Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Käsitteleekö tämä aihe suomenkielistä heviä vai suomalaista heviä ylipäätään?
 
No jos luit ekaa viestiä niin luulisi tietävän...
 
EDIT:Tosin onhan tässä jo offtopicciakin tullut...

Niin, suurin osa suosikkibändeistäni on Suomesta, vaikka eivät laulakaan suomeksi. En ala listaamaan :P
 
Kyllä suomalaiset osaa!

Suomi ei toimi laulukielenä hevissä. Ei niin millään.
 
Toimii, mutta sanoitusten tekijän tulee olla taitava. Paljon taitavampi kuin englanniksi vääntävä kollegansa. Esimerkiksi Kilpi tökkii välillä kummallisten kielikuviensa (lyijytaskussani näen sukeltajaaaan!) ja muutenkin merkillisten sanoitustensa takia, mutta Teräsbetoni taas toimii mielestäni valitsemallaan metallisankari-linjalla oikein hyvin. Entäpä Mokoma sitten? Varsinkin Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi-levyllä on useita lyyrisiä helmiä, mainittakoon vaikka Hiljaisuuden Julistaja ja Uni Saa Tulla.
 
Niskalaukauksessa suurin ongelma oli tasapaksu kappalemateriaali, sillä yhtyeen lyriikat olivat korkeatasoisia. Muutaman kerran kävi tietysti ärsyttämään se "suuret saappaat"-fraasi, mutta varsinkin Marja Mattlarin sanoittamat kappaleet olivat suomiheviksi(kin) käännettyinä loistavia. Viikate toimii myös, joskin ainakin minun kirjoissani lepää täysin Kaarlen loistavien sanoitusten varassa.
 
Suomihevi toimii kyllä, mutta lyriikoiden tulee olla erilaisia kuin englannissa. Tappohevi tuntuisi suomeksi aika kornilta ja vice versa: Rautiaisen Elegia ei toimisi englanniksi yhtään. Suomi on kuitenkin suhteellisen rikas ja kaunis kieli, joten luulisi siinä olevan lyyrikoillekin ammennettavaa. Käyttäkää sitä, hyvät ihmiset!

Mielestäni varsinkin Ajattaralla suomenkieli on yksi tärkein tekijä siinä, miten bändi luo tunnelman biiseihinsä ja kuinka se kertoo asiansa. Koskinen on onnistunut mielestäni luomaan omanlaisensa kosketuksen suomenkieleen ja käyttää taitavasti erilaisia, tunteisiin vetoavia suomalaisia sanoja.

Suomi ei toimi laulukielenä hevissä. Ei niin millään.
 
Aika posketon väite. Ainakaan Viikatetta ei voisi millään muulla kielellä edes laulaa. Ja kyllähän Kaarle on sanoituksien mestari, ei siihen alakuloon osaisi sillä tavalla englanniksi tarttua. Myös Kotiteollisuus on aika ajoin toiminut, varsinkin Kuolleen Kukan Nimi ja Tomusta ja Tuhkasta -levyiltä löytyy helmiä. Mutta osa uudemmist biiseistä on kyllä kömpelöitä sanoituksiltaan, mielestäni esim. vieraan sanomaa.
Itse pidän Annalaa aivan yliarvostettuna sanoittajana(huom! tämä on vain mielipide!) Esimerkkinä juuri tämä Uni saa tulla on jotenki niin väkisin väännetyn kuulonen. Muutenki minun korviini Mokoman sanoitkuset ovat joskus hieman tekotaiteellisia. Raskaammalta puolelta mainittakoon Ajattara joka ei edes tulisi toimeen ilman suomen kieltä. Ruojahan oikeen rypee niissä suomen kielen rumissa artikulaatioissa ja saa sillä paljon voimaa ärjymiseensä.

Suomenkielellä laulavia bändejä kuuntelen vain Stam1naa ja Moonsorrowta. Kummassakin bändissä suomenkieli kuulostaa hyvältä ja sopii. Minun puolesta voisi vaikka tulla lisää suomeksi laulavia bändejä. Joku folkmetal bändi olis kiva suomenkielellä.

Suomenkieli sopii heviin minun mielestä ainakin tosi hyvin! Tosin semmoiset kunnon tappo sanat tuntuu aina aika hauskalta lukea mutta mikäs siinä jos sovitus sopii.

Nyt kun rupesin varsin miettimään niin oikeastaan kaipaisin Chuck Billyn tyyppistä suomenkielistä rässilaulajaa. Voisi oikeasti toimia.

Nyt kun rupesin varsin miettimään niin oikeastaan kaipaisin Chuck Billyn tyyppistä suomenkielistä rässilaulajaa. Voisi oikeasti toimia.
 
Pitäs vaan jostain saada suomalainen seitsemänmetrinen intiaani.

Pitäs vaan jostain saada suomalainen seitsemänmetrinen intiaani.
 
No eikö niitä oo niissä semmosissa reservaateissa??

