Kitarat: soittaminen ›

Mullistavimmat kitarajutut, jotka ovat pistäneet miettimään..
 
..että onko tässä enää mitään järkeä? No Farerit ja kumppanit menee tähän sarjaan, heh.
 
Leukojen loksauttajia aikoinaan olivat Vai, Ynkkä, Van Halen, Petrucci, 80-luvun "shredderit"...
Mutta nykyään mikään "hurjastelu" ei tunnu miltään, ainakaan kovin kauaa. Kansa vaatii yhä hurjempia "temppuja", joita myös tulee, heh.
 
Hammetin kitarasoolot aiheuttivat hämmennystä Metallican alkupään tuotannossa. Pentatonisen asteikon tehokäyttöä, ei olis uskonut, heh.
 
Nyt sitä (edelleen) ihmettelee mm. Blackmoren tatsia/soundia/tekniikkaa, etenkin 70-luvun materiaalissa. Soittonsa tunnistaa jo yhdestä sävelestä, eikä uskottavia imitaattoreita onneksi ole. Toisin kuin monilla muilla tekniikkahirmuilla.

Marty Friedmanin soolo Tornado of Soulsissa. Miten improttu soolo voi olla noin hienosti rakennettu?
 
Kun kuulin ensimmäisen kerran Jason Beckerin Perpetual Burnia, ihmettelin mikä minussa mahtaa olla vikana kun samanikäinen jannu vetää noin sata kertaa vaikeampia juttuja.
 
Paco De Lucian sormitekniikka aiheutti aikamoisen "what the fuck?!?"-reaktion. Aiheuttaa muuten vieläkin.
 
Samaten Jeff Beckin kampikikkailut.
 
Allan Holdsworthin legatotekniikka on melko yli-inhimillinen.
 
Django Reinhardt tiluttaa kaikki muut suohon kahdella sormella.
 
Myös Trey Azagthothin soolokitaroinnin perverssiys ihmetyttää suuresti. Jätkä taitaa olla joltain toiselta planeetalta.

Michael Romeon jutut ovat jotain tajunnan pläjäyttävää. Ja sittenkun luuli että on kyseiseltä herralta kuullut kaiken, niin menen ja ostan Damnation Gamen ja kyseinen levy on täynnä _aivan_ uskomatonta leadworkkia ja biisit ovat taivaallisia.
 
Taisi nousta hetkessä suosikkilevykseni DWOTin ohella.

Michael Romeon jutut ovat jotain tajunnan pläjäyttävää. Ja sittenkun luuli että on kyseiseltä herralta kuullut kaiken, niin menen ja ostan Damnation Gamen ja kyseinen levy on täynnä _aivan_ uskomatonta leadworkkia ja biisit ovat taivaallisia.

Taisi nousta hetkessä suosikkilevykseni DWOTin ohella.
 
Farerin systeemit potkii kyllä päähän nytte, mutta tulinpa miettineeksie että liika tiluttelu pilaa sitten sen musiikin... näin on.

slash...
 
edelleen mulle se kovin juttu.

Alussa oli Kirk Hammett ja Steve Vai, olin soittanu vasta jonkun vajaan vuoden ja näin leffan crossroads - bluesjätkät, vaikka ei siinä leffassa kaikki likit ookkaan Steven niin kyllä se silti pisti aivan sanattomaksi ja motivaatio tietenkin kasvoi.
 
Kirk ei enää niin paljoa kolaha kun ennen ja sen kyllä ymmärtää, mutta kyllä vielä Metallica kolisee... mutta Hetfield jaksaa ihmetyttää.
 
en jaksa nyt kaikkee/kaikkia säväyttäneitä kitaristeja tähän kirjoittaa, mutta eniten mua on kummastuttanut Gary Moore, Randy Rhoads, Dimebag Darrel ja Steve Vai, varsinkin Steven passion and warfare.

Alussa oli Kirk Hammett
 
Kertokaas nyt oikeasti mitä mullistavaa Hammett on tehnyt? Itseäni pistää aina vaan mietityttämään kuinka voi olla noin pitkään soittanut ja silti kuulostaa ihan hirveälle? Lähinnä soolosoitosta on kysymys. Onhan tätä puitu jo iät ja ajat mutta silti...

unohtuipa mainita, hetken aikaa slashiä enemmän mua kummastutti kitaran viguttaja nuno bettencourt vai miten se kirjoitetaan, no extreme bändistä kyse.
 
aivan loistava soittaja

Guns N' Rosesin versio Knockin' on Heaven's Doorista, tai oikeastaan sen soolo oli aikoinaan se mikä riitti ilmestyessään viemään tämän vuonna 87 syntyneen koltiaisen mukanaan. Myös Puolikuun levy (se jolta löytyy mm. Nyt Loppuu Todellisuus, mikä se on?) oli kova juttu ja sisälsi hienoja kitarajuttuja joita sitten peilin edessä soiteltiin ilman kitaraa.
 
