Aihe: Elokuvia -galluppi
1 2
ozz3
19.05.2005 14:54:28
Elokuva aiheisia kysymyksiä olkaa hyvät, näitä minä mietin kun on tylsää koulussa.
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
When there's no more room in hell, the dead will walk the earth "Melkone Sonni!"
la m quina
19.05.2005 15:02:48 (muokattu 19.05.2005 22:54:29)
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
Se (It)
Jannuna pelkäsin sitä pelleä ihan hitsisti.
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
Maija Poppanen
Se on vaan niin hyvä ja mukava.
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
Primer
Maksoi seitsemäntuhatta dollaria. Lopputulos on tosi jees.
http://www.imdb.com/title/tt0390384/
ozz3
19.05.2005 15:18:59
Omat vastaukset...
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
The Rocky Horror Picture Show (1975)
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
Chocolat (2000)
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
 
Finding Neverland (2004)
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
The Good, The Bad And The Ugly (1966)
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
 
In The Realm Of Senses (1976)
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
The Exorcist (1973)
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
 
Three Kings (1999)
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
Pink Floyd The Wall (1982)
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
 
Detroit Rock City (1999)
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
 
A Clockwork Orange (1971)
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
Batman Returns (1992)
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
 
Apocalypse Now Redux (2001)
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
 
Blues Brothers (1980)
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
 
Memento (2000)
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
Terminator 2: Judgment Day (1991)
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
The Crow (1994)
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
The Toxic Avenger, Part II (1989)
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
Hellraiser (1987)
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
The Blair Witch Project (1999)
When there's no more room in hell, the dead will walk the earth "Melkone Sonni!"
Sävis
19.05.2005 15:53:28
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
Mulholland Drive
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
Tähtien sota: Episodi I
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
Painajainen ennen joulua
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
Piano
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
Kaikki missä on Johnny Depp! ;)
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
Vihreä maili
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
Kolme väriä: Valkoinen
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (tietysti!)
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
Pieni suklaapuoti, saisin syödä paljon suklaata
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
Amelie (ja monia, monia muita)
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
Tähän en osaa vastata.
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
Aleksis Kiven elämä
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
Pianisti, se kohta jossa Szpilman on asunnossa, jossa on piano, mutta jossa hänen täytyy olla mahdollisimman hiljaa.
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
Pianisti
Pitkät kihlajaiset
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
Komisario Palmun erehdys
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
Saksikäsi Edward
Billy Elliot
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
Kummeli kultakuume
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
Pane mua
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
Mies vailla menneisyyttä (onko edes halpabudjetti?)
 
Olipas vaikeita kysymyksiä, huh!
"Sävis on mukava ja haisee valkosipulille." -Tellu
Tuomas
19.05.2005 16:22:31
 
 
Elokuva aiheisia kysymyksiä olkaa hyvät, näitä minä mietin kun on tylsää koulussa.
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
Varmaan joku lyhytelokuva. Ehkä Laulava Penis, luurankofestivaaleilla.

02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
Hiljaiset sillat - tai no, nukahdin leffan alussa.

03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
The Goonies - Arkajalat. Seikkailuleffojen kermaa.

04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
Saksikäsi Edward. Kerrassaan hienoa.

05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
Puhutaanko nyt siis vain paljaasta pinnasta vai kiihottavasta? Larry Clarkin elokuvissahan nakuillaan reippaasti, muttei se katsojaa kiihota. Jos lainaisin Studio Julmahuvin Matsia, sanoisin "Emmanuelle kakkonen!" mutta päädytään nyt siitä huolimatta vaikka Pasolinin Decameroneen. Ei sekään kyllä kiihota.

06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
Pienenä lapsena isot pojaat pakottivat katsomaan Maissilapset. Siitä tuli traumaa vaikka muille jaettavaksi.

07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
Man on the Moon. Jim Carreylta nappiveto.

08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
Tähän voisi mainita joko Cool Worldin tai Roger Rabbitin. Vedänkin ässän hihasta ja vastaan: Maija Poppanen :)

09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
Hei me lennetään! Haluaisin olla jokin hauska hahmo. Esimerkiksi tyyppi, joka kurkistaisi aina vessasta tai matkatavaralokerosta.

10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
Battle Royale. Pohdiskelin pitkään, että mitä olisi tapahtunut jos olisi joutunut oman yläasteluokkansa kanssa vastaavaan tilanteeseen.

