee roppakaupalla.
 
Kiitän osanotosta.
 
deevee:
No, eihän se vanha koira uusia temppuja opi. Pitää myös ymmärtää vanhempien taustaa; heillehän on saattanut juuri käydä niin, että unelmat ovat sortuneet ja on tullut kauhean vittumainen mieli. Siitä sitten saattaa kimmota tuollainen asenne omiin lapsiin.
 
Kuulemma koitti jotain hanuria soitella muttei sitten jaksanut sen enempää paneutua asiaan. Mutta niinkuin sanoin jo tuolla edempänä, ei tällainen hyvin noin 6-7 vuotta rullannutta harrastusta lopeta. Isukki ei vain viitsi nähdä metsää puilta, koska tässä kumminkin opiskellaan (ei musiikkia) ja koitetaan saada se leipäduuni ekaks muualta kuin musikiin piiristä. Kaikkein eniten tossa ukkelissa vaan jurppii se kun se on niin helevetin kaikkitietävä kaikissa asioissa vaikka tietääkin suunnilleen pahanhajuisen pierun verran tasan mistään. No mutta, onhan tässä jaksettu olla välitämättä muitten mielipiteistä, eiköhän tämäkin ennenpitkää mene ohi korvien.

Edit:
Isä poikaansa morkkasi
kun poika pullon korkkasi.
Tilalla kitaran viskilasi
poika tajuatko tilasi.
 
Eli voisi asiat olla hullumminkin.
 
Hoho. Onneks ei oo ees varaa kuvitella tota juopottelupuolta.

Tulin sitten juna-asemalta kotiin isäni kyydissä. Nostin asian esille ihan muina miehinä, ja siitäkös isäni alkoi vihjailemaan kovin ikävään sävyyn ettei tuosta bändipelleilystä mitään tule ja musiikin tekeminen vaatii tietyn koulutustason ja alkoi sen lisäksi arvuuttelemaan että KAIKILLA vähänkin levyttävissä ja pinnalla olevissa bändeissä on PELKKIÄ ammattimuusikoita. .

 
Kuulostaa tuskallisen tutulta... Kannustaminen kun
ei kuulu suomalaiseen kasvatusperinteeseen..:(
Oma isäni jaksaa aina väheksyä harrastustani, enkä
ole koskaan saanu siltä mitään kehuja mistään. Kun maanviljelijäksi en halua, niin lauluhommat on ykköshaave.
Tällä alalla saapi kuunnella aika monet vittuilut ennenku
breikkaa (jos sittenkään), eikä se sittenkään lopu. Lähipiiri ei yleensäkään ikinä arvosta. Siksi tuntuikin kummalta kun ollessani englannissa töissä ääntäni kehuttiin todella paljon.
No, suomessa palattiinkin taas sitten maan pinnalle,
kun eräs säveltäjäheebo kertoi, että "Ääneen pitäis
saada lisää syvyyttä ja pitäis harjotella vielä aika paljon..".
Aika masentavaa ku on reeannu kuin pieni elukka
monta vuotta.. Voin kertoa muitakin hauskoja stooreja.
Kerran annoin parhaimmalle kaverilleni demo-cd:n lahjaksi,
niin eikös se pistänytkin sen levy-torninsa ALIMMAISEKSI...
Parasta onkin hankkiutua eroon lannistavista tyttöystävistä/
negatiitivista ihmisistä. Ei niitä tappaa tarvi, mut tietty distanssi riittää... Herkkänahkaisuus ei oo plussaa
näissä hommissa ja siitä mä itekki koetan pästä
eroon. Mut kyllä se silti jurppii ku joku kertoo,että
"ääni kuulostaa siltä ku olisit laulanu 2 viikkoo...".

Tänään kävi sitten niin että haettiin kitaristien kanssa kamoja bändikämpiltä kun rumpalimme tympääntyi lopullisesti omalta taholtaan toiseen kitaristiimme. Ei siinä sen kummempaa, homma jatkuu kotioloissa ilman rumpalia ja basistia. Mutta tämä on vasta aasinsilta varsinaiseen aiheeseen.
 
