Kitarat: soittaminen ›

Koska kaikki eivät ole luonnonlahjakkuuksia, menee monella itseopiskelijalla viisi vuotta niiden asioiden oppimiseen, jotka hyvä opettaja voi tehdä selväksi parin soittotunnin aikana.
 
Kannattaa siis hyvissä ajoin ottaa selvää, onko luonnonlahjakkuus vai ei.

Porukat painosti mua menemään kitaratunneille aikoinaan, vaikka itse olin ajatusta vastaan. Lopulta sitten kuitenkin menin niille ja kyllä kannatti. Sain uutta näkökulmaa soittoon, teoriaa ja nuotinlukua opin paljon nopeammin ja helpommin kuin yksinopiskellessa on mahdollista. Yksin opiskellessa on myös se vaara, että jättää ne epämiellyttävät, mutta tarpeelliset jutut treenaamatta. Opettajan painostuksen ja ohjauksen alaisena ei jää heikkoja osa-alueita osaamiseen. Myös opettajan kanssa soittaessa eri tyylistä materiaalia näkökulma musiikin suhteen laajenee, eikä kaiken tarvi vaan olla sitä Metallican sahaamista. Riippuu toki paljon opettajasta, mitä tunneilla oppii. Mutta tuntien ottaminen on varmasti joka tapauksessa hyödyllistä. Vasta tunneille mennessä tiedät, kuinka vähän itse asiassa tiedät mitään kitaransoitosta. Itselläni oli tuollainen kokemus. Sen jälkeen oli helpompi myös oma-aloitteisesti ottaa asioista selvää.

Kannattaa siis hyvissä ajoin ottaa selvää, onko luonnonlahjakkuus vai ei.
 
Hyvä opettaja myös motivoi ja tietää missä järjestyksessä asioita pitää käydä. PItää mielenkiintoa yllä. Nuo luonnonlahjakkuus jutut pitäs kertoa hymiön kanssa. Paitti jos tarkoitat ensisijaisesti tuolla luonnonlahjakkuudella ahkeruutta ja järjestelmällisyyttä. Niillä olen ainakin itse huomannut tulosta syntyvän.
 
Harmi kun hyviä opettajia tuntuu olevan paljon vähemmän kun hyviä soittajia. Aika moni opettaa sekalaisesti sieltä täältä ilman mitään selkeää suunnitelmaa tai päämäärää. Pedagogiset taidot on eri juttu ku soittotaito.

Sain uutta näkökulmaa soittoon, teoriaa ja nuotinlukua opin paljon nopeammin ja helpommin kuin yksinopiskellessa on mahdollista. Yksin opiskellessa on myös se vaara, että jättää ne epämiellyttävät, mutta tarpeelliset jutut treenaamatta. Opettajan painostuksen ja ohjauksen alaisena ei jää heikkoja osa-alueita osaamiseen. Myös opettajan kanssa soittaessa eri tyylistä materiaalia näkökulma musiikin suhteen laajenee, eikä kaiken tarvi vaan olla sitä Metallican sahaamista. Riippuu toki paljon opettajasta, mitä tunneilla oppii. Mutta tuntien ottaminen on varmasti joka tapauksessa hyödyllistä. Vasta tunneille mennessä tiedät, kuinka vähän itse asiassa tiedät mitään kitaransoitosta. Itselläni oli tuollainen kokemus. Sen jälkeen oli helpompi myös oma-aloitteisesti ottaa asioista selvää.
 
Tässä ollaan asian ytimessä.

Jep. Opettajasta on VAIN hyötyä, kun itse osaa soveltaa ja käsitellä itselle sopivaksi tulevaa informaatiota. Ja saman opettajan tunneilla ei kannata käydä vuosia, vaan kannattaa vaihtaa siinä 2-4 vuoden välein, koska eri opettajat painottavat eri asioita yms.

Samaa mieltä PoLFuksen kanssa: paraskin opettaja on "kaluttu loppuun" ennemmin tai myöhemmin.

Olen ollut nyt sellaiset 6-7 vuotta samalla opettajalla ja kokenut nuo tunnit aivan älyttömän hyödyllisiksi. Hyvin todennäköisesti olisin jossain vaiheessa turhautunut ja ehkä jopa lopettanut soittamisen kokonaan, jos en olisi aikoinaan hakeutunut kitaratunneille.
 
Muistan itseasiassa aika hyvin ensimmäisen tunnin, jonka otin tältä nykyiseltä opettajaltani. Noihin aikoihin ajattelin vielä olevani aika hyvä soittaja: Osasin pari Metallican biisiä joten kunten ja muutama blues-licksikin oli jo hallussa. Tuon ensimmäisen tunnin aikana kuitenkin tajusin hyvin nopeasti, että en oikeasti osannut yhtään mitään ja että kitaraa (ja musiikkia yleensäkin) voi soittaa paljon monipuolisemmin, kuin mitä olin koskaan pystynyt edes kuvittelemaan.
 
