Koskettimet ›

Olen ymmärtänyt niin, että RD-300sx:ssä ja RD-700sx:ssä on eroa koskettimistossa ja 700:nen raskaammalla koneistolla. On niissä jonkin verran muutakin eroa, mutta en tiedä minkä verta saundeissa.
 
Minkähänmoinen mahtaa olla muuten Clavia:n uusi Nord Stage 88:
http://www.clavia.se/news/nordstagechecklist.htm

Minkähänmoinen mahtaa olla muuten Clavia:n uusi Nord Stage 88:
http://www.clavia.se/news/nordstagechecklist.htm
 
Tuota odotellessa... ai että.
Videolta käsin ainakin vaikuttaa hyvältä. Ilmeisesti ei ole vielä Suomessa, vaikka toimitukset alkaneet Ruotsista 15.7
http://www.clavia.se/news/nordstagedemo.htm
Tuolta löytyy linkit videodemoihin jos joku ei ole niitä vielä nähnyt...

Minkähänmoinen mahtaa olla muuten Clavia:n uusi Nord Stage 88
 
Hintava.

Minkähänmoinen mahtaa olla muuten Clavia:n uusi Nord Stage 88
 
No ainakin kevyt sen pitäis olla, jossain luki 18 kg. Siinä olis kymmenen kiloa vähemmän roudattavaa kuin mun Polandissa.

Mun keikkapiano on Roland A-37 midikoskettimisto. Kyllä sen 76 kosketinta aika pitkällä bändisoitteluun riittää joskin kannatan silti enemmän 88 koskettimista.
 
Se ei paina kuin 7,7 kiloa.
 
Ostin sen alun perin softa Hammond simulaatio käyttöön, mutta kohtuullisesti olen vedellyt sillä pianojuttujakin. Uskon dynamiikan ym. toimivan aikaisempaa paremmin kunhan löydän hyvän softan.
 
Näköjään CME UF8 painotettu koskettimisto ei olisi älyttömän hintainen.
http://www.avecom.fi/Tuotteet.asp?m … amp;paaluokka=Digitaalinen+musiikki
 
En muutes tykkää nykyaikaisten koskettimien ulkonäöstä. Silmääni mielyttäisi enemmän puiseen koteloon kasattu koskettimisto.

En muutes tykkää nykyaikaisten koskettimien ulkonäöstä. Silmääni mielyttäisi enemmän puiseen koteloon kasattu koskettimisto.
 
Jessus. Rakenna joku puulaatikko sen kiipparin ympärille niin pääset tuostakin ongelmasta.

Jessus. Rakenna joku puulaatikko sen kiipparin ympärille niin pääset tuostakin ongelmasta.
 
Ni. Jollain boogiebändillä oli edesmennellä Stella Star Clubilla käytössä oudon näköinen piano. Kauas näkyi vain puinen, rähjäisehkö kotelo. Lähempi tarkastelu paljasti, että se kätki sisälleen Yamahan peruskeikkapianon.

Jessus. Rakenna joku puulaatikko sen kiipparin ympärille niin pääset tuostakin ongelmasta.
 
Mä en osaa rakentaa kuin vanerista jotain roudauslavoja, räkkejä jne. Kovin tyylikkäiden puutöiden tekoon ei riitä kärsivällisyys, eivätkä nykyiset välineetkään.
 
Ennen mun keikkapianon asiaa ajoi alakaapillinen Rhodes ja siinä oli selkeästi paremmin imagopuoli kohdallaan, mutta siinä ei ollut midiä ja painoi niin maan perkuleesti...

Ennen mun keikkapianon asiaa ajoi alakaapillinen Rhodes ja siinä oli selkeästi paremmin imagopuoli kohdallaan, mutta siinä ei ollut midiä ja painoi niin maan perkuleesti...
 
Mulla on nyt keikkapianona Rhodes Mk. II 54, aika pieni, painoa on kyllä jonkin verran. Mutta on kaunis ja ihana ;) Rhodesin miditys ei kyllä ole mikään kovinkaan suuri ongelma; mullakin sattuis olemaan ihan järkyttävä Korgin kasari-FM-sähköpiano, mistä vois varastaa kaiken tarpeellisen... hmm...

ihan järkyttävä Korgin kasari-FM-sähköpiano, mistä vois varastaa kaiken tarpeellisen... hmm...
 
