Kitarat: soittaminen ›

No välillä tulee kun rupean harjottelemaan uutta biisiä. Muuten välillä kun soittelen kaikki menee perseelleen, vaikkei menisikään huonosti.

joo....aika usein tulee ja se on hyvä että tulee.
Sellaisen fiiliksen saa hyvin kun nauhoittaa omaa soittoa....silloin huomaa kuinka paska sitä oikeasti on ;)
Mutta se on hyvä että on itsekritiikkiä....ja kun huomaat missä olet huono niin tiedät paremmin mitä on reenattavaa edessä

Mulla on sellanen fiilis ollut jo 5vuotta...
eikä se varmasti koskaan katoa... :)

semmonen fiilis mulla on ainakin 24/7 elikkä eiköhän se ole aivan normaalia.

Ihan alkuun siis että en koskaan ikinä missään tilanteessa ole käynyt minkään laisilla kitaransoitto tunneilla tms....
Eipäs ollukkaan yhtään luuseri meininki mennä musiikkilukion valintakokeisiin soittamaan kitaraa soinnuilla ja vetää jotain pientä ja kivaa siellä ku kaikki muut veti ihan helvetin hienoja sooloja ja kaikkee tilutuksia. Ja sitten kaiken huippu on se ku joku ottaa ja vetäsee sähkökitaran pussista ja rupee veivaamaan sillä jotain ihme klassista biisiä ja kädet eiku lentää kaulalla... HUI!

Aina kun nappaan kitaran käteen ja alan soittaa.

Joskus treeneissä jonkun onnistuneen vetäsyn jälkeen tuntuu, että nyt on tapahtunut kehittymistä ja en olekkaan aivan niin huono kun olen kuvitellut.
Sitten illalla kun katselee noita oikeiden kitaristien livevetoja, niin maan pinnalle palataan aika äkkiä ja kitara jää laukkuun muutamaksi päiväksi.

Yleensä tuntuu heikkotaitoiselta, etenkin kun katsoo kavereiden soittoa. Asiaa ei auta sekään, että puoli vuotta sitten pääinstrumenttini piano muutti 170km päähän..
 
Lähtikö se opiskelemaan?

Kyllähän joskus tulee sellainen tunne että olen aivan paska, mutta onneksi joskus tunne on myös päinvastainen!

Ainhan musta tuntuu siltä, mutta sehän on se mikä tekee susta aina vaan paremman soittajan.
 
ja sit voi aina välillä kattoo omaa soittoaan peilistä, tulee rock n' roll fiilis ja kun kattoo otelaudan sormia se näyttää nopeelta

Lähteekö se jollain muka pois? Ai niin... kossulla hetkeksi, mutta palaa sitten pahempana takaisin.

Mulla on tää homma sooloissa. Kaikki mun soolot on samanlaisia. Joskus keksin hienon soolon, joka pitäisi pitää mielessä niin kauan, että tulee tehtyä joku biisi, johon se sopii, mutta yleensä unohtuu... No ei nyt ihan kaikki mun soolot oo samanlaisia :) Kyllä mä oon oikeesti vitun hyvä! JES! Johtuu varmaan tuo tunne siitä, kun oon soittanu vasta kaks&½ vuotta, kyllä kai ne soolot siitä kehittyy..

Kitaratunnit voisi auttaa pulmaan, hyvät miehet.

Aina melkein on sellainen paska fiilis, että ei perkele, ku osais joskus edes soittaa jotain oikein, mut AAARGH!!! Mutta, kun on tällainen sinnikäs paskiainen, ei pysty luovuttamaankaan...

Tuleeko teillä koskaan sellaista fiilistä..
...että ette osaa soittaa?
 
Tulee tietyssä määrin, mutta olen jo oppinut jättämään tuon fiiliksen omaan arvoonsa, sillä se vaihe menee ohi.
 
Mulla kun on sellainen päällä koko ajan, nyt ainakin, kun katsoin keikkaa videolta. Oli suunnilleen riffit ja yksi vingautus (sekin vahingossa tullut) sellaisia, joihin olin tyytyväinen. Loppu oli mielestäni käsittämättömän huonoa soitantaa.
 
Miulla on taas sellainen homma, kun jotain saan nauhoitettua purkkiin niin tekee mieli vetää se aina uudestaan. Tai jos kuuntelee vuoden vanhoja tekeleitä niin niitä ei kehtaa enää muille soitattaa. Koska tiedän soittavani ne vanhat jutut nyt "niiiiin paljon paremmin". Yleisöhän ei välttämättä huomaa eroa ja saattaa olla että heidän mielestään soitan vanhat sävellykset nykyään huonommin kuin tuolloin, mutta olen erittäin kranttu sen suhteen mitä bändille sallitaan. Miulla on laatikossa varmaan reilu sata riffiä koska ne eivät vain ole riittävän hyviä narulle asti. Joskus käyn niitä läpi ihan piruuttain ja koitan josko niissä olisi kehityskelpoista matskua tai inspiraatiota.
 
Yleisöltä tuli kuitenkin jälkeenpäin sellaista kommenttia, että minua pidetään selvästikin soittotaitoisena. Mutta itse en ole tyytyväinen mihinkään, ainakaan sooloissa.
 
Harva soittaja on 100% tyytyväinen omaan suoritukseensa... eli ei pidä ottaa LIIAN vakavasti. Toki eteenpäin tulee pyrkiä mutta järjen kanssa. Turhaa itseään syyttää jos meininki oli hyvä ja yleisö viihtyi. Vielä jos itsekin viihdyit keikalla niin aina parempi.
 
Toisaalta, jos kaikki tuntuisi täydelliseltä, eihän silloin enää pyrkisi kehittymään?
 
Näinhän se menee... jos ei olisi enää mitään missä kasvaa ja kehittyä niin kovin tylsäksi kävisi meininki. Toisaalta hyväkin asia tuo että on hampaankolossa jotain joka jää kaivelemaan... sillä se potkii persuksille jatkamaan ja kehittämään itseään ja pitää hommassa jalat maan pinnalla. Eipähän ainakaan tule sitä urinhead-meininkiä kovin nopsaa :)

Välillä tuntuu että kitaran soitto ja siinä kehittyminen on kuin joku seikkailu roolipeli, missä kerätään leveleitä :D Levelin saa kun osaa taas paremmin ja oppii vaikka jonkun uuden jutun. Sitten kun on saanut levelin niin edelliset jutut tuntuvat helpoilta ja tarpeettomilta.
 
Okei, jättäkää huomioimatta :D

Tottahan toki tulee. Välillä tulee säkällä semmonenkin fiilis että osaa jotain.

Tuleeko teillä koskaan sellaista fiilistä että ette osaa soittaa?
 
Vuosi tai pari sitten se tunne oli koko ajan päällä. Bänditoverit kehui soittoa, mutta jotenkin ne kommentit meni mun tajunnan ohi. Etenkin kun kommenttina oli pääasiassa tyyppiä "Vitun Van Halen-klooni", "Sä soitat liikaa", "Älä soita noin" tai "Mikset sä voi soittaa niiku mä käsken".

Nykyään ei sitä fiilistä ole ollut pitkään aikaan... (Varmaan siksi että jättäydyin pois siitä paskasta.)

Tosin, joskus on liiankin hyvä fiilis ja unohtaa verrytellä aluksi. Ihmettele ny siinä sitten miksi ei Bodom-likit rullaa... :-D