Sliv 23.05.2005 16:22:13 | |
---|
The Rasmus oli viime vuonna Euroopan eniten kotimaansa ulkopuolella levyjä myynyt yhtye, käy ilmi arvostetun Billboard-lehden European Border Breaker -listasta. Suomalaisbändit olivat Billboardin listalla muutenkin vahvasti esillä, sillä Nightwish oli listalla neljännellä sijalla ja HIM sijalla 33. Menestys poikkeuksellista - Suomalaisen musiikin menestys oli viime vuonna poikkeuksellista. Mikään muu maa ei kyennyt samaan, toimittaja Emmanuel Legrand Billboardista sanoo Music Export Finlandin lehdistötiedotteessa. The Rasmuksen vuonna 2003 ilmestynyt Dead Letters on myynyt tähän mennessä noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Yhtye julkaisee uuden levynsä Hide from the Sun syyskuussa. -iltalehti |
Artist 23.05.2005 16:24:17 | |
---|
Yhtye julkaisee uuden levynsä Hide from the Sun syyskuussa.
Haluavat siis piiloon brittilän keltaiselta lehdistöltä? :) Ei vaan, hienoahan tuo, että on euroopan kovin vientiyhtye. Paljon ovat työtä tehneet, ja kiva nähdä, että työ tuottaa tulosta, vaikka itse en yhtyeen musiikista välitä. I'm a never ever gonna be a nothin' but a reggae rocker!
*Bella Italia #10* |
Pluto 23.05.2005 16:32:39 | |
---|
Hyvä että Suomeen virtaa euroja! Dillon, you son of a bitch! |
Kapane 23.05.2005 16:43:37 | |
---|
Hyvä että Suomeen virtaa euroja! Ulkomaanvelka nollille The Rasmuksella!! |
Jani The Rock 23.05.2005 16:47:16 | |
---|
The Rasmus Euroopan kovin vientiyhtye Juu, viekää pois vaan. Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1 |
Solex 23.05.2005 17:10:22 | |
---|
Juu, viekää pois vaan. Repesin On vaikeaa olla nöyrä kun on niin vitun hyvä! |
Angus 23.05.2005 17:12:21 | |
---|
Juu, viekää pois vaan. :) Komppaan. "It has been a great day though, you know, a nice piece of crumpet in the admin and a great piece of cake in the hut." - Moxey |
rockitsb 23.05.2005 17:14:30 | |
---|
Juu, viekää pois vaan. Oot vaan kateellinen, tee ite parempia piisejä, myy ite enemmän,.... mitä niitä vielä oli? Bella Italia #5 |
HaloOfFlies 23.05.2005 17:17:18 (muokattu 23.05.2005 17:27:24) | |
---|
Oot vaan kateellinen, tee ite parempia piisejä, myy ite enemmän,.... mitä niitä vielä oli? Rasmus teki parempia biisejä 90-luvun lopussa. Nykyinen materiaali häviää selvästi 90-luvun levyjen tuotannolle. Silti vanhaa Rasmusta (jos ei nyt Liquidia lasketa mukaan) ei kuule juuri missään. Uutta The Rasmusta sen sijaan toitotetaan joka tuutista. Niin ja ei tässä nyt mistään myynnillisistä seikoista ole kyse. Pointtini on se että radiotoimittajille Rasmus ilman tuota The-etuliitettä tuntuu olevan suhteellisen vieras käsite. Kyllä Myselfiä tai Man In The Streetiäkin voisi joskus soittaa radiossa niiden F-F-Fallingien ja In The Shadowsien kanssa. Sama yhtyehän niilläkin soittaa. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
Rasmus teki parempia biisejä 90-luvun lopussa. Nykyinen materiaali häviää selvästi 90-luvun levyjen tuotannolle. Silti vanhaa Rasmusta (jos ei nyt Liquidia lasketa mukaan) ei kuule juuri missään. Uutta The Rasmusta sen sijaan toitotetaan joka tuutista. so not? myy ite enemmän. Bella Italia #5 |
