Aihe: Mokoma
1 2 3 4 57 8 9 10 1192 93 94 95 96
S.i.r.
01.08.2005 06:40:26
Minä lopettaisin heti kun jonkun bändin jäsenen (ja todennäköisesti ystävän) terveys olisi vaarassa. Kompromisseja ei tässä vaiheessa tueta. Biisikin saisi luvan loppua juuri siihen paikkaan. Mokomalta täysin ymmärrettävä ratkaisu, etenkin kun tämä ei ollut eka kerta kun kikkailtiin lasipullojen kanssa.
 
Jep. Kannattaisi antaa bändin tehdä työnsä rauhassa, sillä töissähän se bändi siellä lavalla on, kun rahasta keikkaa heitetään. Jos tätä ei kykene ymmärtämään, niin aina voi vaikka paremman puutteessa ampua itsensä. Jos jotain heitetään lavalle keikan aikana, niin soitto loppuu tasan tarkkaan siihen. Aivan oikein.
 
Pullonheittohimoiset voi vaikka pientä maksua vastaan tilata meikäläisen työpaikalleen/kouluunsa heittelemään heitä pulloilla, jos kerran bändejäkin saa heitellä.
 
Ja ei, en ole Mokoman jäsen (enkä edes fani), enkä ollut paikalla tuolla keikalla, vaan olen muuten vaan kaikkia persläpiä vastaan, jotka eivät anna bändien hoitaa hommia rauhassa. Joskus vuonna miekka ja kypärä olin Giants of Rock-festarilla Hämeenlinnassa katsomassa Suicidal Tendenciesia ja siellä jo ennen keikkaa joku vitun vammainen heitti ST-basisti Robert Trujilloa (nykyisin Metallican jäsen) pullolla päähän. Keikka ei peruuntunut, mutta joku taisi kyllä ottaa pataansa ST:n laulusolistilta tuosta hyvästä. Oli vain vahinko kyllä väärä kaveri joka sai nyrkistä.
Closure
02.08.2005 04:40:39
Mokoma on mun mielestä Suomen tän hetken kovin livebändi. Ja niitten kaikki levyt on ihan helkkarin hyviä. Oon itseasiassa muuten tavannut Markon ja jutellu sen kanssa pitkään.
 
IIH!! Siistiä! Mä olenkin tavannu koko mokoman jäsenistön meidän bäksteitsillä ja jutellut markon kanssa! Saikkosen kanssa juttelin myös toisella kertaa!
Tästä - Kivimetsän Druidin
uusin julkaisu Veljet Hi/fi streamina. THV #20
Ben_D
02.08.2005 08:50:14
 
 
Joskus vuonna miekka ja kypärä olin Giants of Rock-festarilla Hämeenlinnassa katsomassa Suicidal Tendenciesia ja siellä jo ennen keikkaa joku vitun vammainen heitti ST-basisti Robert Trujilloa (nykyisin Metallican jäsen) pullolla päähän. Keikka ei peruuntunut, mutta joku taisi kyllä ottaa pataansa ST:n laulusolistilta tuosta hyvästä. Oli vain vahinko kyllä väärä kaveri joka sai nyrkistä.
 
Niin sai väärä jannu joo. Trujillo veteli side kuontalossa keikan loppuun. Oikein vitun älykääpiöitä. Oli se artisti pikkuG tai mikä tahansa niin on se nyt kumma jos sinne tarvii mennä pulloja heitteleen. En mäkään mene sen aivokääpiön duunipaikalle Ypäjän Moottorihuoltoon heitteleen jätkää muttereilla.
aivokuolio
12.09.2005 16:06:50
5.10. ilmestyvät vinyyliversiot Mokoman kahdesta uusimmasta pitkäsoitosta, bonusbiiseillä varustettuna.
mustan huoneen testi.
thrashmetallisti
12.09.2005 17:46:32
 
 
5.10. ilmestyvät vinyyliversiot Mokoman kahdesta uusimmasta pitkäsoitosta, bonusbiiseillä varustettuna.
 
Oho. Nyt vois mennä kauppaan.
Thrash till death! Thrashia Porista www.mikseri.net/polluted
elbowski
12.09.2005 17:47:51
Oho. Nyt vois mennä kauppaan.
 
Oota toki 5.10. asti :)
Näen sen silmistäsi, nyt jokin on hullusti
Kuiskaat korvaan hiljaa kysyen:
Jaatko kanssani salaisuuden?

IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | Jukka-Pekka #2 | THV-Klubi #45
thrashmetallisti
12.09.2005 18:01:48
 
 
Oota toki 5.10. asti :)
 
No joo, en mä heti aatellut mennä. Just ostin destructionin uuden perjantaina!
Thrash till death! Thrashia Porista www.mikseri.net/polluted
Lego
15.10.2005 12:26:25 (muokattu 15.10.2005 12:26:56)
Tällaista tänään:
 
15-10-2005 Mokoma studioon
 
Mokoma aloittaa viidennen studiolevynsä nauhoitukset ensi maanantaina Petrax Studiolla Hollolassa. Sieltä matka kulkee imatralaiseen Music Bros -studioon, tuonne levyn tuottajan Miitri Aaltosen kotikaukaloon. Levyn nauhoituksen on tarkoitus saada valmiiksi neljässä viikossa, ja uuden levyn on määrä ilmestyä Helmikuun alussa.
 
