Aihe: Stratocaster vs. Telecaster
1 2 3
PIM
03.06.2005 19:16:39
Kertokaa joku joka on pidempään harrastanut kitarointia, että loppuuko tämä krooninen kitarakuume koskaan? Ostaessani Les Paulin ajattelin, että nyt pärjätään pitkään. Puolen vuoden päästä alkoi uusi kuume. Ihana ja kallis harrastus : /
 
Minä taas uskallan tunnustaa, että mulla loppui tai ainakin hellitti huomattavasti kun ostin Variaxin viime joulukuussa. Tosin nyt tekis mieli toista varalle kun näitä saa Saksasta nyt 440 eurolla. Itse asiassa on ollut aika outoa nyt kun puoleen vuoteen ei ole mikään vastaan tullut kitara herättänyt omistushaluja samaan tapaa kuin ennen. Minunkin käsien kautta on kulkenut viimeisen 15 vuoden aikana vähintään 30 - 40 kitaraa joten tiedän kyllä miltä kaasuvaivat pahimmillaan voi tuntua.
 
Mutta ei ne vaivat tietenkään aivan tyystin ole kadonneet, sillä yhtenä päivänä kävi mielessä että paljonkohan Ruokangas velottaisi jos istuttais Varixin elektroniikan VSOPin tai Mojon runkoon.
...ttu tätä elämää, yhtenä päivän autokuume ja toisen GAS...
Niskamies
03.06.2005 21:30:21
Minä taas uskallan tunnustaa, että mulla loppui tai ainakin hellitti huomattavasti kun ostin Variaxin viime joulukuussa. Tosin nyt tekis mieli toista varalle kun näitä saa Saksasta nyt 440 eurolla. Itse asiassa on ollut aika outoa nyt kun puoleen vuoteen ei ole mikään vastaan tullut kitara herättänyt omistushaluja samaan tapaa kuin ennen. Minunkin käsien kautta on kulkenut viimeisen 15 vuoden aikana vähintään 30 - 40 kitaraa joten tiedän kyllä miltä kaasuvaivat pahimmillaan voi tuntua.
 
Mutta ei ne vaivat tietenkään aivan tyystin ole kadonneet, sillä yhtenä päivänä kävi mielessä että paljonkohan Ruokangas velottaisi jos istuttais Varixin elektroniikan VSOPin tai Mojon runkoon.

Se on hyvä että GAS lähti veke, jos itekkin onnistuis...
 
Pitäisköhän kokeilla Variax bassoa:)
Virallisesti semi-pro!
Joees
03.06.2005 22:09:20
Minun on ainakin omalta osaltani sanottava, että kuume todellakin vain yltyy. Tällä hetkellä on valtava sähkökitarakuume menossa, ja siinäkin on 3 mallia, jotka kaikki pitäisi omasta mielestäni omistaa.
 
Ja niiden kolmen jälkeen keksit kolme uutta mallia jotka täytyy omistaa. Hehe. Usko mua.
Typerää sinänsä kun yhdelläkin kitaralla pärjää oikeasti hyvin. Kun itselleen sen soundin löytää niin sen kyllä taivuttaa minne tahansa ilman kompromisseja. Mulla asia on näin yhden kitaran ja vahvistimen kanssa. Mutta silti noita tulee ostettua aina lisää. Tekisi mieli ostaa joku toinen Telecaster myös.
Groooove is in heart!
Sama se millä argumenteilla ei-äänet voittaa kunhan ne voittaa. Se on protestointia ja merkki siitä, että tavallisillakin ihmisillä on vielä pokkaa käskeä päättäjien suksia helvettiin. -Jani The Rock
biibob
03.06.2005 22:12:25
Ja niiden kolmen jälkeen keksit kolme uutta mallia jotka täytyy omistaa. Hehe. Usko mua.
Typerää sinänsä kun yhdelläkin kitaralla pärjää oikeasti hyvin. Kun itselleen sen soundin löytää niin sen kyllä taivuttaa minne tahansa ilman kompromisseja. Mulla asia on näin yhden kitaran ja vahvistimen kanssa. Mutta silti noita tulee ostettua aina lisää. Tekisi mieli ostaa joku toinen Telecaster myös.

