Demostudio ›

Ei iske meikäläiseen ihan entisen tuotannon malliin, mutta kyllähän tämän teidän tuotokseksi tunnistaa.
Paikoitellen jää vähän liian kauaksi aikaa "paikoilleen" ja laulua ja muita ulinoita olisi voinut käyttää vähän enemmän.
 
Soundit ovat yllättävän hyvät teidän äänitysmenetelmät tuntien.
 
Ihan OK kamaa siis.

Äärimmäisen tuottelias ja uskaltava, vaihtoehtoista rock-ilmaisua sylkevä Mr. Peter Hayden on viimeisen vuoden aikana julkaissut kokonaiset neljä tuotosta. Tuore Nothing Compares To The Value Of The Knowledge We Possess on itselleni kuitenkin ensisukellus bändin mielenkiintoiseen äänivaltamereen. Kuluvan vuoden toukokuussa, erään aamuyön tunteina taltioitu lyhytsoitto sisältää moni-ilmeistä ja -vaikutteista musiikkia. Äänite versoo vahvan juurekkaasta rockista, mutta aika ajoin levy assosioituu myös Isisin kaltaisiin doomcore-nimiin. Maanläheisyys on käsinkosketeltavaa luokkaa, eikä vähiten elävän ja purskahtelevan soundipolitiikan ansiosta. Juuri tämän verran lofi-henkiseksi levy on mahdollista vetää ilman, että yleisilme vaikuttaisi puuroiselta.
 
Välillä Nothing Compares To The Value Of The Knowledge We Possess on yhtä raskaan ahdistava kuin 90-vuotiaan tervaskannon viimeinen henkäys, hetkittäin se trippailee hieman ilmavammin. Mr. Peter Hayden vie minut aikaan, jossa musiikin olemassaolo on vaakalaudalla. Hetkeen, jona puhtaimman itseilmaisun päältä karisee kaikki ylimääräinen. Neljä muusikkoa, neljä seinää. Katoava valo. Ääni. Jokainen nuotti on ennenkuulematon, askel tuntemattomaan. Mr. Peter Haydenin etsivää lähestymistapaa on mahdoton olla kunnioittamatta. Hemmot osaavat soittotaidoistaan huolimatta suhtautua instrumentteihinsa läpitunkevan palavalla intohimolla. Tämän vuoksi Nothing Compares To The Value Of The Knowledge We Possess on minulle hyvinkin äärimmäinen levy.
 
Harva levy muistuttaa minua siitä, että musiikin pisteyttäminen on järjetöntä. Mr. Peter Haydenin musiikissa on melkein kaikkea sitä, mitä itse haluan musiikin sisältävän. Luomisvimmaa, sattumaa, telepatiaa ja tasapainoisuutta. Levyn toinen raita on itselleni se kaikkein mieleisin, kaunein ja koskettavin sävellys. Jos on bändin tyylilaji hankalasti kuvailtavissa, ei tämän levyn herättämistä tunteista ole paljon sen helpompi avautua. Kliimaksia ei ehkä vielä tällä julkaisulla saavuteta, mutta se jos mikä saa bändin sisällä roihuavan tulen voimistumaan. Toivokaamme, että tuo liekki ei ikinä sammu.
 
Antti Korpinen, 18.08.2005
 
:D, kerrankin arvostelija nauttinut saman verran sieniä.

Ihan ihmettelen itseäni, mutta tykkään tästäkin. Enimmäkseen. Joskus vaan tämmöinen junnaava progehtava räime kolisee. Viimeistelmätön soundimaailma sopii tähän erittäin hyvin. Laulumölinästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta ei sitäkään onneksi liikaa ole. Oikein mielenkiintoinen kokonaisuus.