Rock, pop, alternative ›

The Rolling Stonesin vaarit eivät sammaloidu, vaan luvassa on uusi pitkäsoitto. Spekulaatiota kappaleista ja muusta sellaisesta käydään muun muassa tuolla:
 
http://www.iorr.org/onstage/
 
Edellinen studioalbumi "Bridges to Babylon" ilmestyi vuonna 1997. Innostuin kuuntelemaan taas pitkästä aikaa, ja hyvähän se on, siitä ei pääse minnekään. Levyllä ei oikeastaan ole yhtään huonoa raitaa, vaikka en kauheasti pidäkään "Might as Well Get Juicedin" modernimmasta äänimaailmasta. Etenkin Keithin laulamat biisit ovat mainioita - vaikka eivätkös ne aina ole? Väittäisinkin, että "Babylon" on parasta Stonesia sitten "Some Girlsin".
 
Yleisesti ottaen Rolling Stonesista puhuttaessa käsitellään etupäässä 60- ja 70-luvun levytyksiä, mutta jos ajatellaan bändin historiaa vuodesta 1980 eteenpäin, niin mitkä ovat teidän mielestänne sen kohokohtia? Vai onko siinä ylipäätään mitään puhuttavaa?
 
Allekirjoittaneen viisi suosikkibiisiä, joista, kuinka ollakaan, melkein kaikki ovat balladeita:
 
1. How Can I Stop / Bridges to Babylon (1997)
2. The Worst / Voodoo Lounge (1994) - Norah Jones on muuten esittänyt tätä keikoillaan coverina, voisi olla mielenkiintoista kuulla
3. New Faces / Voodoo Lounge (1994)
4. Slipping Away / Steel Wheels (1989)
5. Little T&A / Tattoo You (1981)
 
Näille tekee seuraa "Waiting on a Friend" ja useampi Babylonin raita: "Thief in the Night", "Already Over Me", "Anybody Seen My Baby", "You Don't Have to Mean It", "Saint of Me" ja niin edelleen.

Steel Wheels oli musta kyllä ehkä tasokkain levy sitten Tattoo Youn.

Minä innostuin Rolling Stonesista aikanaan Undercover -levyn ilmestyessä ja lähinnä She was hotin ansioista. Sen takia tuo kovin haukuttu levy kuuluu suosikkeihini. Onhan sillä heikot hetkensä, mutta mielestäni ihan kelpo kokonaisuus silti.
 
Tattoo you ja Steel wheels ovat myös todella hyviä albumikokonaisuuksia, vaikka jälkimmäisestä tuleekin jotenkin semmoinen "Rolling Stones esittää yhtyettä nimeltään Rolling Stones" -fiilis (jos joku nyt ymmärtää mitä yritän sanoa...).
 
Voodoo you on vähän liian pitkä enkä oikein innostu You got me rocking ja Sparks will fly -tyylisistä tylsistä menopaloista. Mutta levyn hienointa antia ovatkin hitaammat The worst, Moon is up ja Sweethearts together. Vähän karsimalla tämä olisi ollut Tattoo youn ja Steel wheelsin tasoinen kokonaisuus.
 
Dirty work nyt on selkeä välityö ja sillä on oikeastaan vain 3-4 hyvää biisä, eli One hit, Harlem shuffle (erittäin onnistunut coveri), Had it with you ja Sleep tonight. Strippedin lasken myös selkästi välityöksi, enkä oikein enää jaksa näitä vanhojen biisien kierrätyksiä. Välitöistä Flashback -livellä on muistaakseni ihan kiva versio Satisfactionista, eli sitä soitetaan vähän Otis Reddingin version tyyliin. Jos en väärin muista; on pitkä aika kun sitä viimeksi kuuntelin.
 
Bridges to Babylon on ihan hyvä levy, mutta jostain syystä jäänyt aika vähälle kuuntelulle. Pitänee korjata asia.
 
Olisikohan bändin aika palata vielä Strippediä syvemmälle juurillensa ja tehdä blueslevy sellaisista biiseistä joita se ei ole aiemmin levyttänyt... Vai jokohan olisi aika jäädä eläkkeelle.

