Koskettimet ›

3.: jos en ole hakoteilla on kyllä kyse.
4.: kysynnnän ja tarjonnan laki eli jos menee isot markkinat sivu
suun jos ei ole halpaa mieti nyt.

6. tunnetuin taitaa olla se b3

1. Onko se sama malli kuin L122?
 
Ikävä kyllä ei. 122J on transistoripeli. L-122 on L-100:n tietty kotelomalli, generaattorilla ja putkivahvistimilla varustettu spinetti.
 
2. Onko sillä mitään tekemistä niiden kalliiden vintage-Hammondien kanssa? 3. Onko kyse nyt samasta Hammond-merkistä molemmissa tapauksissa?
 
Valmistaja. :>
 
4. Jos on, miksi Hammond on ylipäänsä valmistanut näitä halpoja, kaiketi transistorimallisia urkuja?
 
Generaattoriurut olivat niin kalliita, että kilpailu muiden valmistajien trankku-urkuja vastaan ei oikein ollut enää mahdollista.
 
5. Onko olemassa nettisivua, josta näitä transistori-Hammondeja voisi löytyä?
 
Sä et oikeasti halua mitään muuta trankkuhammondia kuin alempana mainitsemania malleja, ehkä.
 
6. Mitkä ovat nämä perus-vintage-Hammond-mallit, ja mitkä nämä transistori-Hammond-mallit?
 
Arvostetuin malli on tietysti B-3; täysin samalla koneistolla tosin on varustettu mm. mallit C-3, A-100, RT-3 ja D-100. Eroa on lähinnä koteloinnissa. Näitä voi saada kovastikin halvemmalla.
 
Hyvin samantyyppisiä isoja konsoli-urkuja on myös mm. BV, CV, C-2 ja B-2, erona lähinnä puutteet perkussiossa ja/tai vibratossa.
 
Pienempiä spinettimalleja on sitten mm. M-3, M-100 ja L-100-sarjat, joista M-vehkeet ovat lähimpänä isoja konsoleita. L-100:sta puuttuu päheä skannerivibrato. Lisäksi käyttökelpoisia malleja ovat myös T-sarjalaiset, jollaisen itsekin omistan. Niissä on sähkömekaaninen generaattori mutta transistorivahvistimet. Vaan pienellä modailulla ja putkistyrkkarin läpi Leslieen ajettuna kuulostavat ihan ehdalta Hammondilta.
 
Ja onhan noita malleja enemmänkin, E-, H- ja R-sarjalaiset ovat generaattoriurkuja myöskin.
 
7. Koska näitä transistori-Hammondeja on valmistettu ja missä? Valmistetaanko niitä enää?
8. Paljonko käytetystä transistori-Hammondista kannattaa maksaa?
 
Nihon-Hammond noita valmisti, käsittääkseni pääosin Japanissa, 70-luvun puolivälistä 80-luvulle. Trankkuhammondeista käyttökelpoisia ovat mm. B-100, -200, -300 ja X-5, keikkamallisia, drawbareilla varustettuja urkuja ovat ne. Soundi on varsin Hammond-mainen varsinkin hyvän lepasimun tai mieluusti oikean Lepan kanssa. Noita liikkuu muutamalla sadalla eurolla ebayssä. Verrokkina vaikka Korg CX-3:n vanha malli tai Roland VK-1.
 
Toivottavasti tästä oli apua. :)

Mul on kahdet l-100 sarjan generaattoriurut. Ne on ihan asialliset työkalut jos viitsii huoltaa, korjata ja roudata.
 
Jos saisin valita minkälainen Hammondi sopisi imagooni parhaiten, niin ehkä tuontapainen:
http://www.hammondx66.com/ingles/eframes.htm

Kiitos maza! Olen kitaristi enkä oikeastaan osaa soittaa koskettimista ollenkaan, mutta ajattelin senkin aloittaa. Pianoa en viitsi ostaa, joten tämmöinen halpa (alle 100€) käytetty sähköurku olisi siihen oikein hyvä. Joten jos joku tietää näistä Hammondin tai muun merkin halvoista sähköurkrmalleista, niin olkaa hyvät ja valistakaa minua! Kiitos.

Kiitos maza! Olen kitaristi enkä oikeastaan osaa soittaa koskettimista ollenkaan, mutta ajattelin senkin aloittaa. Pianoa en viitsi ostaa, joten tämmöinen halpa (alle 100€) käytetty sähköurku olisi siihen oikein hyvä. Joten jos joku tietää näistä Hammondin tai muun merkin halvoista sähköurkrmalleista, niin olkaa hyvät ja valistakaa minua! Kiitos.
 
Olisikohan joku syntikka parempi vaihtoehto, koska uruissa on vain se yksi ja ainut soundi, syntikalla saisi pianomallinnoksia ja kaikkea muuta siinbä ohella. Itsekin kyllä olen kitaristi joten en koskettimista paljoa tiedä. Tosin urut on kyllä hyvä soitin kun osaa soittaa, onhan jon lord sen jo mahtavalla hammond-työllään todistanut.

