Tämäntapainen juttu kävi tuossa vähän aikaa sitten. Kuuntelin Obituaryn Back From the Dead-levyä, jota olin viimeksi kuunnellut varmaan joskus yläasteella ollessani, ja nyt se on autossa soinut aika paljon. Hyvä matkalevy. Ja muutenkin. sormi rectumissa tästä eteenpäin | IMIK #22 |
Paradise Lostin kanssa kävi periaatteessa justiin näin. Toisaalta kyseisen bändin minulle tärkein albumi on pysynyt koko ajan lempilevyjeni joukossa mutta bändi ei. Viime vuosisadan lopussa, kun orkesteri julkaisi Host-levynsä, meikäläinen putosi kärryiltä; ei perhana Draconian Times-klassikon julkaissut yhtye voi tehdä tuommoista munatonta soopaa, sitä edellinen One Second-levy nyt oli vielä hyväksyttävissä. Meni monen monta vuotta niin, ettei bändi ollut silmissäni yhtään mitään.
Nyt sitten syksyllä kuunneltuani Draconian Timesia vaihteeksi niin tuli mieleen että mitä he nykyään tekevät ja kun kuulin tuon heidän toisiksi uusimman, Symbol of Life-albumin niin tuli semmonen nostalginen olo kun kuuli jälleen Nick Holmesin karjuvan. Ymmärsi jotenkin, että tätä on kaivannutkin ja kun musiikkikin oli reippaalla säröllä vaihteeksi varustettua niin löysin itseni "diggailemasta" aivan "kybällä." Näin sitä jälleen huomasi pyörittävänsä viien-kuuen vuojen tauon jälkeen Paradise Lostia soittimessaan ja sangen tiuhaan vielä. Nyt tämä heidän uusimpansakin on pitänyt saman tason yllä ja olen jälleen yhtyeen "fani." Elämä on kurjaa ja juuri kun nostat päätäsi paskasta, vetää piru viikatteella |
rheinone
miscage
sepeli
Moratoria
Kiviniemi