Bänditoiminta ›

Onko millään muulla bändillä samaa ongelmaa kuin meillä, että jokainen haluaa soittaa vähän enemmän omaa tyyliä ja jos tehdään kompromisseja niin kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Esimerkiksi laulajan hankkiminen on ongelmallista kun toiset haluaa örisevän laulajan ja toiset ''oikean'' laulajan. Kukaan ei kuitenkaan halua lopettaa bändistä koska on vaikeaa kuitenkin löytää toimiva kokonaisuus jos aloittaa puhtaalta paperilta. Kertokaa omien bändienne tyylistä ja jäsenten tyytyväisyydestä tyyliinne.

Meillä on suurin piirtein näin että:
 
Minä (kitaristilaulaja): Melodisempaa rässiä, tai jotakin raskaampaa.
 
Toinen kitaristi: Poweria.
 
Basisti: Suurin piirtein jotakin akustista hempeilyä (terveiset vaan :)), tai ainakin jotakin kevyempää.
 
Rumpali: Mielipidettä ei kysytä.

Jos kemiat toimii tuolla kokoonpanolla hyvin, paras(mutta ei ehkä helpoin) vaihtoehto olisi että päädytään johonkin tyylilajiin, oli se sitten kenen "oma" vain, ja pysytään tiukasti siinä. Sitten loput vain nöyrästi soittaa mitä "käsketään". Jos homma lähtee hyvin etenemään tuolla systeemillä, on parhaimmat mahdolisuudet päästä eteenpäin bändisaralla. Jokaiselle jäsenelle sitten omat sivuprojektit sallittakoon missä saa toteuttaa omaa itseänsä ;)

Miksi ihmeessä bändillä pitää olla joku "tyylilaji"? Toisessa bändissäni meillä ei ainakaan ole mitään tiettyä mallia, jossa biisien on pysyttävä ja olemme tehneet kaikkea räpistä punkkiin ja funkkiin, seuraavaksi ajattelimme siirtyä iskelmään ja slovareihin.

Miksi ihmeessä bändillä pitää olla joku "tyylilaji"? Toisessa bändissäni meillä ei ainakaan ole mitään tiettyä mallia, jossa biisien on pysyttävä ja olemme tehneet kaikkea räpistä punkkiin ja funkkiin, seuraavaksi ajattelimme siirtyä iskelmään ja slovareihin.
 
Eiköhän se niin mene että jos halutaan vähänkään pidemmälle satunnaisista baari coveri keikoista niin veikkaisin että on tyylilaji oltava suurinpiirtein vakio jotta keikanjärjestäjät tunnistavat millaisen bändin ovat keikalle ottamassa. Esim. tuskin ikämiesten tansseihin kurikan lavalle mitään Slayeriä aletaan buukkaamaan.

Eiköhän se niin mene että jos halutaan vähänkään pidemmälle satunnaisista baari coveri keikoista niin veikkaisin että on tyylilaji oltava suurinpiirtein vakio jotta keikanjärjestäjät tunnistavat millaisen bändin ovat keikalle ottamassa. Esim. tuskin ikämiesten tansseihin kurikan lavalle mitään Slayeriä aletaan buukkaamaan.
 
Ja ylipäänsä se, että sillisalaattikokoonpanot harvemmin toimivat, kukaan ei ole mestari kaikessa, ihmisen on keskityttävä johonkin, jos aikoo tietyn tason bändihommissa ylittää ja kehittyä. Sillä jos muuttujia on liikaa, ei homma pysy enää kasassa ja kehity.
 
Surullista mutta totta :)

Hyvin on omissa bändeissä tähän mennessä mennyt kun tuntuu, että kaikki kuuntelevat samaa musiikkia.
 
Minulla taas eroja suosikeissa kyllä on, mutta kummasti sitä muotoutuu bändille se oma linja, jonka takana kaikki ovat. Ehkä se johtuu vain siitä, että kaikki jäsenet rakastavat soittamista ja musiikkia ja eivät ole fiksoituneet mihinkään genreen tiukasti, avarakatseisuuttahan se bändisoitto vaatii.

