Aihe: Julkaisematta jääneet levyt
1 2 3
Vainhaalee
31.07.2005 14:44:35
Tai siis jostain luin kauan aikaa sitten, että olivat säveltäneet niin shaissea että hylkäsivät täysin valmiina...
Uusi tehty näköjään.. emt..

 
Juuri näin!
Ainakin Hawkinsin akan pojat sanoivat jossain haastiksessa samantapaista...
 
Justin Hawkinsilta tulee samoihin aikoihin soololevy...
Katso mitä panet suuhun...
DT
31.07.2005 14:55:01
Pekka Streng oli valmistelemassa Taru Sormusten Herrasta trilogian pohjalta levyä vuosien 1974 ja -75 vaihteessa, kunnes kuoli huhtikuussa -75 sarkoomaan.
"Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minun päässäni. Minusta se on paljon hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen." -Nuuskamuikkunen
Jake24-25
31.07.2005 15:03:33
Aerosmithän teki vuoden 1996 tienoilla ennen Nine Livesin julkaisua valmiin levyn, jota ei kuitenkaan tietääkseni koskaan julkaistu. Sen sijaan yhtye alkoi tuon valmiin levyn jälkeen nauhoittaa biisejä, joista sittemmin julkaistu Nine Lives koostui. Aeromith ei kuulemma ollut tyytyväinen juuri valmiiksi saamaansa levyyn ja siksi jätti sen julkaisematta.
"Why I use the Orange AD5? - Cool, compact combo that I dig using." Jake T
poppamies
31.07.2005 15:18:39
 
 
Beach Boys albumi "Smile".
http://www.adriandenning.co.uk/smile.html
Nyttemmin se on ilmestynyt mutta uudelleen äänitettynä.
Minulla on hallussa muutamia kymmeniä studio-otoksia sitä alkuperäisestä julkaisematonta matskua. Olen saanut ne haltuuni senhetkisen studiobasistin, Carol Kaye'n kautta.
G strings are for strippers
Johannes_t
31.07.2005 17:23:48
 
 
Eikö noilta ainakin yksi pitkäsoitto ole tullut?
 
Tuli tuli,tänä vuonna piti tulla seuraava, mutta mielummiin hajottiin...
2541
31.07.2005 18:13:46
 
 
Todd Rundgren's Utopia: Disco Jets
-enempi vähempi hupilevy joka äänitettiin '75-'76 vaihteessa. mutta julkaisematta jäi.
 
The Tubes: Suffer For Sound
-tehtiin bändin viimeisenä levynä A&M -yhtiölle, mutta eipä firmalle kelvannut. Näytteiden perusteella paljon parempaa tavaraa kuin seuraavaksi Capitolille tehty "Completion Backwards Principle".
konehes
31.07.2005 18:38:54
Smashing Pumpkins ei saanut levy-yhtiöltään lupaa julkaista levyä Machina II/ Friends & Enemies of Modern Music juuri ennen lopettamista. Painattivat omakustanteena 25 kpl vinyylinä ja laittoivat biisit nettiin ladattavaksi ilmaiseksi. Ei Virgin oikein innostunut kun ei voinut rahastaa biiseillä myöhemmin.
Silvio Dante
31.07.2005 19:48:38
The Black Crowes teki kaiketi levyn valmiiksi jota ei julkaistu, menivät sitten uudestaan studioon ja niistä sessiosta tuli "Amorica"
Aijai!
Travis Bickle
31.07.2005 20:25:53
Pete Townshend hyllytti 70-luvun alussa "Lifehouse"-projektinsa, mutta tämän raunioista syntyikin sitten eräs kaikkien aikojen rocklevyistä, eli "Who's Next".
Sinänsä sekä The Who että Townshend soolona ovat esittäneet kappaleita joita tarkoitettiin käytettäväksi projektissa, mutta joita ei sitten ikinä kunnolla julkaistu.
 
Princen "Black Album" on yksi kuuluisimmista julkaisemattomista levyistä. Sitä saa toki bootlegina.
-septimisti-
31.07.2005 21:07:07
David Bowiella olisi julkaisematonta materiaalia vissiin melkoiset pinot. Bowien tähdittämän Man who fell to earth leffan jo valmiiksi äänitetty soundtrack jäi julkaisematta kun ohjaaja ei kokenut musiikkia sopivaksi. Olisko ollut Sound And Vision kiertue jolta äänitetty live miksattiinkin, mutta jäi sitten kuitenkin julkaisematta. Reeves Gabrielsin mukaan Outside sessioissa -95 ääniettiin niin paljon laadukasta kamaa, että siitä julkaisisi kevyesti monta levyä.
Xiauoko
01.08.2005 00:09:20
Kraftwerk - Techno Pop.
 