Myöhemmällä iällä ei tule oikeastaan mihinkään erityisiin juttuihin kiinnitettyä huomiota. Jotkut jännän kuuloiset kikat tietysti pistää miettimään että mitenköhän ne tehdään, mutta harvemmin niitä jaksaa omaan soittoonsa blokkailla. Tyylitaju on se joka nykyään mietityttää. Esim. John Frusciantella se on niin kohdallaan kuin mahdollista. En käsitä miten joku voi käsitellä kitaraa niin hienosti.
 
Suu auki -elämyksen koin Ruisrockissa tänä vuonna. En nimittäin ole seurannut Hanoi Rocksin uutta tulemista juuri mitenkään, mutta näin että eturivissä on tyhjää ja menin sinne. Kun rastapäinen merirosvoa muistuttava kitaristi astui lavalle Andyn ohella, olin myyty enkä suostunut irroittamaan otettani eturivin kaiteesta kunnes varmistuin siitä että encore on varmasti ohi. Nimittäin Conny Bloom, sehän on ihan uskomattoman tyylitietoinen ja taitava kitaristi. Muuten en Hanoista pahemmin syty, enkä varsinkaan siitä yleisöstä joka sitä menee katsomaan, mutta Conny houkutteli Ankkarockissakin hakeutumaan lähistölle. Teki paljon yksinkertaisia juttuja joita seurasi oikeastikin monttu auki, huomasin sen vasta kun hänkin.

Kun rupesin harjoittelemaan kitaran soittoa, eksyin jossain vaiheessa Neil Youngin levyille (missä harhaillaan vielläkin).
Sillä on jotain akustisia biisejä joista olin varma että ne soitetaan kahdella kitaralla. Kun sitten näin jossain vaiheessa televisiosta jonkun vanhan soolo keikan taltionnin havaitsin että ei perkule tää ukko vetää ne ihan itte.
 
Kyllähän niitä on tullut treenattua aika paljon eikä ne enää niin mahdottomilta tunnu, mutta kyllä ne vieläkin iskee.
 
-samppa

Kertokaas nyt oikeasti mitä mullistavaa Hammett on tehnyt? Itseäni pistää aina vaan mietityttämään kuinka voi olla noin pitkään soittanut ja silti kuulostaa ihan hirveälle? Lähinnä soolosoitosta on kysymys. Onhan tätä puitu jo iät ja ajat mutta silti...
 
Musta tuntuu et Hammet on jumala aina alussa, kun ei oikeen mistään paremmasta sinäänsä tiedä, ja kun Metallica on ainoaa oikeeta musiikkia, ja siinä ei o mitään vikaa, ja kaikki orkesterin jäsenet ovat aikansa legendoja.
 
Vähän sama efekti kun (tykkään tästä esimerkistä) ihmiset kattoo Star Wars Episode kolmosta, ja on sitä mieltä et "***tu paras lehva ikiinä!!" lähinnä sen takia, koska "No seon ***tu Staar Vaars hei!!1".
 
takasin topikkiin:
 
Alussa varmaan Hendriksi, joittenkin biisien alussa tuli vaa semmonen fiilis että ei se voi nyt olla yhdellä kitaralla. Samaten koulun musiikinopettaja, ja pari kaveria jotka oli samanikäsenä ku mä soittanu jo kuutisen vuotta, ku mulla oli kuus kuukautta vasta tulossa täyteen. Näytti niin ihmeelliseltä näpertämiseltä, eihän siinä voinu ku pistää kitara telineeseen ja mennä nurkkaan häpeemään :P

Katsoin eilen G3 - Satriani, Vai ja Ynkky.
 
Varsinkin Vain osia ja yhteisjamittelu oli jotain. Kun Vai meni siihen keskelle lavaa kahden kitaristinsa ja basistin kanssa kikkailemaan niin katsoin vain suu auki naurussa.

Kertokaas nyt oikeasti mitä mullistavaa Hammett on tehnyt? Itseäni pistää aina vaan mietityttämään kuinka voi olla noin pitkään soittanut ja silti kuulostaa ihan hirveälle? Lähinnä soolosoitosta on kysymys. Onhan tätä puitu jo iät ja ajat mutta silti...
 