Suomen kieli toimii kyllä minusta oikein hyvin raskaassa musiikissa, jos sitä vain osaa käyttää oikein. Mutta muista syistä ei oikein jaksa tuo tuollainen suomimetalli kolahtaa, ainakaan tällä hetkellä. Olen vain niin kyllästynyt noihin yliraskaisiin kitaroihin ja tylsiin mättöriffeihin mitä genressä kylvetään turhan tiuhaan.

Itselläni on musiikin kuuntelussa eräänlainen "ongelma". Minulle musiikissa on tärkeintä itse sävellys, soitto, riffit, melodiat, asenne jne, eli käytännössä kaikki musiikin "sanattomat elementit". Biisin sanoitukset ovat käytännössä viimeinen asia, mihin kiinnitän huomiota. Tämä korostuu metallissa ja raskaassa rokissa, eli itselleni kaikkein rakkaimmissa musiikinlajeissa.
 
Suomenkielisissä biiseissä sanoitus sitten puskee kaiken muun yli niin tehokkaasti, etten pysty kiinnittämään huomiotani siihen, mikä itselleni on musiikissa kaikkein olennaisinta. Laskeskelin, että minulla on hyllyssä n. 210 aitoa levyä, näistä suomenkielisiä on vain n. 15 levyä.
 
En sano sitä ettenkö arvostaisi hyviä sanoittajia, esim. Juice Leskisen, Jarkko Martikaisen ja Ismo Alangon hengentuotteita on mukava kuunnella ja nämä toimivat myös pelkkinä teksteinä ilman musiikkia.

Suomenkielisissä biiseissä sanoitus sitten puskee kaiken muun yli niin tehokkaasti, etten pysty kiinnittämään huomiotani siihen, mikä itselleni on musiikissa kaikkein olennaisinta.
 
Juuri tästä syystä kotimaisen lyriikan tuleekin olla niin kovatasoista, että se kestää vertailun muiden musiikillisten elementtien kanssa. Englanniksi voidaan jauhaa ihan roskaa, kunhan vain riimit toimivat ja kappale on muuten hyvä, mutta suomeksi lyriikoihin kiinnittää liiaksi huomiota.

Suomimetalli on pilattu kliinisillä soundeilla. Joku Oksala/finvox/mitä tahansa yhdistelmä pilaa kaiken. Bändit eivät kuulosta raskaalta. Tietty särmä ja särö puuttuu soundeista ja soittoasenteesta. Rummut ovat kilttiä tikitystä ja kitarat tylsiä kuin papan ruosteinen saha.
Soittajat eivät soita tunteella, vaan ovat lavallakin usein kuin ujoja pikkupoikia, etenkin demotasolla. Ilmeettömänä seisoskellaan kuin robotit. Rumpalitkin usein vain läpsyttelevät kuin ohimennen, kuin yläasteen bändikoulussa.
Suomimetallibändit kopioivat imagonsa ja musiikkinsa jenkkiläisiltä ym esikuviltaan. Hauskana esimerkkinä Reverend Bizarre vai mikä olikaan; paperinohut stoner/doom pastissi, apinalauma; bändin nimi, soittajien nimet jne ovat suoraan muiden bändien levyjen & biisien nimistä. Musavideo sai nauramaan lattialla. Tyypit eivät oikeasti ole esiintyjiä mutta sitä yritetään kauheasti.. Asenne puuttuu.
Suomimetalli on tahattoman komiikan ylistystä. Harmittaa ja käy vähän sääliksi kun jätkät itse ei sitä tajua. Nolottaa ja punastuttaa tiettyjen tyyppien puolesta kun ne mokaavat itsensä mediassa ja sitten ihmetellään kun hevareille hymähdellään.
 
Tämä oli subjektiivinen ja äärimmäinen pää suomimetallissa, jos joku tuosta tuohtuu niin ihme. Hain ilmiöitä suomimetallin ilmeettömyydestä. Jätän teidät keskustelemaan aiheesta, en jää puolustelemaan näkökantaani.

