Niinkin mielenkiintoisessa julkaisussa kuin Tekniikka & Talous on numerossa 18 sivulla 15 jännä juttu / uutinen suomalaisesta keksinnöstä, jossa kitaroita aletaan valmistaa pellavaseoksesta! Kitaraa suunnitelleen Veijo Rautian mukaan idea lähti liikkeelle vitsistä. Vitsiä lähdettiin kehittämään ja huomattiin että pellavakomposiittimateriaali osoittautui mainioksi soitinmateriaaliksi. Laboratoriotulosten mukaan materiaali vastasi soitinpuiden vastaavia käppyröitä ja prototyypit vakuuttivat myös soittajat. Rahoituskin saatiin valmiiksi, eli projekti pyörähti käyntiin. Tuotanto on tarkoitus nostaa pystyyn ensi kesän jälkeen. Homman juju on siinä että komposiitista valmistetun skeban ominaisuudet voidaan säätää etukäteen halutun laisiksi. Esmes soinnin pituus ja taajuus voidaan suunnitella etukäteen(!). Materiaali ei myöskään elä ajan ja kulutuksen mukaan niinkuin puu. Itse kitaroiden valmistus tulee olemaan nopsaa, ruskuvalumenetelmällä kepin teko kestää vain hetken. Muottien valmistus sensijaan on kallista ja hidasta. Niinpä menetelmä sopii paremmin sarjatuotantoon. Laatu tulee olemaan tasaista. Hiilikuiduista ja epokseista valmistettuihin kitaroihin verrattuna etu on se että käsi ei hikoa kaulalla ja ote pitää. Eli pellavakuituisessa kitarassa pitäisi ikäänkuin yhdistyä luonnon- ja keinotekoisten materiaalien parhaat puolet. Yritys on hakenut patenttia tuotteelle. ___ ___ ___ Semmoista. Mielenkiintoista nähdä onko noista mihinkään.. Vaadimme bassonkielten hinnanlaskua ja lounaaltapaluurahaa! |
PeteH: Ei mutta tämähän on uutta. Käytetään sitä hakua, jooko? Ai helvetti, tästähän on jo vaikka kuinka helvetisti. My bad. No, tekevälle sattuu. Duuniakin pitäisi tehdä, eikä tuollainen pikkujuttu kuin haun käyttö mahtunut nyt päähäni. Jätetään seuraavalla kerralla referoimatta koko paska. Vaadimme bassonkielten hinnanlaskua ja lounaaltapaluurahaa! |
Tuosta oli uutisissa myös. Olipa aika heikko kitaristi sitä esittelemässä. Oikein nauratti kun kaveri yritti "shredata" vaikka taidot ei riittänyt. Itse jos olisin siinä halunnut esittää skitan hyviä ominaisuuksia olisin varmaan jotain sointuja vetänyt ja sitten "laulattanu" sitä kitaraa bendeillä, vibratoilla yms. Sillä tavalla jää hyvä kuva kitaran soundeista. Lisäksi jotain riffittelyä ehkä. Lopuksi kaveri teki tavallisella vibratallalla divebombin joka oli niin karmean kuuloinen. Huhuh. Kunpa maailmassa olisi rauha ja hyvä tahto. |