Tuottaminen ja sovittaminen ›

Oho! Miksei tätä ole sanottu ennemmin?
 
*siirtää ainakin puolet vinyylilevyistään saunansytykkeiksi*

Rapu kirjotti ton...mun nickillä!

Rapu kirjotti ton...mun nickillä!
 
Seli seli ;>

Seli seli ;>
 
Mut se pätee moneen kitaristiin.

White Stripes tekee aika "rouheaa" jälkeä tänäkin päivänä. Laitteet ovat kyllä kaikki päivätty sinne 60/70-luvulle. Monille se riipivä ja kirskuva kitarasoundi on treeneissä kammotus, mutta levylle ahdettuna varsin kaunis. Kaivaa esille vain ne vanhat räkäiset pedaalit joissa kenties joku kondensaattori vuotaa tai minkä rouheus on kotoisin homeesta ja hämäkinseiteistä tms:)

Minun mielestäni roudeudessa on aivan yhtä paljon kyse sovituksista kuin tuotannostakin. Eikä rouheus missään nimessä rajoitu pelkkiin kitaroihin: rummut, basso, kiipparit, pillit, laulu, jopa jouset.
 
Toki soundeilla on paljon tekemistä rouheuden kanssa, mutta toisaalta taas se soundi on kyllä viimekädessä peräisin soittajista.
 
Kuten Kivi sanoi, sellaisista yhden oton fiilareista ja siitä kumpuavasta spontaaniudesta se rouheus lähtee minunkin mielestäni.

 
Kuten Kivi sanoi, sellaisista yhden oton fiilareista ja siitä kumpuavasta spontaaniudesta se rouheus lähtee minunkin mielestäni.
 
Siksi rouheus on tämän päivän metallista kaukana. Kaikki on vaan alasviritettyä Mesa Rectifier mid-scoop soundia,helvetisti gainia,limitteri päälle ja Pro Toolsilla siivotaan vielä atakit ja äänten välit. Karmeen kuulosta mut jengi diggaa.
Rouheutta edustaa esim. Kolmas Nainen,Sex Pistols,Deep Purple ja vaikkapa Leslie West.
 
Tämä kommentti tänne koska tuonne varsinaiselle kitarapalstalle ei tämmösiä uskalla lähteä kirjoittelemaan! Se palsta on mennyt pilalle jo vuosi pari sitten...

kitarapalstalle ei tämmösiä uskalla lähteä kirjoittelemaan!
 
Hoho! Lynkkaustuomio... mutta totta on että kitaristit, jotka noita soundejaan ylipätään eniten kelailevat, ovat yleensä ensimmäisenä niiden viidenkymmenen kitararaidan ja tuplausten ja triplausten ja vielä yhden idean kanssa (ja sit vielä yks mitä vois kokeilla...) ja sitten miksatessa mitään ei voi ottaa pois koska kaikki on "oleellista" mutta kuitenkin ihmetellään kun mikään ei oikeen kuulu ja rouheudesta ei puhettakaan = paska miksaaja.

mikään ei oikeen kuulu ja rouheudesta ei puhettakaan = paska miksaaja.
 
= kaikki kovempaa kun kaikki muu

Unohtui vielä mainita ett sitten olis vielä jotenkin muka tärkeää että millä mikillä sen mössön siitä Marsun edestä poimii. Ehdottaisin kaikille pallokuvioo siihen vaan ihan kiinni.Siinähän olis kait suorin vaste ni tulis tasasta mössöö!

Hoho! Lynkkaustuomio... mutta totta on että kitaristit, jotka noita soundejaan ylipätään eniten kelailevat, ovat yleensä ensimmäisenä niiden viidenkymmenen kitararaidan ja tuplausten ja triplausten ja vielä yhden idean kanssa (ja sit vielä yks mitä vois kokeilla...)
 
Onneksi en laske itseäni tohon porukkaan:) Kerralla sisään, ja sillä hyvä. IMO.
 
