Rummut: rumpukamat ›

Miksi ihmeessä näillä sivusilla jaksetaan loputtomuuksiin vääntää kättä eri merkkien ja mallien ns. paremmuudesta?
 
Eikö sinällään kaikki merkit pyri tekemään tarkoitukseensa hyviä rumpuja, erot tulevat lähinnä harrastaja/pro - luokkien välillä, eli lopulta itse merkki on enemmän jo sitä mielikuva/-pide - osastoa eikä loppuvaiheessa vaikuta itse soittoon lainkaan. Lisäksi monet kalvovaihtoehdot & viritys moninkertaistavat erilaiset soundien moninaisuuden, eli onko sillä merkillä sitten oikeasti merkitystä? Vai onko merkki sitten samalainen jatke kuin autokin joillekin?
 
Nykymaailma vielä lisäksi tuuppaa markkinoille uusia merkkejä ja malleja kaiken aikaa, joissa itse en ole edes jaksanut pysyä mukana. Silti päivittäin tulee näitä onko kirjainhirviö SGR 872B vai 887BS parempi; mitä väliä, oikeesti ??
 
Onko siis rumpaloinnin syvin näiden teknisten nippelitietojen hallinnassa vai onko niitä vain helpompi luetteloida kuin puhua varsinaisesta musisoinnista ja siitä fiiliksestä, mitä siitä saa?
 
Ymmärrän, että silloin tällöin settiin hankittu "uusi lelu" saa posket hehkumaan ja heittämään jotain uutta juttua, mutta eihän tällainen jatkuva "jonkun paremman" - etsiminen voi olla se pointti.
Vaikka omistaisi kuinka ison "varaston" erilaisia välineitä, luultavasti aina on yksi kattaus joka on se lemppari, mitä sitten useimmiten käyttää (pro-miehillä ymmärrän, koska kyseessä on työkalut).
 
Loppujen lopuksi kun vielä (onneksi) se rumpali itse tyylillään/tatsillaan/tekniikallaan/groovellaan/jne. taikoo sen soinnin ulos rummuistaan, eli kaksi eri rumpalia kuulostaa erilaiselta samalla setillä (ellei triggeri/sample-sedät iske!).
 
Kaikkien teknisten vertailujen yhteyteen siis pitäisi saada huomautus aloitteleville rumputaiteilijoille, että rumpali itse on aina tärkein tekijä soundin kannalta. Tämän kun myöntää, voi sitten keskittyä oleelliseen eli soittoon. Soittamalla oppii, ei vertailemalla specsejä..
 
Että tällaisia mietteitä näin kuumana kesäpäivänä ..

Tuohan on sinänsä totta, täälläkin on niitä jotka joka toinen päivä hankkimassa uutta symbaalia tai lisää tomeja settiin, sitten se itse soitto tuppaa unohtumaan. Minusta täällä pitäisi oikeastikkin olla enemmän keskusteluita ja tappeluita mielummin sormi ja rannetekniikasta kun kumpi on parempi Oak Custom vai Absolute birch.

Minusta täällä pitäisi oikeastikkin olla enemmän keskusteluita ja tappeluita mielummin sormi ja rannetekniikasta kun kumpi on parempi Oak Custom vai Absolute birch.

 
Hyvin sanottu! Täyttä asiaa. Plussaa tulee tästä keskustelusta!

No näinhän se on, kalliin ja kauniin omistaminen on usein vain juurikin sitä jortikan jatketta. Eikä siinä mitään, itsekin tulee siihen syyllistyttyä tuon tuosta, vaikka patukkaa on jo luonnostaankin vaikka puolelle Vantaata...HHmmm, niin siis asiaan...
 
Itse olen törmännyt juuri tähän "järjettömyyteen" aitiopaikalta. Yksi hyvä ystävä(rumpali) omistaa yammun stage customit ja siihen päälle kaikki yammun, varsin basic hardware:t ja pedaalit. Puhutaan siis varsin kohtuu hintaisista kamoista, kun kyseessä on kuitenkin varsin hyvä rumpali, jolla olisi auktoriteettia komentaa mitä settiä tahansa, ilman että se setti näyttäisi ja kuulostaisi ainoastaan hyvin maksetulta kesätyöltä/isin paksulta lompakolta, märkäkorvan runnottavana...
 
