Kitarat: soittaminen ›

Monesti oon keskellä yötä heränny soittaa, ku kelaan että riffi tai piisi unohtuu aamulla...

Mukavaa että on tuollaisia sukulaissieluja maan päällä.. löysin monia yhteneväisyyksiä noista kirjoituksista. Minun kohdallani tuo kehittyminen menee jotenkin jännästi sykäyksittäin, eli joskus menee pari kuukautta ja tuntuu että samaa kaavaa toistetaan ja sitten yhtäkkiä jossain vaiheessa tajuaa että perskules täähän sujuu paremmin kuin koskaan. Maanisdepressiivisyydestä sen verran että on noitten juttujen kelaaminen välillä aika masentavaa. Mutta silloin kannattaa ajatella että olen pieni, maapallo on vain kivenjärkäle aika-avaruudessa, maailmankaikkeus on äärettömän iso, ja se on oikeestaan aika sama mitä täällä häslää ja miten hyvin.

Mulla on hauskaa, jos jätän päivän väliin soitossa niin menee se seuraava päivä perseelleen. Riffit pyörii monesti yöllä päässä ja lähtee soitolla pois. Ja kerran kävi näinkin et joutu olemaan kolme kokonaista päivää ilman kitaraan koskemistakin, mutta siinä vaiheessa alkaa oleen niin kitaran soiton puutteessa et alkaa vaikka käymään jossain oudoissa taloissa kyseleen et onko kitaraa. Mut onneks löysin helpommalla.

Niin vielä pari lisäystä tuohon aiempaan romaaniini.
(nämä ovat taas minun mielipiteitäni)
 
Mulla on ollu jo jonkun aikaa sellanen ajattelu, että kitaristina ei pitäisi ajatella, että kuinka hyvä soittaja on muihin verrattuna, vaan kuinka hyvä on soittamaan ne asiat, jotka itse osaa.
Esim. mulla itelläni on tällanen juttu, että osaan omasta mielestäni täppäillä aikas hyvin, mutta taas nuo nopeammat sweappailut eivät ole minulle mitään hirveän läheisiä juttuja.
Enkä nyttemmin ole ajatellut, että minun pitäisi osata juuri sweapit, vaan olen ruvennut ajattelemaan, että ihan sama miten asiat soitan, kunhan saan ne soitettua hyvin, ja niin, että ne kuulostavat minulta. Tässä tuleekin juuri kitaristien erot hyvin esille. En tietenkään väitä olevani mikään virtuoosi jonka soiton tunnistaa vaikka mistä, mutta muut soittaja kaverini ovat jo huomanneet, että käytän sitä tappingia poikkeuksellisen paljon, ja bändimme keskudessa on jo muodostunut sisäpiirivitsi, että soolo ei kuulosta minulta jos siinä ei ole edes hieman paria ääntä tappingilla!
 
Joten on aivan turhaa ajatella, että minun pitäisi osata kaikki, ja pyrkiä siihen, vaan keskittyä siihen mitä osaa ja haluaa kehittää (minun tapauksessani se tapping).
 
Ja sitten se toinen juttu, toivottavasti tästä nyt ei tule hirveää haloota, mutta nyt aion esittää aika kovan väitteen:
Kitaristi ei ole kitaristi, jos hän ei nauti kitaran soitosta!!!
 
Ja vielä loppuun pitää lisätä, että kerrankin täällä on oikeasti keskustelun arvoinen aihe!!!

Niin no, kyllä minäkin kutsun itseäni kitaristiksi, vaikka joskus tulee sellaisia vitutuskohtauksia minullakin......mutta 90% riittää minullekkin....kai.........

Kitaristi ei ole kitaristi, jos hän ei nauti kitaran soitosta!!!
 
Mun mielestä tohon vois lisätä sen että siitä nauttiminen ei tarkoita sitä että soittaa 8h päivässä, tai edes joka päivä.
 
Muakin välillä suorastaan vituttaa kun en keksi yhtään mitä soittaisin. Silti tulee se kitara aina jostain vaan tempastua käteen ja rämpyteltyä jotain. Tuntuu niinku siltä että itseltä puuttuu jotain, jos ei ole kitaraa. En osaa oikeen selittää.
 
Joskus on sellasia hauskoja hetkiä, kun soittelee ja kaikki tuntuu olevan juuri niin kuin asioiden pitääkin olla. Vaikka ulkona satais, ni silti on hyvä mieli, ku on kitara. Saa ilmaistua itseään. Ilmaisukaan ei mun mielestä ole välttämättä niin sitoutunut siihen musaan ja siihen miltä se kuulostaa, vaan siihen mitä pään sisällä liikkuu. Joku hevimättö saattaa tuntua soittajasta surulliselta jos hän siihen niin asennoituu. Ja blues voi olla iloista, siis soittajan pään sisällä. Kuuntelijat eivät ehkä kyllä aina tajua soittajan pointtia, mutta mitä väliä.. Mitäköhän mä edes tällä yritän sanoa? Meneepä jaaritteluksi.
 
