Kitarat: soittaminen ›

Tiesin että maailmassa on hyviä muusikoita.
 
Kantani muuttui kun kuulin Symphony X-yhtyettä. Nyt tiedän että on olemassa myös erinomaisia muusikoita.

satriania kuuntelin jo ihan apparina, sillon ku en ees tieny et niillä levyillä soitetaan/tilutetaan kitaraa ku en ees osannu erottaa kitaraa syntikasta. se oli vaa siihen aikaan niin hyvää musiikkia. mutta sittemmin ku näin michael angelon speed kills videon, ni kyll pisti miettimään miten se ton teki :O supernopeekäsi.com

Ensimmäiset oli varmasti Hammett ja Hetfield (Creeping Death oli aina liian nopee!) Sitten tuli Slash kuvioihin mukaan (Estranged!) Slash oli jotain käsittämättömän coolia. Löysin myös Dimebagin vingutukset melko nopeasti. Aivan mahtavaa soittoa. Myöhempiä nimiä vielä esim. Jimi Hendrix, Zakk Wylde, Jimmy Page, Tom Morello ja Angus Young.

Slashi iski kyllä lujaa joskus 90-luvun puolivälissä kun sisko guns n rosesia kuunteli ja onhan se Slash omalla tavallaan hyvä nykyäänki kuunneltuna. Sitten piiiiiitkän ajan päästä hankittuani oman kitaran ja vielä kauan sen jälkeen löysin Steve Vain ja muita mahtavia kitaristeja. Nopeudella ei ole niin väliä mutta tunteella pitää vetää!! perhana!

ehkä ensimmäinen mikä oikeasti tiputti leuan lattiaan oli Eddien Eruption. Sitten tuli Hammett, jonka jälkeen Petrucci, jonka jälkee Dimebag jonka jälkeen Gilbert. ja muut kikat onkin melkein jo ennalta arvattavissa :p
 
E: paitsi että joitakin John 5:n juttuja en vain vieläkään pysty käsitämään vaikka olen tabloista katsonut. (kyseessä siis miehen soololevy eikä Manson kikat. Vertigo on mahtava albumi) ja tietenkin Adam Fulara.

Joskus muutama vuosi sitten katoin jotain Chuck Schuldinerin sooloja. Se näytti hienolta.

Hendrixin Wild Thing montrey popista. Olin aivan suu auki sen jälkeen.

Steven vain soitto G3: live in denver DVD:llä.

Oliskohan ollut seiskaluokan puutyötunnilla kun kaveri löi kasettisoittimeen Van Halenin Eruptionin soimaan. Tuli vähän puun takaa.
 
Toisella kerralla samaisesta koulusta bussilla kotiin huristaessani tuli rockradiosta Ynkän Black Star. Taas ihmeteltiin.

No en laita tänne kaikkia että "olipa hyvä kitaristi" jutut, mutta kun kuulin Tom Morelloa niin tuli oikein semmonen fiilis että _miten_ hän nuo kaikki äänet saa kitarasta ulos.

No niistä mitä nyt tulee mieleen on varmaankin.
 
-Blackmoren soolo Burnissa ja varsinkin se tilukuvio g-kielellä. Reaktio oli kutakuinkin: "Voiko noin nopeasti soittaa"
-Hevirock-innostuksen alettua 13-vuotiaana tuli yhtenä ensimmäisistä levyistä ostettua Yngwien Marching Out-levy, sattumoisin aloitin kitaran soiton tällöin. Reaktio: "Ei tää saatana oo mahollista"
-Ensimmäisen Satriani-levyn Surfing with the Alienin kuunneltuani. Reaktio: "!!!!(En tainnut pystyä sanomaan mitään.)!!!!"

Jeff Beck iski kovaa, kun kuulin "Where Were You" biisin. Siinä on tunnetta kerrakseen, ja ei läheskään sieltä helpoimmasta päästä soitettavana, vaikka siinä ei tilutetakaan.
 