Jep. Pahinta on, että joskus GAS menee niinkin pahaksi, että alkaa jo ajatella, että sitten kun saan sen ekan gibson les paul standardin niin jonkun ajan päästä olis saatava toinen paitsi toisella värillä. Ja siinä vaiheessa voi kyllä yrittää potkaista itseään hieman, että heräähän siitä rockstaran unelmastasi ja palaa todellisuuteen. Olis edes mahdollisuus siihen ensimmäiseen niin sitten olisi jo hyvä. Ja les paul oli vain yksi esimerkki, sama pätee teleissä ja stratoissa myös.
Jos joku olisi nimettävä jumalan jälkeen niin se on Jimmy Page.
mattim
03.06.2005 23:18:11 (muokattu 03.06.2005 23:19:08)
 
Itselläni oli hillitön hinku tuossa taannoin saada vaihtelua Telecasterilleni, meninkin kauppaan ja soittelin lävitse kaikki kaupan varteenotettavat lespat. Totesin, ettei niistä löytynyt sitä mitä halusin. Taidan olla varsin telepurilainen ; - ) Taidan seuraavaksi katsella lävitse Tele customit ja Deluxet, jos olisi sellaista tavaraa saatavilla, joka kävisi korvaan ja käteen.
 
Matti
Niskamies
03.06.2005 23:21:03

Kunhan et vaan erehdy menemään jenkkifoorumeille;) Nimittäin kohta on jenkeistä tulossa laivakontillinen oikein hienoja jenkkikitaroita.
Virallisesti semi-pro!
Bluesmies
03.06.2005 23:37:54
Itse hankin teleni 3,5 vuotta sitten ja sen jälkeen ei ole kyllä tehnyt mieli yhtäkään muuta kitaraa. Uskoisin, että ei tee mieli uutta kitaraa varmastikaan seuraavaan 10 vuoteen. Eikä vahvistintakaan varmaan...
Uusi musiikkinäyte profiilissa.
Juutas
04.06.2005 10:09:59
Kertokaa joku joka on pidempään harrastanut kitarointia, että loppuuko tämä krooninen kitarakuume koskaan? Ostaessani Les Paulin ajattelin, että nyt pärjätään pitkään. Puolen vuoden päästä alkoi uusi kuume. Ihana ja kallis harrastus : /
 
Se loppuu silloin kun niin päättää... =) Kitaroiden keräily
on kuin mikä tahansa riippuvuus ja se loppuu vasta
silloin kuin ei enää osta mitään. Se sitten "säästyykö"
tässä touhussa jotain, onkin jo makuasia. Onhan monen
mielestä viinankin juominen erittäin (ainakin keskikroppaa) kehittävä harrastus...
 
Itse olen päättänyt, että yksi Strato ja Tele on mun juttu ja
that's it. Ei tule kuukautta etten toisin pohtisi, mutta joku
roti pitää olla. ;-) Yleensä kun ne heräteostokset tulee
myytyä kuitenkin rahapulassa alihintaan pois.
Ostan Rolandin GI-10:n - halvalla tietysti! =)
Turder
04.06.2005 10:47:15
Termi GAS tulee kokoajan vastaan. Mitä se tarkoittaa? Hyvälaatuinen, krooninen uuden kitaran ostotautiko?
 
Ja aiheesta. Kotoa löytyy akustinen sekä les paul ja kova hinku on yllättäen hommata toisenlaista keppiä, tele tai strato. Tai molemmat. Nauran aina itselleni kun testaan liikkeessä teleä niin haluan ostaa heti sen ja sama homma straton kanssa. Onkos muuten mexicoteleissä ja -stratoissa saman tyylisiä eroja (huonompaan?) kuin usamalleissa? Eli kumpi on mexicoversiona laadukkaampi?
Holy Mackinaw!
Kjukka
04.06.2005 11:01:34
 
Termi GAS tulee kokoajan vastaan. Mitä se tarkoittaa? Hyvälaatuinen, krooninen uuden kitaran ostotautiko?
 
Alunperin "Gear Acquisition Syndrome".
 
Ahh, mulle on tulossa tänä kesänä nimimerkki P2:n rakentama hevitele yhellä EMG:llä, en malta odottaa :)
ejhfi
04.06.2005 12:03:48
 
Strato on kauempana LP:stä kuin Tele. Mun mielestä. Telen tallamikki on kohtuu persoonallinen kaveri jotta se räyhää ja pirusti jos niin haluaa.
 
Lankkukin on yhtä tönkkö telessä kuin LP:ssä(hyvässä mielessä tönkkö). Stratohan on ergonominen soitettava.

Juup, näin minäkin olen asian todennut olevan. Itse käytän telecasteria LP:n kakkoskepukkana juuri siksi että paitsi lankun painopiste, niin myös soundimaailma ovat suhteellisen lähellä toisiaan etenkin kaulamikin osalta.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)