Yleistä keskustelua musiikista ›

Ja luettavaa on oltava enemmän kuin kaksi sivua.

Mutta niillä on käytännön tarkoitus -> käyttötaidetta. Liika kikkailu tekee niistä ihan jotakin muuta kuin käyttökelpoista -> lehdykkä on epäonnistunut.
 
Entä mistä on tullut tämä näkemys siitä, että kaikilla kansilehdillä on käytännön tarkoitus? Mielestäni asia ei ole noin yksinkertainen. Miksi kansilehdet olisivat olemassa vain informaation takia kun ne antavat mahdollisuuden levyn taiteellisen sisällön laajentamisen ja syventämiseen?

Entä mistä on tullut tämä näkemys siitä, että kaikilla kansilehdillä on käytännön tarkoitus? Mielestäni asia ei ole noin yksinkertainen. Miksi kansilehdet olisivat olemassa vain informaation takia kun ne antavat mahdollisuuden levyn taiteellisen sisällön laajentamisen ja syventämiseen?
 
Kansilehden funktio on kertoa, mikä levy on kyseessä ja mitä kappaleita sillä on. Ne ovat vähimmäisvaateet, sen lisäksi saa toteuttaa itseään ihan niin paljon kuin haluaa.
 
Minusta ainakin olisi ankeaa, jos levystäni ei saisi selville, kenen tekemä se on ja mistä on kyse.

Ostin kerran sen yhden dimmu borgirin levyn. Se death cult armageddon niin siinä kansiläpykässä oli se hoitajatytön pylly mikä jäi mieleen. Ei siinä muuta mutta hyvä ku kansipyllyköitäkin joskus.

Juu, hyvin käsinkirjoitettu on todella kaunista, ja hyvin luettavaakin.
 
Peter Hammillin käsinkirjoitetut kansitekstit ovat kauniita, Neil Youngin taas eivät. Sitten vielä kansilehtisten pitää olla vihkoja, ei mitään metrin mittaiseksi avautuvia mitä ei ikinä osaa taittaa takaisin.

Taiteilijalla piotää olla valta tehdä levystä sellainen kuin hän siitä haluaa tehdä. Jos hän haluaa tehdä 2 metriä halkaisijaltaan pitkän levyn, joka on kääritty vessapaperiin, niin sitten hänen pitää saada tehdä niin. Tosin tällöin hän saa kyllä itse maksaa koko homman eikä kenelläkään tietenkään mitään pakkoa ostaa koko levyä. Mutta jos taiteilijan visio levyn ideasta tätä vaatii, niin antaa mennä vain.
 
Eli pointti yrittää olla se, että taiteessa ei välttämättä ole aina kyse käytännöllisyydestä.

Eli pointti yrittää olla se, että taiteessa ei välttämättä ole aina kyse käytännöllisyydestä.
 
Aivan. Sitäpaitsi itse olen joidenkin levyjen kohdalla niin keräilijä-tyyppinen, että tuskin raaskin edes tutkia koko läpyskää ettei se KULU! Tutkiessakin kädet yleensä suurinpiirtein desinfioitu jne. No, tapansa kullakin.

Minusta ainakin olisi ankeaa, jos levystäni ei saisi selville, kenen tekemä se on ja mistä on kyse.
 
Eikö kansitaide ole juuri sitä, mistä on kyse, eli levystä kokonaisuutena. Se, mistä on kysehän löytyy siltä levyltä ja se kansitaide on osa sitä levyä. Eihän abstrakteissa maalauksissakaan lue, että "tämä on nyt tulkittava näin ja tällä haluan sanoa sitä ja tätä".
 
Ja jos taiteilija ei halua kertoa sen tarkemmin, kenen tekemä levy on niin jättäköön kertomatta, sekin on osa sitä kokonaisuutta, jonka kyseinen taiteilija on luonut.
 
Eri asia sen sijaan on yrityksestä huolimatta, esim. huonon tulostuslaadun tai ajattelemattomuuden tahi amatöörimäisen graafisen suunnittelun takia epäselväksi jäävä, ymmärrettäväksi tarkoitettu sisältö.

Jees, levyn kannethan ne ensimmäisenä silmään osuu kun uutta musaa kaupasta käy ostamassa. Ite tulee kyllä luettua kaikki mahollinen informaatio mitä kansiin on painettu sitä levyä kuunnellessa, joten kyllä hyvä kokonaisuus käsittää niitten myös kansien hyvän suunnittelun.
 