Suomimetalli ei ole koskaan allekirjoittaneeseen oikeen iskenyt. Syitä en oikeastaan tiedä. Suomimetalli on aina vain vaikuttanut jotenkin niin tyhmille suunnatulta musiikilta. Anteeksi nyt vaan... Mutta esim. Kotiteollisuuden tai Trio Niskalaukauksen biisit ovat kaikki sitä samaa vitun jumputusta. Rakenteet ovat joka biisissä samanlaiset. Siis kuka haluaa kuunnella samaa biisiä uudelleen ja uudelleen!? Esim. Niskalaakin Linnussa sama säkeistö toistuu noin 4-5- kertaa (!) mikä on jo vähän turhan paljon. Väliin vedetään jokin kertosäkeen tapainen ja biisi on valmis. Lisäksi suurin osa riffeistä on tolkuttoman huonoja ja lyriikat paskaa valitusta siitä kuinka elämä on niin hemmetin masentavaa. Ketä oikeesti tommonen kiinnostaa? Viikate on hyvä esimerkki: huonoja vertauskuvia ja kuolemaa kehiin. Niskalaukauksen sanat ovat täynnä valitusta siitä kuinka isä lyö ja viina maistuu. Taustalla jumputtaa vielä d-vireinen kitara kolmea dempattua sointua ja ruma kaljupää möllöttää mikin juurella. Välillä tuntuu, että musiikin teko Suomessa on pelkkää huijausta. Apulanta (ei tosin suomimetallia) on käyttänyt sointukulkua E5-C5-G5-D5 noin kymmenessä eri biisissä. Päälle lyödään uudet sanat ja melodia ja uusi hitti on valmis! Ja kas kummaa. Kuulin tossa Teräsbetonin Taivas lyö tulta ja miten sattuikaan, että kertosäe kun pääsi käyntiin niin samat helvetin soinnut on onnistuttu tunkemaan myös siihen biisiin. Hittihän tuo, ja kansa kuolaa... Mielenkiintoista kuunnella musiikkia, jonka sointuvaihdoksen arvaa jo etukäteen! Paska bändi, mutta kun pelleily on yhtä kuin markkina-arvoa niin minkäs teet. Myönnettäköön, että Staminan ja Mokoman tapauksessa jonkunnäköistä kehittymistä on tapahtunut, mutta enpä minä silti paljon suomimetallia arvosta... Tässä siis minun mielipiteeni, toivottavasti kukaan ei pahoittanut mieltään...

Suomimetalli ei ole koskaan allekirjoittaneeseen oikeen iskenyt. Syitä en oikeastaan tiedä. Suomimetalli on aina vain vaikuttanut jotenkin niin tyhmille suunnatulta musiikilta. Anteeksi nyt vaan... Mutta esim. Kotiteollisuuden tai Trio Niskalaukauksen biisit ovat kaikki sitä samaa vitun jumputusta. Rakenteet ovat joka biisissä samanlaiset. Siis kuka haluaa kuunnella samaa biisiä uudelleen ja uudelleen!? Esim. Niskalaakin Linnussa sama säkeistö toistuu noin 4-5- kertaa (!) mikä on jo vähän turhan paljon. Väliin vedetään jokin kertosäkeen tapainen ja biisi on valmis. Lisäksi suurin osa riffeistä on tolkuttoman huonoja ja lyriikat paskaa valitusta siitä kuinka elämä on niin hemmetin masentavaa. Ketä oikeesti tommonen kiinnostaa? Viikate on hyvä esimerkki: huonoja vertauskuvia ja kuolemaa kehiin. Niskalaukauksen sanat ovat täynnä valitusta siitä kuinka isä lyö ja viina maistuu. Taustalla jumputtaa vielä d-vireinen kitara kolmea dempattua sointua ja ruma kaljupää möllöttää mikin juurella. Välillä tuntuu, että musiikin teko Suomessa on pelkkää huijausta. Apulanta (ei tosin suomimetallia) on käyttänyt sointukulkua E5-C5-G5-D5 noin kymmenessä eri biisissä. Päälle lyödään uudet sanat ja melodia ja uusi hitti on valmis! Ja kas kummaa. Kuulin tossa Teräsbetonin Taivas lyö tulta ja miten sattuikaan, että kertosäe kun pääsi käyntiin niin samat helvetin soinnut on onnistuttu tunkemaan myös siihen biisiin. Hittihän tuo, ja kansa kuolaa... Mielenkiintoista kuunnella musiikkia, jonka sointuvaihdoksen arvaa jo etukäteen! Paska bändi, mutta kun pelleily on yhtä kuin markkina-arvoa niin minkäs teet. Myönnettäköön, että Staminan ja Mokoman tapauksessa jonkunnäköistä kehittymistä on tapahtunut, mutta enpä minä silti paljon suomimetallia arvosta... Tässä siis minun mielipiteeni, toivottavasti kukaan ei pahoittanut mieltään...
 
Stone. Ei toistuvia sointukulkuja tai muuta paskaa. No...Laulajan ääni ja lausuminen voi joitakin vituttaa, mutta se livemeininki..Heittäkää televisionne parvekkeelta alas ja hypätkää itse perässä. Voi swiddu mitä meininkiä se oli.

Stone. Ei toistuvia sointukulkuja tai muuta paskaa.
 
Joo. Suomimetalliksi laskinkin lähinnä suomeksi laulavat bändit. Englanniksi laulavat bändit ovat sitten asia erikseen...

Pitäs vaan jostain saada suomalainen seitsemänmetrinen intiaani.
 
Missähän ne 10 vuotta sitten kansaa kohahduttaneet elämäntapaintiaanit mahtavat tällä hetkellä majailla?

Viikate kuuluu suosikkibändeihini koska rautalanka sovitettuna metalliin kuulostaa niin saatanan hyvältä!!
ja sanoitukset poikkeaa muista bändeistä siinä että ei käytetä niinkään paljon "modernia" suomen kieltä.