Viimeaikoina olen ajatellut, että voisi olla jännittävää ottaa tunteja jonkun toisen instrumentin soittajalta. Kuitenkin siis niin, että itse soittaisin kitaraa. Esim. joltain fonistilta tai pianistilta voisi saada aivan uusia näkökulmia soittamiseen... Jos täällä joku on tuollaisia tunteja joskus ottanut, niin olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Kyllä mä suosittelen kaikille tunneilla käymistä. Vaikka olisit soitellut itsekses useita vuosia ja soitat kaikki "alexilaihosoolot" virheettömästi etu ja takaperin. Suurin etu opettajassa on just se, että opettaja voi auttaa löytämään uusia kiinnostavia juttuja sen oman läpikolutun homman lisäksi. Itseopiskelussa on se huono puoli, että opettelu jää helposti aika ykspuoliseksi. Ei ole haittaa osata soittaa muutakin kuin se Trooper... Oman tyylin ja musankin luominen on helpompaa, jos osaa edes vähän useammasta tyylistä. Teorian tuntemus ei myöskään koskaan ole haitaksi...
 
Opettaja ei ehkä itse niitä "laihoja" vetele, eikä välttämättä edes pystyisi, mutta pätevällä opettajalla on aina AIVAN VARMASTI jotain annettavaa. On vaan sitten soittajan motivaatiosta ja vastaanottokyvystä kiinni miten paljon niistä on hyötyä. Aika harva opettaja antaa lämpimikseen jotain läksyä. Lähes aina soitettavien kappaleiden taustalla on jokin tekninen tai teoreettinen tarkoitus (jotkut on sitten vaan yksinkertaisesti niin hyviä biisejä, että ne on pakko soittaa). Kaikista nopeiten mun oppilaista etenee juuri ne 40-50 -vuotiaat jannut jotka ottaa vastaan kaiken eteen työnnetyn ja myös harjoittelee niitä. Mä kyllä pyrin antamaan läksyksi jotain tuttua tai muuten vaan kiinnostavaa motivaation ylläpitämiseksi. Kaikesta voi vaikka sitten väkisin kaivaa esiin jotain hyödyllistä.
 
Itse aloittelin joskus 80-luvulla soittelemaan ja jos en olis tunneilla käynyt soittelisin varmasti edelleen vain ja ainoastaan Kissiä (mikä ei kyllä ole yhtään huono juttu...). Olisi jäänyt aika moni keikka soittamatta ja pitkä penni tienaamatta.
 
T: Opettajana v.1996-

Jep. Opettajasta on VAIN hyötyä, kun itse osaa soveltaa ja käsitellä itselle sopivaksi tulevaa informaatiota.
 
Tätä mieltä olen minäkin. Pointti on siinä, kuten kaikessa muussakin opetuksessa, se taito poimia sieltä ne itse tarvitsemansa jutut. Hyvä opettaja pitää olla. Ei joku jannu, joka on "kova skulaan". Sitten opettajan kanssa tulee myös keskustella niistä opetettavista asioista.
 
Mäkin virheellisesti joskus aattelin, että maikka vie jotain mun omaa, mutta pakko on nyt sanoa, että molemmat opettajat ovat vain ja ainoastaan antaneet mulle. No rahaa he ovat vähän vieneet. Kuitenkin vuoden jälkeen laulumaikan kanssa on ääniala leventynyt varmaan oktaavilla. Mulla on kuitenkin mun mielestä edelleen se hyvä oma soundi, josta diggaan. Parantunutkin se on varmasti. Samoin vuosi skebamaikkaa ja tekniikan parantumisen huomasin jo varmaan viiden kerran jälkeen. Soitto on kevyempää, helpompaa ja tarvittaessa nopeempaa. Silti soitan samoja juttuja, enkä mielestäni kuulosta edelleenkään opettajaltani tai tunteettomalta tekniseltä taitajalta.
 
Sitten se, jonka joku tässä myös mainitsi, että opettaja katsoo materiaalia, jota kannattaa harjoitella kehittymisen kannalta. Kotona kun tulee valitettavan usein yksin reenatessa vaan soitettua juttuja, jotka jo osaa.
 
Sen ikävän puolen olen molemmilta maikoilta tosin oppinut, etten osaa juuri mitään ja senkin mitä osaan, voisi tehdä paremmin. Se tosin kannustaa treenaamaan.
 
Ei sitä opettajaa väkisin tosiaankaan tarvi. Mun omat suosikkikitaristit ja oikeestaan laulajatkin on itseoppineita. Flamencoja lukuunottamatta. Monien elämänkerroissa ym. on kuitenkin ollut paljon viitteitä siihen, että hekin omasta mielestään olisivat olleet parempia ja päässeet helpommalla jos olisivat ottaneet opetusta.

