Kitarat: kitarakamat ›

Kun nyt tässä on näköjään paljon Les Paul-asiantuntijoita, voisin kysäistä että minkä vuosimallin Les Paulit on parhaimpia hinta/laatu suhteeltaan? Eli kun haluan "les paul saundisen" Les Paulin tyydynkö Tokailespoihin vai etsinkö kenties vanhemman Gibsonin tai Epiphonen? Ja tietysti mahonkirungolla, PAFeilla jos mahdollista.

Kokemusta on vain Studiosta, joka oli kelpo soitettava mutta viimeistelystä en pitänyt.
 
Tähän heittäisin kommentin: Minusta kannattaa aina hakea ensisijaisesti soitinta, jonka soundi ja soitettavuus ovat kohdallaan ja vaikka kokonaan unohtaa se ulkonäkö. Joo, Studiot ovat ankeamman näköisiä kuin Standardit ja Customit, mutta so what? Jos muuten tuntuu asialliselta peliltä, ulkonäkö saadaan kuntoon vaikka uudelleenviimeistelyllä. Sen sijaan kauniilta näyttävän romun soitettavuutta tai soundia ei pelasta ehkä mikään.
 
Hyvin toimiva kitara on aina parempi ostos kuin pelkästään hyvän näköinen kitara.
 
Noihin kyssäreihin muut jo vastailivatkin, mutta laitan vielä omatkin kommenttini lisäksi, FWIW.
 
-Mihin perustuu vanhojen kitaroiden ihannointi? Toisin sanoen, jos metsästän hyvää kitaraa, kannattaako metsästää käytettyä vai ostaa uusi?
 
Gibson Les Paulien kohdalla ihannointi kohdistuu pääasiassa 1950-luvun Lespoihin. Siis niin suuressa määrin, että hintalapussa on ainakin yksi nolla lisää verrattuna uudempiin (1960-lopusta eteenpäin). Syyt ovat pääasiassa historiallisia.
 
Alun perin Gibson Les Paul myi liian huonosti. Myyntiä yritettiin parantaa markkinointikikoilla, joihin kuului mm. alkuperäisen kultavärin korvaaminen sunburst-lakalla (samassa yhteydessä perusmalli nimettiin virallisesti "Standardiksi"). Se ei auttanut, vaan Lespojen myynnit sukelsivat, ja tuotelinja lopetettiin & korvattiin uudemmilla SG-mallisilla kitaroilla. Tässä muuten kannattaa muistaa, että suhteutettuna silloiseen palkka- ja hintatasoon nuo Les Paul Standardit olivat alun alkujaan suht hintavia pelejä, eikä niitä moni kitaristi hankkinut ekaksi kitarakseen. Nykyisellä euron arvolla 1950-luvun Standardin hinta olisi ollut n. 3000-4000 euroa, eli suhteellisesti ajatellen Gibson LP Standardin saa tänä päivänä paljon "halvemmalla" kuin olisi saanut 1950-luvulla. Joka tapauksessa sunburst-lakatut LP Standardit ehtivät olla markkinoilla vain pari vuotta.
 
No sitten 60-luvulla kuuluikin kummia. Esiin marssi koko joukko kitarastaroja, jotka heiluttivat noita outoja kaarevakantisia kitaroita - eikä nuoriso voinut ostaa mistään samanlaisia kitaroita! Kauko-idän kopiovalmistajat reagoivat tilanteeseen ja toivat markkinoille halpoja Les Paulien näköisiä soittimia - no, *enemmän tai vähemmän* näköisiä, ja siihen ne yhtäläisyydet yleensä sitten loppuivatkin. Vasta tässä vaiheessa, 60-luvun loppupuolella, Gibsonkin heräsi ja haistoi rahan. Gibson laski uudelleen liikkeelle "Les Paul" -malliset kitarat.
 
