Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Sus2 on siitä ongelmallinen, että sen voi hiukan tapauskohtaisesti tulkita myös 9-soinnuksi, varsinkin, jos soinnun perussävel esiintyy soinnussa.
 
Niinpä, etenkin kun sus2-nimitys ei ole mitenkään vakiintunut käsite. Siitä tuntuu olevan ainakin kahta eri tulkintaa liikenteessä. Itse en kovinkaan mielelläni ko. merkitää edes käytä tästä syystä.
 
Sus4 esiintyy nykyään aika usein tosiaan sointunakin (ilman purkausta). Mutta tällöin sitä ei pitäisi ehkä niinkään ajatella tersseistä (ja pidätyksestä) rakentuvana sointuna, vaan kvarttiharmoniana.
 
Tuo on kaikki aivan totta.
 
Toisaalta, jos ajattelet opettavasi asiaa peruskurssitasolla, pidätysreitti on huomattavan paljon simppelimpi lähestymistapa. Kvarttiharmonian näkökulmasta soinnun bassosävelen merkintä esimerkiksi vaatii ylimääräistä selittämistä. Ja jos otat esim. C13(9)sus4-soinnun, joka sekin on palautettavissa kvarttipinoksi, saadaan rakenne:
 
A(13) - D(9) - G(5) - C(perus) - F(sus4) - Bb(7)
 
Soinnun perussävelen sijoittuminen tässä rakenteessa ei mielestäni aukea niin helposti oppilaan näkökulmasta (ja minun tapauksessani myös opettajan näkökulmasta) kuin ajattelemalla että ko. sointu on C7sus4 jossa on 9 ja 13 lisäsävelinä. Jos tarkoitus on joko a) tuottaa haluttu sointu soittimella sointumerkinnästä käsin tai b) merkitä haluttu sointu sointumerkillä, tämä tapa tuottaisi oikean sointuvärin vähimmällä mahdollisella tietomäärällä.
 
Itse lähestyn aihetta ns. kevyen puolen näkökulmasta, ja ehkäpä juuri siitä syystä ajattelen, että sointu itsessään, ja miten siitä tehdään voicing ovat tavallaan kaksi eri juttua. Tässäkin on toisaalta se ulottuvuus että harmoniaa voi lähestyä vertikaalisesti tai horisontaalisesti ja kummatkin lähestymistavat ovat "yhtä oikeita", ja kaikkia tilanteita voi katsoa molemmista suunnista käsin.
 
On pitkälti ympäröivästä harmoniamaailmasta ja sointukierrosta kyse, miten sus4:n hahmottaa. Peruskolmisointuihin sitä mielestäni on kuitenkin tämän vaihtelevan luonteensa takia hiukan vaikea määritellä.
 
Tästä samasta syystä itse en mielelläni laske vähennettyä tai ylinousevaa kolmisointua peruskolmisointuihin. Vaikka ne ovat löydettävissä skaaloista käsin, niiden luonne on yhtälailla vaihteleva.
 
Otin tämän aiheen esille, koska kirjoitan parhaillaan ensi keväänä ilmestyvään teoria/solfakirjaan harmoniaosuutta ja tulen lähestymään harmoniaa siinä ehkäpä hieman eri tavalla kuin tähän mennessä on keskimäärin lähestytty. Kirjan harmoniaosa keskittyy tonaalisuuteen ja ensisijaisesti siinä ympäristössä tätä lähestymistapaa sovellan. Keskustelu aiheesta on osa prosessia jossa yritän vakuuttua siitä, että valitsemani reitti on pedagogisesti hyvä.
 
Säveltämisen näkökulmasta on oikeastaan sama miten asiat ajattelee, mutta heti kun siirrytään opettamisen puolelle asiat mutkistuvat opettajan näkökulmasta aika tavalla. Tämä keskustelunavaus on osa "mahdollisimman paljon aikaiseksi mahdollisimman pienellä määrällä teoriatietoa"-prosessia mitä käyn läpi.
 
Toivon että aihe kiinnostaa koska sillä on todennäköisesti vaikutusta siihen mitä valmiissa painotuotteessa lukee!! ;D

Tuli mieleen kun puhuitte kevyen ja klassisen musiikin sointujen merkitsemistavasta, että ne palvelevat eri tarkoitusta.
 
Klassisen musiikin merkintätapa auttaa hahmottamaan musiikin ja soinnutuksen lainalaisuuksia ja musiikin mutotorakennetta/rakenteita -siinä mielessä se on erinomainen merkitsemistapa; kun halutaan saada syvällinen ja perusteellinen ote musiikkiin.
 