Andy McCoy mullisti käsitykseni lavakitaroinnista. Andyn lavapresenssi oli mulle heti ekasta kerrasta lähtien jotain suurta, ja äijän soitto on parhaimmillaan hyvin idearikasta ja tilannesidonnaista, joskus ehkä liiaksikin... ainiin, ennen Andyn näkemistä olin siis jo nähnyt mm. Eric Claptonin...
Tuota ennen tuli mietittyä Andyn soittoa myös levyltä, First Timer biisin soolo on semmoinen, jota ei wannabetiluttajat ynnä muut teinihevarit kykene yks yhteen vetämään. ;)
 
Billy Gibbonsin jutut on ollut mulle myös kovia. Siitä äijästä jotenkin säteilee semmoinen "cool", vaikka se ei mitään show:ta vetäisikään.
 
PK-Keräsen soitto jaksaa myös usein hämmästyttää.

Black Star:
-Blackmoren soolo Burnissa ja varsinkin se tilukuvio g-kielellä. Reaktio oli kutakuinkin: "Voiko noin nopeasti soittaa"
 
Sama minullakin joskus 12-vuotiaana. On muuten helvetin kova soolo. Blackmore teki kyllä
muutenkin soitollaan palveluksen nykyisille tiluliluttelijoille.
 
Brian May Jr.:
David Gilmouren soolo kappaleessa Comfortably Numb(sitä toista) suoraan sanoen räjäytti. Kun kuulin biisin ekan kerran olin muistaakseni 15- vuotias ja näin ollen ehtinyt perehtyä enemmän sähkökitaraan ja sen erilaisiin jippoihin, mutta silti hämmästytti se soolon nerokkuus, kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan älyttömän hieno soundeja myöten.
 
Mmm... Olin ehkä 13 kun olimme faijan kanssa kaksin kotona joku lauantai-ilta ja faija kysyi olinko kuullut sellasesta bändistä kuin Pink Floyd. En ollut kuullut ja faija sitten iski vinyylisoittimeen The Wallin. Kuuntelimme sitä ja kun Comfortably Numbin ykkössoolo loppui olin jo ihan: "Wow! Mahtavat soundit repii stratosta". Kakkossoolon alettua leuka putosikin sitten lopullisesti lattiaan. Siis ei perkele mitä soittoa, millä tunteella, millä tatsilla ja millä soundeilla! Parhaita (Jos ei paras) soolo ikinä.

Joo on se tuo Michael Angelon " No Boundaries " nii makee et sitä on aina kiva kattoo/kuunnella...Ja sitte Steve Vai tietty on ihan mahtavan kuulosta..
 
Ei tässäkää aina se nopeus oo tärkeintä vaa ainaki tuo Angelo vetää nii tunteella että ihan itkettää rupiaa :D

Eric Clapto
Gary Moore
Slash
Marty Friedman
Nuno Bettencourt (menik oikein?)
 
ei tuossa kaikki oo. Viimeisin oli ku näin Tommy Emmanuelin videon netissä. Ukko soittaa kohtuu hyvin akustista =)

Ritchie Blackmore - sillä on Midaan kosketus!
Ynkkä - ainoa "tiluäijjä" jota oikeasti jaksaa kuunnella joskus..
Nicola Hall - Virtuoso guitar transcriptions on pirun hyvä levy..
Hendrix - Legenda ,legendampi ,Hendrix

Hannu.H ja wrshredder: mainitsetteko vielä että mikä noissa listaamissanne kitaristeissa iski, kun tarkoitushan ei ollut lähteä listaamaan parhaita kitaristeja vaan niitä kikkoja, joilla he pistivät päänne pyörälle.

Jimmy page ja ritchie blackmore ovat monessakin suhteessa laittaneet miettimään, että kuinka noin voi soittaa. Jeff Beckin nadia on yhä minulle sellainen juttu, jonka haluaisin joskus osata soittaa, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei se tule ihan heti onnistumaan. Kammen käyttö on niin tyylikästä tuossa kappaleessa.

kyllä se on se Ynkkä, mikä sai ja saa yhä aikaan valtavaa ihmetystä. Myös jokunen Friedmanin hutaisu on säpsäyttänyt pienessä määrin.