Aihe: Black Label Society Suomeen
1 2 3 4 511 12 13 14 15
Mrezzye
11.06.2005 10:53:02
 
 
Aika pitkään piti odottaa, että pääsin Zakkia katsomaan. Ihan 80-90 lukujen taitteesta olen ukon tuotantoa seurannut ja diggaillut. Odotukset olivat siis toisaalta hyvin korkealla, mutta pieni pelko keikasta oli kuitenkin hanurissa. Mitäs jos BLS onkin ihan susi?
 
Toisin kävi. BLS oli mahtisonni! Minä olin positiivisesti yllättynyt varsinkin Saken laulusta. Live-DVD:llä laulu ei välttämättä ole koko ajan viimeisen päälle tikissään, mutta Tavastialla se kuulosti loistavalle. Saapa nähdä mitä Tavastian taltioinneista päätyy sitten tulevalle DVD:lle, vai päätyykö mitään.
 
Soundit olivat mahtavat ja soittopuoli oli loistavaa, tietysti sitä ylimääräistä tilua olisi voinut minunkin puolestani karsia, mutta... Kun ajattelen aikaa n. 10 vuotta taaksepäin, niin vielä itsekin kuuntelin ensimmäisenä livelevyiltä ne kitarasoolot (Van Halen, Dream Theater, Ozzy, Ynkkä jne. jne.) kun levyn olin hankkinut. Nykyisin on muut asiat nousseet musiikissa tärkeämmiksi. Varmaan siellä porukassa oli noita kitarasoolojen diggareitakin ihan riittämiin, joten Sakke seurueineen tarjosi jokaiselle jotain. Ainoa asia, joka sai hieman vaivautuneeksi oli bändiesittelyn soolot, jotka olivat täysin turhia. Varsinkaan ET:n ei olisi kannattanut vetää mitään sooloa siellä lavalla Zakkin jälkeen, kuulosti nimittäin aika pliisulta siinä vaiheessa.
 
Ja sen lopun terroristikommentin Zakk olisi saanut pitää itsellään. Fuckin´ chicken coward Americans with their billion dollar killing machines! Tapelkaa itse reilusti niistä öljyistä, älkääkä ampuko raketeilla/täsmäpommittako jostain piilosta! Anteeksi poliittinen kannanotto, ei kuulunut asiaan.
 
Kouluarvosana: 9+
Jea, rait! Vhat evö...
Invader
11.06.2005 11:13:55 (muokattu 11.06.2005 11:16:21)
Meldrum hoiti kyllä ihan hyvin ton lämppärin hommansa. Olihan sillä aika vihaisesti potkivia BLS- tyylisiä kappaleita ja raakoja kertsejä. Pidin kyllä kitaristista, soolot ja vingutukset luonnistuivat mallikkaasti, mutta ennen kaikkea monet riffit potkivat perseitä.
 
Se lopun Pantera-repäisy lämmitti porukkaa aika kivasti myös :)
 
Ja sen lopun terroristikommentin Zakk olisi saanut pitää itsellään. Fuckin´ chicken coward Americans with their billion dollar killing machines! Tapelkaa itse reilusti niistä öljyistä, älkääkä ampuko raketeilla/täsmäpommittako jostain piilosta! Anteeksi poliittinen kannanotto, ei kuulunut asiaan.
 
Heh, itsekin ajattelin että vähän on mustavalkoinen käsitys maailman menosta tuolla Zakk:lla. Mutta aivan sama, saa se vähän uhotakin kun tollaisen setin vetäisee.
Tai sitten ei..
Flick
11.06.2005 20:40:50
 
 
Heh, itsekin ajattelin että vähän on mustavalkoinen käsitys maailman menosta tuolla Zakk:lla. Mutta aivan sama, saa se vähän uhotakin kun tollaisen setin vetäisee.
 
Tuli vaan mieleen tossa vaiheessa, että salissa oli varmaankin suurinosa porukasta Zakkin kanssa erimieltä tosta Jenkkien sotaisasta politiikasta. Eipä kuitenkaan kukaan alkanu buuaamaan tai mitään vastaavaa...
Mies joka on juonut olutta samasta tuopista Zakk Wylden kanssa :)
SDMF
12.06.2005 19:41:34
tapasin herrat ja puhuin Zakin kanssa puhelimessa ! vittu et oli HIENOA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! rokkkk
R.I.P Dimebag darrell
Flick
12.06.2005 21:11:43
 
 
tapasin herrat ja puhuin Zakin kanssa puhelimessa ! vittu et oli HIENOA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! rokkkk
 
Ai että puhuit Zakkin kanssa puhelimessa... Mitäs tää tällanen on? Miten pääsit sen kanssa juttelemaan? Missä? Maksoitko jotain? Miten vitussa????
Mies joka on juonut olutta samasta tuopista Zakk Wylden kanssa :)
SDMF
12.06.2005 21:36:48
Ai että puhuit Zakkin kanssa puhelimessa... Mitäs tää tällanen on? Miten pääsit sen kanssa juttelemaan? Missä? Maksoitko jotain? Miten vitussa????
 
Nico Godsplaguesta oli tapaamassa wyldeä ja soitin Nicolle ja se anto Zakille :)
R.I.P Dimebag darrell
Kassu
12.06.2005 21:43:39
tapasin herrat ja puhuin Zakin kanssa puhelimessa ! vittu et oli HIENOA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! rokkkk
 
Mä näin sut äijä tampereella. Olikos sulla mäyräkoira peräti kädessä. Jos oisin myöhemmin nähny sut, oisin tullut kysymään josko velkasi oisit maksanut..
JuliusUK
13.06.2005 01:23:54 (muokattu 13.06.2005 01:24:58)
Heh, tuosta kuvasta on paha mitään päätellä :)
Mutta vaikutti iloiselta ja leppoiselta jätkältä, osaa myös soittaa, soittihan Pride & Gloryssakin.
 