"Kevyen" puolen sointukäytäntö taas palvelee soittajaa, siis kappleen esittäjää paljon paremmin. Soinnut pyritään merkitsemään mahdollismman yksinkertaisesti ja selkeästi ja helppolukuisesti. Tähän merkitsemistapaan ei sisälly musiikin muotorakenteen analyysiä ja syväluotausta, halutaan vain tuoda soinnun sävelet selkeästi esiin.
 
Niinpä tietysti jotkut klassisen puolen ihmsetkin käyttävät käytännön musiikin tekemisessä mielellään kevyen puolen sointumerkintöjä.

Vaikka ajattelin pitkään, että vain lueskelen ja jätän kommentoinnin itseäni paremmille, niin tähän ajattelin komenttia heittää ja nimenomaan aiheeseen: "Miksei kehitetä yleistä musiikin teoriaa?"
 
En ole varma, mutta tämän ketjun perusteella teorian ajatellaan olevan kiinni merkitsemistavoista (klassisesta ja muista) - ja nehän eivät periaatteessa ole mitään musiikin teoriaa, vaan nimenomaan merkitsemistapoja. Sellaisia on varmasti lukemattomia erilaisia johtuen siitä, että jossain tietyssä tyylilajissa yleisesti käytettäviä asioita halutaan merkitä lyhyemmin. Toisaalta jotkut merkintätavat korostavat tiettyjä asioita ja jättävät toisia vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi sointujen tavallinen merkintätapa korostaa aika tavalla juurinuottia ja vain pitkällisen kokemuksen kautta osaa soinnuista sanoa, ovatko ne lähellä toisiaan (esim. käännöksiä) vai ei.
 
Vaikken asiaa tunnekaan, niin aivan taatusti musiikin teorian puolelta löytyy myös jokin yleinen malli, samaan tapaan kuin piirtämispuolelta (jota olen harrastanut enemmän). Intervallithan ovat kuitenkin fysikaalisia ilmiöitä ja ihmisten reaktiot musiikkiin (rytmi, harmoniat) psykologisia ilmiöitä. Tietoa musiikista voidaan sitten välittää erilaisilla merkintäjärjestelmillä (nuotit, soinnut, ...).
 
Tältä pohjalta voisi ajatella, että jokin universaali merkintäjärjestelmä sisältäisi alussa "avaimen", jolla merkintä on suoritettu (vähän niinkuin G-avain, mutta yleisempi, jolla voi kuvata myös ei-länsimaisia asteikkoja). Sillä sitten "koodattaisiin" äänten korkeudet, toistuvat ja muuttuvat elementit (rytmit, harmoniat).
 
Yhteenvetona: Mielestäni ei ole mitään mieltä vertailla kahta eri merkintäjärjestelmää muilla kuin pragmaattisilla argumenteilla (ts. kuinka hyvin soveltuvat tiettyyn tarkoitukseen) ja toisekseen, merkintäjärjestelmästä luopuminen jonkin "universaalin" järjestelmän edessä on mielestäni tarpeetonta (koska järjestelmä on kuitenkin osa tuota universaalia). Jokainen tuntekoon käyttämänsä järjestelmän edut, haitat ja rajoitukset.

Vaikka ajattelin pitkään, että vain lueskelen ja jätän kommentoinnin itseäni paremmille, niin tähän ajattelin komenttia heittää ja nimenomaan aiheeseen: "Miksei kehitetä yleistä musiikin teoriaa?"
 
"Yleinen musiikinteoria" on ideana hyvä, mutta käytännössä ehkä mahdotontakin toteuttaa, johtuen lähinnä siitä, että niin taide- kuin kevyen musiikin puolella tehdään musiikkia niin monin eri tavoin ja tyylein.
 
Tiettyjä fysikaalisia ilmiöitä musiikissa on, kuten esim. mainitsemasi intervallit. Meidän länsimainen intervallijärjestelmämme ei kuitenkaan ole mikään universaali fakta, koska ympäri maailman eri musiikkikulttuureista löytyy ties minkälaisia viritysjärjestelmiä. Oktaavia on jaettu parhaimmillaan jopa 57 sävelaskeleen asti joissain Papua-Uuden Guinean alueen heimojen musiikissa. Vaikka meidän jakomme oktaavista 12:een puolisävelaskeleen on varsin vallitseva, se ei kuitenkaan ole universaali fakta. Näin ollen ei voida kehittää "yleistä teoriaa" edes intervallien osalta.
 
Lisäksi teorian tarkoitus on nimenomaan kuvata myös musiikin muotorakenteita - kyseessä ei siis vain ole merkintätapa joillekin musiikin elementeille (intervallit, harmonia, rytmi jne...) Musiikin muoto- ja tyylirakenteita on jo pelkästään omassa länsimaisessa musiikkikulttuurissamme niin paljon, että yleisen teorian kehittäminen olisi mahdotonta.
 
