Yleistä keskustelua musiikista ›

Olisiko kenelläkään kokemuksen tuomaa rintaääntä aiheesta:
 
Viritettäessä a1 (nykyisin puhtaana pidetään 442Hz) matalemmaksi, esimerkiksi 438Hz, sointi muuttuu hieman tummemmaksi, synkemmäksi, raskaammaksi ilman että varsinaista sävellajia muutetaan.
 
Vastaavasti viritettäessä vaikka a 446Hz:iin sointi on kirkkaampaa.
 
Tätä olen kuullut käytettävän ainakin joissain puhallinyhtyekilpailuissa tehokeinona.
 
Mietinkin, olisiko populäärimusiikkia (rockia) soittaessa tässä tyylikeino erottautua soundillisesti. Osaan kappaleita tämä voisi olla hyväkin tehokeino syventämään "fiilistä". Siis äänitteelle - keikoilla tämän toteuttaminen on varmasti hieman hankalaa. Kysymys kuuluukin - kuuleeko "tavallinen" kaduntallaaja eroa. Onko se millään tavalla huomioitavassa oleva - merkittävä asia? Omasta puolesta tästä vähäistä kokemusta on vain klassiselta puolelta, sielläkin vain silloin kun vire sitä hakematta nousee yhteissoitossa (taikka laskee), varsinkin nuorempien soittajien kanssa. Sointi kyllä toisinaan tuntuu kirkkaammalta vireen noustua. Eri asiaksi näien taas koko, tai puolisävelaskeleen noston.
 
Viisaat - sana on teidän.

keikoilla tämän toteuttaminen on varmasti hieman hankalaa.
 
Miksi olisi hankalaa? Onhan kaikissa vähänkin paremmissa viritysmittareissa kalibrointi, jolla voi säätää A:n mihin tahansa 435 ja 445 herzin välillä.
 
Pitää vain virittää omilla mittareilla.
 
Toinen asia on sitten se, että kitara, kuten muutkin nauhalliset kielisoittimet, on "tasavirheinen soitin", kuten soitinrakentajakaveri mua valisti. Eli siinä eivät soinnut muutenkaan soi puhtaasti tai nuotit kohdillaan, kuin sillä kohdin, mistä kitara on hienosäädetty.

No mitä helv...eikös nyt jokainen viritä haluamallaan tavalla, laulajan mukaanhan tossa mennään. Aika kultakorva on, joka kuulee onko referenssinä A 440 vai kenties 438 tai 446. Hassu pulma jo sinänsä, musta sitä nyt ei taatusti kukaan huomaa, eikä varmasti ole mikään erottautumiskeino.

Miksi olisi hankalaa? Onhan kaikissa vähänkin paremmissa viritysmittareissa kalibrointi, jolla voi säätää A:n mihin tahansa 435 ja 445 herzin välillä.
 
Niin jos vaikka äänitteelle äänittäisi jonkun biisin 445 mutta muuten olisi 440. Koko setin ollessa samalla taajuudella niin ei se silloin. (paitsi hienovirityksen säätö sen yhden kerran kun aloittaa temppuilemisen)

No mitä helv...eikös nyt jokainen viritä haluamallaan tavalla, laulajan mukaanhan tossa mennään. Aika kultakorva on, joka kuulee onko referenssinä A 440 vai kenties 438 tai 446. Hassu pulma jo sinänsä, musta sitä nyt ei taatusti kukaan huomaa, eikä varmasti ole mikään erottautumiskeino.
 
Mä tykkään kyllä että bändi soittaa 442vireessä mielummin ku esim 440... Puhumattakaan jos olis 438 tai 446. Menis pää sekasin..

Ei kai tuo vire ole oleellinen kuin joillekin puhaltimille, muille pääasia, että koko bändi käyttää samaa.
 
Me käytettiin jonkin aikaa 442, mutta kun mun laitteisiin panee virrat päälle, ne on 440 enkä jaksanut/viitsinyt joka kerta muutella, niin kaikki saivat palata 440:een.

Ei kai tuo vire ole oleellinen kuin joillekin puhaltimille, muille pääasia, että koko bändi käyttää samaan.
 
Me käytettiin jonkin aikaa 442, mutta kun mun laitteisiin panee virrat päälle, ne on 440 enkä jaksanut/viitsinyt joka kerta muutella, niin kaikki saivat palata 440:een.
 
Niille kellä on absoluuttinen korva sillä voi olla merkitystä.Kun se korva on yleensä tottunu johonkin referenssitaajuuteen niin jos mennään vierestä, saattaa vaivata kovastikin. Ei meitä kuolevaisia mut jos kaveria vaivaa niin mieluumminhan sitä vaik virittää...

Niille kellä on absoluuttinen korva sillä voi olla merkitystä.Kun se korva on yleensä tottunu johonkin referenssitaajuuteen niin jos mennään vierestä, saattaa vaivata kovastikin. Ei meitä kuolevaisia mut jos kaveria vaivaa niin mieluumminhan sitä vaik virittää...
 
Meillä syynä ei ollut "perfect pitch" vaan trumpetisti väitti, että 442 soundaa paremmin hänellä.

