Aihe: The Aristocrats.
1
Tuomas
29.07.2005 17:56:38
 
 
Hyvä jumala mikä idea.
 
Kautta aikain vaudevilleperinteessä on tunnettu vitsi nimeltä "The Aristocrats", joka menee suunnilleen näin:
 
----
 
Perhe (isä, äiti, poika, tytär ja vauva) menee kykyjenetsijän toimistoon. He kertovat että heillä olisi esitys, jonka he haluaisivat esittää. Kykyjenetsijä on vähän nihkeänä ja sanoo, etteivät perhe-showt oikein enää myy, mutta sallii perheen kuitenkin esittää shown. Esitys alkaa ja
 
*lisää tähän väliin kaikkein ällöttävimmät, kauheimmat, perversseimmät ja kukkahattutätejä pelottavimmat ruumiin hyväksikäytöt ja kaikenlaiset perhesuhteiden normaalisti estämät kanssakäymiset päätyen oksettaviin ja hirvittäviin unenvieviin loppuskenaarioihin*
 
Kykyjenetsijä katsoo kauhuissaan oksennusta pidätellen tätä kauheutta. "Mikä ihme tuon esityksen nimi on!" hän huutaa. Ja isä vastaa "Aristokraatit".
 
----
 
Aikanaan The Aristocrats oli peli, jossa kilpailtiin siitä, kuka pystyy kertomaan hirvittävimmän version vitsistä. Cartman on muistaakseni kertonut sen, samoin kuin moni muu koomikko. Nyt kuuluisia jenkkikoomikkoja on kerätty sata kappaletta kertomaan sen yhden elokuvan aikana.
 
http://www.imdb.com/title/tt0436078/
 
Uskoisin, että sairas mielikuvitus saa pontta tuota filkkaa katsellessa :)
"No voi hitsi, mitä pelleilyä." -Fortune
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
MegaMan Club #007 - Drunk Man
Planetist
29.07.2005 18:04:15
Hoo, tuo pitäisi nähdä, koomikoiden joukossa näkyi mm. Robin Williams, Whoopi Goldberg ja Hank Azaria kun nopeasti vilkaisi.
vexu
29.07.2005 18:04:17
 
 
Leffa vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta ja täältä löytyy sen tekijöiden tuore haastattelu http://chud.com/interviews/3801
On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero.
aikavaikea
29.07.2005 18:52:58
Ai. Ei tää ketju ollutkaan Aristokateista?
What do you think you're doing??? That's no way to treat an expensive musical instrument!
vantage
31.07.2005 03:22:45
"Miten meidän nyt käy?"
 
Hukka perii.
Well... IHKK #5
greshgurt
31.07.2005 04:08:30
Onko Carrie Fisher nykään koomikko??
 
Jos on, niin aika mielenkiintoseltan kuulostaa!
Ei hemmetti, ei tätä allekirjoitusta jaksa tässä pitää.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)