Rollarit on yksi suurimmista lempibändeistäni, mutta jotenkin en ole koskaan tullut kuunnelleeksi yhtäkään Tattoo Youn jälkeistä levyä. Tunnen vain nuo tuoreemmat hitit, jotka tässä ketjussa on jo mainittu - kelpo tavaraa.
 
Muutaman vuoden takainen single Don't Stop oli mielestäni hyvä, ei mitenkään "vastenmielinen" niin kuin Njassa meni sitä kuvailemaan Levyraadissa. Samoin tuo Jaggerin viimeaikainen soolosingle Old Habits Die Hard on todella rollarimaisen letkeän tarttuva. Toivottavasti uudella levyllä on yhtä hyviä rallatuksia. Oh No, Not You Again, jonka esittivät livenä uudelta levyltä (katsoin netistä videon), vaikutti kyllä kehnolta.

No tekipä rollarit millasen levyn tahansa, niin kyllä ne niitä varmaan muutaman miljoonan myy.. Muuten löytyykö jollakin helpolla netti haulla tilastoja eniten myydyistä levyistä/artisti?

Kun Keke lauloi stadionilla Slipping awayn pari kesää sitten, tibba tuli linssiin. Se oli hienoa ja kuluneen miehen tulkintaa hyvästä ystävästään. Se on upea laulu niin Steel Wheelsillä kuin Stripped -livelläkin.
 
Muutenkin Steel Wheels on ihan rock. BtB on ehkä hieman tylsä.

Tattoo You: Start Me Up on klassikko. Tykkään myös Hang Fire biisistä. Rollareilla on ilmiömäinen taito tehdä tutuista perusrokkiaihioista rollarisuodattimella maukkaan kuuloista rokkia.
Little T&A on Happy 2 eikä huono biisi lainkaan. Waiting On A Friend on letkeän mukava biisi. Hyvä levy. Oikeastaan tämän levyn soundit ovat viitoittaneet rollarien levyjä viimeset 25 vuotta.
 
Undercover... emotional rescue...dirty work levyjä mulla ei ole, mutta jotain biisejä olen kuullut. Perusrokkibiisinä she´s so cold on aika hauska, vaikka on niin kliseinen, että se on jo rockparodia. Harlem Shuffle -cover on mainio.
 
Steel wheels: Sad Sad Sad on ylikierroksilla kohkaavaa perusstonesrokkia, mistä pidän, sillä sen homman retkue hallitsee. Blinded by love on kaunis biisi. En jostain syystä tykkää Almost hear you sighsta. Terryfying on 80-luvun trendeillä höystettyä keitosta, joka sopisi vaikka johonkin Miami Vicen jaksoon. Ihan kelpo biisi.
Rollareita kehutaan ja parjataan samojen kliseiden kierrättämisestä, mutta usein jää huomaamatta, että lähes joka levyllä on jotain yllättävän epä-stonesmaista matskua.
Tsekatkaa Steel Wheels lätyn Continental Drift-biisi. Onko siinä säkkipilli mukana? Etnorockia, joka toimii rollarien atadionrockkonseptissa yllättävän hyvin.
Break the Spell biisissä on aika maukkaat bassokuviot (läskibasso?) ja Jaggerin murinat ovat rautaa.
Slipping Away on taas Keithiä parhaimmillaan ja koskettavimmillaan.
Hieman liian 80-lukulaisesta soundimaailmasta huolimatta kelpo lätty.
 
Voodoo Lounge: Okei. Levy on hieman liian pitkä; 4-5 biisiä karsimalla olisi saatu tiukempi ja ehempi albumikokonaisuus. Tämä kuuluu ehdottomaan eliittiin sitten Some Girlsin ja Tattoo Youn.
Tällä levyllä on kaikkea. Love is Strong tarjoilee Jaggerin kuiskailua ja murinaa sekä todella maukastaa huuliharppua. Jaggeria parhaimmillaan. Ja Videokin on hieno.
Itse tykkään myös You Got Me Rocking, sillä se saa nimensä mukaisesti jalan vipattamaan. Sanat ovat varsin mainiot, jos ymmärtää niiden olevan hieman kieli poskessa tehdyt.
 