Yhteenvetona: Mielestäni ei ole mitään mieltä vertailla kahta eri merkintäjärjestelmää muilla kuin pragmaattisilla argumenteilla (ts. kuinka hyvin soveltuvat tiettyyn tarkoitukseen) ja toisekseen, merkintäjärjestelmästä luopuminen jonkin "universaalin" järjestelmän edessä on mielestäni tarpeetonta (koska järjestelmä on kuitenkin osa tuota universaalia). Jokainen tuntekoon käyttämänsä järjestelmän edut, haitat ja rajoitukset.
 
Erittäin hyvin sanottu.

Hienoa työtä. Aloitin juuri tänään kolmisointujen käännösten kanssa painimisen,joten FAQ:istasi on erittäin paljon hyötä tulevaisuudesa.

Mukava kuulla - tsemppiä opiskeluun! :)

Niin siis periaatteessa VOI merkitä... Esim. diatoniset nelisoinnut: Imaj7, IIm7, IIIm7, IVmaj7, V7, VIm7, VIIm7b5.
(Eli huomaa että 7 tarkoittaa aina dom. sept. sointua.)
 
Vaikea huomata, koska sana "dominantti" viittaa teoksen sointutehoihin kulloisessakin draamallisessa tilanteessa. Näinollen lauseesta olisi pitänyt jättää pois sana diatoninen. Ja kenties muutakin...

Jumalauta, en kyllä ala lukemaan/opettelemaan tämmösiä. Muuten en saa enää yhtään biisiä aikaiseksi.

Älä ajattele teoriaa kahlitsevana ohjenuorana, vaan ideoita antavana viitekehyksenä. Teorian opiskelusta on ollut omassa sävellystyössäni vain ja ainoastaan hyötyä.
 
Teoria ei käske tehdä asioita jollain tietyllä tavalla, vaan se kuvaa yleisesti käytössä olleita/olevia tapoja ja ilmiöitä musiikissa, jotka on hyvä tuntea. Sen jälkeen on hyvä pohja alkaa etsiä ja kokeilla sekä samalla luoda omaa sävelkieltään.
 
Tarkoittaako se sitä, että kaikki jutut, mitä käytän, saavat nimet? Esim. mulle on ihan sama, tiedänkö jonkun käyttämäni soinnun nimeä. Pääasia että tiedän, miltä se kuulostaa.

Tarkoittaako se sitä, että kaikki jutut, mitä käytän, saavat nimet? Esim. mulle on ihan sama, tiedänkö jonkun käyttämäni soinnun nimeä. Pääasia että tiedän, miltä se kuulostaa.
 
Perinteisessä teoriassa on annettu nimet musiikin "rakennusosille". Teoria siis kuvaa käytössä olleita ja olevia palasia, joista musiikkia (ei tietenkään kaikkea musiikkia) rakennetaan. Se, miten musiikki taas "toimii" ja etenee, miten se rakentuu ajallisesti etenevänä ilmiönä, on musiikkianalyysin aluetta.
 
Vaikka teoriassa annetaan eri musiikin "palasille" nimityksiä, nämä nimitykset eivät ole pääasia joiden tietämisellä pitäisi elvistellä, vaan itse musiikin rakenteiden tunteminen. Tiedot ja ymmärrys näistä musiikin "rakennusosista" ja erilaisista tavoista rakentaa musiikkia ovat hyödyllistä ja avartavaa tietoa kaikille musiikkia tekeville. Teoria on siis eräänlaista musiikin yleissivistystä, joka antaa lisää ideoita ja näköaloja oman musiikin tekoon.

Perinteisessä teoriassa on anneetu nimet musiikin "rakennusosille"...
 
No, ei pitäis olla turhan jyrkkä, mutta tästä aiheesta on vaan useampaan otteeseen väitelty :)
Kukin tavallaan, kai. Muuan ystäväni vaan tuumasi, että mitään ei ole saanut aikaan sen jälkeen, kun opiskeli teoriaa. Väitti olevansa sitä mieltä, että kun jotain on keksivinään, jokin hälytyskello soi päässä ja sanoo, että ei tätä näin voi soittaa.
Edit: Ja sanoi myös yllätyksellisyyden häviävän.

Muuan ystäväni vaan tuumasi, että mitään ei ole saanut aikaan sen jälkeen, kun opiskeli teoriaa. Väitti olevansa sitä mieltä, että kun jotain on keksivinään, jokin hälytyskello soi päässä ja sanoo, että ei tätä näin voi soittaa.
 
