Aihe: Jälkikäteen paikkailu live-levyissä
1 2 3 4 5 6
Jake24-25
24.07.2005 01:33:20
Sivusin tätä aihetta hieman Rollareiden uudet levyt-ketjussa, mutta ajattelin avata tälle oman ketjunsa. Olen kuullut Rollareiden "Flashpoint"-levyn lisäksi, että joidenkin muiden bändien live-levyjen biiseistä osa (joskus suurikin osa) olisi soitettu tosiasiassa studiossa ja yleisön äänet lisätty mukaan antamaan "live"-vaikutelmaa. Onko tällainen yleistä live-levyjen kohdalla? Mikäli on yleistä niin monista "live"-levyistä menee minusta osaltaan maku vaikka niiden sisältämät biisit voivat sinänsä olla ihan hyviä versioita ko. bändin biiseistä. Sen ymmärrän jos live-levyjä joudutaan ennen julkaisua hieman paikkaamaan, mutta että biisit alusta loppuun soitetaan studiossa ja levyyn lyödään "live"-levyn leima niin se on minusta jo hieman kyseenalaista. Mitä mieltä olette "live"-levyjen studiossa soittamisesta sikäli kun nämä jutut pitävät paikkansa?
"Why I use the Orange AD5? - Cool, compact combo that I dig using." Jake T
kivi
24.07.2005 01:50:35
Mitä mieltä olette "live"-levyjen studiossa soittamisesta sikäli kun nämä jutut pitävät paikkansa?
 
Tavallisinta lienee, että livelevyillä "aitoa" on vain yleisö ja rummut, sekä sen verran bändiä kuin sali- ja overheadmikeistä kuuluu.
 
Tää on sama kysymys kuin - muistaakseni Madonnalle esitetty - miksi poplaulajat vetävät ison osan setistä täysin playbackina laulua myöten? Vastaus kuului kutakuinkin: "Yleisö vaatii nykyään niin rankkaa koreografiaa, ettei sitä voi mitenkään yhdistää oikeaan laulamiseen."
 
Yleisö odottaa että keikan magia kuuluu levyltäkin täydellisenä kuuntelunautintona, mutta silti levyn pitäisi olla niin paljon esitystä parempi että tapahtuman tilanne ja shown visuaalisuus korvautuvat.
 
Mahdoton yhtälö useimmille, jos mieli vetää hyvä keikka.
 
Helppo yhtälö, jos bändi on hyvä ja tyydytään siihen, millaisia parhaat ja kalleimmatkin levyt olivat ennen 60-luvun puoliväliä.
:-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Jake24-25
24.07.2005 02:02:20 (muokattu 24.07.2005 02:07:05)
Hyvä vastaus, Kivi! Asiasi tuli minulle todella hyvin selväksi ja vastaus antoi pontta jatkokeskusteluunkin.
 
Helppo yhtälö, jos bändi on hyvä ja tyydytään siihen, millaisia parhaat ja kalleimmatkin levyt olivat ennen 60-luvun puoliväliä.
 
Juuri näin asia olisi minun kohdallani! Ilmeisesti edustan sitä musiikinkuuntelijatyyppiä, joka tyytyy vähään.:) Minulle ei ole väliä kuulostaisiko bändi live-levyllä yhtä sliipatulta kuin studio-levyllä. Tärkeintä minulle on että live-tilanteen tunnelma ja soitto välittyy mahdollisimman aitona eli mahdollisine mokineen ja vastaavasti mahdollisine improvisaatioineen sekä jamitteluineen.
"Why I use the Orange AD5? - Cool, compact combo that I dig using." Jake T
Jake24-25
24.07.2005 02:15:35 (muokattu 24.07.2005 02:16:28)
Yleisö odottaa että keikan magia kuuluu levyltäkin täydellisenä kuuntelunautintona, mutta silti levyn pitäisi olla niin paljon esitystä parempi että tapahtuman tilanne ja shown visuaalisuus korvautuvat.
 