1960-luvun lopulla liikkelle laskettujen uusiomallien laatu oli kuitenkin sanalla sanoen KARSEA. Ei kestänyt kauaakaan, kun soittajat huomasivat, että ne alkuperäiset Les Paulit olivat kuin toiselta planeetalta. Ne näyttivät paremmalta, tuntuivat paremmalta ja soundasivat paremmalta. Käyttäjäkunta teki nopeasti eron "uusien" ja "alkuperäisten" Les Paulien välillä. Alkuperäisten arvostus lähti niin maineella kuin hinnallakin mitattuna rakettimaiseen nousuun, kun taas uudempiin Lespoihin suhtauduttiin niin epäluuloisesti, että Gibsonilla on yhä vieläkin kova työ vakuutella ihmisille pystyvänsä tuottamaan tänä päivänä yhtä hyviä kitaroita kuin 1950-luvulla. Ei sillä, että modernit Gibsonit olisivat enää mitään huonoja, mutta 1950-luvun Lespojen laatua pidetään aivan suhteettoman yliluonnollisena.
 
Onhan 1950-luvun Lespoilla toki joitain oikeitakin hyviä puolia, esim. juuri tuo jo mainittu puiden paraneminen vanhetessaan. Myöskin jotkin 1950-luvun sunburstit ovat sattuneet saamaan poikkeuksellisen kauniit loimut - silloin 1950-luvulla Gibson ei tietoisesti valikoinut erityisen "liekehtivää" loimuvaahteraa, vaan yksinkertaisesti käytti niitä puita mitä oli saatavilla. Vasta myöhempinä aikoina Gibson huomasi loimuvaahteran arvostuksen, ja rupesi systemaattisesti varaamaan kauniimmat loimuvaahterat niihin kalliimpiin historic-malleihin. Muitakin onnekkaita sattumia oli, joiden ansiosta alkuperäisten laatu oli parempi kuin nykyisten (ei tosin kaikkien, kannattaa muistaa että myös 1950-luvulle mahtui maanantaikappaleita). Syynä juurikin tuo, että Gibsonin politiikka tuolloin oli aika pitkälle käyttää niitä puita ja komponentteja mitä saatiin.
 
Jaa että kannattaako metsästää käytettyä? Olettaen ettet aio sijoittaa 200 000 - 300 000 euroa johonkin aitoon 1950-luvun Stankkuun (sen verran niistä todellakin voi nykyään joutua maksamaan, jos hyväkuntoisen löytää), niin käytettyä (1960-luvun lopun & uudempaa mallia) kannattaa metsästää vain jos haluaa halvemmalla kuin uuden. 1960-luvun lopusta asti valmistetuilla ei ole mitään varsinaista vintage-arvoa eikä muutenkaan mitään erityistä tarjottavaa aivan uusiin Lespoihin verrattuna.
 
-Onko Les Pauleilla (Standard tai Custom) joitakin kultakausia tai vastaavasti huonoja valmistuskausia? Ja kyseisinä aikakausina oli niin ihmeellistä tai huonoa?
 
Kuten aiemmissa vastauksissa todettu, niin ensimmäiset Les Paulien tuotannon uudelleenkäynnistyksen tuotokset olivat aikamoista kuraa. 60-luvun loppu ja 70-luku olivat muutenkin vähemmän hohdokasta aikaa Gibson LP:n historiassa. Mukaan mahtuu noita sandwich-bodyja ja muita vääränlaisia puupäätöksiä (vai pitäisikö sanoa PUUPÄÄpäätöksiä?). Oma surullinen lukunsa on tietysti Gibson Les Paul Deluxe, joihin muun jöötin lisäksi oli vielä isketty minihumbuckerit normaalikokoisten sijaan. Ai minkä takia? No kun Gibsonilla sattui olemaan helkkarinmoinen varasto Epiphonelta ylijääneitä minihumbuckereita, ja johonkin ne oli tungettava. Jollakin neronleimauksella uhriksi valittiin juuri uudelleenjulkaistut Les Paulit, viis siitä että missään alkuperäisessä Les Paulissa ei ollut minihumbuckereita nähtykään (tai kuultu).
 
Sen jälkeen Les Paulien "tuotekehitys" on ollut pikemminkin paluuta juurille eli pyörän uudelleenkeksimistä. Gibson on ymmärtänyt asiakkaiden arvostavan juuri alkuperäisten kaltaisia Les Pauleja ja yrittänyt tehdä malleja, jotka muistuttavat alkuperäisiä mahdollisimman paljon. Gibson on toki myös keksinyt rahastaa tällä, eli mitä lähempänä originaalia ollaan (historic-mallit), sitä kalliimpia ne myös ovat. Aivan kuten myös enemmän loimuavat vaahterat ovat myös kalliimpia. Gibsonin matematiikka lyhyesti: mitä enemmmän X (X = jokin tavoiteltu ominaisuus kuten loimuvaahtera tai historiallisesti tarkat detaljit), sitä enemmän $$$ hintalapussa. Hyvin näyttää bisneskonsepti toimivan.
 