Mutta pointti on se, että kyseinen kaveri tuntee settinsä kuin omat taskunsa, on peto virittämään ja valitsemaan oikeat kalvot sekä tietysti soittaa varsin hyvin. Lisäksi hän pääsääntöisesti sanelee mikserille kuinka setti pitää miksata missäkin tilassa. Lähes poikkeuksetta aina keikan jälkeen sitten satelee kehuja mahtavasta rumpusoundista.
 
Hän on siis toisin sanoen käyttänyt aikaansa ja rahojansa enemmän all-around kurssitukseen ja opettelemiseen, kuin thomannilla surffailuun ja "vain kallis on hyvää":n hokemiseen. Lopputulos on ainakin minuun korviini usein hävettävän hyvä. Hänen piipahtaessaan treenikämpillämme on se usein "yllättäin" juuri silloin aina röökin paikka.
 
Thomannilla on kiva surffata ja kuolata, mutta vielä kivempaa on seurata ja oppia tällaisilta "pioneereilta".

totta puhutte, mutta tästähän on tehty ihan oikea tutkimus että varsinkin rumpaleilla on hyvin voimakasta tämä g.a.s eli kamojen hankkimis- syndrooma, kun rahaa on tullut vähänkin ylimääräistä tuppaa käymään itellänikin että tulee ostettua jotain turhaa rumpukamaa, nytkin kävin tilaamassa musaliikkeeseen 8" chinan, täysin turha kapistus mutta tämmöiset asiat tulee ihan mielijohteesta. koko ajan on semmonen tunne että ei vaan ole tyytyväinen noihin omiin kamoihinsa ja jonkun pikku jutun ostettua tunne häviää vähäksi aikaa mutta kyllä se tulee takaisin... tässäkin voi olla että toleranssi kasvaa että enää ne uudet kapulat ei riitäkkään. minulla tosin rahan puute estää tekemästä isompia heräteostoksia. eli aina se ei ole munanjatkeen pidentämistä että hommataan noita kamoja vaan voi olla myös psykologista.
E: erittäin hyvä keskustelunaihe, herättää varmasti monenlaista mielipidettä. plussat aloittajalle!

Onko siis rumpaloinnin syvin näiden teknisten nippelitietojen hallinnassa
 
Ei kai?
 
vai onko niitä vain helpompi luetteloida kuin puhua varsinaisesta musisoinnista ja siitä fiiliksestä, mitä siitä saa?
 
Tämä. Fiiliksistä puhuminen ymmärrettävästi on vaikeaa, kirjoittaminen lähes mahdotonta. Usein on niin, että "sun olis pitäny olla siellä." Ei sitä voi välittää.
 
Moneen kertaanhan se on täälläkin todettu, että saman hintaluokan kamat ovat jokseenkin samanlaisia keskenään, merkistä riippumatta. Poikkeuksia tietenkin on, räikeitäkin.
 
Toisekseen, rumpukamat ovat niin kalliita, että mielelään kysyy ennen kuin ostaa. Ja mielellään neuvoo, ihan siksikin, että tällaista paikkaa ei aloittaessa ollut olemassa, ja oppirahojahan siinä tuli maksettua.
 
Soittovärkeissä on sekin puoli, että jostain kosmisesta syystä tietyillä joillain kamoilla vaan lähtee paremmin. Järkevää selitystä ei löydy, mutta uskottava se on, kun niin kerran tapahtuu. Sitten kun oppii vähän tuntemaan porukan mieltymyksiä, on helpompi hakea joukosta itselle sopivat.
 
Soittotekniikoista saisi olla enemmänkin juttua, mutta hankalaahan se on. Lähinnä menee siihen, että lue se kirja ja katso se video. "Käännä rannetta kolme astetta oikealle" kun ei oikein toimi.
 