11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
Unelmien sielunmessu. Kaikkihan siinä valuu hukkaan.

12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
Reservoir Dogs. Tein vastaavantyyppisen liveroolipelisuunnitelman. Myös Memento on ollut inspiraationa, kun kerran kirjoitin novellin takaperin.

13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
Rankka päivä. Tai no, en sinällään täydellisesti, että lähtisin ketään pieksemään. Mutta D-Fensillä on kieltämättä joitakin pointteja. Näyttävätkö hampurilaiset oikeasti siltä miltä mainoksissa? Eivät.

14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
Epäillyt. Käsittämättömän loistavan upea leffa.

15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
Saksikäsi Edward. No questions asked.

16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
Amadeus. Koko leffa on muuten kuvattu luonnonvalossa.
Vaikka kyseessä onkin vain Shafferin arvio, miten säveltäjänerolle olisi käynyt, se on silti hieno ja tarkkanäköinen vanhanajan teos.

17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
Dude, where's my car? Enkä yleensä pidä tuollaisista elokuvista. Se meni vain niin yli että en voi kuin fanittaa silmät suurella. :)

18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
Battle Royale, Hannibal tai Kill Bill 1. Tai no, japsipuoleltahan niitä löytyy enemmänkin. No, sanotaan vaikka Ichi The Killer.

19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva

Memento on periaatteessa indie-leffa pienellä budjetilla. Mainitaan siis se.
~ Who do I have to sleep with to get a decent orgasm around here? ~
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
Sävis
19.05.2005 16:27:38
Hitsit, Juoppis listasi heti monta leffaa, jotka ei itellä tullu mieleen.
"Sävis on mukava ja haisee valkosipulille." -Tellu
Juugeli
19.05.2005 18:35:42
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
Lost Highway
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
Broken Arrow, telkkarista tuli ja ihmettelin herätessäni kun John Woo-toiminta oli muuttunut kahden brittirouvan teehetkeksi.
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
Paluu tulevaisuuteen-trilogia. Nämä oli suuria suosikkeja nassikkana ja onhan ne vieläkin.
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
Mahdoton valita.
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
Ei tule oikein mitään mieleen.
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
Ei ole tällaisia. Painajaisia muutenkin hyvin harvoin näen.
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
Bubba Hotep
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
Roger Rabbit
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
Clerks
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
Tahraton mieli
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
Niitäkin on niin monta. Der Todesking on ainakin yksi synkimmistä ja ensimmäisenä tuli mieleen.
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
Vastaan kunhan pääsen luomaan jotain hienoa.
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
Taaskaan tule mitään mieleen.
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
Usual Suspects
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
Jälleen mahdoton valita yhtä. Sanotaan ympäripyöreästi Morriconen scorettamat ja Tarantinon leffat.
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
JFK, Dr. Strangelove
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
Evil Dead 2
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
Cannibal Holocaust ehkä.
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
Texas Chainsaw Massacre
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Jani The Rock
19.05.2005 18:53:50
 
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
Mulholland Drive.
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
Scream 2 kyllä haukotutti...
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
 
Batman Returns.
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
Nightmare Before Christmas.
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
 
Öhh... jaa-a.
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
Blob oli paha sillon kersana.
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
 
Dead Man.
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
Roger Rabbit.
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
 
Cry Baby.
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
 
Saksikäsi Edward.
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
Blue Velvet.
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
 
Fire, walk with me.
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
 
Zombie ja kummitusjuna.
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
 
Lost Highway.
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
Nightmare Before Christmas, kolmas kerta.
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
Rocky Horror Picture Show.
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
Mies ja alaston ase.
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
?
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
Iron Horsemen.
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1
L.Ruoska
19.05.2005 22:46:36
 