Minua kiinnostaa eniten jos on mahdollista soittaa monenlaista musiikkia ja on sopivan verta haastetta muttei liikaa.
 
Jos vedän esim. haitarilla, jota en ole treenannut paljon mitään, niin silloin olen rajoittuneempi kuin pianolla tai sähköisillä koskettimilla.
 
Kaikista uusimmat musiikilliset tyylisuunnat ja biisit eivät kiinnosta välttämättä mua ihan kympillä.
 
Ehkä eniten innostun jostain herkistelybiiseistä, jazz tai funk osastosta, mutta yhtä hyvin voin olla innostunut Oskar Merikannosta tai Eppu Normaalista.

Meidän bändin jäsenten musiikkimaku eroaa kovastikin. Suosikkeja löytyy ainakin akselilta Elvis-YUP ja siihen väliin mahtuu vaikka minkäsorttista orkesteria. Ei se ole huono asia minun mielestä. Melkein väittäisin, että meidänkin bändin biisit olisi paljon tylsempiä jos kaikilla olisi samat suosikit.
 
Itse en välttämättä haluaisi edes soittaa suosikkiartistieni kaltaista musiikkia, ainakaan kaikkien. Eri asia on, että kuinka paljon sieltä tarttuu omaan soittoon. Siinä mielessä olisi helppoa jos kaikilla ois samat suosikkibändit: muut huomaisi helpommin jos vahingossa sattuisi "säveltämään uudestaan" jonkun olemassaolevan hitin :)

Mun mielestä se on vaan plussaa jos soittajat on eri tyyleistä kiinnostuneita. Tulee erilaista ja omankuuloista kamaa. Tietty raja tässäkin toki. Humppakitaristi ja deathmetalgrindcorespeedmetal-rumpali ei välttämättä saa mitään kovin kaunista aikaan yhdessä.
 
EDIT: jatketaas...
 
Jos ei biisien tekijä ole hirveä egoilija, niin kannattaa koittaa tehdäbiisi silleen et kitaristi vaikka tuo sävelen ja riffit tai soinnut ja alkaa niitä veivaamaan ja sitten muut soittajat kehittelee siihen päälle jotain omaansa. Tuo sitä jotain extraa. Positiivisesti yllätyin kun ensimmäistä kertaa soitin uuden bändin rumpalin kanssa. Biiseihin tulee kummasti eloa kun oikea rumpali miettii niitä rumpujuttuja amatöörin sijaan.
 
EDIT:
 
Ja meillä siis on soittajien musamaku suomirockista grindcoreen. Hyvin on ainakin tähänasti toiminut IMHO.

Mun mielestä se on vaan plussaa jos soittajat on eri tyyleistä kiinnostuneita. Tulee erilaista ja omankuuloista kamaa.
 
Allekirjoitan.
 
Me kuuntelemme kaikki tosi laajasti musiikkia laidasta laitaan, Bachista Black Sabbathiin ja Barathrumiin, mutta jos jotain "soitannallisia" vaikuttimia pitää mainita, niin saadaan aika soppa kasaan:
 
Meillä basisti on lähtöisin metallitaustasta.
 
Toinen kitaristi on britti- ja suomipop diggari.
 
Laulajasta en osaa sanoa. Se on kausiluontoista. Viimeisin lienee joku Norah Jones.
 
Minä, kitaristi: sikstari rokki.
 
Homma pysyy kasassa sillattiin, että minä "taiteellisena johtajana" yksinkertaisesti pidän sen kasassa.
 
Villi kokeilu lähdössä käyntiin: Tahtoisin tehdä tähän väliin metallivivahteisen levyn, mutta ei meitin laulajalla tai toisella kitaristilla ole hajuakaan ko. musiikista... =( no, katsotaan..