Sanoisin käyvän hinnan tuommoiselle J-hammondille olevan enemmänkin parinkymmenen euron luokkaa. Luotettavia koneita ovat, mutta soundiosasto on mallia "iso pettymys".
 
Tuossa on myöskin sellainen pointti, että mikäli haluaa opetella soittamaan nimenomaisesti pianoa, sitä voi treenata vain pianolla. Nimim. "surkea pianisti, kohtalainen urkuri"...
 
EDIT: Muista rakkineista sen verran, että osassa noita vanhempia "kotiurkuja" on oikein komea soundi. Esimerkiksi CRB-merkkiset vanhemmat koneet kuulostavat Farfisa-uruilta, joiden tunnusomaista ulinaa voipi kuulla esim. Laika & The Cosmonautsin levyillä.

Olen kitaristi enkä oikeastaan osaa soittaa koskettimista ollenkaan, mutta ajattelin senkin aloittaa. Pianoa en viitsi ostaa, joten tämmöinen halpa (alle 100€) käytetty sähköurku olisi siihen oikein hyvä.
 
Voi 100 eurolla saada Hammondin logon jossain rakkineessa, joka ei kuulosta Hammondilta, vaan aika paskalle.
 
Jossain parin sadan euron hintaluokassa on voinut olla myytävänä suomalaista WLM liukutankourkua ja siinä on sentään ihan fiksut saundit.
 
Ei niillä J sarjan Hammondeilla taida oikein mitään soittimena tehdä.

Niin, nämä sähköurut olisi minulle se ensimmäinen kosketinsoitin ja en siitä nyt mitään erityisiä soundeja hae, lähinnä vaan laitetta jolla voi tutustua koskettimiin. Ja se olisi myös hieno sisustuselementti! Eli jos kahdellakymmenellä eurolla saan jostain semmoiset urut niin ei se niin paha sijoitus ole. Myöhemmin, kun on tuntumaa urkuihin niin voi sitten ruveta etsimään parempia laitteita. Voi tosin olla, että saan ensi viikolla polkuharmoonin...:)

Voi 100 eurolla saada Hammondin logon jossain rakkineessa, joka ei kuulosta Hammondilta, vaan aika paskalle.
 
Jossain parin sadan euron hintaluokassa on voinut olla myytävänä suomalaista WLM liukutankourkua ja siinä on sentään ihan fiksut saundit.
 
Ei niillä J sarjan Hammondeilla taida oikein mitään soittimena tehdä.
 
ei näitä ortodoksiurkurien juttuja kannata ottaa liika tosissaan - - innostuksissaan eivät näe metsää puilta ;-)
 
arvostettujen generaattorihammondien soundi on sidoksissa etenkin tiettyihin musiikkityyleihin (mm. urkujatsi, juuri-rock, rhythm&blues, "iloisesti-hammondilla-lounge"...) so. kulttuurisidonnaista. Oikea hammond-soundi on tärkeä silloin kun tarvitaan oikeaa hammondsoundia.
 
kysyjän tapauksessa tarpeen on ilmeisesti "mikävaan kosketinsoitin". Silloin transistorihammond on yhtä hyvä/huono kuin jokin kolmenkympin käytetty casio.
 
Jos halvalla saa, tila riittää ja tykkää ulkoasusta niin mikä ettei. Tulevatpa koskettimet tutuiksi.
 
Transistorihammondin kuin generaattorivehkeidenkin tai WLM:n soundit ovat aivan yhtä kaukana mistään muusta kuin itsestään so, eivät ne oikeasti kuullosta kirkkouruilta eivätkä oikeilta soittimilta.
 
pelkällä sähköurulla yksin soittaminen on aloittelijalle tylsää puuhaa - hyvältä se ei kuullosta oli urku mikä hyvänsä -
 
pianonsoiton opetteluun piano on paras
 
helpompaa ja hauskempaa kosketinsoitinopettelua kuin urulla voisi olla myös jokin yamaha-casio -tyyppinen kosketinsoitin, jossa on paljon soitinääniä, komppeja, säestyksiä yms. - - soundit ovat aivan auttavat kotisoitteluun ja opetteluun - ja jos homma alkaa maistumaan niin voi sitten satsata parempaan laitteeseen/laitteisiin kun alkaa selvitä, että mitä kosketinsoitinkalustoltaan hakee.
 
- - -
 
jaa. minullahan ei siis ole edes virtuaalihammondia vaan 50,-FIM yamaha kotiurku (70-80-luvulta), eko-tiger, hohner ramses ritmo sekä elka capri duo deluxe - - tuommoisia urkupuolen lo-fi -kamoja ;-)
 
t. Iloisesti Yamahalla!

arvostettujen generaattorihammondien soundi on sidoksissa etenkin tiettyihin musiikkityyleihin (mm. urkujatsi, juuri-rock, rhythm&blues, "iloisesti-hammondilla-lounge"...) so. kulttuurisidonnaista. Oikea hammond-soundi on tärkeä silloin kun tarvitaan oikeaa hammondsoundia.
 
Minä nuorena pojankloppina ostin osaksi lumi- ja ruohonleikkuutyöllä maksaen naapureiltani Hammond N-300 transistoriurun. Kova homma oli, että Hammondit tuli maksetuksi. Mulla on vieläkin sen käyttöohje tallessa, joka näyttäisi olevan painettu vuonna 1969.
 