Studiokuulumisia voi lukea Mokoman keskustelupalstalta.

 
www.mokoma.com
 
Ei kovin korkealla odotukset ole, TMRH oli mikä oli mutta katellaan mitä tuleman pitää..
elbowski
15.10.2005 12:27:53
Ei kovin korkealla odotukset ole, TMRH oli mikä oli mutta katellaan mitä tuleman pitää..
 
Täällä taas odotukset erittäinkin korkealla. Kuu Saa Valtansa Auringolta ja Pahaa Verta ovat huippubiisejä, ainakin livenä kuultuina. Toivoisin että mukana olisi ehkä jotain 120 Päivää-kaltaista kamaa, ja ehkä jopa akustinen balladi tai jotain.
Let's burn this motherfucker like a roman candle!
IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | THV-Klubi #45
Ben_D
15.10.2005 12:33:28
 
 
Toivoisin että mukana olisi ehkä jotain 120 Päivää-kaltaista kamaa, ja ehkä jopa akustinen balladi tai jotain.
 
Älä ny helvetissä. Se 120 päivää levy on hirveetä skeidaa.
Lego
15.10.2005 12:37:48
Älä ny helvetissä. Se 120 päivää levy on hirveetä skeidaa.
 
No ei nyt ihan täyttä paskaa kuitenkaan mutta kyllä tuleva materiaali saisi suuntautua Kurimuksen suuntaan.
elbowski
15.10.2005 13:05:12 (muokattu 15.10.2005 13:05:54)
Älä ny helvetissä. Se 120 päivää levy on hirveetä skeidaa.
 
Erilaista toki, mutta minä pidän siitä.
 
kyllä tuleva materiaali saisi suuntautua Kurimuksen suuntaan.
 
Totta tämäkin, mutta monipuolisuutta saa löytyä.
Let's burn this motherfucker like a roman candle!
IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | THV-Klubi #45
JOO100
15.10.2005 13:15:00
kyllä tuleva materiaali saisi suuntautua Kurimuksen suuntaan.
 
Niin juuri. Eikä tosiaan mitään balladeja.
Olen Skitsofreeninen - Ja niin olen minäkin.
aivokuolio
15.10.2005 14:07:41
Ei kovin korkealla odotukset ole, TMRH oli mikä oli mutta katellaan mitä tuleman pitää..
 
Samma här. Kurimus oli monta astetta aggressiivisempi ja äkäisempi eikä TMRH loppujen lopuksi kestänyt kuuntelua älyttömän kauan. Toivottavasti bändi ei ole jäänyt tyytyväisenä kellumaan tähän uuteen tasaiseen suosioon, vaan jaksaa vielä yllättää.
 
Ainakin tuo Kuu saa valtansa auringolta oli aika kauhea Niskalaukaus-puoliballadi. Ei tällaista, kiitos.
mustan huoneen testi.
carnation
15.10.2005 14:11:38
Samma här. Kurimus oli monta astetta aggressiivisempi ja äkäisempi eikä TMRH loppujen lopuksi kestänyt kuuntelua älyttömän kauan. Toivottavasti bändi ei ole jäänyt tyytyväisenä kellumaan tähän uuteen tasaiseen suosioon, vaan jaksaa vielä yllättää.
 
Jep. Kun Kurimus aikoinaan ilmestyi, niin se kyllä yllätti totaalisesti puun takaa ja iski halolla päähän ja munille. Äärimmäisen tiukkaa rytkytystä jollaista ei oltu aiemmin suomenkielisen metallimusiikin saralla kuultu. TMRH on hyvä levy, mutta siitä oli ehkäpä se yllätysmomentti poissa. Kurimuksella oli siis etulyöntiasema ilmestyessään. Ei ole Kurimuksen voittanutta!
"Oon käyny Cindy Lauperin keikalla, mut se oli niin hyvä ettei tarvi enää koskaan mennä uudestaan." (Perttu, Big Brother)
Leper Messiah
15.10.2005 15:15:13
Erilaista toki, mutta minä pidän siitä.
 
Totta tämäkin, mutta monipuolisuutta saa löytyä.

 
eikös mokoman äijät itsekin ole kommentoineet 'valu' ja '120 päivää' levyjä lähinnä tyyliin 'Eih' tai 'vittu mitä paskaa'
Propaganda on propagandaa. Kuuntelen mäkin musiikkia, vaikka olen tutustunut MTV:n ohjelmatarjontaan. - Pira
Punttisika #3 Runkku Monsteri #4
Ben_D
15.10.2005 15:16:45
 
 
eikös mokoman äijät itsekin ole kommentoineet 'valu' ja '120 päivää' levyjä lähinnä tyyliin 'Eih' tai 'vittu mitä paskaa'
 
Sitä en tiedä, ovatko kommentoineet, mutta mun mielestä on melkosta kuraa.
MV
15.10.2005 15:19:55
Joo, ei kyllä mitään mahtavuutta ne vanhemmat biisit ole...Eikä ole paljon tainnut keikoillakaan kuulua...
Huomenta, moro, päinää, iltaa, öö!
elbowski
15.10.2005 16:47:37
Joo, näköjään täällä ei kannata kehua levyjä, joista muut ei pidä.
Let's burn this motherfucker like a roman candle!
IMIK #25 | Kelpaisiko pastilli? | Bella Italia #2 | THV-Klubi #45
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)