Yleistä keskustelua musiikista ›

David Bowie
- Fanitan varsinkin 70-luvun ja 80-luvun alun tuotantoa, jolloin mies teki selvästi parhaat levynsä. Bowien tuotanto on kiehtovaa kyynisyytensä ja ironiansa takia: mies teki mitä halusi ja vaihtoi imagoaankin tuosta noin vain, ihan vaan poptaiteen takia. Harva artisti maailmassa on pystynyt tekemään noin. Sekoitti viihteen ja taiteen ironisesti yhteen.
 
Ja sitten toki ne levyt ja biisit. Bowie teki kaiken popestetiikkansa takana mahtavia biisejä, joissa on vieläpä tarkemmin tarkasteltuna jänniä merkityksiä. Ja se mikä on mahtavaa, on nykyisenkin Bowien "nuoruus" - mies näyttää tähdeltä, tosin eksentriseltä sellaiselta, vaikka ikää on lähes 60 vuotta. Vaikka uusi tuotanto ei minua niin kauhiasti sytytäkään, on uudemmassakin tuotannossa helmibiisejä.
 
Michael Jackson
- Ikiaikojen idoli minulle. Elin muutaman vuoden MJ-tyhjiössä, koska kyllästytti vain... mutta nyttemmin olen taas kaivanut vanhat levyni ja videoni esiin ja ihaillut maailman suurinta tähteä jälleen. Vaikka Jacksonin luovuudessa on tapahtunut viime vuosina selvää laskua (Invincible-levy ei vakuuta), on miehellä muuten aivan loistavia biisejä ja loistavia keksintöjä uudistaa vallitsevan populaarimusiikin kenttää. Varsinkin Thriller, Bad ja Dangerous muuttivat hyvinkin paljon populaarimusan maailman käsityksiä popestetiikasta. Niin soundillisesti kuin muutenkin.
 
Osaan muuten kaikkien Jackson-biisien sanat ulkoa aina Jackson 5 -ajoilta lähtien. Jackson 5 -ajat eivät sinänsä muuten kauhiasti sytytä (vaikka Motown onkin cool), mutta myöhempien aikojen Jacksons teki pari aivan tykkilevyä (Destiny, Triumph). Jacksonin soololevyistä Off the wall lämmittää nykyisin mieltäni eniten kaikessa funkkiudessaan. Joka tapauksessa Michael Jackson on minulle popin kuningas. Kukaan ei ole tehnyt mielestäni niin tasaisesti hienoja levyjä, vaikka Jacksonin soololevyjen väleillä onkin useita vuosia.
 
Ja ai niin, Michael Jackson on loistava esiintyjä ja tanssija.

Bob Dylan
 
Pidän Dylanista muusikkona ja runoilijana. Mies on Youngin ohella tehnyt monenlaista. On tullut kantria, kantaaottavaa folkkia, rehellistä rokkia, jopa gospelia. 80-luvulla iskettiin pari kertaa ohi naulasta, mutta kukapa kasarilla ei rimaa alittanut. Olihan Niilollakin angstikautensa elektronisten kokeilujensa parissa. Olen lähes poikkeuksetta kuitenkin pitänyt Dylanin saundimaailmasta ja taustoista, varsinkin aikana, jolloin äijän tukena soitti The Band.
 
Muistan Kauko Röyhkän joskus miettineen samalla tavalla kuin minä: ei ole todellista taitoa tehdä 10 minuuttisia progebiisejä, jossa teema vaihtelee ideoitten loputtua. Todellista taitoa on tehdä 10 minuuttinen biisi, joka todella kasvaa tunnelmaltaan koko ajan. Dylan ei tarvinut tähän usein kuin akustisen kitaran ja huuliharpun, esimerkkinä toimikoon vaikka Desolation row - päälle 11 minuuttia täyttä asiaa. Sähköisempänä esimerkkinä Blonde on blonden päättävä, samoiten 11 minuuttinen Sad-eyed lady of the lowlands. Dylan on tehnyt ainoan biisin, joka sai todella tipan silmään ja muutti paljon elämänkatsomustani. Esittäjänä tosin toimi Neil Young. Biisi löytyy Weld-livetaltioinnilta, jossa Young esittää todella koskettavan version Blowin in the windistä. Se sai todella miettimään, kuinka kauan tarvitsee kanuunankuulien lentää, ennen kuin ne kielletään, tai kuinka kauan tarvii rauhankyyhkyn lentää, ennen kun se saa levätä.
 