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
Jacob's Ladder, vaikka tajusin kyllä aika hyvin mitä siin tapahtu.
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
Jackie Brown, sammuin kännissä sohvalle ja nukuin kaveriani vasten.
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
Miekka kivessä.
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
The Last Samurai.
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
Ehkä joku ecchi-animepätkä sitten jos ei pornoa?
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
Nightmare on Elm Street 3, olin n. 10v ja pelkään vieläkin pimeää ja pyörätuoleja.
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
Uh..The Fifth Element? Onhan siinä maaboltsin kohtalo kyseessä mutta kun se neekeri ei lakkaa kirkumasta ;-)
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
The Matrix.
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
Star Wars - Episode VI.
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
Jacob's Ladder. Sitä ei voi unohtaa, varsinkin kun olen Silent Hill-friikki.
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
Magnolia. Eikä se ollu edes hyvä.
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
Natural Born Killers. Ajoin ysiluokalla pääni kaljuksi, kävin sitten ostamassa pillerilasit tiimarista. Näytin Mickey'ltä muidenkin kun itseni mielestä.
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
Pitkä Kuuma Kesä.
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
Schindler's List.
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
Cowboy Bebop - Knockin' on heaven's door. Yoko Kanno on paras.
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
Disney's Lion King.
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
Meet The Feebles. Olin tosin 13v, nyt se ei enää naurattanut.
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
Schindler's List. Ei se ole siitä veren määrästä kii mikä on raakaa. Se oli oikeasti raakaa.
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
Apulannan Mitä Kuuluu?-video. Se eikai ole elokuva mutta tarina siinä on kummiskin.
Antsa
19.05.2005 23:11:08
Nää on taas näitä huuhaa-galluppeja, mitkä tuhlaavat kallista aikaa. Itse kerkesin vastata puoleen kysymyksistä, kunnes tajusin minkäläistä nonsensea tämä on.
la m quina
19.05.2005 23:13:39
Nää on taas näitä huuhaa-galluppeja, mitkä tuhlaavat kallista aikaa. Itse kerkesin vastata puoleen kysymyksistä, kunnes tajusin minkäläistä nonsensea tämä on.
 
Lennä tyrmään!
Gallupit on the best!
Lonnie
19.05.2005 23:53:44
1. Kubrikin avaruushärdelli 2001
2. ennoo koskaan nukkunu leffaan.
3. Maa aikojen alussa ykkönen. Meinasin itkee kuin lapsi kun pikkutassun mutsi kuoli.
4. Rurouni Kenshin, Tsuiokuhen. Tämän lopussa sitten tuli tippa linssiin. Musiikki on täydellistä. ( Eijoo tosin leffa, minisarja, 4 jaksoo)
5. Oiskohan pakotie. Joskus kyllä lens kieli pihalle.
6. Elm Street ykkönen. Oisinkoha ollu jotain 10v. Enkä uskaltanu kattoo ku alun.
7. Ee keksi.
8. Ei tämmöstä oo kai olemassakaan. Animaatio oikeessa leffassa ainaki mulle pistää aina silmään.
9. Tulee heti mieleen sata leffaa.
10. Monty python and the holy grail. Pohdin tätä kookospähkinäasiaa.
11. Braveheart. Synkkää ja likasta.
12. Full metal jacket. Rupesin sanoo yhtä maikkaa john wayneks.
13. Ei tuu mitään mieleen.
14. En keksi.
15. Komppaan. Yoko Kanno on paras.
16. Forrest Gump. En kyllä keksiny mitään kunnon syytä että miks jokaisen tulisi nähdä se, mutta soon hyvä leffa.
17. Meaning of lifen starttipätkälle repesin yks ilta.
18. Seven. Loppu oli aika karsee.
"That motherfucker should´nt pretend to playing shit he was´nt playing!"
moottorisaha
20.05.2005 00:14:19
 
 
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
Mulholland Drive. Ekalla kerralla en tajunnut hevon helvettiäkään (myöhemmillä kerroilla kyllä palaset rupesivat loksahtamaan kohdalleen), mutta pidin silti.

02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
Star Wars Episodi 2. Hillitöntä paskaa.
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
Requiem For A Dream. Oli kyllä tunnelmaltaan helvetin ahdistava.
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
Blair Witch Project. Yleensä eivät kauhuleffat toimi, mutta jostain syystä tämä B-luokan tuotos kolahti ihmeellisen paljon.
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin.
 
Näistä viimeaikaisista ehkä Sideways. En sitten tiedä kuinka _vakavaa_ se draama on siinä.
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
I, Robotissa tämä kombinaatio periaatteessa toimi, vaikka leffa ei muuten ollutkaan kovin kaksinen.
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
Ehdottomasti Requiem For A Dream.
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
Kaksi ensimmäistä Matrixia.
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
Shawshank Redemption. Lähes täydellinen elokuva kaikin puolin.
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
Bad Luck Love! Vaikka ei varsinaisesti mikään huumoripläyjäys ole kyseessä, niin jostain syystä ne kiroilut ja mesoamiset (kohtaus pankin edessä ym) jaksoi naurattaa pitkään.
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
Hmm, jotain on tulossa mieleen mutta ei kuitenkaan tule. ;) Sawissa oli suht raakaa meininkiä välillä.
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
Blair Witch Project.
"Roll with it, or get rolled over motherfucker!" - Dimebag Darrell 1966-2004 R.I.P.
overtake
20.05.2005 01:57:56 (muokattu 20.05.2005 01:58:54)
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
Lost Highway
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
Magnolia
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
 
