Etno, proge, latin ›

Tähän souliin muuten innostuin eniten Nuspirit Helsingin kautta.
 
Ihan mielenkiintoinen yhtye, sen vähän perusteella, jonka kuullut olen.
 
Niin ja Stewie Wonderin takia myös toki!
 
Stevie on hyvää. "Pastime Paradise":a ja "Heaven Is 10 Zillion Light Years Away":ta on tullut viime aikoina soiteltua, kuten jossain toisessa ketjussa mainitsinkin. Aivan loistavia biisejä.
 
Viime aikoina olen pyrkinyt syvemmälle mustan bluesin ja gospelin maailmaan. Afroamerikkainen musiikki on kyllä sellainen savotta ja aarreaitta, ettei taida ihmisikä riittää sen tutkimiseksi perinpohjin! :-)

Viime aikoina olen pyrkinyt syvemmälle mustan bluesin ja gospelin maailmaan. Afroamerikkainen musiikki on kyllä sellainen savotta ja aarreaitta, ettei taida ihmisikä riittää sen tutkimiseksi perinpohjin! :-)
 
Niin on. Ja aina yhtä yllättävän monisäikeinen ja yllättäviä sidoksia omaava "verkko".

Ihan mielenkiintoinen yhtye, sen vähän perusteella, jonka kuullut olen.
 
Kannattaa ostaa se niiden levy, ei ole huono ei. Todella hyvää musaa! ;)
 
Stevie on hyvää. "Pastime Paradise":a ja "Heaven Is 10 Zillion Light Years Away":ta on tullut viime aikoina soiteltua, kuten jossain toisessa ketjussa mainitsinkin. Aivan loistavia biisejä.
 
Oletteko muuten nähneet sitä dokumenttia SongsInAKeyOfLifetime -levyn tekemisestä? Lainasin yhdeltä konsan opettajalta, avasi uusia näkökulmia tohon levyyn. Jos vain käsiinne saatte niin kannattaa katsoa.
 
Viime aikoina olen pyrkinyt syvemmälle mustan bluesin ja gospelin maailmaan. Afroamerikkainen musiikki on kyllä sellainen savotta ja aarreaitta, ettei taida ihmisikä riittää sen tutkimiseksi perinpohjin! :-)
 
Täällä pyritään taas jazzin ja soulin maailmaan. Olen vielä niin nuori että en tiedä näistä paljon mitään, mutta hyvää musaa tulee koko ajan vastaan.
 
Kävin netistä Erykah Badua, Macy Grayta, The Rootsia, Alicia Keysia, Marvin Gayea, Curtis Mayfieldia, Angie Stonea, Isaac Hayesia, Morcheebaa, Nat King Colea yms. Kolahtaa ja kovaa! Huomenna on pakko päästä levykauppaan....
 
EDIT: Tämä India.arie, tämähän on... mahtavaa! Juuri tällaista kaipaan, lisää tätä.

Niin on. Ja aina yhtä yllättävän monisäikeinen ja yllättäviä sidoksia omaava "verkko".
 
Mielenkiintoista, kuinka tietyt asiat, tietty traditio, on säilynyt, vaikka afroamerikkalainen musiikki on toisaalta on koko ajan elänyt ja muuttunut.
 
Paul Oliverin "Bluesin Tarinaa" lueskelen pitkästä aikaa. Erittäin mielenkiintoinen kirja.
 
edit: typo

Oletteko muuten nähneet sitä dokumenttia SongsInAKeyOfLifetime -levyn tekemisestä?
 
En ole mutta pannaan mieleen.
 
Täällä pyritään taas jazzin ja soulin maailmaan.
 
Samaa kamaahan ne lähtökohdiltaan pitkälle kaikki on. Blues, gospel, soul, jazz jne.
 
Kolahtaa ja kovaa! Huomenna on pakko päästä levykauppaan....
 
