Keskustelua raskaammasta musiikista ›

!!!!
 
Ilmoittelen kun kuulen seuraavan kerran samanlaisen mielipiteen kyseisestä levystä. Sitä odotellessa...
 
Muistahan, että se on vaan mun mielipide.

Master of Reality/Vol.4/Sabbath Bloody Sabbath fiiliksen mukaan.
 
Minulla samat. Master Of Realityssä alkaa olla vähän enemmän jotain.. meininkiä(?), mikä 2 ensimmäiseltä jää hieman minusta uupumaan. Sabbath Bloody Sabbath ehkä vielä biiseiltään se kaikista kovin jos nyt aseella uhaten pakotetaan valitsemaan.

Kuus ekaahan on ne ainoat oikeat Sabbath-albumit, mutta Sabbath Bloody Sabbath on tiukin kokonaisuus tiukimmilla saundeilla. Master of Reality on myös kova, mutta jotenkin tasapaksu, kaksi ekaa taas vähän epätasaisia, Vol 4:n ja Sabotagen jäädessä suhteellisen mitäänsanomattomiksi

Master of Reality. Vol4 olisi yhtä hyvä, mutta kun siinä on Changes. Heaven and Hell on erittäin hyvä albumi, mutta ei sitä oikein voi verrata Sabbathin viiteen ekaan.
 
Siis perustelen: Lord of this World ja Into the Void.

Viisi ekaa ovat kaikki täyttä timangia. Master of Reality jyrää eniten tällä hetkellä.

En luultavasti. Itelleni ei vaan oikein vanhat Sabbathit uppoo ton takia.
 
Niin, mutta mainitsepa joku bändi joka teki heavyriffejä vuonna 1970? Kyllä se "blueshomoilu" oli silloin raskainta maailmassa.
Ja on kyllä vieläkin.
 
Kolme ekaa on kyllä pyhä kolminaisuus. Jotenkin siinä tiivistyy mainio musiikillinen kehitys debyytin jopa kansanmusiikkivaikutteisesta vinobluesista Children of the graveen, jossa sana "heavy" on tiivistetty raaimpaan muotoonsa.

Niin, mutta mainitsepa joku bändi joka teki heavyriffejä vuonna 1970? Kyllä se "blueshomoilu" oli silloin raskainta maailmassa.
Ja on kyllä vieläkin.
 
Judas Priest teki ainakin kovempia kappaleita tuohon aikaan ;). Mutta turha tästä on riidellä, mielipideasioita.

Judas Priest teki ainakin kovempia kappaleita tuohon aikaan ;). Mutta turha tästä on riidellä, mielipideasioita.
 
Ei tehnyt. Judas Priest teki kovempia kappaleita vasta '76 (tai '74, jos Rocka Rolla lasketaan kovaksi biisiksi...No tottakai!). Kunhan viilailen.
 
Seuraava, joka väittää Black Sabbathin tai Iron Manin riffiä blueshomoiluksi, joutuu teostaan edesvastuuseen.

Muistahan, että se on vaan mun mielipide.
 
Muistan muistan, löit vaan meikäläisen täysin ällikältä kun kyseessä on aika parjattu levy kyseiseltä bändiltä. Ja ne Wardin sukkahousut siinä kannessakin on aika sabotaasia :)

Mob Rules on minulle SE Sabbath-albumi. Hienot soundit, hienot biisit ja mieletön yhtye. Toisaalta tämä oli minulle myös se ensimmäinen Sabbath-levy ja kenties siksi löi totaalisesti vasten kasvoja. Kovassa pyörityksessä on edelleen (viimeksi noin tunti sitten).

Vähänkö muuten Black Sabbathin ja Iron Manin riffit on blueshomoilua!

Sabbath Bloody Sabbath-Tykeimmät biisit ja hienoimmat kannet. Niin ja Heaven and Hell on myös todella hieno levy.

Black Sabbath ja Paranoid. Selkeesti bluesimmat levyt, varsinkin eka. Joka piisi täyttä rautaa. Saundit muuttuu seuraavilla levyillä väärään suuntaan. Kokonaisuutena ehkä Led Zeppelinin I ja II on yhtä kovia levyjä. Muita kuin alkuperäsellä kokoonpanolla tehtyjä levyjä en pidä juuri minään.