Muistelen kun olin pari vuotta soittanut ja menin bändikurssille. Opettaja sitten totesi jossain vaiheessa, että ei voi enää periaatteessa opettaa minulle mitään:) Tämä on suosikkitarinani, kerron sitä aina joka välissä kun vain voin.
 
Sulla on ollut huono opettaja, olet oppinut kaiken niin väärin, ettei sitä voi enää oikaista tai sitten olet oikeasti ehkä elämää kovempi jätkä.

HOHO!

Mistä sitten kannattais ettiä opettajaa joka ois vielä mahdollisesti suht. edullinen, että opiskelijankin budjettiinkin mahtuisi? Ja minkä hintaisia suurinpiirtein tunnit on yleensä?

Luulisin että jonkin toisen instrumentin hallinta auttaa oppimaan kepakon helpommin ilman opastajaa. Itse soittelin pianoa välillä opettajan kera ja välillä ilman kymmenisen vuotta, ja kitaran päätin opetella omin päin.
 
Näin on itselläkin käynyt. Opiskelin pienenä poikana pianonsoittoa monta vuotta Lahden konservatoriossa.
Jossain vaihdeessa tuli murrosikä ja kiinnostuksen kohteet muuttui pianon soitosta jonnekin muualle...
 
Ajattelen vieläkin teoriaa pianon koskettimilta ja nuottien luku käy kätevästi(?), kun ensin näkee päässä mitä säveltä soittais pianolla ja sitten pään sisäinen konvertteri muuntaa tuon tiedon kitaran kaulalle... eli vaikeaa on, mutta päivä päivältä kitaran kaula tulee tutummaks ja virheiden määrä laskee, kun soittaa samaa melodiaa eri instrumentilla.
 
Toki suurta apua noista piano-opinnoista on ollut, mutta samalla jotku asiat on mennyt hieman hankalemmiks. Eniten hankaluuksia on tuottanut tuo, että kitarassa saman sävelen voi ottaa monesta kohtaa ja pianossa ei ole kuin se yksi kosketin josta se sävel tulee.
 
Niin ja sitten aiheeseen:
Opettajasta on varmasti hyötyä ja mitä aikaisemmassa vaiheessa niin sitä parempi.

Uskoisin että kaikilla arvostamillani kitaristeilla on ollut opettaja jossain mielessä. Joko se on ollut toinen soittaja, joka on kertonut konsteista, tai sitten joku muu soittaja levyn kautta. :)

no tässä on pari päivää tullu kitaraa soiteltua ja siinä jo Smoke On The Water menee ja One, Nothing Else Matters, Some Kind Of Monster, Enter Sandman ainaki introt, mutta tässä olen miettinyt miten tuo kitaran opettaja ostasto että kannattaako ottaa opettajalta pari tuntia vai ihan itse opetella?
 
Jos parin päivän jälkeen irtoo nuo kaikki, niin et sä mitään opettajaa tarvii. Selvä luonnon lahjakkuus.
 
Ei vain, opettajan kannattaa aina. Isot pojat väittävät että jopa ammattilaiset saattavat ajoittain käydä tunneilla. Näissä tapauksissa kyse saattaa olla esim. siitä että tahdotaan uutta näkövinkkelisä soittamiseen.
 
Oppiin vain!

TAI ehkä trujillo sanoi tuon "pari päivää"-kommentin pienen sarkastisuuden tyngän kanssa?

Hyvä opettaja pitää motivaation yllä.
 
Juuh. Näin juuri. Silloin kun tuntuu ettei joku teoria juttu nappaa tai jotain tekniikkaharjoituksia ei jaksa tehdä, niin opettajan motivointi on enemmän kuin paikallaan. Ja välillä(varsinkin soiton alkutaipaleilla) jos tuntuu siltä, että osaa soittaa jo tosi hyvin, niin opettaja auttaa kyllä palaamaan takaisin maanpinnalle ;)
 
Ja kyllä sitä oppimista riittää jos vaan haluaa oppia ja jos opettaja on tarpeeksi kykenevä opettamaan.
 
Suosittelen ehdottomasti ottamaan opettajan. Ja jos ensimmäinen opettaja on huono niin seuraava voi olla parempi.

tai sitten olet oikeasti ehkä elämää kovempi jätkä.
 
Olen!

Liian yleinen tapaus on varmaankin nykyään se, kun kitaristi päättää opetella soiton itse. No, oppii siinä sitten Ynkän tuotannon ja tappingin sairrrrrraan nopeesti.
Niin sitten hemmo eksyy kitaranopettajan puheille. Opettaja laittaa nuotin eteen ja käskee soittaa jazzia. Ensinnäkään kitaristi ei osaa lukea nuotteja, ja siksi toisekseen hänellä ei ole minkäänlaista kykyä soittaa hitaasti. Olematon rytmitys ja fraseerauskyky. Toivoton tapaus.
 
Yleistystä, joo, mutta yritän vain huomauttaa miten tärkeä on oikean, musiikkia soittaneen ihmisen opetus. Ei internet kaikkea tiedä.