Computer World (1981) levyn jälkeen miehet tekivät uutta levyä (Tecno pop) mutta uuden tekniikan tultua (midi) eivät oikein tienneet että millainen levy tehdään. Meni 5 vuotta ja Electric Café ilmestyi vuonna '86. Kuitenkin Techno Pop tehtiin lähes valmiiksi. Näin olen ymmärtänyt että juttu meni.
www.dinomansik.tk
saturnzreturn
01.08.2005 00:37:02
Princen "Black Album" on yksi kuuluisimmista julkaisemattomista levyistä. Sitä saa toki bootlegina.
 
eikös tuosta saa enemmän ja vähemmän virallista versioo, itselläni on warner brothersien vuonna 94 präntätty kopio, viivakooditarrakin löytyy takapuolelta.
my wallet's fat and so is my head
Teme007
01.08.2005 08:24:24
Tuli tuli,tänä vuonna piti tulla seuraava, mutta mielummiin hajottiin...
 
Onko levyn materiaali jo valmiina?
"Lämmittäisi varmaan minunkin mieltäni saada platinalevy musiikkilevyllä, jota en ole itse tehnyt, eikä kukaan ole ostanut..." joku joskus INDX:n menestyksestä.
Hargon
01.08.2005 09:38:36
Andy McCoy ja Sebastian Bach äänittivät yhdessä biisejä joskus 90-luvun alussa. Muistaakseni Skid Row:n levylafka ei kuitenkaan halunnut, että Sepi tekee mitään sivuprojekteja. Taitais kyllä olla suht mielenkiintoista matskua.
She's dead! Wrapped in plastic.
porcupine
01.08.2005 09:44:40
Fiona Applen (loistava) Extraordinary Machine jäänee julkaisematta...
"Liity Teostoon, ni ei tarvii ryhtyy punkkariks." - meidän basisti (hieno mies)
Artist
01.08.2005 16:35:13
Andy McCoy ja Sebastian Bach äänittivät yhdessä biisejä joskus 90-luvun alussa. Muistaakseni Skid Row:n levylafka ei kuitenkaan halunnut, että Sepi tekee mitään sivuprojekteja. Taitais kyllä olla suht mielenkiintoista matskua.
 
Tätä materiaalia ei muistaakseni vaan ollut täyden albumillisen verran, ainakaan valmiina. Vai oliko? Korjatkaa toki, jos olen väärässä.
 
Studiossa äänittivät EP:n, näin on muistaakseni kerrottu.
I'm a never ever gonna be a nothin' but a reggae rocker! *Bella Italia #10*
Sliv
01.08.2005 16:42:27
Andy McCoy ja Sebastian Bach äänittivät yhdessä biisejä joskus 90-luvun alussa. Muistaakseni Skid Row:n levylafka ei kuitenkaan halunnut, että Sepi tekee mitään sivuprojekteja. Taitais kyllä olla suht mielenkiintoista matskua.
 
http://www.swampiesmanor.org/tootingbecpress/k469-13nov93.jpg
 
tossa jotain juttua siitä albumista.
aivokuolio
01.08.2005 17:12:21
HIMin Deep Shadows & Brilliant Hightlights-levy piti alunperin koostua ensimmäisistä demoista, joita bändi oli nauhoitellut Finnvoxilla. Jälki tyydytti bändiä itseään niin paljon, että halusivat levyn sellaisenaan ulos.
 
Levy-yhtiölle tämä ei tietenkään sopinut, vaan pamput Saksassa painoivat paniikkinappia. Ja mitä seurasi - levyllä oli loppujen lopuksi kolme eri tuottajaa, levyn kaari on yhtä sillisalaattia, bändi itse vihasi levyä, sovitukset piti laittaa uusiksi ja loppujen lopuksi jopa alkuperäiset kannet piti hylätä koska ne eivät sopineet levy-yhtiön mielestä kuvaan.
 
Eli ei ihan aiheessa pysytty, mutta hyvä esimerkki siitä kuinka erilaisiksi levyt voivat päätyä levy-yhtiön painostuksen alaisena.
mustan huoneen testi.
2541
01.08.2005 17:14:15
 
 
Jimi Hendrixhän viimeisteli levyä nimeltä The New Rising Sun syksyllä 1970, kunnes sitten kuoli. Levy jäi kesken, enkä ole varma onko sitä koskaan julkaistu ollenkaan. 1997 tuli kyllä levy nimeltä First Rays Of The New Rising Sun, mutta en tiedä onko sillä tuon kesken jääneen levyn kanssa tekemistä.
 
Eikös levyn nimenä ollut alunperinkin tuo The First Rays...? Sessioista julkaistiin ensin levyt Cry Of Love ja Rainbow Bridge ja tuo 1997 julkaistu The First Rays... on yritetty saada mahdollisimman lähelle Hendrixin alkuperäistä visiota.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)