Roots ›

Sattumanvaraisessa järjestyksessä:
 
1. Muddy Waters
-eniten kolisevat meiksille 40-50 -lukujen taitteessa tehdyt "sähköistetyt ja kaupunkilaistuneet maalaisbluesit" pienellä kokoonpanolla, mutta kyllähän miehen koko ura on ihan vertaansa vailla oleva
 
2. Son House
-sen kaikkein raa'imman ja yksinkertaisimman bluesin paras edustaja
 
3. Robert Johnson
-edellisen sofistikoituneempi versio, kaiken bluesmytologian ruumiillistuma
 
4. Mississippi John Hurt
-osoittaa, että "alkeellinen" blues voi kuulostaa kevyen ilmavalta ja elämänmyönteiseltä, iloiselta
 
5. R.L. Burnside
-Robert Johnsonin ja nimimerkki Blue Moonin ohella yksi suurimmista syyllisistä siihen, että hurahdin bluesiin ihan täysillä. Burnside ja monet muut Fat Possum -artistit antavat uskoa ja toivoa huonolla soittotaidolla ja laiskalla mielellä varustetuille amatöörimusisoijille.
 
6. Blind Willie Johnson
-viisaammat riidelkööt siitä onko tämä bluesia vai gospelia, yhtä kaikki ehkä kautta aikain vakuuttavimman ja vaikuttavimman kuuloinen laulajakitaristi missään koskaan ikinä
 
7. Buddy Guy
-monipuolisuudessaan yksi suurimmista jos ei suurin edelleen hengissä oleva bluesartisti
 
8. Howlin' Wolf
-onko tämä mies levyttänyt yhtään huonoa biisiä? Minä en ole vielä sellaista sattunut kuulemaan.
 
9. Fred McDowell
-samat sanat kuin Howlin' Wolfista; kaikki kuulemani tavara on ollut käsittämättömän hyvää maalaisbluesia, oli sitten sähköt päällä eli ei
 
10. Arthur Crudup
-yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan liian vähälle huomiolle jäänyt artisti, suuri sellainen siitäkin huolimatta, että tuppasi toistamaan itseään vallan usein
 
Ai kymmenen vaan, häh? Mihin jäi Robert Belfour? Missä on Charley Patton? Eikä yhtään valkoista mukana, ei edes Canned Heatia? Missä ovat naiset, missä ovat suomalaiset naiset, missä on Lyytinen? Elvis Presley ja Jimi Hendrix? T-Bone Walker? Ja onhan blues muutakin kuin kitaransoittoa, häh? Jne. jne. Tänään näin.