Itselläni on ollut Gibsoneita 1970-luvun malleista alkaen, ja yleisesti sanoisin, että uudemmat ovat aina miellyttäneet enemmän kuin vanhemmat. Eli minun havaintojeni mukaan kehitys on ollut nousujohteinen 1960/70-lukujen suosta nousun jälkeen.
 
(Aitoja 1950-luvun Lespoja en toki ole päässyt omakätisesti testaamaan.)
 
-Onko Custom aina ollut Custom-Shopin tilaustyökitara vai vaan Les Paulien huippumalli?
 
Custom on ollut Les Paul -perusmallien "lippulaiva", ei siis varsinaisesti mikään tilaustyökitara. Tosin ihan ekat Les Paul Customit olivat kokomahonkisia, kun taas tavallisissa (joita ei vielä silloin sanottu "Standardiksi") oli ylimääräisenä hienoutena vaahterakansi. Tämä asetelma ärsytti Lester Polfusia, jonka mielestä tavallinen Les Paul Goldtop oli itse asiassa ylellisempi kitara kuin Custom, kun oikeasti jutun olisi tietysti pitänyt olla juuri toisinpäin. Muuten isoin ero oli tietysti se, että Custom oli paljon koristeellisempi.
 
Viime vuosinahan Customienkin valmistus on siirretty Custom Shopin alaisuuteen, kuten yllä todettu. Tällä hetkellä Customin ja Standardin välillä on sellainen mielenkiintoinen ero, että Standardissa tulee Burstbucker-mikit (yksi versio alun perin historic-malleihin valmistetusta erikoismikistä), kun taas kalliimmassa Customissa tulee 498T/490R-pari, joka on Gibsonin halvempien karvalakkimallien (Special, Studio jne.) perusmikkipari.

^ plussaa tohon yläpuolelle. Mahtava vastaus.

Punnitsin valmistuneen soittimeni 3.5 kiloa
 
Ohhoh, onpas pieni paino. Mä käytin omassani väli-amerikan mahonkeja ja loppupaino on siellä 4.2kg nurkilla. Tosin Gotohin raudat eivät ole niitä keveimpiä... Ja hei, kai sä voit niitä kuvia laittaa vaikka tännekin jakeluun?
 
E: Vielä sen verran tästä LP:n uudelleen tulille julkaisusta 60-luvun lopussa. Nimittäin, olen antanut itseni ymmärtää että vuoden '68 ensimmäinen legioona uusia Lestereitä tehtiin wanhan varaston osista 50-luvulta - wanhat mahongit, pitkät kaulatenonit, wanhan liiton vaahterat(?) jne... Tästähän sitä sitten alkoi 'alamäki' joka näkyy suoraa kuvissakin, tenonit lyheni kun alettiin käyttämään uudesta varastosta tehtyjä runkoja jne.
 
Tämä selittää sen miksi vaikkapa ebayssa '68 ja '69 LP:ien välillä voi olla huikea hintaero.
 
E: Tuossapa lähikuvia 69/70 Paulista. Tässä näkyy jo mihin on menty, pancake-body ja 3-palainen kansi.
http://www.lespaulforum.com/forum/showthread.php?t=98403
 
Kannessa on kahdessa kerroksessa vaahteraa!! Varsinaisen kannen (jossa muotokin) alla ennen mahonkia on ohut siivu vaahteraa..??!?
http://www.employees.org/~julio/pics/layer2.jpg
 
Tietty, eihän se tarkoita etteikö ko. peli voisi soida oikein hyvin.
 
E: Tuossa kaksi kappaletta '68 Pauleja. Kun katsoo kansien kaaria, voisi melkein luulla että ovat 50-luvulta, sen verran on tuota "vesiuraa" tuossa kannen reunassa.
http://www.ewilkins.com/lespaul/two_68s.jpg
Vai tehtiiköhän tuolloin noita kannen muotoja vielä käsin - että olisiko kannen muoto ikään kuin wanhoja peruja vielä vaikka uusi olisikin.