Jos siihen Rhodesiin saa myös kosketusherkkyyden rakennettua helposti, niin mikäpä jottei.
 
Se on jännä kun kitaristeille ja basisteille tehdään käsityönä vimpan päälle näyttäviä vehkeitä, niin miksei meille kosketinsoittajille?

Jos siihen Rhodesiin saa myös kosketusherkkyyden rakennettua helposti, niin mikäpä jottei.
 
Se on jännä kun kitaristeille ja basisteille tehdään käsityönä vimpan päälle näyttäviä vehkeitä, niin miksei meille kosketinsoittajille?
 
Fazioli?

Fazioli?
 
Se varmastikin on näyttävä tai Wurlizerit, joilla Kalevi Kiviniemi kävi levyttämässä.
 
Mainasin sellaista, jota pystyy roudaamaan yhden miehen voimin ilman Hiabia tai perälautanostinta ;-)

Edellä oli pohdintaa tyylisuunnan vaikutuksesta soittimen laatuun.
 
Soittimen kosketukselle (ja soittajan tekniselle osaamiselle) klassinen ohjelmisto asettaa suuremmat vaatimukset kuin muu musiikki. Klassisessa musiikissa on valtava määrä sellaisia kappaleita, joiden säädyllinen läpikäynti ei onnistu ilman todella vahvaa teknistä osaamista, joka yleensä vaatii vuosien systemaattisen harjoittelun. Pianon ja flyygelin koneiston yksi etu on siinä, että koneiston tatsi on monella tapaa säädettävissä - tarvittaessa vaikka soittajan henkilökohtaisen mieltymyksen mukaan. Digipiano ilman aidon flyygelin koneistoa ei tatsissa pääse vielä sille tasolle, mitä konserttipianisti edellyttää. Pystypianon ja flyygelin koneistojen välinen ero tatsissa tuntuu sormissa - jopa koneiston valmistajien väliset erot. Näillä eroilla on merkitystä silloin kun soittaja liikkuu teknisen suorituskykynsä äärirajoilla.
 
Se että teknisistä syistä klassinen ohjelmisto vaatii soittimelta enemmän, ei tarkoita sitä, että se musiikkina olisi yhtään sen parempaa, kuin joku muu tyylisuunta. Vaikkei Jazz-musiikki ole teknisesti yhtä haasteellista, on se harmonisilta rakenteiltaan ja rytmiltään erinomaisen rikasta ja monesti paljon vivahteikkaampaa kuin suuri osa klassisesta ohjelmistosta. Kaikissa tyylisuunnissa on sekä hyviä että huonoja biisejä ja osa niistä kestää aikaa, toiset taas eivät ollenkaan. Teknisellä taituruudella brassailu on osaavan pianistinkin esittämänä puuduttavaa kuunneltavaa, eikä tekninen osaaminen tarkoita sitä, että musiikki on hyvää.
 
Hyvä soitin toimii hyvin eri tyylisuunnissa, mutta siinä missä Steinwayn voi rock/jazz-keikalla korvata hieman roudausystävällisemmällä soittimella, niin Listzin La Campanella tavallisella digipianolla jättää sekä muusikon, että yleisön todennäköisesti aika kylmäksi.
 
Edellämainituista syistä klassisen koulukunnan pianisti asettaa soittimen kosketukselle korkeat vaatimukset. Pienet virheet äänen sävyssä eivät häiritse niin paljoa - varsinkaan silloin kun ääni miksataan rockbändin muuhun soittoon ja lähinnä mietityttää se, että kuuleeko yleisö (tai edes soittaja itse) pianon osuutta.
 
Itselläni on Yamahan P-90 ja kohtuullisen hyvä Hellaksen valmistama pystypiano Rennerin koneistolla. Kaikista kokeilemistani digipianoista Yamahan tatsi ja koskettimen painamisen synkronointi ääneen sopivat minun odotuksiini parhaiten. Oikeaan pianoon verrattuna tatsi on edelleen selvästi erilainen, mutta P-90 on passeli kompromissi tällä hetkellä.
 