Niin en kuitenkaan ajattele että kitaralla olis sielu tms., mutta tavallaan se on niinku sellanen turvallinen ja (ainakin yleensä, lukuunottamatta kieliä) luotettava kaveri, johon voi aina turvautua. Jos vituttaa siitä pääsee kauheaa rytkettä, jos on surullinen soi kaihoisa blues jne. jne.
 
Nyt suihkuun, kirjailen huomenissa lisää..

Mun mielestä tohon vois lisätä sen että siitä nauttiminen ei tarkoita sitä että soittaa 8h päivässä, tai edes joka päivä.
 
Ei tietenkään ole, tuohan on aivan sama asia, kuin joku tuolla jollain muussa treadissa kirjoitti jotenkin näin, että "soittotaidolla ja rocktähteydellä ei ole mitään yhteistä", eipä tainnut mennä aivan noin, mutta tarkoitus oli ainakin sama. Harvinaisen totta tuokin, ja samaa periaatetta voi käyttää tähänkin.
 
Kyllä minäkin JOSKUS pidän sellaisen viikon tauon soittamisessa, ja sitten kun ottaa seuraavan kerran kitaran käteen, niin vau mikä fiilis...soittoa tulee aivan perkuleesti....

Soittanut olen noin 15vuotta, ja ehdottomasti paras "oivallus" mitä koskaan on tullut, oli se että rupesin laiskaksi, eli lopetin muiden kitaristien juttujen opettelemisen ja kopioimisen (voi olla että tuo liittyy tietyn "tason" saavuttamiseen soittajana), ja aloin kehittää omia kikkojani/juttujani. Eli idea on siinä että vaikka kuinka haluaa olla teknisesti loistava, niin on myös kehityttävä muullakin tasolla. Ja tässä kohtaa tulee mukaan sitten se biisien tekeminen ja tunnistettavan tyylin kehittäminen.
 
ps. olen rumpali, tai ainakin miellän itseni sellaiseksi vaikka kitaraa olenkin kauemmin soittanut :)

Soittanut olen noin 15vuotta, ja ehdottomasti paras "oivallus" mitä koskaan on tullut, oli se että rupesin laiskaksi, eli lopetin muiden kitaristien juttujen opettelemisen ja kopioimisen (voi olla että tuo liittyy tietyn "tason" saavuttamiseen soittajana), ja aloin kehittää omia kikkojani/juttujani. Eli idea on siinä että vaikka kuinka haluaa olla teknisesti loistava, niin on myös kehityttävä muullakin tasolla. Ja tässä kohtaa tulee mukaan sitten se biisien tekeminen ja tunnistettavan tyylin kehittäminen.
 
Sama homma, mutt en mä tiedä voiko sitä oikee sanoo oivallukseks tai tason saavuttamiseks. Mulla se ainaskin oli sitä, ett ei enää kiinnostanut soittaa täysin samallatavalla, ku joku muu.
Hymyilyttää, ku käy jossain musaliikkeessä ja siellä nää nuoret "tekee vaikutusta" soittamalla jonkun Megadethin ja Metallican settejä...tai jonkun ynkän biisejä. Vaan se kuuluu nuoruuteen ja onhan toi tullut itsekkin elettyä.

Kyllä minäkin JOSKUS pidän sellaisen viikon tauon soittamisessa, ja sitten kun ottaa seuraavan kerran kitaran käteen, niin vau mikä fiilis...soittoa tulee aivan perkuleesti....
 
Itse oon huomannu saman jutun itselläni! Sillon tuntuu, ett mitä tahansa tekee, ni kaikki onnistuu ja on hirvee draivi! Sitt taas jos vaikka treenaa bändin kaa perjantain, launatain, ja sunnuntain...niin viimestään sunnuntaina soitto tuntuu kyllä aikas väkinäiseltä ja turhauttavalta.
Mikähän juttu siinäkin on? Onks se joku fiilis juttu...taas? Joskus tuntuu, ett kun on tosi hyvällä päällä, ni soittokin on erittäin lennokasta...

Juuri tätä aikaisemmin tarkoitin: PYRKIKÄÄ ERILAISUUTEEN!!! Niin minä ainakin teen....... jos taas nyt lainataan otsikkoa tuolta yhdestä treadista "keneltä kitaristilta pöllitte kikkoja",
no, kyllähän vaikutteita tulee aina, mutta PALJON hienompaa on minunkin mielestäni kehitellä omia juttuja (nyt kun olen näitä omia tappiki juttujani ruvennut keksimään)...no, kyllähän se silti on totta, että paras keino oppia soittamaan kappaleita on opetella covereita.... ja kyllähän sitä soittoa kannattaa jonnin verran harjoitella ennenkuin omia juttuja rupeaa kehittelemään.......