Siinä ei ole mitään vikaa, jos jäsenet pitävät eri yhtyeistä. Siinä taas on vikaa, jos toinen tuo metallibiisien keskelle rock-biisejä tai gospelia. Yhtyeellä on mielestäni hyvä olla edes jonkinlainen linja. Toisaalta jos se linja on sillisalaattimainen, niin mikäs siinä:)

No niin no, tyylilajihan se on tyylilajittomuuskin. Tuon meidänkin "pumpun" sloganiksi joskus keksimme "Ingen stil = ingen stil". Ääntä tuottavan kollektiivin, jota bändiksikin joskus on erehdytty luulemaan, nimi on siis Ingen. Hyvin on tähän mennessä mennyt ja yleisö pysyy aina varpaillaan.

No niin no, tyylilajihan se on tyylilajittomuuskin. Tuon meidänkin "pumpun" sloganiksi joskus keksimme "Ingen stil = ingen stil". Ääntä tuottavan kollektiivin, jota bändiksikin joskus on erehdytty luulemaan, nimi on siis Ingen. Hyvin on tähän mennessä mennyt ja yleisö pysyy aina varpaillaan.
 
Eikö tuo sitten ois että "Ingens stil = ingen stil"?
 
Mielestäni joku linja pitää bändissä olla. Harva kuuntelija diggaa kaikkea musaa, joten voi olla vaikea saada kuuntelukunta vakiinnettua. Mielestäni on kuitnekin ihan ok että rockbändi tekee esim reggae vaikutteisen kappaleen. Se että tyyli on joka biisissä eri on kuitenkin yleisölle aika sekavaa.
 
Tässä tulee tietysti vastaan että mitä pumpulla halutaan. Jos soitetaan vain hauskuuden takia niin tuo sillisalaattihan on tietysti ihan ok. Jos haluaa saada kuuntelijoita niin uskoisin että joku vakiintunut tyyli on kyllä poikaa.

Meikäläinen on tämmönen Blues/Rock/Heavy vaikutteinen, tapoihinsa paatunut pönttö
 
Basisti tommonen Metallipainotteinen Cisse Häkkinen.
 
Rumpli osaa kaiken.
 
Silti vaikea sanoa, minkälaista tyyliä me edustetaan. Laulaja sais olla semmonen Coverdale- tyylinen ehkä vähän Brian Johnssonia ja Phil Moggia ripoteltuna sinne sekaan. Heh.

Mä edustan rautalanka/beat/wanha iskelmä -juttua
Komppari edustaa suomirokkia
Basisti soittaa mitä käsketään, sitä ei oikeesti kiinnosta vittuakaan
Rumpali/solisti näyttää Remulta, mutta tyylisuuntana beat ja rautalanka

Minusta meillä toimii homma ihan hyvin, vaikka kuunnellaankin hyvinkin erilaisia musiikkeja. Nimittäin kun idea on se, että soitetaan poppia, niin sitä voi sitten väännellä eri suuntiin. Meillä on punkahtava poppibiisi. Meillä on progresiivinen minieepospoppibiisi. Meillä on rokkipoppibiisejä. Meillä on jotain funkahtavaakin poppia. Meilä on walking bassia poppibiisissä. Tulos on ennenkaikkea omaleimainen. Esimerkiksi minä, basisti, väkertelen mielelläni outoja rytmejä ja jatsahtavia juttuja. Poppiin saa kivasti väriä, kun jokainen tuo siihen omanlaisiaan mausteita.

Vanhantyylistä death metallia soitellaan. Minulla ja rumpalilla on aikalailla täsmälleen sama näkemys mitä se pitää olla. Entinen basisti tajusi myös aina mitä haettiin takaa. Sitä edellinen basisti ei oikein tajunnut koko tyyliä.
Entisen kitaristin kanssa ei toiminut siksi että thrashiä meinasi tulla väkiselläkin.
Minusta on tärkeää että kaikki tietää mitä ollaan tekemässä.

Suomenkielistä kvinttivireteinirockia sirkkelisäröillä.
Laulaja: - Emoa ja mätömpää. saa pomppia enemmän
Kitaristi: Hold on! Ei yhtään raskaammaksi, mielummin sitä perusrockia enemmän esille
Basisti: Melodisuutta lisää. Munakkaammat säröt, vähemmän sirkkeliä. Brittirockia. Kauniinpaa, kevyempää.
Rumpali: kokoaa rummut tai mättää.