Aika mielenkiintoinen aihe. Varsinkin poppismusassa, kun ei välttämättä nauhoiteta mitään kiinteävireistä soitinta (no voihan sen pianonkin virittää miten tahtoo) tuo voisi olla toimiva idea. Efektiä voisi tehostaa virittämällä vielä hieman enemmän pieleen, esimerkiksi ihan sinne sävelaskelten väliin.
 
Kuvitellaan seuraavanlainen tilanne:
 
Matti Meikäläinen köröttää menemään kasitietä pohjoiseen. Radio tottakai päällä, musiikkia ilman juontoja. Ensimmäiset 2 tuntia radiosta tulee tasan tarkkaan 440:een viritettyä musiikkia. Kuin salama kirkkaalta taivaalta onkin seuraava eetteristä striimaava biisi viritetty juuri tuonne perinteisten sävelaskelten väliin. 12 ihan uutta nuottia! Kuuleeko Matti eron? Uskaltaisin sanoa että kyllä kuulostaa erilaiselta taviksenkin korvaan, vaikkakin se ero olisi sitten vain alitajuista.
 
Normaalilla poppiskeilalla en näe niin suurta hyötyä tuolla saavutettavan.

Meillä syynä ei ollut "perfect pitch" vaan trumpetisti väitti, että 442 soundaa paremmin hänellä.
 
Kyllä siinäkin jotain perää kai on! En tunne tosin teidän trumpetistia. Joillain soundaa aina karmeelta oli vire mikä vaan!

Meillä syynä ei ollut "perfect pitch" vaan trumpetisti väitti, että 442 soundaa paremmin hänellä.
 
Voipi olla perää. Yleensä puhallinorkesterit käyttävät 442:ta, joten jos siihen on tottunut, niin soitto voi toimia siinä aavistuksen paremmin.
 
Voi olla myös yksilöllinen torvi/soittaja/suukappale-yhdistelmästä johtuva juttu. Useimmat trumpetit on minun käsittääkseni rakennettu siten, että äänet ovat keskimäärin parhaiten paikoillaan silloin, kun pääviritysputki on auki noin sentin tai puolitoista. Jos pääviritysputkea sitten liikutetaan paljon jompaan kumpaan suuntaan niin, että muita viritysputkia (l. triggerit) ei liikuteta vastaavassa suhteessa, niin vireet alkavat heittämään tuosta optimista. Eli jos jollain soittajalla sattuu tuo optimikohta osumaan juuri 442 kohdalle, niin siitä on sitten helpompi soittaa. Näin ainakin teoriassa.
 
Mutta eihän tavallinen tallaaja kyllä kuule 2 hertsin heittoa, eikä moni soittajakaan. Vireen lisäksi kysymys on myös soitinten äänenväreistä, yläsävelsarjoista ja sen sellaisista. Itse olen todennut, että esim. flyygelitorvi kannattaa virittää trumpettiin nähden pikkuisen yläkanttiin tai se kuulostaa helposti matalalta, tummempisoundinen kun on.
 
EDIT: Korjattu yhtä sanamuotoa

Mä tykkään kyllä että bändi soittaa 442vireessä mielummin ku esim 440... Puhumattakaan jos olis 438 tai 446. Menis pää sekasin..
 
Sulla taitaa olla abso-korva?

Sulla taitaa olla abso-korva?
 
niin. No sille ei voi mitään:) En mä sitä haittana oo ikinä kokenu, päinvastoin.

niin. No sille ei voi mitään:) En mä sitä haittana oo ikinä kokenu, päinvastoin.
 
Joo ja sitten se flyygeli sattuukin olemaan 440 niin soittamatta jää?

Joo ja sitten se flyygeli sattuukin olemaan 440 niin soittamatta jää?

Hoho, oisit kuullu minkälaisilla flyygeleillä se on vetäny...about kuukausi sitten kuulin sellasen että sääliks kävi...hehehe.

Hoho, oisit kuullu minkälaisilla flyygeleillä se on vetäny...about kuukausi sitten kuulin sellasen että sääliks kävi...hehehe.
 
Joo. oikeesti on vastaan tullu vaik mitä. Eihän siin mitään; sit vaan vedetään. Puhuinkin enemmän jos on synat ja skebat jne bändissä niin tykkään että bändin vire on 442.

Puhuinkin enemmän jos on synat ja skebat jne bändissä niin tykkään että bändin vire on 442.

Jep, ja toi tuntuu olevan nykyään yleistymään päin. Yllättävän monet biisit on 442...

...paitsi et skebat nyt ei koskaan oo missään vireessä :)

Jep, ja toi tuntuu olevan nykyään yleistymään päin. Yllättävän monet biisit on 442.

...paitsi et skebat nyt ei koskaan oo missään vireessä :)
 
Paitsi sit ku on kovat soittajat messissä, vitun kovat!!
 
(hoho)

Jep, ja toi tuntuu olevan nykyään yleistymään päin. Yllättävän monet biisit on 442...

...paitsi et skebat nyt ei koskaan oo missään vireessä :)
 
Mulle on väitetty, että 442 alkaa olla "standardi" muualla kuin rokkiympyröissä.