Ihmeellistä, että artistin live-versioiden pitäisi yleisöstä kuulostaa samalta kuin studioalbumien versioiden. Näköjään artisteja/tuottajia/levy-yhtiöitä ei pitäisikään syyttää live-levyjen paikkailusta vaan ostavaa yleisöä. Jos yleisö tyytyisi vähempään voitaisiin ehkä julkaista "vähemmän sliipattuja" live-levyjä? On toisaalta hyvä, että ihmisillä on odotuksia ja toiveita mutta miksi live-esityksen pitäisi kuulostaa samalta kuin albumiversion? Aivan yhtä hyvin kuulija voisi jäädä keikalta kotiin ja laittaa levyn soimaan sekä taustalle nauhalta yleisön ääniä.
"Why I use the Orange AD5? - Cool, compact combo that I dig using." Jake T
kivi
24.07.2005 02:26:51 (muokattu 24.07.2005 02:29:44)
On toisaalta hyvä, että ihmisillä on odotuksia ja toiveita mutta miksi live-esityksen pitäisi kuulostaa samalta kuin albumiversion? Aivan yhtä hyvin kuulija voisi jäädä keikalta kotiin ja laittaa levyn soimaan sekä taustalle nauhalta yleisön ääniä.
 
Sas muuta, Börje. :-)
 
Elokuvan Rock n roll High School DVD-versiossa on riemukas bonus - elokuvassa nähtävä ja kuultava Ramones-keikka sellaisena kuin he sen oikeasti soittivat, yhteistä otoksille on tosiaan vain rummut. Sanotaanko näin, että ero kuuluu, mutta vaikka keikka itsessäänkin on hyvä, ymmärrän miksi tehtiin kuten tehtiin. Koska kun näin ko. elokuvan parikymmentä vuotta sitten, elin sen leffan feikkiliven nostattamassa euforiassa varmaan pari viikkoa, oikea live olisi ollut vain jännä kuriositeetti.
 
Mutta toisaalta jotkut siloittelemattomat livedokumentit ovat taas sitten olleet levyäkin parempia - esimerkiksi Hoodoo Gurusin keikkataltiointi Saapasjalkarokista vuonna kirves.
 
Mä olen aina digannut myös sitä magiaa, joka syntyy kun asiat oikeasti tapahtuvat tilassa ja hetkessä. Parhaimmillaan on uskomatonta, ja aina jotenkin erityistä, kun bändiä äänitetään mitään paikkaamatta, mitään päällesoittamatta. Kaikkine mokineen.
 
Joskus vielä teen sen levyn, jossa seurojentalon lattiassa on teippimerkit soittajien siirtyä, ja äänityskalustona on putkitoiminen monomankka ja iso RCA ribbon-mikki.
:-)
 
EDIT: Kysymykseesi tässä viitaten suosittelen lukemaan Eppu Normaali -historiikista Tiimalasin santaa kohdan saliäänen teosta. Se on samalla hienoa ja karmaisevaa, koska olen kerran myöhemmällä ajalla nähnyt Eppu Normaalin keikalla, ja se oli juuri sitä hifi-äänen juhlaa; ihmettelin vain, miksei lavaan heijastettu kuvatekstejä? Sen vieraantuneemmaksi kokemus tuskin olisi voinut muuttua...
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Master of reality
24.07.2005 03:30:52
Eikö Tribute to Randy Rhoadsin levyn laulut ole nauhoitettu jälkikäteen? Ozzyn tapauksessa se on kyllä ymmärettävää. Mutta miten on live dvd:t. nauhoitetaanko niitäkin studiossa jälkikäteen?
Rock´n´Roll ain't noise pollution!
kivi
24.07.2005 03:33:23
Mutta miten on live dvd:t. nauhoitetaanko niitäkin studiossa jälkikäteen?
 
Todennäköisesti ihan yhtä paljon kuin kaikkea muutakin. Eli vastaus on kyllä.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Chemo
24.07.2005 11:01:08
 
 
Grand Funkin 'Live Album' ja Kinksin 'Live at Kelvin Hall' on aika hyviä esimerkkejä aidoista tallenteista.
 
Lisätään Bad Religionin livekiekko Tested tähän listaan!
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.
Jani The Rock
24.07.2005 12:16:40
 
 
Aitoja tallenteita... ainakin Sex Pistolsin Live at Winterland, GBH:n No survivors ja Exploitedin Live at the White House. 8)
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1 MegaMan Club #002 - Quiff Man
Charger
24.07.2005 12:18:27
The Who:n "Live at Leeds" on ilmeisesti myös ihan aito live (vaikkakin tätäkin on epäilty osittain studiossa nauhoitetuksi). Motörheadin "No Sleep till Hammersmith" -deluxe versio osoittaa hyvin sen että kyseessä oli kumminkin aika epävarma kone.
Kärpäsruoska
24.07.2005 12:23:03
Neljä sanaa: Ynkän Live In Leningrad...
Kääntänyt takkini? Tällä hetkellä minulla ei ole takkia laisinkaan, sillä olen alasti ja hieroin koko uljaan vartaloni laardilla ja kompostijätteellä jotta raatokoirat luulisivat minua hirveksi. THV-klubi #28
dictatorsh*t
24.07.2005 12:32:40
Slayerin Live Undead muistaakseni toeutettiin silleen että ne hankkivat jostain kovia faneja hengaamaan studioon kun vetelivät siellä, fanien homma oli olla yleisönä ja huutaa.
En osaa kertoa, enkä ole 100% varma mutta näin muistelisin jostain lukeneeni.
HELL-O TO ALL OF YOUR SWINGING PARTS!
Incarnation
24.07.2005 12:36:33
Slayerin Live Undead muistaakseni toeutettiin silleen että ne hankkivat jostain kovia faneja hengaamaan studioon kun vetelivät siellä, fanien homma oli olla yleisönä ja huutaa.
En osaa kertoa, enkä ole 100% varma mutta näin muistelisin jostain lukeneeni.

