Tanssityttönen 19.05.2003 11:05:03 | |
---|
Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää teidän muusikoiden mielipiteenne, että mitkä orkesterit ovat "näissä piireissä" arvostetuimpia ja ammattitaitoisimpia? Ja hiukan jos sais vielä perusteluja niin hyvä olis :) Toki muutkin kuin muusikot voivat laittaa oman mielipiteensä. Jos tanssijoita löytyy niin tanssijan näkökulmastakin kommentteja otetaan vastaan..:) |
banustus 19.05.2003 23:54:44 | |
---|
En ole hirveästi lavoja kierrellyt. Mutta onneksi vielä tv:stäkin näkee live musisointia. Eka kerran kuin näin "Kerrans jos saiS" tms. Joel & Arja shoussa fortunan, olin ihastunut samantien. Todella tiukka, kurinalainen ja innostunut porukka. - Ihailtavaa työskentelyä mm. rumpalilla, vaikka vähän hassulta näyttääkin. Ei tee mitään turhaa ja paukuttaa teknisesti asiallisesti, ja toimii basistin kanssa, vai pitäskö sanoa toisinpäin, eli basisti on rumpalin perseessä tiukasti kiinni! - Aika osaavanolonen kakkoskosketinsoittaja, tai mikä instrumentti nyt sattuukaan käteen. Melkein mikä vaan tuntuu taittuvan. Toki iso käsi pitää antaa myös ylen äänille. (pistäkääpä muuten merkille, miten ylen kanavat pesee mtv3 soundipuolella mennen tullen, Nelosesta nyt ..tana puhumattakaan) Mä tykkäsin myös paljon Tuttu Juttu orkesterista. En kyllä muista yhtään soittajien/ orkesterin nimiä. Paitsi tietysti Puhakka. Sillä tuntuu olevan vähän vikaa siinä, että ei enää huonoihin hommin lähde. In gjoorc dabl yuu bush we trust!!! |
Mä tykkäsin myös paljon Tuttu Juttu orkesterista. En kyllä muista yhtään soittajien/ orkesterin nimiä.
Murtojärven Ilpo soittelee toisessa kitarassa. Ei mikään supervirtuoosi, mutta kaikki musalajit taittuu ja tyylillä! Olen kuullut tyyppiä soittamassa jazzia, tanssimusaa, poppia, suomirokkia ja jopa yksin Turun Urheilupuiston lavalla Finlandia- hymniä yliefektoidulla LesPaul-Marsu- yhdistelmällä. Muita en paremmin tunne. Tyhjän saa pyytämättäkin |
Ope 20.05.2003 13:22:10 | |
---|
Olen huomannut, että hyvän bändin tunnistaa siitä, että soitanta ei kuulosta liian kliiniseltä. Tällä tarkoitan sitä, että ns. aloitteleva bändi soittaa niinkun "humpappaa, humpappaa, humpappaa..". Taitava bändi ns. leikittelee lisäten "omiaan", jolloin homma kuulostaa monimuotoisemmalta. Jos vertaa asiaa tanssiin, niin aloitteleva bändi on kuin aloitteleva tanssija: tanssii orjallisesti beisikkiä. Hyvä bändi on kuin hyvä tanssija: varioi beisikkiä, mutta pysyy rytmissä ja taimingissa.. Hyviä bändejä ainakin tuo jo mainittu Fortuuna, Tulinen Sydän, Finlanders, FBI-Beat.. Varmaan muitakin, mut nuo nyt ensinnä tuli mieleen bändeistä, jotka päässeet eroon tuosta kliinisyydestä.. |
banustus 20.05.2003 20:41:04 (muokattu 21.05.2003 15:59:32) | |
---|
Jos vertaa asiaa tanssiin, niin aloitteleva bändi on kuin aloitteleva tanssija: tanssii orjallisesti beisikkiä. Hyvä bändi on kuin hyvä tanssija: varioi beisikkiä... Hyvä vertaus! Hyvin sä vedät! Kun kuuntelee vanhoja klassikko biisejä, niin ei se ole silleen, esim. valsseissa että: rummut vetää perinteisesti humpappaa skeba vetää pappaa pappaa haitari vetää humpappaa ja basso vetää pum pum.. etc. Hyvät orkesterit jaksaa ja panostaa sovittamiseen. Eikä vedä aina silleen kun on vedetty aina ja varmasti osataan! In gjoorc dabl yuu bush we trust!!! |
Chost Chamber 21.05.2003 01:17:24 | |
---|
Murtojärven Ilpo soittelee toisessa kitarassa. Ei mikään supervirtuoosi, mutta kaikki musalajit taittuu ja tyylillä! Olen kuullut tyyppiä soittamassa jazzia, tanssimusaa, poppia, suomirokkia ja jopa yksin Turun Urheilupuiston lavalla Finlandia- hymniä yliefektoidulla LesPaul-Marsu- yhdistelmällä. Muita en paremmin tunne. Jippii! Pääsipäs Tee taas pätemään...
|
isojussi 21.05.2003 02:31:13 | |
---|
Jippii! Pääsipäs Tee taas pätemään... Mitä pätemistä hyvät perustelut muka on? Murtojärvi on hyvä kitaristi. piste. Osta mut - ma olen kaupan! |
isojussi 21.05.2003 02:33:06 | |
---|
...Muita en paremmin tunne. Näin puhaltajan näkökulmasta pitää tosta bändistä nostaa esiin Luci ja Jenttu. Kovia pitkän linjan konkareita. Osta mut - ma olen kaupan! |