Black Sabbath ja Master of Reality. Erityisesti MoR:ltä löytyy suosikkikipaleitani kuten After Forever, Children of the grave, Lord of this world ja Into the void.

Sabbath Bloody Sabbath tai Master of Reality. Parhaat biisit ja soundit minun mielestä. Master of Reality ehkä hitusen edellä tiiviimpänä kokonaisuutena. Mutta hienoja levyjä on kaikki.

Jokaiselta levyltä löytyy mestarillisia tai vähintään hyviä kappaleita, mutta minun suosikkini ovat Sabbath Bloody Sabbath ja Sabotage. Näitä edeltävät levyt ovat riffien juhlaa ja itseoikeutettuja raskaan rockin klassikoita, kun taas Technical Ecstasy ja Never Say Die ovat osittain kovin väsähtänyttä kuultavaa. Sabbathin ozzyttomat inkarnaatiot tuleekin jo miellettyä aivan eri yhtyeiksi, joilla on omat osumansa (Heaven and Hell, Dehumanizer, Cross Purposes) ja hutinsa (Seventh Star, jolla on tosin myös hetkensä).
 
Mielestäni näillä levyillä bändin eri puolet ovat parhaiten tasapainossa. Sävellysten suhteellinen polveilevuus, jopa progehtavuuskin; sopiva annos raskaampaa kyyditystä (etenkin Sabotagen avauskaksikko välisoiton kera!) tunnelmallisemman materiaalin lomassa; sanoitusten tyylissä ja tematiikassa ei käy vähäisiäkään notkahduksia (Sabbra Cadabrahan on erittäin syvällinen ja tarkkanäköinen tutkimus perinteisen rock-kappaleen sisällöstä), soundit kohdillaan; soitinarsenaalin ja, pimeyden ruhtinasta lainatakseni, päällekkäisnauhoitusaivokirurgian myötä syntyvä äänimaailman syvyys vie joka kerta mukanaan.

Tjahh, mieleni tekevi sanoa Sabotage, Wardin sukkahousuja uhmaten. Jo mainittu alkukaksikko välisoittoineen iskee (Hole..- Don't..- Symptom..), kuin myös Megalomania ja The Writ. Tosin nää kaks tuntuu jo tarpeettoman pitkiltä, karsittavaa löytyisi (tarvinnee soittaa Iommille ja kertoa painava mielipiteeni).
 
Mutta toisaalta tuossa debyytissä on kyllä sitä jotain (blueshomoilua?). Ei kai sitä parhaaksi voi sanoa, mutta sanon silti.
 
Onko kukaan tutustunut Ian Gillanin aikasiin livetaltiointeihin? Netistä löytyy ainakin yksi bootleggi Madridista. Mielestäni Gillan on tuossa parempi kuin Purplessa koskaan, vaikka ääni loppuukin Zero the Heron aikana, jonka jälkeen Heaven and Hell menee aika korinaksi. Hirttäkää minut jos on tarvis, mutta sanon, että Gillan vetää parhaimman Black Sabbathin ikinä. Nauraa ja kiljuu ku mikäkin.. paholainen. Mutta ei kai livebootleggia voi sanoa parhaaksi levyksi.

ensimmäinen

Aina kun mulla soi mikä tahansa Ozzyn aikainen Sabbath-levy soittimessa, niin tuntuu että se on paras. Ne on vaan niin hyviä. Täytyy kylläkin häpeillen myöntää, etten omista vielä ensimmäistä enkä Sabotagea, mutta molemmat ovat ostoslistalla.
 
Heaven and Helliä on vaikea verrata bändin aikaisempiin tuotoksiin. Ronnie Jamesin myötä bändin soundi muuttui täysin. Musiikista tuli yhtäkkiä paljon modernimpaa. Tältä pohjalta tarkasteltuna, eli erotettuna Ozzyn Sabbathista, Heaven and Hell on kyllä helvetin hyvä levy. Dio on mielestäni ehkä jopa paras heavy-laulaja koskaan. (Die Youngin alku on mahtava, tuli vaan mieleen...)
 
EDIT Ai niin, pitäisi varmaan tutustua tuohon Mob Rulesiinkin, kun sitä kerran kehutaan..