Bänditoiminta ›

Kaveribändissä on tosiaan tuo vaikeeta, jos joutuu potkimaan jonkun pois bändistä. Meille sattunut kerran tuo kohdalle, kun jouduttiin ensimmäinen laulaja pistään pois laulutaitojen puutteen johdosta. Ei mukavaa ollut, mutta pakko oli tehdä. Tullaan sen tyypin kans kuitenkin nykysinki juttuun, mutta ei enää olla niin hyviä kavereita, kun joskus ennen (minä olen tuntenut hänet kaikista pisimpään, jostain 3-vuotiaasta asti!).
 
Toisella kertaa, kun laulaja jouduttiin vaihtamaan, homma tapahtui aika rauhallisesti. Kaveri varmaan huomasi, että ei oikeen homma onnistuu meillä hänen kanssaan ja vähin äänin jättäytyi sivummalle ja lopulta pois koko hommasta. Ei mitään hämminkiä sen kaverin kanssa ole tullut, joka päivä koulussa tulee sekin nähtyä.
 
Vaikea mennä sanomaan miten minulla onnistuisi soitto ei-kaveripohjalta kasatun bändin kanssa, koska en ole sellaisessa vielä ikinä soittanut. Varmasti tulee joskus kuitenkin soiteltua myös sellaisessa, kun tuntuu että nykyisellä bändillä ei oikein kovin korkealle kuitenkaan tulla kohoamaan.

Kaveribändissä on tosiaan tuo vaikeeta, jos joutuu potkimaan jonkun pois bändistä. Meille sattunut kerran tuo kohdalle, kun jouduttiin ensimmäinen laulaja pistään pois
 
Kokemusta on. Syynä erottamiseen oli musiikilliset erimielisyydet (minä halusin tehdä melankolista kitarapoppia ja laulaja YUP-henkistä hulluttelua vailla mitään sääntöjä) sekä liian suurten egojen yhteentörmäykset.
 
Vähään aikaan ei tullu paljon puheltua, mutta nyt ollaan ystäviä tuonkin asian suhteen. Asia ratkaistiin siten, että perustettiin suunnilleen samojen tyyppien kanssa toinen bändi vapaata hulluttelua varten.

No mä soitan veljen ja naapurin kans(naapuri asuu n.10metrin päässä.Mut mitää tappeluita ei oo tullu eikä mitää

Hyvä ja huono asia. Yhteensoitto ja kommikointi helpottuu kovasti jos on muutenkin tekemisissä, mutta toisaalta jos on kaveribändi niin siitä voi seurata kaikenlaista paskaa.

Meidän orkesteri tuppaa olemaan pikemminkin perheyritys. Velipoika toimii rumpalina ja laulaja/kitaristi on lankomies. Basisti on joku vanha koulukaveri.
Eli periaatteessa se on vaan juopporemmi, joka keksi ryhtyä soittamaan rokkia.
Mutta homma on toiminut ainakin tähän asti mallikkaasti.

Mun mielestä ei tartte hengailla, mutta kyllä nyt pitää keskenään kavereita olla ettei toisia sentään vierasta! Jos bändissä joku hajottaa fiilistä niin se pitää fudia pellolle. Jos ei ole hauskaa, niin miksi soittaa bändissä?
 
Omien bändikaverikokemusteni johdosta suhtaudun nykyään KAIKKIIN uusiin kavereihin vähä varauksella. Jokatapauksessa nykyisessä bändissä on kyllä hyviä tyyppejä, hengailen rumpalin kanssa välillä ja nähdään aika usein kaupungilla. Kitaristi on vapaa-aikanaan usein Hämeenlinnassa mutta kaipa sekin lähtisi ulos jos joskus lähettäis jonnekki muualle kun Essolle =)

Oma bändini on kaveribändi. Se on hankalaa, kun jokainen jäsen on kiinnostunut eri musiikkisuuntauksista. Itse teen kaiken bändissä paitsi soitan kitaraa, rumpuja tai koskettimia. Olen myöskin suunnilleen ainoa, joka pyrkii esiintymään soittamisen lisäksi keikoilla. Muilla se on lähinnä sitä oman soittimensa katselua.
 