 
Näinhän se meni.
"Wash away man, take him with the floods" RIP Dime
suhar
24.07.2005 13:20:06
The Who:n "Live at Leeds" on ilmeisesti myös ihan aito live (vaikkakin tätäkin on epäilty osittain studiossa nauhoitetuksi)
Täytyy sanoa että kyseisen bändin lukuisia livetaltiointeja läpikäyneenä ei ole moinen epäilys koskaan tullut mieleen.
Roberto
24.07.2005 14:23:28
 
 
Lisätään Bad Religionin livekiekko Tested tähän listaan!
 
Ja Grateful Deadin Live/Dead.
HaloOfFlies
24.07.2005 14:41:09
 
 
Löytyisköhän netistä jostain se Kissin Alive II:n taustalle loopattu yleisömekkala? Vois tehdä himassa livelevyn..
 
Grand Funkin 'Live Album' ja Kinksin 'Live at Kelvin Hall' on aika hyviä esimerkkejä aidoista tallenteista.

 
Kissin Alive I:llehan näitä uudelleennauhoituksia jouduttiin tekemään kanssa. Livenauhat oli olleet niin heikkolaatuisia, että bändi joutui soittamaan biisinsä studiossa uudelleen. Ja kaikki räjähdykset mitä levyllä kuullaan ovat todellisuudessa peltisen roskakorin kannen paukuttelua!
Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe
ozz3
24.07.2005 14:48:57
Kissin Alive I:llehan näitä uudelleennauhoituksia jouduttiin tekemään kanssa. Livenauhat oli olleet niin heikkolaatuisia, että bändi joutui soittamaan biisinsä studiossa uudelleen. Ja kaikki räjähdykset mitä levyllä kuullaan ovat todellisuudessa peltisen roskakorin kannen paukuttelua!
 
Alive II taitaa olla Kissin live-albumeista se vähiten korjailluin, vaikka Tomorrow & Tonight ja Hard Luck Woman on äänitetty kokonaan studiossa ja sitten lyöty yleisöääniä päälle.
Be just and fear not| MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6
2541
24.07.2005 16:07:52
 
 
Thin Lizzyn Live & Dangerous on studiossa paikkailtu. Tony Viscontin mukaan vain rummut ovat liveä, Gorham ja muut taasen kertoivat vain siellä täällä olevan joitain paikkailuita. Jokatapauksessa hienotunnelmainen lätty.
 
Cheap Trickin Live At Budokanille Tom Petersson joutui äänittämään bassoraitoja uusiksi livenauhoituksen epäonnistuttua.
Tympee Huttunen
24.07.2005 16:15:51
Iron Maidenin Rock in Rio on Maideniltä ainoa korjaamaton live. WASPin The Sting on myöskin täysin aito (ja sen kyllä kuuleekin:). Metallican Jump in the firen b-puolen livet ovat studiossa kokonaan väsätty. Type O Negativen Origin of the feces on myös "studiolive" johon on vain yleisö lisätty.
 
Backyard Babiesin laulaja uumoili dvd:n syrjäyttävän livelevyt. Jos keikalla vaikka joku urpo hyppää lavalla ja nappaa kitaran, niin levyllä se kuulostaa mokalta, mutta audiovisuaalisessa formaatissa (jopa) hienolta.
 
Ihmiset ovat nykyään tottuneet niin särmättömään ja virheettömään meininkiin, että korjailu on nykyään ennemminkin sääntö, kuin poikkeus. Kyllä tältäkin palstalta saa lukea jokaisen Ankkarock yms. taltioinnin jälkeen, miten paskalta nimi tähän bändi kuulosti. Live on liveä ja toimii parhaiten paikan päällä. Ei soittimesta tai telkkarista. Toki erittäin toimiviakin livelevyjä löytyy.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)