New Faces ja Moon Is Up ovat tutusta formulasta hieman poikkeavia lähinnä sovituksellisessa mielessä.
 
The Worst on Keithiä karuimmillaan; eli loistava.
 
Tällä levyllä on kertakaikkisen kauniita biisejä myös. Out of tears pelkistettynä piano sovituksena, ja Jaggerin todella antaumuksellinen tulkinta. Sanat ovat viiltävät.
 
Sweethearts Together haitareineen menee samaan letkeään osastoon mitä aiempien levyjen Blinded by love ja Waitin on a friend. Biisissä on tavoitettu todella miellyttävän rento fiilis. Tätä niiden pitäis vetää salanimellä jossain pikkupubissa.
 
I go Wild on härski biisi sanoituksiltaan. Keithin riffi on todella yksinkertaisen nerokas. Tämä on vakuuttava. Love Is Strong, Out Of Tears ja I Go Wild ovat mielestäni hyvät ehdokkaat "uusiksi" Stones-klassikoiksi.
 
Voodoo Lounge ei mielestäni ole saanut ansaitsemaansa arvostusta, vaikka se sisältää juuri sitä minkä Stones parhaiten osaa, juurevia, mustasta musiikista vaikutteita ottaavaa sielukasta rokkia. Toisin kuin Steel Wheels, tämä on ajattoman kuuloinen. Ja sanoitukset sopivan vihaisia ja provosoivia niinkuin vanhaan hyvään aikaan.
 
Bridges To Babylon: Oli Voodoo Loungeen verrattuna pikkuinen pettymys, vaikka eihän tämä huono levy ole. Flip the Switch ei ole kuitenkaan niin maukas levyn avaus kuin Love Is Strong oli. Saint Of Me on jotenkin modernin kuuloinen, vaikka onkin ihan peruskamaa. Out of control kuulosti aikanaan loistobiisiltä, mutta ajan hammas on sitä syönyt. Too tight on aika tiukka rypistys ja olisi sopinut vaikka levyn avausbiisiksi. Tältä levyltä puuttu semmoiset selkeät ässäbiisit, vaikka yhtään totaalisen huonoakaan biisiä ei tainnut olla? Anybody seen my baby ei minuun uponnut yhtään. Tämmösiä biisejä on eetterit tulvillaan.
Might as well get juiced sen sijaan upposi minuun. Hieman erilaisen kuuloista Stonesia, mutta kuulostaa niin suistomaidenrämebluesilta, ja kun kuvittelee Jaggerin mutruhuulet ja kuminaaman mouruavan äänen takaa, niin sehän sopii tähän kuin nyrkki silmään.
Tasaisen varma esitys sopivasti uusilla mausteilla höystettyinä. Tästä levystä voisivat tykätä semmoset, jotka eivät yleensä Stonesia diggaile. Niin kun mun eräs tuttu;)
 
...ai niin ja Don´t Stop on uusista biiseistä mainio rokkipala. Eihän siinä sävellyksessä mitään uutta ole, mutta silti kukaan ei saisi sitä kuulostamaan siltä (eli yhtä hyvältä) kuin Stonesit saa.

Joo, kyllä Voodoo Loungella on monia hyviä biisejä. Mainio levy.

Emotional rescue unohtuikin edellisestä viestistäni. Se on jäänyt minulle aika vieraaksi levyksi, vaikka se on suunnilleen samaa tasoa kuin Undercover.
 
Off-topicoidaan sen verran, että kun 80-luvusta on puhetta niin kannattaa ehdottomasti katsoa "Heil heil rock'n'roll" -elokuva, eli tämä dokumentti/konserttitaltiointi jossa Keef kokosi Chuck Berrylle kerrankin kuunon taustabändin. Mainio elokuva. Mutta tästähän on puhuttu jo aiemmin.