Onnekkaasti päätynyt oikeaan bändiin! Itsekin täysnoviisina diggailin Hammettia, vaikka silloinkin jo häiritsi esim. Fade to Blackin liveäänityksissä tatsin ja vibraton lähes täydellinen puute (vaikka koko käsite tatsi oli vielä vieras).
 
Enemmän jotain mullistavaa/hyvää keksii varmaan joku Kirk-fani (jos niitä nyt löytyy)?

Ten years after ja Alvin Lee I''m going home...
 
Aivan hirvittävän hieno veto. Siis jos meinaat sitä Woodstockin esitystä. Hirvittävä drive ja meininki päällänsä. Ihan parhautta.

Aivan hirvittävän hieno veto. Siis jos meinaat sitä Woodstockin esitystä. Hirvittävä drive ja meininki päällänsä. Ihan parhautta.
 
Sitäpä sitä, aivan käsittämätön!

Sitäpä sitä, aivan käsittämätön!
 
Totta! Akkari meinasi lentää seinään kun näin tuon.

Enemmän jotain mullistavaa/hyvää keksii varmaan joku Kirk-fani (jos niitä nyt löytyy)?
 
Pitääpä ny Körk Hammster fanina jotai kirjottaa. :)
Ei Kirk oo ehkä keksiny mitään mullistavaa (paitti kauheen wahittelun ;)) tai sitten oo teknisesti ja tolleen yhtä hyvä ku Satriani, Vai etc. Mutta sen soolot on yksinkertasii ja kuulostaa sekä sopii hyvin Metallican musiikkiin. Toki mukaan mahtuu huonojaki sooloja ja ehkä mies ei kuulosta enään kovin hyvältä tai ole kuulostanu koskaan, mutta kuinkakohan moni täälläkin kuitenki tykkää sen soitosta, vai kelaako kaikki aina Hammetin soolot yli?
Myös varmasti vaikuttaa paljon se, että monihan Metallican kuuntelija innostuu soittamaan ja myös Pandea lainaten Onnekkaasti päätynyt oikeaan bändiin!.
Koko aika itellekki tulee vastaan uusia ja hyvän kuulosia soittajia, mutta kyllä kuitenki vielä Hammettia tulee kuuneltua ilomielin.
Mielipiteitähän on monia; tuo minun.

Se, että miten Kirk Hammet on voitu koskaan valita vuoden kitaristiksi =) Oikeesti kovia on nää jo miljoona kertaa sanotut: Yngwie Malmsteen, Eddie Van Halen, Paco de Lucia, Al Dimeola, (John Sykes, ei mainittu aiemmin), Allan Holdsworth.

Onnekkaasti päätynyt oikeaan bändiin! Itsekin täysnoviisina diggailin Hammettia, vaikka silloinkin jo häiritsi esim. Fade to Blackin liveäänityksissä tatsin ja vibraton lähes täydellinen puute (vaikka koko käsite tatsi oli vielä vieras).
 
Ensimmäinen lause tiivistää kaiken: jos Hammett olisi pysynyt Exoduksessa, ei hänen suosionsa olisi ikinä noussut nykyiselle tasolle.
 
Itse en alkuvaiheessakaan hirveämmin Hammettia fanittanut. Voi johtua tietenkin myös siitä, etten Metallicaa hirveästi ikinä kuunnellut/kuullut. Mitä nyt joku satunnainen S&M-video, jolloin soolon pelasti wah. Kyllä, useimmiten juuri wah-pedaalin käyttö on se, mikä saattaa tehdä Hammettin sooloista siedettävän kuuloisia sen sijaan, että ensivaikutelma olisi Fransesco Fareri soittamassa hitaasti (vrt. Sad But True ja Fade to Blackin alkusoolo).
 
Fade to Blackia olenkin aina käyttänyt varoittavana esimerkkinä siihen, mitä tapahtuu, jos ei kiinnitä huomiota myös yksittäisten nuottien ja vibraton hallintaan. Kappaleen alkusoolo (muiden vastaavien ohessa) kun kuulostaa lukuisine epävireisyyksineen ja hallitsemattomuuksineen niin väkisin väännetyltä kuin voi olla, kun kuitenkin kappaleen olisi tarkoitus vihlaista sydämestä. Vastaavien tapausten takia hyvin moni Metallican kappale on jäänyt minun osaltani vaille toista kuuntelukertaa.