Kaverisi suhtautuu teoriaan ihan väärällä tavalla. Eihän teoria esim. ole koskaan sanellut sitä, miten soitetaan. Jos noudattaa pilkuntarkasti esim. 1500-luvun aikana vallinneita kontrapunktikäytäntöjä, niin siitä voi syyttää vain itseään. Se on sitä todellista mielikuvituksettomuutta.
 
Tämä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että ihmisten teoriavastaisuus perustuu varsin pitkälle ennakkoluuloille ja kuulopuheille.
 
Edit: Ja sanoi myös yllätyksellisyyden häviävän.
 
Mitähän hän sillä tarkoitti? Jos esim. soittaa jotain juttua jonkun aikaa, katoaa siitä ainakin "ensikerran yllätyksellisyys", tajusi sitten teoriasta jotain tai ei.
 
Teoriaakin on niin monenlaista klassisen teorian lisäksi, että jutut ei kyllä pääse loppumaan kesken.
 
Eikä teoria ole haitannut omaa sävellystyötäni vaan ainoastaan auttanut sitä ja antanut paljon uusia ideoita, jotka ei vain kokeilemalla olisi tulleet mieleen. Tähän mennessä olen mm. voittanut yhden sävellyskilpailun orkesteriteoksellani, jota on soitettu erään maamme kärkiriviin kuuluvan kapellimestarin johdolla Suomen keikkojen lisäksi myös Slovakiassa. Tämän mainitsin esimerkkinä vain siksi, että eipä teoriaopinnot ole ainakaan omia sävellystöitäni pysäyttäneet tai vaikeuttaneet.

Jos esim. soittaa jotain juttua jonkun aikaa, katoaa siitä ainakin "ensikerran yllätyksellisyys", tajusi sitten teoriasta jotain tai ei.
 
Varmaan sama juttu, miten esim. huippuunsa tuotetussa (rock)musiikissa, mitä varsinkin radiokanavilla on tapana soittaa, ei ole yhtään mitään uutta tarjottavaa. Kaikki menee ennalta-arvattavien kaavojen mukaan.
 
Eikä teoria ole haitannut omaa sävellystyötäni vaan ainoastaan auttanut sitä ja antanut paljon uusia ideoita, jotka ei vain kokeilemalla olisi tulleet mieleen. Tähän mennessä olen mm. voittanut yhden sävellyskilpailun orkesteriteoksellani...
 
Okei, sä voitit :)

Modaalisissa jutuissa ei kai ole sinänsä sointutehoja? Vai hä?

mihin asteikkoon tää kuuluu:
 
E - F# - G# - B
 
onko tää joku A- joonisen asteikon 5. moodi, vai mikä?

mihin asteikkoon tää kuuluu:
 
E - F# - G# - B
 
onko tää joku A- joonisen asteikon 5. moodi, vai mikä?
 
Onko toi sun B H vai B? Jos se on B, niin tuo on lyydisen moodin tai kokosävelasteikon ekat neljä säveltä.
 
EDIT: Tällaiset kyselyt voisi mieluummin pistää tonne skaala-threadiin kuin tänne harmonia-juttujen pariin.

Onko toi sun B H vai B? Jos se on B, niin tuo on lyydisen moodin tai kokosävelasteikon ekat neljä säveltä.
 
EDIT: Tällaiset kyselyt voisi mieluummin pistää tonne skaala-threadiin kuin tänne harmonia-juttujen pariin.
 
jeps...

Cmaj7-A7-Dm7-G7 = I - V/II - II - V
 
mistä sen voi huomata, että tossa on kyseessä G7-sointu, jos se on tolppamerkinnässä merkattu pelkästään V:nä?
 
Ja vielä toinenkin kysymys: mitä virkaa tossa V/II - kohdassa on tolla /II:lla?

mistä sen voi huomata, että tossa on kyseessä G7-sointu, jos se on tolppamerkinnässä merkattu pelkästään V:nä?
 
Tolppamerkintöjä käytetään yleensä siksi, että opitaan ymmärtämään soinnun paikka ja tehtävä sävellajissa. Näinollen V kuvaa sävellajin dominanttisointua. Jos mukana on nuotit joissa on täpliä viivastolla ja/tai sointumerkki niin sieltä se sitten näkyy onko kyseessä 7-sointu vai kolmisointu vai joku laajempi sointu.
 
Ja vielä toinenkin kysymys: mitä virkaa tossa V/II - kohdassa on tolla /II:lla?
 
Se kertoo että A7-sointu on dominantti joka johtaa sävellajin toiselle asteelle. Kaikki dominantit siis merkitään V:sina ja ne jotka johtavat muille kuin I asteelle merkitään usein /-ja se sointuaste jonne dominantti "tähtää".