Oikeastihan nuo uudemmat levyt on ihan yhtä jees kuuntelukokonaisuuksia kun ne aikaisemmatkin, ja oikeastaan parempiakin ku monet vanhat levyt. Esim. It`s only rock`n roll ei nyt kuitenkaan ole hirveän hyvä lavy kokonaisuudessaan, vaikka siellä onkin nimibiisi ja Time waits for no one. Onkohan Sticky Fingersin, Some girlsin ja Exile in mainstreetin lisäksi Stonesilla siellä pre-Tattoo you kaudella sittenkään yhtään kivikovaa albumikokonaisuutta tarjolla? Ne alkupään levythän on rehellisyyden nimissä aika karun kuuloisia, kun se soitto ja laulu on mitä on.
 
Stoneshan on siitä hieno bändi, että tosiaan noilla uusillakin levyillä yriotetään tehdä jotain semmoista, mitä ei ehkä olis osannu odottaa, esim. Anybody seen my baby oli hieno biisi, ja niin ei-Stonesia kuin vaan voi olla. Ja Stoneshan on edelleen aika soittotaitorajoitteinen bändi, joten hienoa, että käyttävät teknologiaa, ulkopuolisia tuottajia ja apumuusikoita hyödykseen, kyllä se silti on Riksraks ja Jagger jotka sirkusta johtavat.

Eilen pyöräytin Exilen pari kertaa läpi pyörälenkillä ja sopi siihen kuin nenä päähän. Keep it simple stupid!

Onkohan Sticky Fingersin, Some girlsin ja Exile in mainstreetin lisäksi Stonesilla siellä pre-Tattoo you kaudella sittenkään yhtään kivikovaa albumikokonaisuutta tarjolla? Ne alkupään levythän on rehellisyyden nimissä aika karun kuuloisia, kun se soitto ja laulu on mitä on.
 
Niin no, kyllä minusta ainakin Aftermath, Let It Bleed ja Beggars Banquet ovat aika kovia kokonaisuuksia. Mielipideasioitahan nämä ovat. Minä taas en ole koskaan jaksanut innostua tuosta Exilestä, yrittänyt olen kyllä.
 
Minusta Black & Blue on hyvä, aliarvostettu Rollarilevy. Näistä uusista Voodoo Lounge on ehdoton suosikkini: hyviä biisejä, hyvät soundit ja kokonaisvaltaisen uhkaava meininki.

Onkohan Sticky Fingersin, Some girlsin ja Exile in mainstreetin lisäksi Stonesilla siellä pre-Tattoo you kaudella sittenkään yhtään kivikovaa albumikokonaisuutta tarjolla? Ne alkupään levythän on rehellisyyden nimissä aika karun kuuloisia, kun se soitto ja laulu on mitä on.
 
No eläpä puhu "rehellisyyden nimissä" valheita :I
Soitto ja laulu on mitä on? No, niinhän se on, ja sehän siitä kovimman tekikin.
 
Eritysesti nuo Beggars Banquet ja Let It Bleed ovat nimenomaan niitä albumikokonaisuuksia joihin ei ole mitään lisättävää, saati sitten poistettavaa. Aftermathin ja Goats Head Soupinkin voi joukkoon laskea, ei niissä mitään varsinaisesti pakko-skipattavia biisejä ole.
Alkupään tuotannosta on taas varsinaisten studiolevyjen lisäksi monenlaisia kokoelmia ja näitä amerikan markkinoille pykättyjä paketteja kuten Flowers, joka toimii ainakin minusta kokonaisuutena paremmin kuin sen aikaiset varsinaiset levyt, vaikkei se nyt mikään 'best of' olekaan.

Niin no, kyllä minusta ainakin Aftermath, Let It Bleed ja Beggars Banquet ovat aika kovia kokonaisuuksia.
 
Niin joo, Let it bleed unihtu! Siinhän on Gimme shelter ja Let it bleed, hienoja vetoja!
 