Olen lukenut muutamat Dylanin elämäkerrat. Mies todella aloitti aikana, jolloin muutoksen tuulet oli ilmassa. New yorkin open-mic -illoista kohti suurempia saleja. Tämän jälkeen on tullut ulos lähemmäs 50 levyä, mukaanlukien livet. Hyllystä löytyy toivon mukaan kohta jokainen, ja ainoastaan muutaman levyn kohdalla on todettava, ettei tätä 'kele vieköön mielellään kuuntele. Kaikkien hutien jälkeen mies kuitenkin julkaisi viime vuosituhannen lopulla kaksi aivan uskomatonta levyä. 1993 tuli ulos World gone wrong, joka voitti mm. grammyn parhaasta perinteisen folkin levystä. 1997 tuli ulos Time out of mind, joka on allekirjoittaneen mielestä ehdotonta eliittiä Dylanin tuotannossa.
 
Dylanin vaikutus populaarimusiikkiin on kiistaton, eikä sitä vaikutusta kukaan pysty kunolla määrittämään. Tietysti monille Dylan on vain se säälittävä känisijä, maailman huonoimpia huuliharpunsoittajia, joka lauloi rotestilauluja ja jota Irwin myöhemmin matki. Todellisuudessa häntä matki monet ihailemani artistit, kuten aiemmin mainitsemani Young. Toivoisin löytäväni jotain muitakin ikäisiäni sielunkumppaneita, jotka ovat löytäneet Dylanin musiikin. Tuo käninä vissiin pelottaa aluksi pois suuren osan potentiaalisista diggareista, mutta koittakaahan ymmärtää neroa.
 
EDIT: Ja ai niin, Bob Dylan ei ole loistava esiintyjä ja tanssija. Vaan tekee sen kaiken sydämellä ja kanavoi sen kuulijoille mitä alkeellisimmilla metodeilla, musiikin kautta.

EDIT: Bob Dylan ei ole Vaan tekee sen kaiken sydämellä ja kanavoi sen kuulijoille mitä alkeellisimmilla metodeilla, musiikin kautta.
 
Ja tämäkö tekee Michael Jacksonista jotenkin huonomman? Emme voi puhua samoilla esteettisillä kriteereillä Bob Dylanista ja Michael Jacksonista, joten koen kommenttisi suhteellisen tarpeettomana, tyhmänäkin.

Ja tämäkö tekee Michael Jacksonista jotenkin huonomman? Emme voi puhua samoilla esteettisillä kriteereillä Bob Dylanista ja Michael Jacksonista, joten koen kommenttisi suhteellisen tarpeettomana, tyhmänäkin.
 
Hmm, olikohan tuo mun loppuhuomautus tarpeeton vai tämä? :) Ei Jackson voi huonompi olla, jos häntä on niin moneen otteeseen hehkutettu popin kuninkaaksi. Enpäs ole sellaista paskuusbarometria vielä löytänyt, jonka perusteella voisin sanoa Miikkelin olevan mitenkään Dylania huonompi artisti. Meillä on vain erilaiset kriteerit. Kun minä lyöttäydyn soffalle kuuntelemaan levyjä, on minulle herttaisen yhdentekevää osaako tyyppi tanssia tai kuuluuko hänen lavashouhunsa rakettejen ampuminen ym. ulkomusiikillinen nostatus. Esteettisillä kriteereillä ei mun mielestä käy Bobinkaan kohdalla kehuminen. Vähintään yhtä "harmaa" tyyppi on kuin Jacksoninkin. :)

Niin, Dylan on usein kuvannut itseään nimityksellä "Song and dance man", joten ei kait se ero Jacksoniin ole kauhean iso. Mutta hei, tässä ketjussa saa kukin kehua omiaan, haukutaan muiden suosikkeja jossain muualla, jookosta?