Digitekniikan edut ovat niin merkittävät, että uskon kunnon koneistolla varustettujen digipianojen vähitellen syrjäyttävän perinteiset pianot ainakin treenisoittimena myös klassisella puolella.
 
t -martti-

Soittimen kosketukselle (ja soittajan tekniselle osaamiselle) klassinen ohjelmisto asettaa suuremmat vaatimukset kuin muu musiikki.
 
Voidaanko ajatella niin, että klassisen musiikin joukosta löytyy myös sellaista ohjelmistoa, jotka asettaa tekniselle osaamiselle paljon vaatimuksia?
 
Jazz-musiikin piirissä voi soittaja vapaammin valita minkälaisella tyylillä soittaa ja voi asettaa teknisen vaatimustason itsellensä sopivaksi.
 
Se että teknisistä syistä klassinen ohjelmisto vaatii soittimelta enemmän
 
Riippuu siitä mitä esitetään?
 
Akustisena mulla on Yamahan C-109 joka on ihan kiva pikkupianoksi.
 
Mä vetelen bänditreeneissä usein Yamahan akustisella pianolla.

Voidaanko ajatella niin, että klassisen musiikin joukosta löytyy myös sellaista ohjelmistoa, jotka asettaa tekniselle osaamiselle paljon vaatimuksia?
Ilman muuta. Teknisesti vaativaa ohjelmistoa on vain aika paljon.
 
Jazz-musiikin piirissä voi soittaja vapaammin valita minkälaisella tyylillä soittaa ja voi asettaa teknisen vaatimustason itsellensä sopivaksi.
Näin on. Jazz-improvisaatio vaatii lisäksi sellaista osaamista, mitä perinteisesti ei klassisen pianonsoiton opetuksessa käsitelty ollenkaan.
 
Akustinen piano on bändisoittimena varsin hyvä niin kauan kuin volyymi riittää.
 
t -martti-

Akustinen piano on bändisoittimena varsin hyvä niin kauan kuin volyymi riittää.
 
t -martti-
 
Mikit on keksitty!
 
En mä nyt omaa akustista viitsi roudata, mutta jos keikkapaikalta löytyy vireessä oleva flyygeli, soitan ilman muuta sitä ja jos pystypianossa on siedettävä kosketus, niin sekin saattaa tulla kysymykseen.

Näin on. Jazz-improvisaatio vaatii lisäksi sellaista osaamista, mitä perinteisesti ei klassisen pianonsoiton opetuksessa käsitelty ollenkaan.
 
Ihmettelen kovasti miksi ei olla käsitelty?
 
Itselle on improvisaatio ollut soiton perusasioita käytännössä alusta saakka kun olen pianoa tai muita koskettimia soittanut. Nuotteja pidän lähinnä suuntaa antavina, mutta hyödyllisinä vinkkeinä ja niitä on mielestäni helpoin tulkita jos on kirjoitettu myös soinnut.

Ihmettelen kovasti miksi ei olla käsitelty?
 
Miksipä olisi? Klassinen musiikkihan on hyvin kurinalaista, eikä sinne passaa mitään omia lisäillä. Se nyt ei vaan sovi laskuun. Teoksissa on kaikki nuotit just niillä paikoilla kun on, ja niinhän sitten soitat, poika! Omasta elämästä sitten jazzissa. Sinäänsä sehän on aika arseesta, että musiikkiopistossa lähdetään alusta alkaen opettamaan olettaen, että tullaan soittamaan klassista koko opistoura(tai näin ainakin minun kohdallani), ja erikseen joutuu pohtimaan "kehtaanko pyytää jazz-opetusta?"

Miksipä olisi? Klassinen musiikkihan on hyvin kurinalaista, eikä sinne passaa mitään omia lisäillä. Se nyt ei vaan sovi laskuun. Teoksissa on kaikki nuotit just niillä paikoilla kun on, ja niinhän sitten soitat, poika!
 
Kyllä se tulkinnan vapaus taimin suhteen tulee ainakin sitten myöhemmin soitossa että sinänsä olet vähän väärässä tuossa kirjoituksessasi.