Onhan noita hyviä levyjä Stonesilla, juu, ja mielipideasioitahan noi, mutta ajoin taka sitä, että onkohan siellä sitten yhtään enempää tasalaatuista kamaa kun näillä uusillakaan, kun monesti kuulee Stonesistakin sanottavan että tekevät turhanpäiväisiä levyjä nykyään vain siksi, että pääsevät kiertueelle. Tämä on niinkuin semmosta "kaduilla kuultua". Että onhan kyllä esim. Steel wheels hieno levy ihan kaikilla mittapuilla eikä se mun mielestä sen tyhjänpäiväsempi oo kuin esim. monesti ylistetty Tattoo you, onhan siinäkin kaikenmaailman Neighboursia ja muuta sontaa.

Onhan noita hyviä levyjä Stonesilla, juu, ja mielipideasioitahan noi, mutta ajoin taka sitä, että onkohan siellä sitten yhtään enempää tasalaatuista kamaa kun näillä uusillakaan, kun monesti kuulee Stonesistakin sanottavan että tekevät turhanpäiväisiä levyjä nykyään vain siksi, että pääsevät kiertueelle.
 
Aivan totta, ja eihän ne turhanpäiväisiä levyjä silti ole tosiaankaan. Onhan se varmasti vaikea tuollaisellakin bändillä kyllä kaikkia tai ylipäätään ketään saada tyytyväiseksi. Eihän ne uudet biisit koskaan voi klassikoilta kuulostaa kun ne ei ole soineet sitä 20-30 vuotta. Varmastihan jos esim. itsestäni ei-ihan-niin-hyvän "Bridges To Babylonin" biisit olisi tehty ja lyöty levylle vuonna -68 niin kaikkien klassikkojen äitihän se olisi. Ja isä.
 
Toivottavasti kuitenkin se uusi levy olisi tiukka kolmen vartin paketti, olisi noissa kahdessa aiemmassa ainakin ollut sitä tiivistämisen varaa kokonaisuuden toimivuuden kannalta.

Minusta Black & Blue on hyvä, aliarvostettu Rollarilevy.
 
Niin minustakin, samaa tasoa Goat's Head Soupin kanssa, ellei parempi ja paljon parempi kuin It's Only Rock'n'Roll, jolta ei oikein löydy muuta innostavaa kuin lopetusbiisi "Fingerprint File". Black And Bluella viehättää se huuruinen tunnelma.
 
Mites Emotional Rescue? Kerran olen kuunnellut läpi ja ei oikein jäänyt mitään mieleen. Ei tuotakaan levyä yleisesti kovin arvossa pidetä ja ilmeisesti syystä?

Minusta Black & Blue on hyvä, aliarvostettu Rollarilevy.
 
Samaa mieltä. Päivittää kevyesti esim. Emotional Rescuen tai Dirty Workin, ehkä myös Undercoverinkin.

Toivottavasti kuitenkin se uusi levy olisi tiukka kolmen vartin paketti, olisi noissa kahdessa aiemmassa ainakin ollut sitä tiivistämisen varaa kokonaisuuden toimivuuden kannalta.
 
Useampikin levy sais nykyään olla ton kolmen vartin mittainen. Vittuako sitä kuhnii levynteon kanssa kuus vuotta ja sit tekee väkisin 70 minsaa musaa vaikka eväät ois vaan 40 minuuttiin? Albumin pituus on 8-10 biisiä niinku ennenkin, ja sillä siisti. Ei ne loput 25-30 minsaa useimmiten oo kun silkkaa paskaa.
 
Rollareista; eikös Black and blue-levyllä oo se Hey Negrita? Sehän on hauska ralli, ja milläs levyllä Memory motel on?

Useampikin levy sais nykyään olla ton kolmen vartin mittainen. Vittuako sitä kuhnii levynteon kanssa kuus vuotta ja sit tekee väkisin 70 minsaa musaa vaikka eväät ois vaan 40 minuuttiin? Albumin pituus on 8-10 biisiä niinku ennenkin, ja sillä siisti. Ei ne loput 25-30 minsaa useimmiten oo kun silkkaa paskaa.
 
Rollareista; eikös Black and blue-levyllä oo se Hey Negrita? Sehän on hauska ralli, ja milläs levyllä Memory motel on?
 
Ne on molemmat Black & Bluella. Samaa mieltä levyn pituuksien suhteen.