Mielenkiintoista juttua! Itselläni on tuollainen "parjattu" sandwitch bodyinen LP custom -72, ihan mahonkikaulalla kylläkin.. Ai tuota sw bodyä on vaahterakaullallakin.. Itse pidän tuosta kitarasta kovasti, johtuu varmasti myös tunnesyistä tuo kun on ensimmäinen kunnon kitara meikäläisellä.

Silloin kun itse tuon 80-luvun alkupuolella ostin noita käytettyjä LPauleja sai kovasti halvalla, maksoi markkoina 2700,- (alle 500€). 90-luvulla ei tullu seurattua kitaroiden hintoja, eikä juuri soiteltuakaan, joten itselleni on hämärän peitossa missä vaiheessa hinnat sit pomppasivat ylös. Liittyneekö sitten tuohon em. hattupäähän.. Vaikka noissa Customeissa varmasti yksilölliset erot ovat todella suuria niin kyllähän ne halvimmatkin käytetyt lienevät kuitenkin 1500 ylöspäin...
 
E: Ai niin se paino.. sanovat tuota sw bodyä eritysen painavaksi, miun kitara on 4,4kg eli ei liene sieltä painavimmasta päästä. Olisko se sit laihtunu noina soittamattomina vuosina:)

Teepä sama testi kuin tämän threadin jamppa teki smartwoodilleen:
 
http://www.lespaulforum.com/forum/s … ad.php?t=90957&highlight=hollow
 
Tässä thredissä näkyy läpivalaisukuvassa ne normaaliin tyyliin tehdyt kevennykset.
 
http://www.lespaulforum.com/forum/s … d2294e3989496edf7aea1a2&t=93208
 
****************************************
 
No... johan tämä rupesi niin paljon kiinnostamaan, että ruuvailin auki oman Smartwoodinin takakannen ja oheisesta linkistä sitten näköhavaintoja
 
http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Fide
 
...ei totta vie mikään "solid body"... Selitty justiinsa se soundin kirkkaus...
 
Oon kyllä kieltämättä pettynyt, koska luulin ostaneeni solid body kitaran. Soundi ja soittotuntuma ovat ihan kohdallaan minun makuuni, ei siinä mitään, mutta silti on vähän väkisinkin "petetty" fiilis...

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Fide
 
Ei helvetti!
Mun "puoliakustisessakin" on enemmän puuta!
http://img10.imageshack.us/img_view … al=img31/1570/puolivinopysty6zi.jpg

Hmm joo aika ontto kyllä. Jos aidoissakin LP:issä on tommosia, niin eihän tää oma tekele näytäkkään enää niin reikäjuustolta :)
Mutta selkä kun on mitä on, niin keveys on valttia.
http://www.co.jyu.fi/~tiheoj/kitara/image/kevennysreijat.jpg

****************************************
 
No... johan tämä rupesi niin paljon kiinnostamaan, että ruuvailin auki oman Smartwoodinin takakannen ja oheisesta linkistä sitten näköhavaintoja
 
http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Fide
 
...ei totta vie mikään "solid body"... Selitty justiinsa se soundin kirkkaus...
 
Oon kyllä kieltämättä pettynyt, koska luulin ostaneeni solid body kitaran. Soundi ja soittotuntuma ovat ihan kohdallaan minun makuuni, ei siinä mitään, mutta silti on vähän väkisinkin "petetty" fiilis...
 
No ohhoh! :o

E: Tuossapa lähikuvia 69/70 Paulista. Tässä näkyy jo mihin on menty, pancake-body ja 3-palainen kansi.
http://www.lespaulforum.com/forum/showthread.php?t=98403
 
Kannessa on kahdessa kerroksessa vaahteraa!! Varsinaisen kannen (jossa muotokin) alla ennen mahonkia on ohut siivu vaahteraa..??!?
http://www.employees.org/~julio/pics/layer2.jpg
 
Tietty, eihän se tarkoita etteikö ko. peli voisi soida oikein hyvin.
Joo, justiinsa tuollainen rakenne on munkin -72ssa. 69-72 vuosimalliinhan liittyy sellainenkin "outous" ettei sarjanumeron perusteella voi päätellä valmistusvuotta. Lisävihjeitä täytyy kaivaa potikoista tms. Kiitos Foxin omani valmistusajankohta selvisi muutaman viikon tarkkuudella. Meikäläisen silmään kuvan LPn remppa on persiistä!! Varsinkin potikan nupit ja lapa on ihan hirveet tuon ajan kitaraan!!
 