Henk. koht. levyn kansikuvan tulis olla selkeä, värillisesti liian räikeät kannet jotenkin ärsyttää aivan mahottomasti. Esim. Metallicalla on ollu aina selkeät kannet ja ne kiinnittää huomion.
 
Jostain syystä arvostan yleisesti enemmän piirrettyjä kansia kuin niitä joissa on oikeita valokuvia vaikkapa bändistä...

Kansilehtisiä? Millä te oikein imutatte, jos saatte kansilehdetkin mukaan?

Mestari puhuu melko sekavia.

Se on tosiaan perseestä jos ne biisit on lueteltu ilman numeroita ja kaikkein pahin on jos ne on ihan pötköön pistetty eikä allekkain...
 
Destructionin antichristin kansilehti on perseestä...Siellä on biisit ihan eri järjestyksessä kuin ne oikeasti on...
 
Paras kansilehti:
 
-Hienot kannet
-Selkeästi biisien nimet ja numerot takapuolella
-Jäsenten kuvat
-Kunkin jäsenen nimi ja soitin
-Biisien sanat järjestyksessä lehdessä
-levyn ilmestymisvuosi
-Kiitostekstit jne. hauska lukea niitä
-lehti on todellakin "lehti-muodossa" eikä "karttamuodossa" että pitää taitella se aina jotenkin ja eikä siinä ikinä onnistu:)

Mestari puhuu melko sekavia.
 
Mun mielestä Mestari puhuu täyttä asiaa.
 
Mieluusti minäkin luen sanoitukset kansilehdestä ja etsin jotain pieniä tiedonmurusia levyn tehneestä bändistä tahi artsistista ja haluan, että saan laitettua levyn muiden levyjen tavoin cd-telineeseeni. Mikään pyhä standardi, jota ei koskaan eikä missään tapauksessa saa rikkoa, tämä ei minun mielestäni kuitenkaan ole.
 
Esimerkiksi Jarkko Martikaisen soololevyn hienompi versio ei aivan jokaiseen cd-telineeseen mahdu, mutta sellainen sen pitää olla, jotta kokonaisuus toimii sillä tavalla kuin taiteilija sen halusi toimivan. Eli toimivia käytäntöjä voi hyvällä syyllä rikkoa.
 
Jos kokee käytännöllisyyden artistin näkemystä tärkeämmäksi, niin ainahan voi jättää moisen itsekkään kakkiaisen levyn ostamatta.

Minulle kansilehden pääasiallinen tarkoitus on se informaatio, mutta tietenkin hyvin tehty ja esteettinen on aina plussaa. Nykyaikana, kun Internetistä saa (laillisestikin) musiikkia juuri kansilehdet jne. ovat minulle yksi suurimmista syistä ostaa levyt levyinä. Itse käsitän hyvän kannen näin:
 
- Kannesta ja kyljistä tulee selkeästi selville yhtyeen ja levyn nimet ja jostakin selviää myös valmistusvuosi
- Jos kopiosuojattu, siitä on selvä merkki
- Kappaleet on numeroitu allekkain ja myös kestot on kerrottu. Aivan liian usein kestot ovat vain kansilehden sisällä, mutta mielestäni ne on OLTAVA myös takakannessa
- Yhtyeen jäsenien nimet on kerrottu, ja mitä soitinta soittavat. Erityisen hienoa on, jos soittimien merkit ja mallitkin on lueteltu.
- Lyriikoiden luetteleminen ei ole itseisarvo, mutta jos se tehdään, se tehdään järjestyksessä ja tarpeeksi selvällä fontilla.
- Kiittää ei tarvise kahta sivullista ja puolta maapalloa

Vinyylit takas häätänääh.

Vinyylit takas häätänääh.
 
Samaa mieltä. Mikään ei voita vinyyliä, hieno ja suuri kansitaide!

TArvin sellaset lehjdet jotka on siistin näköiset!

Miksi kappaleiden kestot kiinnostavat? Kyllä se kappale sieltä soi niin kauan kuin haluaa. Olisikohan tässä taustalla joku omien kokoelmien tekemisen tarve vaiko mikä?

- Lyriikoiden luetteleminen ei ole itseisarvo, mutta jos se tehdään, se tehdään järjestyksessä ja tarpeeksi selvällä fontilla.
 
Pahinta on se kun biiseistä vain joihinkin on sanat mukana tai sitten sanoituksista tarjoillaan vain osia. Kidutusta.