Välillä tekisi mieli vaihtaa soittajia bändiin, mutta Mänttä on niin pieni paikka, ettei täällä ole tarpeeksi oikeasti esiintyviä soittotaitoisia soittajia.
Soittajista sen verran, että
-kitaristi on suoraan sanonut, että hän ei ole innostunut biiseistä, joita olen säveltänyt bändille. Syynä voisi olla se, että kappaleet ovat jotain (teini)gootti-metalli-hard rock -tyylisiä biisejä, ja kitaristi tykkää RHCP:stä ja Santanasta ja tälläisestä...
-rumpali ei vaan opi kappaleista kuin tempon, muuten hän vetää koko biisin suunnilleen sillä samalla kompilla, tekee fillit juuri väärään kohtaan ja jatkaa soittoa, vaikka biisin pitäisi loppua tai siihen pitäisi tulla tauko.
 
En oikein enää tiedä, mitä bändin kanssa tehdä, koska itse haluan päästä eteenpäin, muut eivät. Ei bändiä viitsi silti lopettaakaan, koska sitten ei olisi enää mitään, mihin purkaa tiettyjä tunteita... tai sitten soittaa musiikkia, mistä todella nautin. Pitkälti soittajat ovat bändissä sen takia, koska olemme kavereita. Jos vaikka rumpalin työntäisi ulos bändistä, lähtisi saman tien kitaristi ja kosketinsoittaja ja jäljelle jäisin minä. Menemme juuri kuun lopussa äänittämään levyä. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Rumpalilla ei ole omia rumpuja, mutta hän on jo kysynyt toiselta bändiltä rumpuja lainaan. Muilla soittajilla on omat soittimet, ja hyvät soittimet onkin. Saa nähdä, mitä levystä tulee, mutta ainakin on jotain tallennetta biiseistä.

Niinno, biisien tekeminen basistin kanssa on aika helppoa, ku ollaan aika saatanan vanhat kaverit. Tosin rumpalinkin kanssa biisen väsääminen on helppoa, ellei jopa helpompaa, vaikka kaveri on ollu mukana vasta 1,5 vuotta... ainii, sehän on meistä paras, soitti mitä hyvänsä. Vielä ku laulaja saatais ja seki ois yhtä hyvä tyyppi, ni sit ei ois hätää, hehe.

Mulla bändikaverit on parhaita kavereita vapaa-ajallakin. Meidän bändi on niin tiivis kaveriporukka ettei sieltä ketään pois potkita eikä ulkopuolisia oteta mukaan. Jos joku lähtis bändistä niin se olis koko bändin loppu. Onhan se totta että kun bändin jäsenet on liian hyviä kavereita niin treenit menee paskanjauhamiseksi. Mutta en mä voisi kuvitellakaan soittavani sellaisten tyyppien kans jotka ei olisi kavereita. Hommasta lähtis hauskuus kokonaan pois.

Mun bändissä on tällä hetkellä semmoinen tilanne, että me kielisoittimien soittajat ollaan soitettu yhdessä melkein kaksi vuotta ja siitä on seurannut se, että olemme erittäin hyviä ystäviä. Tässä on vaan se ongelma, että uusi jäsen saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Mulla ainakin oli se ongelma, kun liityin bändiin, koska kitaristit ovat tunteneet toisensa pikkulapsista asti, niin tuntui että jäi aina vähän ulkopuolelle asioissa. Ajan myötä ongelma kylläkin hävisi, kun oppi tuntemaan jätkät paremmin.
 
Muutenkin minusta on vain hyväksi, jos bändissä on kavereita. On mukava välillä mennä treenikämpälle jammailemaan ja hengailemaan, vaikka ei olisi edes koko bändi mukana. Tosin joskus treenit saattaa mennä vain turhaksi lörpöttelyksi ja jos pitää potkia hyvä kaveri pois bändistä se on erittäin hankalaa.