Mutta hei, tässä ketjussa saa kukin kehua omiaan, haukutaan muiden suosikkeja jossain muualla, jookosta?
 
Ei ollut tarkoitus haukkua ketään, eikä mitään. Vahinko on jo tehty, en viitti alkaa kirjoituksiani pyyhkimään. Lähinnä vain tarkoitukseni painottaa sitä pointtia, ettei tyypin tarvi _mielestäni_ olla hääppöinen esiintyjä, jos presenssi välittyy pelkän musiikillisen annin kautta. Jos jollekin esteettinen anti on iso osa koko pakettia, niin olkoon. Hieno homma jos pystyy nauttimaan artistin ulosannista. Sillä siitä jutusta nauttiminen on loppupeleissä se ainoa asia, jolla todella on merkitystä. Taiteilijoita he ovat molemmat sarallaan.
 
EDIT: no, tuloopa virheitä tänäaamuna.

Ei ollut tarkoitus haukkua ketään, eikä mitään. Vahinko on jo tehty, en viitti alkaa kirjoituksiani pyyhkimään. Lähinnä vain painottaa sitä pointtia, ettei tyypin tarvi olla hääppöinen esiintyjä, jos presenssi välittyy pelkän musiikillisen annin kautta.
 
Ja Michael Jacksonko ei sitten tuo ilmi itseään tai tunteitaan musiikkillisella annillaan? Kuules - mä arvostan sekä Michael Jacksonia että Bob Dylania, mutta miksi heitä pitäisi arvioida rinnakkain? Mielestäni on täysin yhdentekevää kommentoida kahden eri taiteilijan estetiikkaa rinnakkain. Ei minua oikeastaan edes kiinnosta, miten Bob Dylan tuo esilleen itseään verrattuna Michael Jacksoniin. Ei se ole mitenkään oleellista. Eikä minua kyllä kiinnosta sekään, että sinä tuot asian esille selvällä rivienvälisellä vertailullasi.
 
No... mutta ei riidellä tämän enempää. Sen sijaan haluaisin kysyä sinulta, kumpi on parempi: joulupukki vai verigreippi? Mites Beethovenin Kuutamosonaatti verrattuna Ace of Spadesiin? Kumpi on parempi?

Ja Michael Jacksonko ei sitten tuo ilmi itseään tai tunteitaan musiikkillisella annillaan? Kuules - mä arvostan sekä Michael Jacksonia että Bob Dylania, mutta miksi heitä pitäisi arvioida rinnakkain? Mielestäni on täysin yhdentekevää kommentoida kahden eri taiteilijan estetiikkaa rinnakkain. Ei minua oikeastaan edes kiinnosta, miten Bob Dylan tuo esilleen itseään verrattuna Michael Jacksoniin. Ei se ole mitenkään oleellista. Eikä minua kyllä kiinnosta sekään, että sinä tuot asian esille selvällä rivienvälisellä vertailullasi.
 
No... mutta ei riidellä tämän enempää. Sen sijaan haluaisin kysyä sinulta, kumpi on parempi: joulupukki vai verigreippi? Mites Beethovenin Kuutamosonaatti verrattuna Ace of Spadesiin? Kumpi on parempi?
 
No, itselleni tämä keskustelu oli jo pitkälti paketissa, mutta kun halusit vielä mielipiteitäni noista, niin vastataan: Joulupukkia ei ole olemassa, ja verigreippiä en ole maistanut. Enpä lähde siihen sanomaan mittään. Samoiten Beethovenin Kuutamosonaattia en ole kuullut, mutta Ace of Spades on melkoisen mehukas ralli. Motörheadin ystävänä voisin silti sanoa Kuutamosonaattia kuulematta, että Ace of spades vissiin sopii paremmin omalle listalle.
 