Opettelin sillä kaksitasosähköurun soiton, mutta saundit ei ollut sitä mitä olin toivonut. Eniten siitä ehkä kaipaa hauskaa Rhythm II rytmikonetta, jota voisin vieläkin ajatella käyttäväni hupailutarkoituksessa.
 
Valittavittavissa olevien äänikertojen sävy oli jotenkin hengetön. Ylämanuaalissa ei ollut kuin 16, 8 ja 4 jalkaisia äänikertoja. Alamanuaalissa oli vain 8 jalkaisia melko samansävyisiä äänikertoja suuremmaksi osaksi.

en minä sitä epäile, etteikö transistorihammondin soundit ole aivan "hanurista" - kosketinsoitonopettelun alkuvaiheessa vaan en yleensäkään pidä sähköurkuja kovin hedelmällisenä laitteena - olipa se mikä hyvänsä. ...ja sen verran on tullut 70-luvulla "itseopeteltuja" suomi-iskelmiä sekä evergreenejä kuultua.... kotisähköurkusoittelua pidän varsin perverssinä lajina, jolla tosin tykkään sopivassa seurassa brassailla

en minä sitä epäile, etteikö transistorihammondin soundit ole aivan "hanurista" - kosketinsoitonopettelun alkuvaiheessa vaan en yleensäkään pidä sähköurkuja kovin hedelmällisenä laitteena - olipa se mikä hyvänsä.
 
Ilmankos musta on tullut näin hanurista oleva kosketinsoittaja. Käytin opetteluun myös ensimmäisiä Yamahan PSR automaatti MIDI-koskettimia. Sillä opettelin aikapitkälle soinnut.
 
Ei ollut kotona pianoa millä opetella.
 
kotisähköurkusoittelua pidän varsin perverssinä lajina, jolla tosin tykkään sopivassa seurassa brassailla
 
Generaattori Hammondin saundiin olen tykästynyt kun se on jotenkin niin moniulotteinen - sekä härski, että herkkä, mahtipontinen tai säälittävästi uliseva... Siinä sekä huumoria, että puhuttelevuutta.
 
Piano on vielä monikäyttöisempi, mutta toistaiseksi mulla ei ole ollut mitään pianoa ellei Rhodesia lasketa.

Generaattori Hammondin saundiin olen tykästynyt kun se on jotenkin niin moniulotteinen - sekä härski, että herkkä, mahtipontinen tai säälittävästi uliseva... Siinä sekä huumoria, että puhuttelevuutta.
 
kun olis tilaa, rahnaa ja taitoa pitää itse kunnossa....
 
virtuaaleihin en ole vielä langennut kun kokeilemani ovat loppupelissä kuullostaneet kovin kliinisiltä & muutenkaan ei ole oikein mitään tuntua...
 
--
BTW: yamahassani hauskinta on sen väritön ja täysin mitään sanomaton soundinsa - teknisessä mielessä se on hyvä so. puhdas, vaan musikaalisuutta siitä on vaikea saada irti. Onneksi siinä on oma "lepa", jolla saa vähän värinää ääneen.
 
Muinoin kouluni musiikkluokassa semmoinen oli - kaverin kanssa vedettiin monet välitunnit kitara/urku tai rummut/urku -jameja. Pakkohan semmoinen oli ostaa kun satuin halvalla törmäämään juuri samaan mallinkin. Lo-fistelyyn mainio kuitenkin + omanlaiseensa soitteluun.

virtuaaleihin en ole vielä langennut kun kokeilemani ovat loppupelissä kuullostaneet kovin kliinisiltä & muutenkaan ei ole oikein mitään tuntua...
 
Mulla kahdet oikeat ja jouduin niistä jotain maksamaankin 1993. On vaan viimeaikoina jäänyt aika vähäiselle käytölle kun olen enemmän energiaani suunnannut keikkailuun treenikämppäsoittelun sijasta.
 
Vaatisivat huoltotoimia, että niistä voisi olla oikein iloinen soittimina.
 
Kun tuppaa olla niin, että olen keikoilla myös miksaaja, roudari ja kaikan jälkeen PA:n huoltaja (eilen jouduin korjaamaan ämyristäni jakosuotimen), niin ei ole niin hirveästi riittänyt energiaa omaan kosketinsoitinteknologiaani kun sen vaikutus keikan onnistumiseen on vain aika pieni.
 
BTW: yamahassani hauskinta on sen väritön ja täysin mitään sanomaton soundinsa - teknisessä mielessä se on hyvä so. puhdas
 
Sempä takia olen pitänyt joitain kokeilemiani Yamaha Electroneja aika ankeina. Transistoriuruista WLM on kolahtanut jonkin verta sellaisia kokeillessani - vaikkei siinäkään se yhden äänikerran ääni mikään niin ihmeellinen ole.
 
Omilta kouluajoilta jäi harmooni mieleen. Yritin vedellä sellaisella ala-asteella jotain kolmen soinnun rokkia C:stä alkaen.