Bonham 23.06.2005 15:20:42 | |
---|
Uutinen Turun Sanomissa: Joka viides levy Suomessa on piraattilevy Joka viides suomalaisiin kotitalouksiin hankittu cd-levy on laiton, useimmiten Venäjältä ostettu piraattilevy, kertoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry. Venäjän läheisyys näkyy selvästi Suomen levymarkkinoilla, sillä muissa Pohjoismaissa piraattilevyjen osuus markkinoista jää selvästi alle kymmenen prosentin. Suomeen tuotiin viime vuonna Venäjältä ja Virosta noin 2,4 miljoonaa piraattilevyä. Piratismin vastainen työ on kuitenkin kantanut hedelmää, sillä maahantuontimäärä on laskenut noin puolella miljoonalla vuodesta 2003. Koko maailman cd-myynnistä piraattilevyjen osuus on noin yksi kolmasosa. Julkaistu 23.6.2005 14:10:07
Mä en suostu uskomaan tuota lukua! Ainakaan omassa tuttavapiirissä ei yksikään osta/tuo noita levyjä.. ja mulla tutut varsin aktiivisia ostajia. Samaten kauppojen levyosastoilla tuntuu aina olevan tunkua. Mikä jengi siis ostaa noin valtavasti piraatteja?? Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
Volume 23.06.2005 15:24:50 (muokattu 23.06.2005 15:26:15) | |
---|
Ihan todelliselta toi luku vaikuttais. Kyllä niitä tdk:n levynkansia ja muita piraatteja näkee aika paljon, ja uskoisin melkein jopa suuremmankin luvun. Tuleekohan lukemat muuttumaan? On nimittäin niin, että Venäjältä saa nykyään ihan oikeasti aitoja levyjä samoista puljuista kuin niitä euron piraatteja. Itte oon todistanut, mutta en sitte tiedä onko yhtään sen laillisempia kuin piraatit. Mikä jengi siis ostaa noin valtavasti piraatteja?? Nuoret etenkin. Vanhemmille annetaan lista käteen mitä pitää tuoda kun käydään Venäjällä. Tuttavapiirissä on paljon näitä juttuja. Tämä viesti oli 100 % totuus. |
superfly 23.06.2005 15:27:51 | |
---|
Mikä jengi siis ostaa noin valtavasti piraatteja?? Tätä en käsitä minäkään. Mulla ei ole ainuttakaan piraattilevyjä, eikä tule. Mp3:sia sentään imuttelen tutustukseni levyihin, joita aion ostaa. Tällöin artisti saa rahansa kuitenkin. Eilen kävin Tampereella eräällä kirpputorilla ja aika iso prosentti siellä myytävistä levyistä oli juurikin piraatteja. Menin sanomaan myyjälle asiasta ja hän ei muka ollenkaan tajunnut mistä puhuin. Luuli että vittuilen hänelle....
"Eagles may soar high, but weasels don't get sucked into jet engines." -David Brent |
Vainhaalee 23.06.2005 15:29:06 | |
---|
Totta turiset... Eikä minun tuttavapiirissäni ole kenelläkään yhtä ainuttakaan viiden vuoden sisällä venäjältä tai virosta uitettua levyä... Nyt mennään eikä meikata! |
Juugeli 23.06.2005 15:29:06 | |
---|
Itsekin ihmettelin tuota lukua, kun jokin aika sitten kouluun valmistelin puhetta piratismista. Omituisen suurelta tosiaan vaikutti kun itsekään en ole noihin juuri törmännyt, ja kuitenkin nettipiratismi on paljon yleisempää. Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
Volume 23.06.2005 15:32:02 | |
---|
Eilen kävin Tampereella eräällä kirpputorilla ja aika iso prosentti siellä myytävistä levyistä oli juurikin piraatteja. Menin sanomaan myyjälle asiasta ja hän ei muka ollenkaan tajunnut mistä puhuin. Luuli että vittuilen hänelle.... Paas poliisit vierailemaan siellä jos ei muuten ymmärrä. Piraattilevyjen ostoa en millään tavalla ala moralisoimaan, mutta voi jumalauta jos niillä aletaan vielä hakemaan henkilökohtaista hyötyä sen jälkeen kun ne on alunperin varastettu artistilta (tai oikeastaan levy-yhtiöltä). Olis varsin vituttavaa saada hyväntahtoiselta isoäidiltä joululahjaksi piraattilevyjä kun "rehelliseltä kirpparimieheltä sai niin halvalla". Tämä viesti oli 100 % totuus. |
Joka viides levy Suomessa on piraattilevy Tota on kyllä aivan helvetin vaikea uskoa! "It has been a great day though, you know, a nice piece of crumpet in the admin and a great piece of cake in the hut." - Moxey |
rockitsb 23.06.2005 15:51:58 | |
---|
Piratismin vastainen työ on kuitenkin kantanut hedelmää, sillä maahantuontimäärä on laskenut noin puolella miljoonalla vuodesta 2003. Se mikään piratismin vastainen työ ole sitä laskenut vaan nopeat internet-yhteydet. Bella Italia #5 |
moderndrummer88 23.06.2005 16:11:03 (muokattu 23.06.2005 16:14:38) | |
---|
raha ratkaisee, aloittelevien bändien levyt kyllä ainakin hommaan aitoina. mutta omasta levyhyllystä on noin 3/5 tai puolet poltettuja tai yms. minulle tärkeämmät on nuo rumpukamat niin niihin menee rahaa ennemmin kuin aitoihin levyihin. olen paskiainen. niin siis ei minulta piraatteja löydy kuin noin 5 kpl korkeintaan, poltettuja on minun epäviralliset levyt Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. |