Tässä nyt välissä on jonkinlainen prisma, joka vääristää viestin matkalla minulta sinulle ja toisinpäin. Viime tekstissäni en vertaillut ketään. Ainakaan se ei ollut tarkoituksellista. Haluan nyt parhaani mukaan vain selvittää pointtiani. Tavallaan pilkkasin Dylania siitä, ettei hänen live-esiintymisensä ole mitenkään mukavaa katseltavaa. Tyyppi seisoo seiväs persauksissa ja esittää mitä ihmeellisimpiä tulkintoja omista viisuistaan, siinä missä Jackson villitsee pyörtyilevän yleisön moonwalkeillaan. Mutta sille kaikelle minulle ei ole merkitystä. Sillä itse levyillä, joita itse suuresti arvostan, tyyppi pääsee sen verran lähelle näppäilemään sieluni syvimpiä kieliä, ettei siitä voi kun tykätä. Jos Jacksonin levyt ovat myyneet.. mitä nyt olisivat? Miljoonia joka tapauksessa, niin ei voida Jacksoninkaan kohdalla puhua vain ulkoisesta habituksesta.
 
EDIT: Ja huomaa: en missään vaiheessa ole vähätellyt Jacksonin musiikillista antia. Ymmärrän täysin, miksi miljoonat ihmiset siitä pitävät ja täytyy itsekin myöntää, että paljon toimivia juttuja olen Jackolta kuullut. En nyt ymmärrä miksi tästä on hirveä häly nostettava, kun en missään vaiheessa pilkannut ketään.

Metallica
 
James Hetfieldin laulutyyli ja lyriikat, Kirk Hammettin kitara soolot, rankat riffit ja muutenkin 5 ensimmäisen albumin rankkuus.

Pantera: Mainio laulaja sekä lavaesiintyjä se Anselmo!

Gentle Giant.
 
Mahtavat monipuoliset sävellykset. Innostavimmat, innovatiivisimmat ja monipuolisimmat sovitukset mitä kevyessä musiikissa olen kuullut ikinä.
 
Bändi muodostui aluksi kuudesta, sittemmin viidesta multi-instrumentalistista, jotka yhteen laskien soittivat joitakin kymmeniä soittimia, mm. foni, trumpetti, viulu, sello, vibrafoni, nokkahuilu jne. Ja koska he soittivat kaikki itse, ei tarvittu mitään studiomuusikoita pilaamaan puhdasta bändifiilistä.
 
Ja kaikki hyvällä tatsilla myös livenä, joita tosin olen päässyt todistamaan vain DVD välityksellä. Bändihän siis oli elossa vain 1970-1980, eli seitsemänkymmentäluvun.
 
Soundit toki sitä itseään. Hammondia, anlogisynaa jne.

Guns n' Roses
 
-Kovaa ja korkealta.
Koko poppoo on vaan niin täynnä energiaa ja osaa tehdä rokkia oikealla asenteella että ei voi kun ihmetellä. Eniten bändin arvoa mulle nostattaa Slash, joka saa yhdellä nuotilla enemmän melodiaa aikaan kun hevitiluttajat koko soololevyllä :)
Axlin lyriikat ja laulumelodiat on perinteistä rock kamaa ja saa aina hyvälle fiilikselle. Monipuolisin rock-bändi johon olen koskaan tutustunut.

Captain Beyond
 
"Superbändi", joka eli vain vähän aikaa ja on mielestäni kutkuttavan "mystinen".. En ole koskaan kuullut mitään bändin ekaa (s/t) levyä vastaavaa, enkä oikein pysty sitä tässä selittämäänkään.
Rod Evanssin vokaalit ovat huimasti Deep Purple vuosia syvemmät (herran kirjoittamat lyriikat muuten sulaa kultaa). Riffit suorastaan neroja, biisit aina mieleen pysyvästi jääviä. Rumputyöskentely uskomatonta.
 