Juhani 23.05.2005 17:24:50 | |
---|
Hienoa The Rasmus! :) Ne Apocalyptican uudet biisit, joissa Lauri laulaa on hyviä. Mielestäni parempia kuin The Rasmuksella tähän mennessä. Mielipideasioita. Lisää levyä vaan ulos ja kuumaa rautaa takomaan. |
mr_b 23.05.2005 17:26:24 | |
---|
Rasmus teki parempia biisejä 90-luvun lopussa. Playboys? Funky Jam? *vapinaa* Eh... Ja kyllä minä myisin enemmän mutta kun kukaan ei osta, prkle! We're gonna lose this place just like we lost Atlantis |
Juhani 23.05.2005 17:27:43 | |
---|
Rasmus teki parempia biisejä 90-luvun lopussa. Nykyinen materiaali häviää selvästi 90-luvun levyjen tuotannolle. Silti vanhaa Rasmusta (jos ei nyt Liquidia lasketa mukaan) ei kuule juuri missään. Uutta The Rasmusta sen sijaan toitotetaan joka tuutista. Häviää ja häviää. Mielipidekysymys. |
Notefix 23.05.2005 17:37:00 (muokattu 23.05.2005 18:36:31) | |
---|
Mahtava juttu! Menestys on enemmän kuin ansaittu! Mr. Muzak: "ku Note soittaa ni kaikki kuulostaa Whitney Houstonilta" |
...And Justice For All 23.05.2005 17:52:38 | |
---|
Mä oon ilonen Rasmuksen puolesta, mutta bändin musa ei nykyään kolahda. Mielestäni eka levy (Peep) oli loistava, jotenkin rehellistä musiikkia. Sittemmin bändi on ns. "myynyt itsensä" Mikäs siinä, suomessa ei ole ikinä liikaa menestyviä bändejä. Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
Teijo K. 23.05.2005 17:52:52 | |
---|
Häviää ja häviää. Mielipidekysymys. Niin, minähän en siis tätä uutta Rasmusta ole kuullut, että akateemisen pohdinnan tasolle jää, mutta yksi jos toinenkin on pitänyt enemmän tästä uudesta linjasta. Siitä vanhasta taas... No, nuoruuden into on aina hieno juttu. |
aikavaikea 23.05.2005 18:07:26 | |
---|
Justice: Sittemmin bändi on ns. "myynyt itsensä" Tiedote: The Rasmus oli viime vuonna Euroopan eniten kotimaansa ulkopuolella levyjä myynyt yhtye Niinpä... Hyviä biisejä niillä on. I like to raise my glass. I like to praise the past. Some things go on forever. Some things never last. (Darrell Sweet, 1947-1999) |
...And Justice For All 23.05.2005 18:11:11 | |
---|
Ne Apocalyptican uudet biisit, joissa Lauri laulaa on hyviä. Mielestäni parempia kuin The Rasmuksella tähän mennessä. Mielipideasioita. Lisää levyä vaan ulos ja kuumaa rautaa takomaan. Tässä olet kyllä oikeassa. Rasmus ja Apocalyptica toimivat yhdessä perkeleen hyvin. Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
carlos 23.05.2005 18:30:26 | |
---|
Tässä olet kyllä oikeassa. Rasmus ja Apocalyptica toimivat yhdessä perkeleen hyvin. Apocalyptican biisit ilman laulantaa vie kyllä näitä uusia mennen tullen.. Mut hyvä Rasmus, toivottavasti avaatte ovia muillekin suomalaisille bändeille. Rahat pitää tuhlata, ennen kuin ne loppuvat. |
aivokuolio 23.05.2005 20:27:47 | |
---|
Jeejee. Toivottavasti poitsut toistavat saman tempun uuden levynsä myötä... mustan huoneen testi. |