Soiton 'filosofiasta' täällä onkin hyviä taisteluita usein. Niitä lisää.

Ei synny mitään keskustelua, jos joka asiassa olisi konsensus päällä. Kamoista on helppo keskustella: jokaisella on oma ja oikea mielipide asiaan, kuin asiaankin.
 
Miksi hankkia Highendiä, kun kerran jonkun mielestä keskihintaisella päästään tarpeeksi hyvään lopputulokseen? "Kyllä nämä mulle riittää"-miehet ovat niitä vaatimattomia kundeja, jotka eivät ole valmiita satsaamaan parhaaseen. Netissä surfataan ja kuolataan jotakin Masters Customeja ja vannotaan niiden nimeen, vaikka itse ei ole päässyt kuin kuvista katselemaan.
 
Jos joskus omistaa parasta, mitä rahalla saa ja sitten ottaa sen Stage Customin siihen viereen, on ero hyvin helppo huomata ja varsinkin kuulla.

Yksi kovimmista tietämistäni "se on jannusta kii" - periaatteen kavereista on Takalan Matti.
Edelleen hilpeänä muistelen vuoden takaista kohtaamistamme jossain Tampereen baarissa. Seurassani oli kaverini, "hifisti/kultakorva/merkki-/mallifriikki/nippelihirmu, jonka kokemukset äänityksestä on kuitenkin enintään harrastelijaluokkaa.
Kaveri erehtyi vahingossa heittämään Matille jotain basarin mikityksen "filosofiasta", johon tuli Mattimainen otsa kurtussa vedetty, nenä kaverin naamassa kiinni, tiukka paahto tyyliin:
- "Mä en mitään mikkejä tarvi, vedän vaan perkeleesti kovempaa. Ja ihan sama onko puu- tai metallikannut vai pahvilaatikot, aina lähtee satasella !!"
Kaverini, joka yleensä jää inttämään nippelitiedoista, meinas pudota jakkaralta. Johon sitten perään tuli Matti-nauru, semmoinen pitkäsustaininen ja voimakas...
No, tuli asia selväksi kaverillekin, asia jota olin hienovaraisesti jo vuosia yrittänyt hänelle tolkuttaa.
 
Siitä, että aina kallis on hyvää, tuli mieleen vanha "mainosslogani": Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä - paska on hyvää!

Matti Takala onkin joutunut tyytymään Sonorin isoon Sonorlite tuplasettiin :-) Tuolloin se todellakin on miehestä kiinni. Se on sen verran kokenut ukki, että noiden jannujen "mikrofonin paikka"-inttämisiin voin kuvitella tuon reaktion ihan hyvin.

Miksi ihmeessä näillä sivusilla jaksetaan loputtomuuksiin vääntää kättä eri merkkien ja mallien ns. paremmuudesta?...
 
Asiaa. Plussat tuli...

Ihan helvetin hyvä aloituskirjoitus. Itsekkin olen samaa juttua ihmetellyt tätä palstaa lukiessa. Plussaa.

Rummut pakkaa olemaan sellainen instrumentti, että niiden soitto pitää sisällään paljon asioita joita on vaikea artikuloida, tai sitten tietyn rumpuihin/soittamiseen liittyvän sanan tarkoitus on jokaiselle pikkusen erilainen. Vielä kun siihen lisätään se, että tiettyä biisiä vois soittaa 2 rumpalia "samalla tavalla" mutta eri "hengellä", niin onko tuo ihme että keskustelu välillä myös tahattomasti taipuu niihin koodeilla ja merkeillä selitettävissä oleviin kamoihin.
 
Optimaalista soittoon liittyvien asioiden ymmärtämisen kannalta olisi se, että jokaisella olisi raskaan luokan äänityskamat kokoajan kannuissa, ja kannut olohuoneessa singoten materiaalia laajakaistan välityksellä tällekin palstalle.
 