Vähän kaksipiippuinen miekka tuo kaveruus. Riippuu niin paljon yksilöistä ja heidän luonteistaan, sekä melkoisen paljon asenteesta. Suuriegoisetkin voivat tulla toimeen, kunhan pelisäännöt ovat selvät.

kaveri bändissä monesti on pirun hauskaa ja mahtavaa soittaa, mutta bändin eteenpäin vieminen onkin vaikeampaa, edella on mainittu todella paljon hyviä esimerrkejä joten en niitä tähän laita.
 
jos bändin kemia toimii vaikka porukka ei toisiaan juurikaan treenien ulkopuolella nää niin hyvä homma. mutta jos homma menee vain niin että treenataan/keikkaillaan mutta sen jälkeen ei haluta edes nähdä niin ei sekään ole hyvä asia.
 
joskus tekee hyvää bändin toimivuudelle pitää bändinkesken sauna jne dokaus iltamia ja puhua paskaa sun muuta, silloin saattaapi esim käydä niin että hoksaatkin kun tekstien kirjoittaja avautuu jostain niin tajuatkin paremmin sen ajatuksia ja sitä mitä se hakee sanoilla.
 
eli mun mielestä kannattaa tutusta toisiin, niin hvyiin kuin huonoihin puoliin, suuria kavereita ei tarvi olla mutta on syytä kuitenkin tuntea toisensa.

Mä oon huomannu sellasen jutun, että mitä läheisempi kaveri, sitä suorempaa sille voi sanoa asioista.
Mut sellanen tilanne olis kyllä ikävä, jos joutuis erottamaan jonku tyypin ja se olis hyväkin kaveri, eli kolikolla on ainaki ne 2 puolta.
 
Kaikista paras olis varmaan siis joku semmonen, että tuntis jotkut tyypit vaikka koulun kautta; ne ei olis mitää ihan vieraita, mutta ei myöskään hyviä kavereita.

Niinno, biisien tekeminen basistin kanssa on aika helppoa, ku ollaan aika saatanan vanhat kaverit. Tosin rumpalinkin kanssa biisen väsääminen on helppoa, ellei jopa helpompaa, vaikka kaveri on ollu mukana vasta 1,5 vuotta... ainii, sehän on meistä paras, soitti mitä hyvänsä. Vielä ku laulaja saatais ja seki ois yhtä hyvä tyyppi, ni sit ei ois hätää, hehe.
 
Meidän bändi toimii ku junan vessa, noin lyhyesti.
Hessulla löytyy aina jotain hyvää, rumpaliki samoin, mut
meikäläinen joutuu käymään hirveät luomisen tuskat läpi,
mut kyl aina se oma jasso kuvio löytyy.

Kaksi bändiä, toinen koostuu lähimmistä kavereista, joiden kanssa tulee vietettyä lähestulkoon kaikki vapaa-aika, toinen koostuu vanhoista kavereista, joiden kanssa ei nykyään ole enää muuta yhteyttä kuin bändihommat. Tosin yksi tämän toisen bändin jäsenistä on ihan puhtaasti bändin kautta tullut tutuksi, ja on nykyään ehkä se, jonka kanssa on eniten tekoa bändin ulkopuolella.
 
Kaveriporukkabändi toimii, meillä on helvetin hauskaa ja mitään muuta ei pitäisikään olla. Hauskanpito ja yhdessäolo sekä villit ideat ajavat tässä tapauksessa kunnianhimon ja kaveruus bändin edun ohi. Eikä tuossa pumpussa kovin moni osaa soittaakaan, mutta ei tulisi mieleenkään potkia ketään pihalle, kun ei se soittotaito ole tärkeää, vaan se musiikki, tai pikemminkin se tunne. Kaveripiiriongelmista en tiedä mitään, ei meillä kukaan kyräile kenenkään selän takana tai ole kenellekään velkaa tai vie toisen tyttöystäviä. Ensimmäisen kerran on luokkaretkeä luvassa ensi viikolla, ans kattoo kuinka käy, mutta veikkaanpa, ettei siitäkään ongelmaa ole, koska porukassahan on aina hauskempaa ja kaverit ovat kaikille yhteisiä.
 