Aina tuosta mustasta musasta jotain uutta löydän minäkin. Huomenna on ihan pakko päästä kirjastoon lainaamaan läjä vanhaa bluesia tuon Oliverin kirjan innoittamana! :-)

Sehän tässä osastossa niin pirullista onkin, että jos vähänkin erehdyt luulemaan kuulleesi jo "kaiken", pölähtää vastaan taas jotain mistä mietit "miksen ole tähän aiemmin törmännyt"...:-)

Sehän tässä osastossa niin pirullista onkin, että jos vähänkin erehdyt luulemaan kuulleesi jo "kaiken", pölähtää vastaan taas jotain mistä mietit "miksen ole tähän aiemmin törmännyt"...:-)
 
Pirullista? Sehän tässä on juuri parasta! :)

Sehän tässä osastossa niin pirullista onkin, että jos vähänkin erehdyt luulemaan kuulleesi jo "kaiken", pölähtää vastaan taas jotain mistä mietit "miksen ole tähän aiemmin törmännyt"...:-)
 
Noin käy usein. Tai sitten innostuu kamasta, jota kyllä kuullut aiemmin mutta se ei vaan ole kolahtanut, koska on kuunnellut sitä "väärästä" näkökulmasta.

Noin käy usein. Tai sitten innostuu kamasta, jota kyllä kuullut aiemmin mutta se ei vaan ole kolahtanut, koska on kuunnellut sitä "väärästä" näkökulmasta.
 
Usko tai älä, mutta mä en koskenutkaan Deep Purplen levyihin, kun sain koulussa kystä kyllin Some on the waterin rämpyttäjistä. Sitten noin vuosi takaperin yks soittokaveri soittaa mulle Highway Starin Machine Headilta - love at first sight! Ei oo nykyhevibändit mistään kotoisin näitten jätkien rinnalla - mutta eikös ainakin Lord ja Paice ollet vanhoja jazzmuusikoita?

Ei oo nykyhevibändit mistään kotoisin näitten jätkien rinnalla - mutta eikös ainakin Lord ja Paice ollet vanhoja jazzmuusikoita?
 
No hevistä en tiedä juuri mitään mutta otanpa esimerkiksi vanhat bluesukkelit, joiden soitto rahisevilla taltioinneilla ei ehkä ensin kuulosta oikein miltään mutta kun niitä, seuraavaa sukupolvea jne. alkaa tarkemmin kuunnella, niin huomaa että nää heputhan veteli suunnilleen sata vuotta sitten juttuja, joita jäljitellään edelleen ja joihin nykyiset hommelit perustuu. Ja ne lauloi silloin ihan samoista asioista, kuin tänäkin päivänä lauletaan. Ei ihminen ole miksikään muuttunut.

Oletteko panneet merkille, että bluesista alkaa vaarallisesti "blues" kadota?
 
Kaksi sanaa: Fat Possum
 
http://www.fatpossum.com/
 
Yhtään valkoista rokin supertähteä ei tosin löydy artistikaartista, vaan monta Mississippin deltan alueelta löydettyä kenties viimeistä aitoa bluesukkoa. :-)

Oletteko panneet merkille, että bluesista alkaa vaarallisesti "blues" kadota?.

Mulle ei jostain syystä ihan "puhdas" blues ole koskaan ihan hirveästi ole kolahtanut, vaikka se periaatteessa on ihan ok.

Soul on tietysti kova sana. Klassikot tietysti tuli käytyä läpi jo nuorena. Useimmiten diggaan tuollaisesta hyvintehdystä sofistikoidusta soulista...tyyliin Quincy Jonesin 70-90 luvun soolomatsku ja tuotannot, Luther Vandross(toivottavasti ei R.I.P.), Stewie Wonder tietysti, Roberta Flack, E,W&F(mun mielestä soulbändi, ja helvetin kova sellainen) yms. Aikoinaan souliin yhdistettiin paljon jazzia, poppia ja helvetin hyviä sovituksellisia juttuja.

Soul ei Suomessa vaan koskaan oikein ole lyönyt läpi. Tää on aina ollut rock-orientoituntut maa,

Etta Jamesin soul-albumi "Tell Mama" on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ettalla on mahtava ääni, joka vetää kevyesti vertoja Arethalle ja kumppaneille. Lisäksi biisimateriaali on mahtavaa, räväkästä nimikappaleesta aina riipaisevaan "I'd Rather Go Blindiin" ja mallikkaasti rullaavaan Otis Redding-cover "Securityyn" saakka. Viiden tähden levy sanan varsinaisessa merkityksessä: etenkin kymmenellä bonusraidalla varustettu CD-julkaisu on hintansa arvoinen.
 
Upeaäänistä William Bellia ei ole kukaan tainnut vielä mainita. Miehen tuotantoon tutustumisen voi aloittaa vaikka albumista "The Soul of a Bell", joka sisältää muun muassa klassikot "You Don't Miss Your Water", "Do Right Woman, Do Right Man" ja "Any Other Way". Levyllä taustabändinä toimii - kuten niin monilla muilla tuon aikakauden Stax-soullevyillä - Booker T. & The MG's vahvistettuna the Memphis Hornsilla ja Isaac Hayesilla.
 