...ei totta vie mikään "solid body"... Selitty justiinsa se soundin kirkkaus...
Aika hurjia kuvia!! Minkä painoinen tuo enään on? Itsekkin meinasin tuollaisen smartwoodin ostaa, halvalla (625,-) ois lähtenyt, kuvat kyllä valottaa miksi.. Joku muu ehti ensin, ei enää harmita.. Tosin!! Äläpä tuosta Fide välitä, jos tuo tuntuu hyvältä niin se sitä on. Kuin myös mun pannarini, eikös se Wallin Petekin tuollaisella pannarilla.. Ei tuo hullumalta kuulosta Wallinkaan soundi.

Äläpä tuosta Fide välitä, jos tuo tuntuu hyvältä niin se sitä on. Kuin myös mun pannarini, eikös se Wallin Petekin tuollaisella pannarilla.. Ei tuo hullumalta kuulosta Wallinkaan soundi.
 
No juu. Samaltahan se soundaa kuin siellä kaupassa kokeillessani ja tässä viikon verran soiteltuani. Olin alusta pitäen ihan tyytyväinen soundiin, vaikka kirkkaus olikin pienimuotoinen ihmetyksen aihe.
 
Soitettavuus on erinomainen ja soundi on kohdillaan. Mutta sitä kaikkein tumminta ja raskainta LP soundia en tuosta ole saanut kutiteltua esille. Panin sen aluksi noiden mikkien piikkiin, mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, ettei tuossa mikeillä niin paljon oo tekoa, eli Se Jytke Soundi jäänee edelleen haaveeksi.
 
Onkos tuo rungon ratkaisu vain Smartwoodin juttu, vai löytyykö samanlaisia koloja "normaalien" studio-mallien sisuksista?

Itsekkin olin joku kk takaperin kovasti ostamassa Gibson Les Paulia. Jokunen tuli testattua, sekä uusia että käytettyjä ja suurin osa niistä oli munsta ihan kelvollisia soittimia, varsinkin käytetyt. Kaupassa oli yksi Classic ja yksi stanu jotka eivät soineet. Lisäksi joitain ulkonäöllisiä miinuksia oli parissa yksilössä, joita en oikein odota olevan yli 2k€ hintaluokassa. Suurin osa oli vielä melko painavia kun ottaa huomioon että niissä on bodyssä noi kevennysreijät.
 
Tulin siihen johtopäätökseen ettei Gibsonissa oikein saa rahalle vastinetta. Pakko haluta Gibson jos sellaisen ostaa. Uusissa Tokain kopsuissa ei kyllä ole hintalaatusuhde yhtään enemmän kohdallaan. Niihin pitää kuitenkin ostaa uudet mikit, potikat, laukku ja hyvässä lykyssä vielä mikkivalitsin. Kallis paukku tulee siitäkin, noin niinku kopiokitaraksi. Eikä ne uudet mitä kaupassa olen testannut olleet edes mitään erityisen hyviä soittimia.
 
Ostin paremman, sekä soinniltaan että soitettavuudeltaan. Ja siihen ei ole sademetsäpuita kaadettu mikä lämmittää tiedostavan hipin mieltä :)

http://web.archive.org/web/20030608 … oducts/custom/csu/summer9story.html
 
Ja siinä niitä kaulaliitoksia. Jotkut uskoo, jotkut ei. Ne on kuitenkin Gibsonin sivuilta kuten näkyy. Ja sen lisäks olen nähny jo useempia kuvia Gibsonin kaulaliitoksen korjauksista jotka vahvistaa saman. Gibsoniltakin joskus kyselin, mutta "engineering specsejä" sieltä ei tipu.
 
Miksköhän ne ei mainosta esim noita kevennysreikiä Standard les paulin spekseissä sivuillaan, mutta historicin specseissä kyllä mainostetaan, että näissä niitä ei ole...

Onkos tuo rungon ratkaisu vain Smartwoodin juttu, vai löytyykö samanlaisia koloja "normaalien" studio-mallien sisuksista?
 
