Kitarat: soittaminen ›

Mietin kauan sitten etten kehtaisi vastata tähän mitään, mutta nyt sorrun.
 
Itsekritiikki on tärkeää kehityksen kannalta, mutta se kuinka hyväksi haluaa kehittyä on jokaisen oma asia. Kyllähän tuota kriittisyyden rajaa sitten voi alkaa miettiä varsinkin kun tulee eteen tilanne onko sillä enää merkitystä jos viilaa jotain säveltä niin tarkkaan ettei eroa edes välttämättä kuule.
 
Kysehän on monesti sellaisesta että oma pää kuvittelee jonkin kuulostavan muulta kuin mitä se on ja jälkikäteen ei itsekään erota oliko järkeä viilata niin tarkkaan. Itselläni tulee joskus varsinkin treenatessa ja äänittäessä sellainen ylikriittinen olo ja saatan ottaa lukuisia ottoja jonkin pienen asian takia, mutta usein haluan että itselle tulee oton jälkeen "kevyt olo" eli mikään ei jäänyt mietityttämään, vaan paremminkin jää sellainen "vau" -fiilis pinnalle.
 
Virheet ovat kyllä mielestäni asia joihin ainakin tulisi puuttua varsinkin treenivaiheessa. Virheiden jättäminen "tarkoituksellisesti" elävöittämään soittoa on tyyliseikka joka toimii monesti, mutta olen myös kuullut hyvää musiikkia joissa soittaja ei ilmeisesti ole edes treeneissä osannut biisiä kunnolla. Esimerkiksi jotkut perinnemusiikin soittajat ovat ihan makeaa kuunneltavaa vaikka tekniikka pettää koko ajan. Kyse on myös musiikkityylistä ja tuskinpa pitkälle pääsee jos yrittää staraksi soittamalla väärin fuusiota tai klassista...