Yleistä keskustelua musiikista ›

Ei kaikki mikä toimii ole hyvää.
:-)
 
Niinpäniin. Yrjänää hehkutetaan hyvänä sanoittajana, mutta mä en henk. koht. saa mitään kosketuspintaa niihin teksteihin, koska ne on musta ihan tätä osastoa:
 
"Sieluni ruosteinen lumikantele
Katoaa paimenen lähteeseen"
 
Just joo...Samoin tämä Hanhiniemen:
 
"Lompakossa Väinö Linna yksinäinen on."
 
Mun mielestä olisi paljon fiksumpaa vaan sanoa ettei ole kuin kakskyt markkaa rahaa.
 
Mutta nää nyt on vaan mun mielipiteitäni. Jotkut tykkää muhkummasta.

Just joo...Samoin tämä Hanhiniemen:
 
"Lompakossa Väinö Linna yksinäinen on."
 
Onkos tuo tosiaan Hanhiniemen kynästä lähtösin?

tuo putro on kyllä kaiken huippu. niin tekoviisaita sanoituksia kun olla ja tulee. ja se monotoninen ääni aaah..
 
ja mitä **ttua, MIES JOLTA TUOLIT VIEDÄÄN?!"? agagagaga.

tuo putro on kyllä kaiken huippu. niin tekoviisaita sanoituksia kun olla ja tulee. ja se monotoninen ääni aaah..
 
ja mitä **ttua, MIES JOLTA TUOLIT VIEDÄÄN?!"? agagagaga.
 
Tämäkin on makukysymys. Hlökohtaisesti minä inhoan Zen Cafen musiikkia, mutta sanoittajana Putro on mielestäni Suomen kovin. Syy löytyy siinä, että mies uskaltaa tehdä minimalistisen realistisia sanoituksia, joissa on kuitenkin se syvempi kerros takana kun vähän enemmän alkaa tarkastelemaan. Tuollaisia tekstejä on niin kovin vaikeaa tehdä onnistuneesti.
 
Martikainen käyttää taas kunnon progelyriikkaa, eli käyttää outoja sanoja ja puhuu outoja. Ylppö ei mielestäni ole mitenkään kehno sanoittaja - paljon hällä on sellaista omaa ja hauskaa, eikä suinkaan vaivaannuttavaa tekstiä (kuten suurella osalla nykybändeistä).

ja mitä **ttua, MIES JOLTA TUOLIT VIEDÄÄN?!"? agagagaga.
 
Jonka _ympäriltä_ tuolit viedään. Se tilanne kun istut terassilla yksin ja kukaan ei tule istumaan samaan pöytään. Vuoronperään ihmiset käy vain kysymässä, että onkos tämä paikka varattu. Kun vastaa ei, niin tuoli vaihtaa paikkaa. Hyvä kuvaus. Onhan noissa sanoissa toimivia juttuja, mutta en minä silti niiden suosiota ymmärrä.

Juuri tänä aamuna pohdiskelin näitä eri sanoitustyyppejä, kun olin pitkästä aikaa valinnut työmatkakuunneltavakseni Ultra Bran Vesireittejä ja kuuntelin Rubikin kuutio-kappaletta.
 
"minä kaipaan
kun osasit koota
nopeasti Rubikin kuution
jäämyrsky tuli ensin elokuviin
sitten sääksi
se lasitti kaikkien puiden oksat"
 
Tämä siis kertoo siitä, kun ihmiset ovat eronneet ja toisesta kaipaa sellaisia pieniä yksityiskohtia. Niitä jotka erottavat meidät muista ihmisistä. Nythän tätä voitaisiin helposti väittää "helposti kirjoitettavaksi" lyriikaksi. "Kyl mäkin osaan tommosen tehdä", sanoo Jukka Perusjätkä ja kirjoittaa
 
"olen käynyt kaupassa
siellä on juustoja ja mehuja
niitä samoja joita söimmme ja joimme
kun Saara ja Timo sai vauvan"
 
Tyylilaji on sama, mutta sisältö ei ole...rehellinen. Ja jotenkin sen huomaa, kun teksti ei ole tehty "oikeasti".
 
Teräsbetoni on aiheuttanut paljon hämmennystä, koska se on monelle ensimmäinen askel heavysanoitusten maailmaan. Sanoitustapa on kovasti erilainen kuin Ultra Bralla tai YUP:lla tai Kolmannella naisella. Se hämmentää ja kummastuttaa musiikinkuulijaa ja siksi puolet kommenteista ovat että "miksi te laulatte tollaisista jutuista".
 