Ei pysty sanomaan ku tuosta -95 Studiosta.. Siinä ei ole. Ei myöskään tuos omassa, eli on enemmän mahonkia siinä. Uudet "Cloud nine"-sarja LP:t on tuolla tavoin "tyhjennetty" kuulemma kyllä, samoin on tuo DoubleCutti. Eihän sitä muuten sais tuonne 3 kg 200 gr luokkaan, 24-nauhasta keppiä. Ne on ne nykyajan soittajat nii huonoselkästä porukkaa..wanhan liiton 9 paunan lespa täytyy olla, tai 10,5 lb Iba Artisti. Onhan B.Gibbonsin LP:t jyrsitty vielä tyystemmin, ja pistetty balsaa tilalle, puhumattakaan kyseisen herran Gibson Johnny Firesmith-mallista, joka on täysbalsaa mutta kuusikuorilla..
Viekääs huviksenne joku japsiTokaiki röntgeniin.. :)

Miksköhän ne ei mainosta esim noita kevennysreikiä Standard les paulin spekseissä sivuillaan, mutta historicin specseissä kyllä mainostetaan, että näissä niitä ei ole...
 
Lehdissä on Gibson kyllä mainostanut kevennettyjä kehuen niiden vähentävän niska ja selkärasitusta äänen ja sustainin kärsimättä.

Ostin paremman, sekä soinniltaan että soitettavuudeltaan. Ja siihen ei ole sademetsäpuita kaadettu mikä lämmittää tiedostavan hipin mieltä :)
 
Subjektiivinen käsite tuo "parempi".. :) Vai onko se kaikille sopiva ja kaikkien mielestä parempi, ja mihin verraten? ;)

Mulla on kaksi Lespaa, toinen vuoden -75 All Gold ja toinen vuoden -89 Standard. Stanu on kevyehkö, noin 4 kg ja tuo All Gold n. 4.6 kg, eli ei ihan hirvittävän panava. Reilusti yli 5 kiloisiakin on näkynyt. All Goldissa on mm. pancake body ja 3-palainen kaula ilman volutea. Tuo All Gold on muutenkin erikoisuus, ilmeisesti jonkinlainen Custom Shop-peli eikä niitä ole tullut missään muualla vastaan. Siinä on ollut alunperin jyrsintä minihumppareille, mutta tehtaalla on asennettu normaalikokiset humpparit, joita sai silloinkin erikoistilauksesta. Maalauksesta näkyy että ei ole jälkiasennuskamaa.
 
Soittimina nuo ovat ihmeen samanlaisia; resonoivat samaan tapaan ja saundaavatkin samalla perusäänellä. 89 Stanu on työnjäljeltään ja soitettavuudeltaan parhaiden nykystanujen mukainen. Siksi minusta ei voi yksioikoiseti väittää että 70-luvulla tehtiin sikulia ja laatu senkun paranee. Yhtä asiaa ei voi tuoda uusiin tehdastekoisiin kitaroihin: puun vanhenemisen, paljon soittamisen ja kuivumisen mukanaan tuomaa resonointia.

Subjektiivinen käsite tuo "parempi"..
 
Tottahan toki. Mielipideasioita nämät. :) Muut kyl noi Flaxwoodit on soinnillisesti ihan perskeleen hyviä. Rikas ja kirkas mutta samalla syvä ja lämmin. Tatsiltaan varmaan ehkä paras mitä olen koklannut. Vähän semmonen PRS-tyyppinen helppo soitettavuus ja todella mukava kaulan viimeistely.

Lehdissä on Gibson kyllä mainostanut kevennettyjä kehuen niiden vähentävän niska ja selkärasitusta äänen ja sustainin kärsimättä.
 
Jokatapauksessa sen vois hyvin laittaa tohon standardin specseihin niitten sivuille tai edes siihen ladattavaan datasheettiin. Ne kun kuitenkin myöntää sen olevan "juttu" mainostaessaan sivuillaan ettei historiceissä niitä ole.
 
Vähän sama se oli Fenderillä. Ei taidettu pitää ääntä siitä, että bodyissä on viilut päällä, maalattiin vaan viilun rajat peittoon ettei näy. 90 luvun lopulla kyllä sitten mainostettiin ei-viilutettuja Fendereitä.
 
Lisäys: Ja yks asia on vähän ihmeellinen. Miten niitä "engineering specsejä" ei saanu, kun Gibsonin omaa foorumia jos seuraa niin siellä Customer support kyllä vastailee vastaaviin rakennetta koskeviin kysymyksiin, ja jos ne ei osaa vastata niin kysymykset ohjataan sinne missä osataan. Ja vastaus saadaan.