Vähän Asterixin näköinen.

 
Eikun se näyttää ihan siltä yheltä Suomen Idols-tuomarilta :D
 
Höpiskö se Zakk jotain että se olis sen isoveli?
Kuulin vaan jotain epäselvää mutinaa, olin kuulevinani "my big brother" siinä välissä (Tre keikka).
wannabee Hyvä Kitaristi
la m quina
13.06.2005 01:32:27
Meitsi tietää Wylden spostiosoitteen!
Torniojaws
13.06.2005 08:36:01
 
 
Höpiskö se Zakk jotain että se olis sen isoveli?
Kuulin vaan jotain epäselvää mutinaa, olin kuulevinani "my big brother" siinä välissä (Tre keikka).

 
Olisiko enemmän viittaus ko. äijän ikään.
So sweet the hour, so calm the time, I feel it more than half a crime, When Nature sleeps and stars are mute, To mar the silence ev'n with lute.
Mrezzye
13.06.2005 10:54:36
 
 
Meitsi tietää Wylden spostiosoitteen!
 
No vau. Oletpa tärkeä kaveri. Minäpä tiedän Zakkin kotisivujen osoitteen.
Jea, rait! Vhat evö...
SDMF
13.06.2005 12:33:52
Mä näin sut äijä tampereella. Olikos sulla mäyräkoira peräti kädessä. Jos oisin myöhemmin nähny sut, oisin tullut kysymään josko velkasi oisit maksanut..
 
No vittu miettisinki jos olisit ollu sinä , olisit tullu heittämään kiven naamaa vaa ja sanonu et anna rahaa homo ...tarkotuksena oli kuiteski antaa 15e koska unohdan pikkuvelat aina haha... seitan...
R.I.P Dimebag darrell
...And Justice For All
13.06.2005 12:36:13
Meitsi tietää Wylden spostiosoitteen!
 
zakk.wylde@jippii.fi?
Copyright ...And Justice For All. All Rights Reserved.
Kassu
13.06.2005 14:53:09
No vittu miettisinki jos olisit ollu sinä , olisit tullu heittämään kiven naamaa vaa ja sanonu et anna rahaa homo ...tarkotuksena oli kuiteski antaa 15e koska unohdan pikkuvelat aina haha... seitan...
 
Heh, no ens kerralla sitte. Tosiaan, oisin tullu juttelemaan, mut olit toisella puolella tietä harppomassa pakkahuoneelle päin. Jos oisin etsinyt tien ylityspaikan ja juossut sinne väenpaljouteen huutaen "SDMF! SDMF!" niin tuskin oisit ollut ainoa joka kääntyy :)
Kassu
13.06.2005 15:01:18
No vittu meikähän jä kittaamaan sihe vieresee puistoon :) Olisit tullu mukaa vaa ni olisit Nicon tavannu kans ;)
 
Ois pitäny :) Nicoa en ookkaan tavannu, Eugen pari kertaa.
Neponen
20.09.2008 18:22:39
 
 
Black Label Society tulee taas Suomeen!
Satuin autolla ajellessa kuulemaan Radio Rockin mainoksen, että Zakk Wylde poppoineen olisi tulossa Suomeen. Ja kyllä he ovat tulossa!!
 
"Black Label Societyn keikka Kulttuuritalolla lauantaina 22. marraskuuta maksaa pääsylippujen osalta 39 euroa. Liput voi hankkia Lippupalvelusta ja Tiketistä. Tapahtuman promoottorina toimii Live Nation. Kulttuuritalon keikan alkamishetkeä ei ole vielä tiedossa. Sunnuntaina 23.11. Tampereen Pakkahuoneella koettavan keikan ikäraja on 15 vutota. Ennakkolippuja em. esiintymiseen myyvät Epes, SWAMP ja Lippupalvelu. Liput maksavat 37 € ja ovet avautuvat kello 19, jonka jälkeen varsinainen musisoiminen starttaa 30 minuuttia myöhemmin. Keikalla esiintyy nimeltä mainitsematon tukibändi."
 
http://www.metallimusiikki.net/meta … abel-society-helsinkiin-tampereelle
 
P.S Koitin haulla ettiä, mutta en löytänyt aihetta jossa joku jo kyseisestä tapahtumasta hehkuttaisi.
Milkop
20.09.2008 18:28:08
 
 
P.S Koitin haulla ettiä, mutta en löytänyt aihetta jossa joku jo kyseisestä tapahtumasta hehkuttaisi.
 
Yleisellä puolella on tainnut jo kuukauden päivät joku ketju olla.
"I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide
flowerpower
13.03.2014 23:52:25 (muokattu 13.03.2014 23:54:37)
B.L.S. ltä on tulossa uutta levyä ....toivottavasti saadaan kiertue myös Suomeen!
 
http://www.allmusic.com/album/catac … s-of-the-black-vatican-mw0002621262
MannihilatoR
15.03.2014 14:45:13
 
 
SDMF: Nico Godsplaguesta oli tapaamassa wyldeä ja soitin Nicolle ja se anto Zakille :)
 
Toihan on ihan "Seitsemän päivää" juoru! Nico antoi Zakk Wyldelle!
...ja hymiöt viestini loppuun: :D :D :D :D :D :D
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)