En kuitenkaan pysty kehumaan tarpeeksi, joten jätän tähän. Sanonpahan vain, että kannattaa kuunnella!

Koska Nirvana perusteltiin jo hyvin, niin siihen ei tässä tarvitse enää puuttua
 
Ismo Alanko
 
Se on se energia, joka Ismon biiseissä on. Miehen koko tuotanto on niin vaihtelevaa Hassisen Kone -> Sielun Veljet -> Ismo itekseen, mutta kaikessa tuntuu olevan se vahva Ismon leima. Loppujen lopuksi on aivan sama heittääkö Herra yksin keikan kitaransa kanssa vai onko taustalla sinfonia-orkesteri, jokainen biisi tulee tunnistetuksi ja kaikissa on oma vahva voimansa.
 
CMX
 
Tässäkin yhtyvät vahvasti melodiat ja sanoitukset. Sanoituksissa erittäin paljon tulkinnan vapautta, joten soveltuvat moneen elämäntilanteeseen ja ihmiseen. Ehkä se hienous onkin siinä, kuulijalle annetaan tulkitsemisenvaraa paljon ja jos se ei riitä niin anna rytmin viedä mukanaan
 
Marilyn Manson
 
Kai tämän voisi laskea johonkin uusio-punkkiin. Hyvää juurikin sanoitus ja melodiat

Iron Maiden
 
Maidenissa on kaikki elementit kohdallaan; Loistavat biisit, Harris vaan on niin hyvä säveltäjä.
Kitarointi kohdallaan, kitaraharmoniat ja loistavat soolot.
Laulu, palosireeni Dickinsonin ääni sopii täydellisesti.
Bändi ei oo menettänyt voimaansa vieläkään, melkein 30 vuoden jälkeen. Kaks viimestä levyä bändin parhaimmistoa.

Kitarointi kohdallaan, kitaraharmoniat ja loistavat soolot.

 
Hmm...kyllähän ne kitaraharmoniatkin toimii, mutta tarkoitatkos kenties stemmoja? :) itse en nimittäin Maidenin komppijutuissa näe sinänsä mitään omaperäistä(harmonia siis tarkoittaa vähintään kahden sävelen soittamista yht'aikaa, yleensä rinnastetaan sointuihin) kun taas näiden kitarastemmat, eli saman melodianpätkän soittaminen eri puolilta otelautaa ainakin kahden kitaristin voimin, ovat muuttuneet jo lähes legendaarisiksi. Esim. Run to the hills, Caught somewhere in time jne.

Metallica
 
James Hetfieldin laulutyyli ja lyriikat, Kirk Hammettin kitara soolot, rankat riffit ja muutenkin 5 ensimmäisen albumin rankkuus.
 
hahaha...Kiitos, pelastit päiväni :D

Viikate
 
Kaarlen tapa tulkita metalliutta iskelmätyyliin sekä kansallisromanttiset lyriikat uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin. Lisäksi Kaarlen rauhallinen olemus ja sen kautta humorisointi ovat mieleisiäni.

Hmm...kyllähän ne kitaraharmoniatkin toimii, mutta tarkoitatkos kenties stemmoja? :) itse en nimittäin Maidenin komppijutuissa näe sinänsä mitään omaperäistä(harmonia siis tarkoittaa vähintään kahden sävelen soittamista yht'aikaa, yleensä rinnastetaan sointuihin) kun taas näiden kitarastemmat, eli saman melodianpätkän soittaminen eri puolilta otelautaa ainakin kahden kitaristin voimin, ovat muuttuneet jo lähes legendaarisiksi. Esim. Run to the hills, Caught somewhere in time jne.
 
Ihan harmonioiks niitä sanotaan myös Run To The Hills-kirjassa.