Sitä mullistusta odotellessa, puhumme varmaankin vielä paljon näistä "kamoista".

Tottakai mediummiehet heittää plussaa, kun joku tukee heidän filosofiaa keskinkertaisuuden paremmuudesta.

Tottakai mediummiehet heittää plussaa, kun joku tukee heidän filosofiaa keskinkertaisuuden paremmuudesta.
 
soon kiva vaan kun joku arvostaa niitäkin joilla ei vaan kertakaikkiaan huippuluokan kamoihin rahaa

Tottakai mediummiehet heittää plussaa, kun joku tukee heidän filosofiaa keskinkertaisuuden paremmuudesta.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mihin sinä asetat itsesi tällä asteikolla?

Nykymaailma vielä lisäksi tuuppaa markkinoille uusia merkkejä ja malleja kaiken aikaa, joissa itse en ole edes jaksanut pysyä mukana. Silti päivittäin tulee näitä onko kirjainhirviö SGR 872B vai 887BS parempi; mitä väliä, oikeesti ??
Mulla on parasta, mitä rahalla saa. Tietenkin vain omasta mielestäni. Ei mitkään kirjainyhdistelmät ja päivitykset rumpumaailmaa muuta. Mitään uutta ei ole tullut vuosikausiin. Viimeisin tärkeä uudistus rumpujen valmistuksen saralla on rimms-tyypin ripustus, joka sekin on 70-luvulta. Sitä edellinen oli muovikalvot ja väliin lanseerattiin tukevammat standit.
 
Todella laadukasta ja viimeisen päälle valmistettua rumpusälää on ollut saatavilla kymmeniä vuosia.
 
Sitten moni luulee, että nykyiset semipro-rummut ja symbaalit ovat yhtä hyviä, kuin jonkun vuoden ikäiset pro-rummut. Hyvin tehdyn rummun ja symbaalin tuntee ulkonäöstä ja soundista. Lopullisen varmistuksen valitettavasti saa hintalappuun vilkaisemalla. Parasta enne-päiväystä ei rumpuihin voi laittaa. Musiikkikamoissa yleensä vain elektroniikka vanhenee.

Mulla on parasta, mitä rahalla saa. Tietenkin vain omasta mielestäni.
 
mulla on tietty kunnioitus tuota kohtaan, että löytyy rahaa millä ostaa, mutta itse olen vallan mainiosti pärjännyt ensimmäiset 5 vuotta rumpalina olostani yamahan 2000 sarjan 2 tomin setillä, kunnes ostin kohta vuosi sitten yamahan stage customit. mun mielestä noikin soundaa perkeleen hyvälle, vaikka ei ookaan mitään masters sarjaa! joissain tapauksissa rumaleiden soittotaidon puute kompensoituu setin kokoon, ja siihen käytettyyn rahaan. tämä ei siis ole yleistys, jolla esimerkiksi vitääisin ettei portnoy osaa soittaa, mutta tiedätte mitä tarkoitan..
 
itse aloitustekstiin voisin heittää tälläisen kommentin, että rumpukamat ovat enimmäkseen ihmisten korvienvälistä sotaa. esimerkki: jos oot perkeleen hyvä soittaja, meet bändis kanssa keikalle, ja soitto kuulostaa hyvältä ja oot perkeleen taitava. sitte joku kysyy sulta että mikä setti sulla on, ja vastaat tyyliin jonkun milleniumin setin, ni ihmiset alkaa nauraa!
 
tiedän eräänkin tapauksen, joka soittaa milleniumin setillä, ja se kuulostaa todella hyvältä, ja varmasti oli todella halpa setti! jos on kallis, ja iso setti, mutta sitä ei osaa soittaa, ni paskanko väliä sillä on? mä ainakin keikan jälkeen saan enemmän kiksejä siitä, kun mun soittotaitoo kehutaan, kuin siitä kun mun kamoja kehutaan..

Ja taas lässytetään kamoista....

Ja tuskinpa niin huonoa (halpaa) settiä, etteikö sillä oppisi soittamaan.
Hiano!