Stewie Wonder
 
Stevie tavallisella V:lla. Anteeksi, oli pakko huomauttaa. Loistava artisti, jonka kultakauden levyt ovat kaikki hienojen biisien kyllästämiä, miltei elämää suurempia kokonaisuuksia. "Fullfillingess' First Finale" on oma suosikkini miehen tuotannosta.
 
Macy Gray
 
Uusimmassa Aksentissa laulajattaren ääntä verrattiin aika persoonallisella tavalla - ja kirjoittajan mukaan myös positiivisessa mielessä - "hengariin tukehtuvaan murmeliin". Macy oli ensimmäisellä levyllään aivan valioliigatason soulsiskoja, mutta tuntuu olevan vähän alamäessä: uusin levy menettelee vielä, mutta mikäli taso jatkuu samanlaisena, lienee edessä pudotus divisioonaan (mikäli sallinette urheiluvertaukset).

Upeaäänistä William Bellia ei ole kukaan tainnut vielä mainita.
 
Mukava huomata, että Bell kelpaa muillekin. Charlyn -84 julkaisema "Do Right Man"-kokoelmaLP on melkoinen helmi, johon on koottu juuri Bellin varhaisempia kappaleita, jotka miellyttävät minua erikoisesti. Mukanahan on myös Otis Redding-tribuutti "A Tribute To The King". Löytyyhän näitä Bellin vanhempia Stax-juttuja myös tietysti siltä ekalta Stax-boxilta.
 
Ylimaallisen upea (mutta kestoltaan aivan liian lyhyt) "I Forgot To Be Your Lover" täytyy mainita myös. Mahtavaa kamaa.

...Tää on aina ollut rock-orientoituntut maa,
 
Nyt heitit kuningaslauseen! On oikeesti tosi hyvin sanottu. Ehkä meillä on sittenkin toivoa, kun joku muukin ajattelee tolla tavalla....

Soul ei Suomessa vaan koskaan oikein ole lyönyt läpi. Tää on aina ollut rock-orientoituntut maa,
 
Noinhan se on, ikävä kyllä. Rokkia muistuttava kama esim. kitaravetoinen chicago-blues tai 60-luvun southern soul (nippa nappa) menee jotenkin läpi mutta 70-luvun soulia ei enää oikein tunnuta miellettävän muuksi kuin discopaskaksi.
 
Musta tuntuu, että rapin/hip hopin jne. suosion myötä nuorempi polvi näyttäisi olevan huomattavasti suvaitsevaisempi.

...mutta 70-luvun soulia ei enää oikein tunnuta miellettävän muuksi kuin discopaskaksi...
 
Nyt on kyllä tultava ulos kaapista, ja tunnustettava, että moni juttu tosta 70-luvun disco-osastosta putoo kyllä ihan kybällä....

Nyt on kyllä tultava ulos kaapista, ja tunnustettava, että moni juttu tosta 70-luvun disco-osastosta putoo kyllä ihan kybällä....
 
Joo, ei ollut tarkoitus esittää mitenkään omana mielipiteenäni että "disco on paskaa" tms. :-)
 
Esim. Philly- tai Miami-osastosta löytyy kamaa, josta tykkään todella paljon. George McCrae, KC & the Sunshine Band, The O'jays jne. joista monet teki "discokis" laskettavaa muusikkia ja olivat luomassa koko käsitettä. Tai just EW & F tai Kool & the Gang. Monet vanhat soul-parrat levytti discoksi laskettavaa musaa uransa jossain vaiheessa, Gene Chandler, Johnnie Taylor jne. Tykkään.
 
Ei sen puoleen että mulla olis jotain euro-discoakaan vastaan. Hyviä juttujahan sieltäkin löytyy, joskaan eivät niinkään mua kiinnosta samalla tavalla.

Oletteko panneet merkille, että bluesista alkaa vaarallisesti "blues" kadota? Pahimpina esimerkkeinä Gary Moore ja valitettavasti Jeff Healy. Blues on musiikkia - ei suorittamista.
 
Blues ja blues-rock ovat kaksi eri genreä, joista jälkimmäisen traditioon kuuluu myös "suoritus". Johnny Winter julistautui jo 70-luvulla maailman nopeimmaksi blues-kitaristiksi, soittaessaan kuitenkin blues-rockia.