Aihe: Viimeksi kolahti
1 2 3 4 5 6 7 811 12 13 14 15
Mosse0
03.08.2005 11:12:45
Viimeisimmäksi on kolahtanut Kiuas. Voi jumalauta että Spirit of ukko on kova kiekko!
Maailmassa oli turhan paljon sanoja liikkellä eikä sillä, joka sanoo paljon ole sana hallussaan
KädetönRumpali
03.08.2005 13:25:04
Nick Cave on ollut sellanen tyyppi, jonka tekemisiä olen diggaillut tasaisesti, mutta jotenkin laimeasti. Jokin aika sitten hankin heräteostoksena levyt Murder Ballads ja Boatman`s Call, ja nehän iskivät kuin halko vähä-älyisen leipurinpojan takaraivoon. Ja nyt alkaa Cave-kokoelmaa olla jo enemmänkin. Kolisee, ja kovaa!
 
Sama herra aiheutti taannoin järistyksiä omassa pienessä musamaailmassani. En myöskään ensikuulemalta ollut aivan innostunut, vaan vasta muutama vuosi ensikohtaamisesta musiikkinsa kolahti kunnolla. Nykyisellään olen aivan myytyä miestä hänen teostensa suhteen.
Ja määhän en joka lappuseen nimmariani pistä!
ltg
03.08.2005 15:04:04
Nick Caven murder ballads kolisi aikoinaan ja kovaa.
Lehtisaha.THV-klubi #5
Jani The Rock
03.08.2005 16:25:09
 
 
Jaha, meitä Nick Caven tuotantoon hurahtaneita näkyykin olevan melkoisesti!
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1 MegaMan Club #002 - Quiff Man
Juugeli
03.08.2005 16:47:57
Jaha, meitä Nick Caven tuotantoon hurahtaneita näkyykin olevan melkoisesti!
 
Toki!
 
Itsellä kolauksen aiheutti Dumb & Dumber-leffa. Caven Red Right Hand-biisihän se siellä soi, kun sankarimme Lloyd yrittää saada sanomalehteä ulos automaatista.
 
Mutta jaa, otsikkoon...Vilkkumaan Maija se taisi viimeksi kunnolla kolahtaa. Sitten pienimuotoisemman aivovaurion aiheutti GG Allin. Huomasin, että mieheltä löytyy ihan oikeasti hyvääkin punkkia. Valtaosa tuotannosta on kuitenkin suorastaan naurettavan perseestä.
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Feggy
03.08.2005 17:11:12
 
 
Jaha, meitä Nick Caven tuotantoon hurahtaneita näkyykin olevan melkoisesti!
 
Yllättävän paljon. Olin ihan ihmeissäni niiden konserttien suosiosta. Viimeksi kun kävin katsomassa Cavea Tavastialla, niin olihan se suosittu muttei sentään kansansuosiossa. Mutta kuitenkin, neuvon Caven ystäviä tutustumaan myös The Birthday partyn synkeään maailmaan.
Less is more.
Halenism
03.08.2005 21:26:51
Vähän kolisee koska olen tasaisen tylsä ihminen, mutta Stam1na aiheutti pienoisen 'jumalavita' fiiliksen tuossa jokin aika sitten.
Pah...
Prome
04.08.2005 12:32:46
Themselves albumillaan Them, eilen noin kahdeksan aikaan illalla.
 
Eikä tietenkään saa Suomesta.
Guitar Hero
04.08.2005 17:45:10 (muokattu 04.08.2005 17:45:37)
Jaha, meitä Nick Caven tuotantoon hurahtaneita näkyykin olevan melkoisesti!
 
No ihan todellakin.
Onko kukaan kuullut uutta tuplaa? Se pitäis varmaan jossain vaiheessa poistaa kaupasta; Sen verran tuhtia arvostelua on saanut erinäisissä musiikkijulkaisuissa.
 
Mutta miksei kukaan mainitse loistavaa Henry's Dream-levyä?
Net, kun on kuornevia. Ovat välillisesti roipsautettuja keesoja.
Mule
04.08.2005 17:50:07
 
 
Onko kukaan kuullut uutta tuplaa?
Abattoir Blues/ Lyre of Orpheus? Mahtava levy!
 
Se pitäis varmaan jossain vaiheessa poistaa kaupasta; Sen verran tuhtia arvostelua on saanut erinäisissä musiikkijulkaisuissa.
 
Qué? Kerro lisää.
Pastilli? (+leikit) Bella Italia #6
l6mp6l6
04.08.2005 18:28:20
Heino!
drvulter
05.08.2005 14:25:16
Popeda
Shackle-razzle-futzal-craz
Keke Urlaub
05.08.2005 15:42:45
 
 
Kings of Convenience. Ei juma, että musiikki voi olla samettia korville. Kovin rentouttavaa ja rauhoittavaa tavaraa loppukesän vähemmän mairitteleviin säihin.
Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules / The fate of all mankind I see is in the hands of fools. |
*RocketQueen*
07.08.2005 20:17:40
Iggy Pop varmaankin.
Älä luota hulluun,hullu ei luota sinuun.
...And Justice For All
07.08.2005 20:21:58
System Of A Down levyllä Mezmerize.
Mm...beer...
Mule
07.08.2005 20:30:50
 
 
Juuri äsken kuulin ensi kerran I Am The Walrus -kappaleen. Kuuntelin sen heti uudestaan.
Kahdesti.
...
melkein voisi vielä kerran kuunnella - on se niin huikea.
Pastilli? (+leikit) Bella Italia #6
disarm
07.08.2005 20:56:12
Viimeksi kunnolla kolisi varmaan Hives.
emptiness is loneliness
loneliness is cleanliness
cleanliness is godliness
and god is empty
just like me
2541
07.08.2005 21:34:49
 
 
Perjantaina ostin divarista vitosella Hoodoo Gurusin "Blow Your Cool!" ja "Magnus Cum Louder" -vinyylit. Hyvää poppia, miksiköhän en tähänkään bändiin ollut aikaisemmin tutustunut? Pitänee tutustua seuraavaksi yhtyeen ihan alkuaikojen tuotantoon.
punk
07.08.2005 22:07:25
Manic Street Preachers
en muista missä ekan kerran kuulin mutta hyvää toi tuntuu olevan
"Suomessa on jo kymmeniä tuhansia tyytyväisiä MotorUPin käyttäjiä."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)