Tulin sitten juna-asemalta kotiin isäni kyydissä. Nostin asian esille ihan muina miehinä, ja siitäkös isäni alkoi vihjailemaan kovin ikävään sävyyn ettei tuosta bändipelleilystä mitään tule ja musiikin tekeminen vaatii tietyn koulutustason ja alkoi sen lisäksi arvuuttelemaan että KAIKILLA vähänkin levyttävissä ja pinnalla olevissa bändeissä on PELKKIÄ ammattimuusikoita. Koitin siinä sitten kumota väitettä, mutta sehän kääntyi sitten siihen että minä tässä olenkin sitten ihan paska soittaja kun en käy pianotunneilla tai mitään. Isukki tuossa ei siis soita itse mitään instrumenttia, ei laula ja musiikki hänelle on pelkästään Junnu Vainion eräs kokoelma cd:n tarjonta ja se mitä radio sattuu soittamaan.
 
Ei sillä että tämä ainakaan minun soittointoa lannistaisi mitenkään, mutta ihmettelen vaan että mitäköhän meikäläisestä sitten pitää tulla jos ei saa rauhassa edes yrittää toteuttaa omia unelmiaan. Muillakin on varmaan ollut tällaista, vai?
 
Tämä on justiin niinkuin mulla, mutta toisaalta aina se äijä on myös tukenu kybällä.Enemmänkin se on sen kateus, joka sen saa mua mollaamaan, kännissä aina tyttöystävänsä(16v.sitä nuorempi) läsnäollessa uhoaa, "että kyllä hän sen pianon vielä viimmeistään eläkkeellä opettelee".Se ei oo ikinä vittu edes mitään soittanu saatana ja vittu on muutenkin niin yleisneroa, vaikka ei tierä oikeasti mistään mitään.Kaippa se on nyt pettynytkin muhun, kun musta ei tullutkaan mitään "Uutta Vaughania", kun 16-vuotiaana olin kaikkien mielestä bluesin ihmelapsi.Hehheh!
Ja nykyään kun näitä "Zorro-hattuisia kitarakostajia" vääntelehtii joka halavatun pitseriassa. Sorgens tälläistä purkautumista, mutta kun olen vaan niiiin vittuuntunut näihin kuvioihin.

Kannustaminen kun ei kuulu suomalaiseen kasvatusperinteeseen..:(
 
Tuossa mielessä onkin siunaus, että vanhempani ovat syntyjään karjalaisia, jotka tunnetusti ovat kautta aikain olleet ns. arkielämän helppoheikkejä ja arvostaneet musiikkia ja muuta hömppää yhtenä elämään kuuluvana itsestäänselvyytenä.
 
Kannustusta on löytynyt ja pienipalkkaisen valtion virkamiehen tienesteistä löytyi aikanaan jollain käsittämättömällä tavalla myös rahat poikien soittovehkeisiin. Eikä tarvinnut edes kamalasti ruinata tai sätkytellä selällään lattialla suu vaahdossa keuhkoten: "Mä haluun! Mulle kuuluu!"

niinpä niin
 
sanottiinhan Lennonillekin aikoinaan, että onhan kitaransoitto hyvä harrastus, mutta et sinä sillä koskaan leipääsi tule ansaitsemaan.

Omat vanhemmat ja perhe on kyllä ollut aina kovin kannustavia. Ihan alkuajoista lähtien vaikka bändi kuullosti hirveältä enkä osannut soittaa. Ihmeellistä on että myös tutut ja puolitutut ovat olleet kovin innoissaan. Aina on joku kysymässä milloin levy on valmis jne.
 
Tämä johtuu tietysti siitä että olemme todella hyviä (ok, pistetään naama ;) ). Toinen syy voi olla se että olen suomenruotsalainen. Yhtään suomenkielisiä väheksymättä niin minusta tuntuu että minulla on ollut sen myötä kannustavampi ilmapiiri lähteä tekemään luovia asioita. Kotikaupungissani on myös syvä yrittäjä- ja taiteilijaperinne(ainakin sellaisen kuvan olen saanut). Tämä johtaa siihen että myös kaupunki tukee nuoria bändejä.
 
Sitten yksi kysymys:
 
Terveisiä Marcolle Pietarsaareen, joko isä on kuullut tulevan levynne?
 
Kuka on Marco? Minä siis asun myös Pietarsaaressa joten tämä herätti mielenkiinnon.

Äiti ei ole mitään mieltä minun soittamisesta. Ei ole kannustanut (mutta eipä kyllä haukkunutkaan). Isäntä joskus sanoo, että et kai sinäkin soita sellaista räminämusiikkia kuin veljesi (hän soittaa black-metallia). Ei ole kummatkaan sponssanu soittovehkeisiin. Ite olen joutunut maksamaan.