Billsner 23.06.2005 16:13:01 | |
---|
Ainakaan omassa tuttavapiirissä ei yksikään osta/tuo noita levyjä.. Samaa ihmettelen minäkin. "Kotipolttoisia" kyllä näkyy jonkuverran, mutta piraatteja en pahemmin ole nähnyt. Missä ne kaikki ovat? Nej till livet. |
pliksu 23.06.2005 16:13:38 | |
---|
Enpä ite polttele kuin autoon kokoelmia/varmuuskopioita hyllyissä olevista + sitten mahdolliset bootlegit. Mutta että Venäjältä? Kuka ihme niitä sieltä nyt hakee? Nojoo, jos haluaa "varastaa", niin haen MP3:sia kovalevylle. Eipä synny turhaa jätettäkään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, niin Katilla kuin Ortesillakin. Ja tietysti Leenalla ja Simolla, sekä heidän esikoisellaan. >-)))> #13 |
rockitsb 23.06.2005 16:25:10 | |
---|
minulle tärkeämmät on nuo rumpukamat Voithan varastaa nekin. Bella Italia #5 |
moderndrummer88 23.06.2005 16:43:08 | |
---|
Voithan varastaa nekin. dimpadämpä jeesustelija Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. |
Feggy 23.06.2005 17:27:43 | |
---|
Less is more. |
atimoc 23.06.2005 17:32:55 | |
---|
Voithan varastaa nekin. Jos välttämättä haluat rinnastaa nuo kaksi asiaa, vedotaan sitten lakipykäliin: Musiikin lataaminen on (ainakin toistaiseksi) laillista, rumpujen varastaminen ei. Tässä muuten artikkeli, johon olisi mukava kuulla vastine levy-yhtiöiltä, Teostolta tms korkeammalta taholta: http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=24194&tyyppi=1 Arvostettu kansainvälinen talousjärjestö OECD on julkaissut tutkimuksen maailman musiikkikaupasta, ja järjestön mielestä internetin piratismi ja tiedostojako-ohjelmat eivät ole pääasiallinen syy laskevaan cd-kauppaan. Suurimmat syyt ovat tutkimuksen mukaan muualla, esimerkiksi kilpailevien viihdelähteiden määrän kasvussa. Pariisissa päämajaansa pitävä OECD arvioi, että internetin piratismi on ongelma, muttei siitä voida vetää suoraa syy-yhteyttä laskeneeseen äänitekauppaan. Cd-myynti ja musiikin laillinen internet-kauppa ovat molemmat kärsineet joukosta muita ilmiöitä. Kannattaisikohan levyjen hinnoittelua sittenkin tarkistaa? Tarvitko GMail-inviten? Laita mailia.
"Saa olla viimeinen kerta kun soitan humppaa. Sen jälkeen tulee jotenkin väkivaltainen olo." -Strutsi |
author 23.06.2005 17:44:54 (muokattu 23.06.2005 17:46:45) | |
---|
Joka viides levy Suomessa on piraattilevy Joka viides suomalaisiin kotitalouksiin hankittu cd-levy on laiton, useimmiten Venäjältä ostettu piraattilevy Ei kyllä uskois että tuo Venäjän läheisyys nyt niin paljon sentään vaikuta että sieltä joku lähtisi ostamaan. Nykyään kun kaikilla joilla on kone ja netti kotona voivat musiikin sieltäkin 'imuttaa'. Että ehkä tuo luku pitää sisällään yleensäkin kaiken poltetun musiikin eikä ainoastaan rajan takaatuodut levyt. offtopic. Mietiskelin tässä että kannatanko bändiä rahallisesti jos ostan heidän levyjään käytettynä ? Siitä levystä on jo kyllä maksettu heille mutta enhän minä siinä mitään heille enää maksa. edit. kirjoitusvirheet pois |
rockitsb 23.06.2005 17:46:01 | |
---|
Jos välttämättä haluat rinnastaa nuo kaksi asiaa, vedotaan sitten lakipykäliin: Musiikin lataaminen on (ainakin toistaiseksi) laillista, rumpujen varastaminen ei. Ihan sama, mutta edes se ei mielestäni oikeuta siihen, että suurin osa levykokoelmasta on poltettuina levyinä. Ja vielä kun muusikoita ollaan olevinamme. Ei mitään henk.kohtaista sinne moderndrummer, mutta en silti kehtaisi tunnustaa tuollaista, peace? Bella Italia #5 |
Exhausted 23.06.2005 19:06:37 | |
---|
lasketaanko kotipolttoset tämänkaltaisissa tutkimuksissa piraateiksi? |
PomppoK 23.06.2005 20:41:34 (muokattu 23.06.2005 20:43:33) | |
---|
lasketaanko kotipolttoset tämänkaltaisissa tutkimuksissa piraateiksi? Taitais mennä jo yli 50%:n, jos... e: Ja kotipolttoinenhan on tietyissä rajoissa laillinen äänite (kopio), joten tuskin. Take me don't leave me. |
DJKaaos 23.06.2005 20:49:27 | |
---|
Kyllä mua itteäni kiinnostaa jo biisien tekijätiedot sen verran, etenkin vanhemmista levyistä, että ihan aitoina niitä tulee ostettua. Ja onhan se selvä, että kunnia ja rahaa sille, joka sen lätyn on tehnyt, työstänyt tai miksi sitä ikinä kutsutaankin. Vain kuolleet kalat uivat virran mukana. |