Just tää nykysoundi, mistä neljä ruuviakin juuri puheli, on jotain mikä ei meikäläisen korviin sitten kuulosta yhtään hyvältä. Mutta jengi näyttää tosiaan diggaavan, ok!

Unohtui vielä mainita ett sitten olis vielä jotenkin muka tärkeää että millä mikillä sen mössön siitä Marsun edestä poimii. Ehdottaisin kaikille pallokuvioo siihen vaan ihan kiinni.Siinähän olis kait suorin vaste ni tulis tasasta mössöö!
 
Pitäisköhän käydä sohaseen tuolla kiratistipalstalla...

Sinne vaan, tulen heittämään bensaa liekkeihin.

Nyt sitten vaan odotellaan... : D

Unohtui vielä mainita ett sitten olis vielä jotenkin muka tärkeää että millä mikillä sen mössön siitä Marsun edestä poimii. Ehdottaisin kaikille pallokuvioo siihen vaan ihan kiinni.Siinähän olis kait suorin vaste ni tulis tasasta mössöö!
 
Kandee laittaa kitara suoraan DI-boksilla äänkorttiin kiinni, ja jättää prosessointi ja efektointi sikseen. Jos se soundaa hyvältä, on kitaran tontti suunnilleen hallussa.
 
Täähän on tää dilemma, että soundistaan tarkimmat laiteurheilijat työnnetään miksauksessa sinne minne vain mahtuu, olipa kyseessä hyllynnurkka tai lipastonlaatikko.

Täähän on tää dilemma, että soundistaan tarkimmat laiteurheilijat työnnetään miksauksessa sinne minne vain mahtuu, olipa kyseessä hyllynnurkka tai lipastonlaatikko.
 
Ei tarttis jos niitä "hyviä soundeja" ei olisi liikaa per biisi.

Kait sitä pientä rouheutta tuo se nauhaäänitys vs. digiäänitys taajuusvasteen ero :) Ja kun sinne nauhallehan ei ajeta sillei hissukseen...
 
Paskaa kaikki vaan on... Mitä siitä meuhkaamaan xD
 
: Eevil :
 
PS. Hifistely on kyllä paha sairaus :)

http://www.krankamps.com/audio/cremain%20krank.mp3 tuossa on rouheeeta. Perkale ku tuommoset soundit sais.
 
Edit: ei saatana että on ihanat.

Minusta rouhea kitarasoundi on esimerkiksi sellainen vähän (tai enemmänkin) yliajettu pienehkön, vanhahkon putkikombon soundi, joka on miksattu niin kovalle, että sen kaikki ominaispiirteet kuuluvat - kaikki kielen risaukset, hurinat, putken kannan helinät.
 
Se pienehkö tila, jossa kombo sijaitsee, saa kuulua. Efektinä korkeintaan kierrepiuha.
 
Tällä tapaa rouhea sointi tuli vastaan kuunellessani Johnny Cashin Unearthed boxia kappaleessa "T like Texas, T like Tennessee" . Ja aika monessa muussakin biisissä siellä. Itse asiassa, Rick Rubinin tuottaman Cashin laulusoundikin on, niin, hyvin rouhea. Murea, tuskin lainkaan kaikua, ja kovalla.
 
Keith Richardsilla on silloin tällöin varsin rouhea sointi, Mark Ribbotilla myös.
- - -
 
Toisaalta Kivin mainitsema soolosoundi Edwtn Collinsilla on sekin rouhea, vaikka onkin silkkaa fuzzia. Siinäkin on olennaisinta se, että se on kuiva ja pirun lujalla.
 
- - -
 
Itse asiassa, itseanalyysini tulos lienee se, että rouheus on miksaustekninen käsite: ainoastaan dominoivana mahdollinen rouheus voi tulla esiin.

Kosminen juttu tämä rouheus.
 
Luulin jo että se on sitä, että soitetaan kitaraa puhtailla soundeilla putkivahvistimen läpi sen verran kovaa että menee vähän ruvelle.
 
http://www.krankamps.com/audio/cremain%20krank.mp3
 
Siis onko tämä muka rouheaa? Taaskaan en tajua mistään mitään!