Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Kiinnostaa vaan pirusti nää peruskysymykset, tässä jatkoa puulaji kysymykseen. Eli onko jotain varmaa sanottavaa erosta kaulaläpi rungon, liimakaula tai pulttikaula- lähinnä soundillisesti. Onko ero sustainissa tai attacissa merkittävä, korostaako joku rakenne tiettyja ominaisuuksia esim. botne tai diskantti, jne.? Ainakin pulttikaula helpompi toteuttaa..?
Toinen ikuisuuskysymys on aktiivi/passiivi, nyt kiinnostaisi lähinnä passiivin edut aktiiviin verrattuna, vai onko niitä edes? Patterinvaihto ei riitä.. Onko jollain taajuusvasteita eri mikeistä esitellä, tms.. Jos verrataan esim. Seymour Duncanin musarimikkiä ja EMG:n DC-sarjan aktiivihumppareita, mitkä on merkittävimmät erot?

Tässä muutamia mielipiteitä, joihin kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla ja kriittisyydellä - kuten kaikkien muidenkin mielipiteisiin. Ekaksi kannattaa muistaa, että näillä palstoilla kirjoittelee leegio tyyppejä, joiden tiedon ja osaamisen tasosta et voi millään tietää mitään. Siis tervettä järkeä ja omaa harkintaa mukaan, sitä haluan sanoa.
Puista sanoisin, että kaulapuut ovat ratkaisevia, rungon osalta merkitsee myös se, kuinka helppoa niiden työstäminen on. Kaulassa vaahtera on ehdottomasti suosituin, eikä syyttä. Se on kovaa ja "kaikuvaa". On myös ns. eksoottisia puita, jotka ovat harvinaisia ja kalliita. Siis minä suosittelen vaahteraa, mieluiten muutamasta siivusta liimattuna laminaattina - on vielä lujempi ja jäykempi. Eksoottisia puita voi käyttää siivuina vaahteran välissä väriä antamassa.
Kaularakenteista olen läpikaulan kannattaja. Pulttikaula - joka itse asiassa ei ole edes pultti- vaan ruuvikaula, tässä on kyse käännöskukkasesta (boltneck) - on Fenderin Leksan keksimä konsti, joka mahdollisti teollisen valmistuksen.
Kokemukseni mukaan läpikaula antaa parhaan ja pisimmän sustainin, saathan silloin ainakin periaatteessa kielet kulkemaan samassa puussa koko matkan.
Olen huomannut, että ns. pulttikaula on parhaimmillaan silloin, kun haetaan terävää, aggressiivista soundia.
Liimakaula on tyypillinen joissakin malleissa, joihin se kuuluukin. Muuta siitä ei minulla ole sanomista - eikä kokemusta.
Soundiin vaikuttaa myös otelaudan materiaali, useimmiten käytetään eebenpuuta, ruusupuuta ja vaahteraa. Mielestäni niiden soundi kulkee samassa järjestyksessä pehmeimmästä kovimpaan - tässäkin joku muu voi olla eri mieltä.
Kysyit myös mikeistä. Itse suosin passiivia, ne ovat halvempia ja erillinen pedaalimallinen etuaste ja siihen kytketty equ antaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin suppea equ kitarassa.
Tässä siis minun mielipiteitäni - suhtaudu niihin yhtä kriittisesti kuin muidenkin mielipiteisiin. Ennen kaikkea: lue kaikki mahdollinen ja suodata siitä omat mielipiteesi - silloin olet ainakin oikeilla jäljillä. Tälläkin palstalla on liuta hyviä tietoja ja linkkejä, lue kaikki!
Siitä se lähtee!

BigMac puhuu asiaa. Tässä hommassa ei oikein ole mitään oikotietä, vaan pitää hankkia itse paljon tietoa ja mieluummin myös kokemusta. Eli muutaman soittimen rakentelua erilaisista näkökulmista ja tavoista suosittelen. Vielä kun lyöttäytyy muiden soitinrakentajien porukoihin ja kuuntelee korvat höröllään, sekä tylysti lainaa niiden kirjastoista kaiken aiheeseen liittyvän...
Vielä kannattaa tehdä muutamia peruuttamattomia virheitä, joiden antaa mennä tarpeeksi pitkälle( siis yrittää kepulikonsteilla paikkailla niitä) niin ne vastaukset on siellä tämän virhe-prosessin lopussa.
Tälleen syntyy yksi persoonallinen soitinrakentaja lisää, joka pystyy tekemään erittäin soitettavia soittimia, omalla soundillaan. Minusta jotain teollista Gibson tai Fender soundia on aivan järjetöntä tavoitella itse rakentamalla.? Sen soundinhan saa kaupasta, eikä se nyt niin hyvä ole. Siihen on vaan totuttu!!!
Kun vielä muistaa, että sähköinen soitin on vasta osa instrumenttia, eli pitää löytää vielä sille sopivat elektroniset vermeet, styrkkarit ym. sellaisen halutunlaisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi.
Hyvä kirja kitaranrakennuksesta on esim: David Russel Young: The steel string guitar
Ja eiku veisteleen!

Eli onko jotain varmaa sanottavaa erosta kaulaläpi rungon, liimakaula tai pulttikaula- lähinnä soundillisesti
 
No ei aivan varmaa. Mutta mä uskaltaisin kuitenkin yleistää sen verran, että samoilla puilla tehtynä, suurin piirtein samoilla ainevahvuuksilla ja perinteisillä liitosmuodoilla läpikaulalla saa parhaan sustainin, ruuviliitoksella terävimmän attakin ja liimaliitoksella pehmeimmän yleissoundin.
 
Nämä asiat eivät kuitenkaan ole ihan näin yleistettävissä. Sustainhan riippuu eniten liitoksen jäykkyydestä sekä liimakaulan tapauksessa liimakerroksen absorboiman värähtelyn määrästä. Ruuviliitoskin voidaan rakentaa hyvin jäykäksi, jos esim. bassossa kaulaa jatketaan muutama sentti viimeisen nauhan jälkeen. Ruuviliitoksen väitetään myös soivan paremmin, mikäli liitospinnat ovat pintakäsittelemättömiä ja liitos sivuiltaan mahdollisimman tiukka. Tuon väitteen kanssa olen samaa mieltä.
 
Liitostyypin lisäksi sen akustisiin ominaisuuksiin vaikuttaa siis myös liitoksen muoto. PRS:n tyylisellä (ns. bolt in) ruuviliitoksella saadaan enemmän sustainia kuin Fenderin perinteisellä (bolt on) liitoksella. LP:n liimakaula antaa V:n vastaavaa paremman sustainin. Noin siis periaatteessa. Näihin kuitenkin vaikuttaa myös se, kuinka tarkoilla sovitteilla liitokset on tehty.
 
Ja edelleen sanoisin, että mikäli käytössä on kohtuulliset puuntyöstökoneet, ei läpikaulan teko ole varsinaisesti vaikeampaa kuin pulttikaulan. Hieman työläämpää se on ja esim. työjärjestyksen kanssa pitää olla tarkempi. Ja virheille tuossa ei kauheasti ole tilaa.