Toinen bändi toimii kunnianhimoisemmin ja muistuttaa enemmän sellaista "oikeaa" bändiä, jota voisi tehdä joskus ammatikseenkin, tai ainakin sivutöikseen. Hauskaa porukassa on, mutta uskon, että pystyisimme avoimesti keskustelemaan siitä, jos jonkun pitää bändistä lähteä (kun se kuitenkin todennäköisimmin olen minä, joka siitä lähtee, jos joku lähtee), ilman mitään tappeluita ja verisiä eripuria. Kaveripiiriongelmat eivät vaikuta.

Me kaikki ollaan oltu kavereita jo ennen bändiä ja ajatus yhteisestä bändistä syntyi kun Oton ja miun bändi oli just lopettanut toiminnan ja Perttu etsi itselleen yhtä. (jos nyt oikein muistan)
Siitähän se lähti.
Nyt oon huomannut sen että kun oon hengannut muiden kanssa välillä niin ei enää tunnu niin pakkopullalta ne reenit.
Tässä keväällä oli pientä kyllästymistä mutta se oli kai siksi kun tuli joka viikonloppu reenikämpällä vietettyä kouluaikana. Välillä ihan kiva pitää vähän niin sanotusti etäisyyttä bänditovereihin että se homma taas kulkee paremmin.

Olen soittanut bändeissä, joista en ole tuntenut ketään kunnolla, ja paremmin minulla nyt menee, kun kaveripiiristä olen bändin koonnut.
 
Joskin se menee sillä tavalla, että minä olen läheisissä väleissä kaikkien kanssa, mutta en sitten heidän keskinäisistä väleistä niin tiedä. Kaikki kuitenkin tulevat toimeen kaikkien kanssa.
 
Ja kyllä minä ainakin sanon suoraan kaikille, jos joku homma kusee. Sanoinkin heille, että treeneissä olen ensisijaisesti Kitaristi ja Biisintekijä, vapaa-ajalla taas Kaveri. Eli: Ei mitään henkilökohtaista, mutta laitetaan nyt tää vitun biisi toimimaan.
 
Entisessä bändissä basisti alkoi itkemään treeneissä, kun multa meni käpy siihen. Lähdin sitten vetää siitä bändistä ja totesin, että mun kanssa ei kannata soittaa samassa bändissä, jos meinaa väleissä pysyä tolla asenteella.
 
Ja kyllä, olemme edelleenkin ystäviä sen basistin kanssa. Koska emme soita enää samassa bändissä.

Onko näin, ettei kellän ole tullut vastaan (vai olisko niin etten huomannut) tämmöinen insidenssi, että oltiin jätkien kanssa kavereita jo ennen kun saatiin bändi kasaan. Siitä lähtien joka ikinen ryyppyilta on menny pilalle kun on tullut julki mikä kunkin soitossa vi***aa.
 
Kerta ollaan kavereita, niin mieluummin nielee kaiken sen mitä tungetaan, kuin pistää välit poikki. Se vaan, että kaikki mitä kavereiden kanssa tekee nykyään on se typerä bändi ja musiikilliset erimielisyydet.
 
No eihän siitä ketään voi potkia, niinku selväks on käyny, joten täyty itse ottaa ja erota... kattoo nyt mitä nuo sen eteen tekee...

Siitä lähtien joka ikinen ryyppyilta on menny pilalle kun on tullut julki mikä kunkin soitossa vi***aa.
 
Riippuu pikälti siitä millaisia persoonia kaverit on. Toisessa bändissä koen itseni ehkä hieman ulkopuoliseksi kun muut ovat tunteneet toisensa jo pitemmän aikaa, ja itse käytännössä olen tutustunut tyyppeihin vasta siinä vaiheessa kun minua bändiin pyydettiin jotain 2,5 vuotta sitten.Tässä bändissä muutamat toisilleen pitkäaikaiset kaverit ovat saaneet hetkittäin aika pahojakin tappeluita aikaan kun toisten soittoa on pitänyt alkaa haukkumaan, eikä välttämättä edes kännissä.
 
Toisessa bändissä taas sitten on käytännössä kaikki omat parhaat kaverit 5-10 vuoden ajalta, mutta vaikka jonkun soitto ei aina miellyttäisikään niin tällaista ilmiötä ei koskaan ole kenenkään välillä tapahtunut, edes kännissä.
 
Elikkä tapauskohtaistahan tuo ainakin omasta mielestäni on.