Paroni von Munchausenin seikkailut
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
Shawshank redemption
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
 
Deep Throat ;)
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
Videodrome
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
 
Diktaattori
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
Who framed Roger Rabbitt
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
 
Big Lebowski
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
 
Pianisti
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
Seitsemän
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
 
ööh... Spinal Tap
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
 
Rankka päivä
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
 
Evil Dead
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
Easy Rider
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
Shawshank redemption
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
Big Lebowski
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
Cannibal Holocaust
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
Bad Taste
 

 
Lukeeko näitä joku?
www.stonetabs.tk
leka
20.05.2005 02:14:02
01. Mainitse elokuva, josta et tajunnut mitään, mutta pidit silti
 
Joskus sitä on seurattu ulkomaisia elokuvia ettei ymmärrä kielestä mitään.
 
02. Mainitse elokuva, jonka aikana olet nukkunut sikeästi
 
lumikki ja 7 kääpiötä elokuvissa n. 4-vuotiaana
 
03. Mainitse elokuva, jonka aikana olet tuntenut itsesi lapseksi jälleen
 
Sormuksen ritarit
 
04. Mainitse tunnelmallisin elokuva jonka olet nähnyt
 
Mies vailla menneisyyttä
 
05. Mainitse eroottisin elokuva jonka olet nähnyt (ei pornoa)
 
hmm...
 
06. Mainitse elokuva, jonka jälkeen näit painjaisia/pelkäsit nukkua
 
eipä tule tämmöistä mieleen
 
07. Mainitse elokuva, joka sekoitti vakavaa draamaa ja huumoria hyvin
 
Kaurismäen leffat, sanotaan nyt vaikka Ariel
 
08. Mainitse elokuva, joka sekoitti animaatiota ja oikeita näyttelijöitä onnistuneesti
 
Maija Poppanen
 
09. Mainitse elokuva, jossa haluaisit olla hahmona mukana
 
Tähtien Sodissa olis hieno heilua
 
10. Mainitse elokuva, jota olet jäänyt miettimään ja muistelemaan päiviksi
 
Man on the moon
 
11. Mainitse synkin näkemäsi elokuva
 
ei tule mieleen... en minä halua synkistellä
 
12. Mainitse elokuva, josta olet saanut vaikutteita johonkin tekoosi tai luomukseesi
 
Oliver Stonen Doors
 
13. Mainitse elokuva jonka johonkin roolihahmoon olet pystynyt samaistumaan täydellisesti
 
no enpä ny tiedä...
 
14. Mainitse elokuva, jossa jännitys säilyy aivan viimeiseen sekuntiin asti
 
Kotkat kuuntelevat
 
15. Mainitse elokuva, jonka soundtrackin rankkaat parhaaksi
 
Imperiumin vastaisku
 
16. Mainitse elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä
 
Trainspotting
 
17. Mainitse elokuva, jolle olet nauranut monta päivää näkemisen jälkeen
 
MP & the holy grail
 
18. Mainitse elokuva, joka on mielestäsi kaikista raa'in
 
en mie katso semmoisia
 
19. Mainitse mielestäsi paras halpabudejtti elokuva
 
jaa... no eipä tuohon Holy Grailiin paljoa rahaa käytetty
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
Tuomas
20.05.2005 09:23:27
 
 
Lukeeko näitä joku?
 
Mulla on varmaan vikaa päässä, mutta minä ainakín :)
~ Who do I have to sleep with to get a decent orgasm around here? ~
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
Juugeli
20.05.2005 09:48:09
Mulla on varmaan vikaa päässä, mutta minä ainakín :)
 
Sama vika.
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Jani The Rock
20.05.2005 09:52:37
 
 
Sama vika.
 
Ja täällä on kolmaskin valmiina kärrättäväksi hoitoon.
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1
Planetist
20.05.2005 11:11:58
Minäkin lueskelen näitä, vaikken jaksakaan vastata.
aseta jotain ihan helvetin hauskaa tähän. hymiö.
Pastilli?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)