Zen Cafen uutukainen on todella julma ja raadollinen. Esimerkkejä loistavista lyriikoista ovat vaikkapa Tahdon halvan naisen, Uudenvuoden päivä tai Laiska, tyhmä ja saamaton.
 
"tahdon halvan naisen / tahdon lutkan suurimman
huiputtavan flirttiperseen / naisen korskean"
 
Kuulostaa pahalta? Hyi, mikä mies tällaista laulaa, kauheaa! Mutta...
 
"Noudan drinkkejä sulle
ne maksan kortilla pois
kun istun pöydässä flirttailepa
niin kuin miehes en ois"
 
Eli kyseessä onkin mies ja vaimo, jotka lähtevät keskenään iltaa viettämään, roolittuvat jälleen kerran toisiaan varten eivätkä lapsiaan. Tämä tarina on tosi, uskoisin.
 
Ja tarjoan bissen sille nuorikolle, joka ei ole koskaan löytänyt itseään Laiska, tyhmä ja saamaton -kappaleesta.

Tota radio suomipoppia kuunnellessa tulee välillä miltei kyynel silmään kun sanat ovat niin koskettavia.
No ei tod. Hirveetä tuubaa on suurin osa sanoituksista. Pari kertaa päivässä tulee aina Juicea ja hymy leviää kasvoille ja alkaa jammailu.

Eli kyseessä onkin mies ja vaimo, jotka lähtevät keskenään iltaa viettämään, roolittuvat jälleen kerran toisiaan varten eivätkä lapsiaan. Tämä tarina on tosi, uskoisin.
 
Todentuntuinen joka tapauksessa ja kuvaa varmaan monia eltaantuneita parisuhteita.
 
Putro, Sinnemäki ja kumppanit ei kuitenkaan ole näitä "uusia" Suomi-rockin tekstittäjiä.
 
Uuden tekstittäjän on varmasti hankala aloittaa. Pitäisi olla jotenkin omaperäinen, mutta kuitenkin joitain perinteitä tai tyylilajia kunnioittava. On hankalaa olla heti omaperäinen ja saada ymmärrys tai hyväksyntä.
 
Lisäksi on hankala usein etsiä tarinoista jotain "merkitystä" tai sitä, "mistä ne kertoo". Joskus voi teksti oikeasti olla vaikkapa tunnelmakuvia, viittauksia johonkin toiseen tekstiin tai silkkaa äänteillä leikkimistä.

Uuden tekstittäjän on varmasti hankala aloittaa. Pitäisi olla jotenkin omaperäinen, mutta kuitenkin joitain perinteitä tai tyylilajia kunnioittava. On hankalaa olla heti omaperäinen ja saada ymmärrys tai hyväksyntä.
 
Lisäksi on hankala usein etsiä tarinoista jotain "merkitystä" tai sitä, "mistä ne kertoo". Joskus voi teksti oikeasti olla vaikkapa tunnelmakuvia, viittauksia johonkin toiseen tekstiin tai silkkaa äänteillä leikkimistä.
 
Mun mielestä tää ongelma saattaa pohjautua siihen, että bändin pitäisi nykyään olla "heti valmis". Kun kotonakin saa jo suhteellisen laadukasta ääntä aikaan, on yleisön ensimmäinen kommentti jo jotakin sovitusratkaisuista tai "biisi on liian pitkä, ei se saa radiosoittoa". Tää on vähän verrattavissa rumpujen soittoon silloin joskus 50-luvulla.
 
Silloin rumpalilla ei ollut varaa ensin ostaa kuin virppa ja bassari ja harjoitella niillä. Sitten kun oli säästänyt tarpeeksi rahaa sai ostettua haitsun ja tällä tavoin hiljakseen koko rumpusetin ja tuli sitten treenattua läpikotaisin kaikki jutut oikein huolella. Opittiin käyttämään soittimen kaikkia ominaisuuksia. Nykyään kun ostetaan koko setti kerralla, saattaa soittoon jäädä kömpelyyttä pitkäksi aikaa. (Tämä on vain hypoteesi.)
 
Samalla tavoin sanoitukset ovat sellainen asia, mikä kehittyy biisinteon myötä. Säveltäjän täytyy tehdä ne ensimmäiset C-Am-F-G-rallatuksensa tai e-00000000000000000000-3- demppauksensa ennen kuin hän saa siitä hommasta kiinni. Biisinteko pitää oppia. Samoin on sanoitusten kanssa. Miksi laulutekstin kirjoittaminen eroaisi millään tavalla muun kirjallisen tekstin tuottamisesta? Mitä enemmän sitä tekee, sen paremmin sen oppii. Ensin matkitaan muita kunnes löydetään se oma juttu.
 
Samuli Putro, Jarkko Martikainen, Anni Sinnemäki ja A.W. Yrjänä ovat niin tehneet. Kaikilla on vaikuttajansa. Sitä tietä lähtevät myös uudet bändit. Ehkä niiden bändien pitäisi kypsyä hiukan pidempään, jotta niillä olisi sanottavaa? En minä tiedä.

Harjoitus tekee mestarin. Tuossa vuosi tai pari sittenhän näitä kotimaisia uusia rockorkestereita alkoi nuosta soittolistalle hirvee määrä. Syy lienee olleen esim. Kotiteollisuuden ja Viikatteen nousu suuren yleisön suosioon. Ja silloinhan on taottava kun rauta on kuuma.
 
Itse väitän, että nämä 'uudet' orkesterit olisivat jääneet piirinmestaruustasolle pitkäksi aikaa ilman tätä buumia. Valmiina sitten radioon ja sanoituksetkihan olisivat olleet parempia.

Noh, analysoipas mulle joku Liekin sanoitus, esim. "Veljet". Olisi kyllä NIIN mukavaa kuulla, mitä pintarakenteen alla "oikeasti" viriää.
 
Niin, mä olen kyllä sitä mieltä, että Liekin sanoitukset ovat spontaanisti syntyneitä tunnelman värittäjiä pehmeine äänteineen kaikkineen. Jos aiot jotain syvempää filosofiaa niistä etsiä, niin aivan rauhassa. Onhan sitä turhempaakin tässä maailmassa tehty.
 
Samasta asiastahan me sit puhutaan. Mä vaan nään noi sanat yhtenäisinä kokonaisuuksina, tarinoina per biisi, mutta pohjimmiltaan ne on just tunnelman värittäjiä.
 
Jos haluat kuulla mun fiilikset jostain biisistä, voin laittaa vaikka pv:llä, en jaksa sitä paskaa tänne postailla.
Enkä missään vaiheessa sanonu että olisin sitä mieltä että mun tulkinta olis se, mitä pintarakenteen alla "oikeasti" viriää.

Onkos tuo tosiaan Hanhiniemen kynästä lähtösin?
 
jep

Mutta kyllä vaan asia on niin, että sanoituksiltaan Suomen paskin bändi on ehdottomasti Nicole.
 
http://www.nicoleband.com/sanat.php

Tai jospa näillä uusilla bändeillä ei vain ole halua panostaa sanoituksiin. Tuntuu että levynmyynti ja pikkutyttöjen huuto on ainut asia mitä he janoavat. Keikatki nakataan playbackina ja sit ollaan muka niin rock. Kyllä se ottaa päähän katsoa ja kuunnella semmosta p*s*aa.
 

 
Aivan helvetin totta. plussa napsahti.

Tai jospa näillä uusilla bändeillä ei vain ole halua panostaa sanoituksiin. Tuntuu että levynmyynti ja pikkutyttöjen huuto on ainut asia mitä he janoavat. Keikatki nakataan playbackina ja sit ollaan muka niin rock. Kyllä se ottaa päähän katsoa ja kuunnella semmosta p*s*aa.
 
Viitsitkö nimetä muutaman tällaisen playbackina keikat vetävän bändin?

Mutta kyllä vaan asia on niin, että sanoituksiltaan Suomen paskin bändi on ehdottomasti Nicole.
 
http://www.nicoleband.com/sanat.php
 
Mun mielestä noi on vaan kehnoja kopioita Saran biiseistä. Niinku koko bändi tuntuis olevan..

Mielestäni Lyrikoiden pitää käydä sävelien ja varsinkin kappaleen tunnelman kanssa yksi yhteen (sanomaa ei kaivata). Jos haluan hyviä lyrikoita, joissa on sanomaa, eivätkä välttämättä juurikaan tunnu kuuluvan kappaleeseen, niin luen sitten vaikkapa ennemmin runoja.
 
Tosin parhautta on jos osaa yhdistää sanoman ja kappaleen tunnelman.

Ei kaikki mikä toimii ole hyvää.
:-)
 
Joillekkin voi olla.

Tai jospa näillä uusilla bändeillä ei vain ole halua panostaa sanoituksiin. Tuntuu että levynmyynti ja pikkutyttöjen huuto on ainut asia mitä he janoavat. Keikatki nakataan playbackina ja sit ollaan muka niin rock. Kyllä se ottaa päähän katsoa ja kuunnella semmosta p*s*aa.
 
Sillon pitää sanoa kun pissattaa. Oletan, että sulla on heittää näistä playbackina vetävistä bändeistä aivan loistavia esimerkkejä? Ellei ole, pidetään mölyt mahassa.
Eikö?