Yleistä keskustelua musiikista ›

Uuh, kyllä! (jälkipolville kerrottakoon että tällä hetkellä tuossa oli kuva muinaisesta pop-yhtyeestä!)
 
Silloin kun Bogart Company oli pinnalla ja olin pieni niin opiskelin akustisen kitaran soittoa.
 
Muistan kun Ressu käveli tuon letin kanssa paikalle kun opettelin soittoa. Silloinen kitaran opettajani kertoi kuka oli kysessä ja olin ihan ihmeissäni ja otettu kun moinen suuri stara tuli paikalle.
 
About viikko sitten näin viimeksi Ressun täällä turun keskustassa.

Nykyään tulee todella harvoin innostuttua yhtään mistään uudesta kuullusta. Viimeksi todella innostuin opethista, ja sitä ennen olen innostunut jostain varmaan jokusen 5 kesää takaperin.. Radioa en kuuntele, eikä TV:kään ole juuri tarjonnut minulle musiikkia josta pitäisin. Luotan kuitenkin siihen, että edelleen joku tekee musiikkia, joka vain odottaa että löytäisin sen. Mutta noin yleisesti, uutta saa aina mutta vanhassa vara parempi.

Silloin kun Bogart Company oli pinnalla ja olin pieni niin opiskelin akustisen kitaran soittoa.
 
Muistan kun Ressu käveli tuon letin kanssa paikalle kun opettelin soittoa. Silloinen kitaran opettajani kertoi kuka oli kysessä ja olin ihan ihmeissäni ja otettu kun moinen suuri stara tuli paikalle.
 
About viikko sitten näin viimeksi Ressun täällä turun keskustassa.
 
Mä näin Bogart C:n pari vuotta sitten comeback keikalla. Oli vähän "se taika poissa" niin sanotusti.

Mä näin Bogart C:n pari vuotta sitten comeback keikalla. Oli vähän "se taika poissa" niin sanotusti.
 
Taika? Se kun halutaan olla reippailuhenkinen gay-bändi niinkuin WHAM mut sitten ollankin nenääkaivavia heteroita pieruverkkareissa, ei ihan kulttuurit kohtaa
;-)
 
Se on tää "härmä-aspekti". Ei mikään määrä Lenitoja ja Marco Bjurströmejä tee suomalaisesta coolia wannabetä. Suomalainen on cool vain omilla ehdolillaan ja Kaurismäki-elokuvissa.
:-D

Uusiin asioihin tuppaa suhtautumaan aika varauksellisesti. Siitä ikäänkuin hakemalla hakee vikoja, että "tämä on nyt taas tämmöistä kakkaa mitä nykyään tungetaan", mutta ainakin poikkeuksellisen hyvät bändit rikkovat tuon asenteen kun vähänaikaa kuuntelee.
 
Tavallaan uuden musiikin kuulemiseen on joskus valmiudetkin vähissä, kun takaraivossa raastaa 2049 levyä tutuilta artisteilta, jotka pitää ostaa, kuunnella ja sulattaa. Ikäänkuin sekoittaa jotain ihme harmoniapyrkimyksiä. Että pitäisi hommata kaikki vanhat ensin kuntoon, ja sitten vasta katsoa uutta.
 
Mutta eihän se niin mene. Itselleni uudehkoista tuttavuuksista on lyönyt kunnolla läpi ainakin Coldplay ja Matthew Ryan.
 
Jos puhutaan ennalta tutusta artistista josta pitää, niin itselläni on tapana psyykata itseni väkisin pitämään biisistä. Jos en vuoden päästä pidä, niin hyväksyn asian katkerasti. Mutta monta kertaa kannattaa olla pitkäjänteinen, parhaat levyt aukeaa hitaasti monta kertaa.
Ja tietenkin, jos puhutaan tutusta artistista josta ei pidä, saa olla aika hyvä impakti aivoihin että viitsii kuunnella muulla tavalla kuin etsiäkseen syitä inhota kyseistä artistia lisää. Objektiivisestihan tuo ei ole reilua näiden artistien musiikkia kohtaan, mutta musiikkiin intohimoisesti suhtautuva tuppaa olemaan aika subjektiivinen.
 
Pitäisi osata olla avoimempi ja vähemmän kyyninen, mutta eihän se aina onnistu, varsinkaan kun Utopia ei toteudu - jossa kaikki omat suosikit leimataan legendoiksi jokaisessa mediassa ja musiikki josta ei pidä, leimataan paskaksi ja pahuudeksi!

Jos haluaa innostua musiikista, eikä ole aikaisemmin kuunnellut Porcupine Tree nimistä bändiä, ni oliskohan jo aika =)
 
No mut joo, kyllähän sitä aina tulee silloin tällöin törmättyä uusiin tuttavuuksiin, jotka kolahtaa kovaa. Viimeisin tällainen kohdallani taisi olla Cult of Luna..

Etkö edes esim. ystäviesi luona ollessasi kuule musiikkia, jota et ole ennen kuullut? Mistä ja miten löysit nämä bändit jotka ovat "hyväksyttäviä" mielestäsi alunperin?
 
Ei oo ystäviä.
 
Suurin osa musasta jota kuuntelen on tollasta nostalgiavoittoista kamaa. Eli ne on tuttuja jo kersa-ajoilta. Tollanen rockabillyhenkinen kama on ainoota josta viitsii hakea uusia juttuja, mutta sitähän ei kuule mistään. Levyt pitää usein ostaa pienellä riskillä. Joskus menee persiilleen, joskus tulee tehtyä löytöjä.

Juhani: Nykyään ei oikein voi välttyä kuulemasta jokapuolelta uutta musiikkia radiosta, televisiosta, netistä, taustamusiikkina julkisissa tiloissa jne.
 
Eipä. Ja se ei ole aina hyvä asia se, ainakaan ns. musiikin suurkuluttajalle. Eka kerralla hyvältä kuulostanut biisi alkaa olla yökötyksen kohde kun sen kuulee liian useasti liian lyhyen ajan sisällä.

Miten suhtaudut uuteen musiikkiin, jonka kuulet ensimmäistä kertaa?
 
Jos se tuntuu korviini kivalta, tahdon pikimmiten saada selville mistä on kyse ja jos erityisen miellyttävältä, menen ja hankin äänitteen. Jos kyseessä on teos joka ei herätä tunteita tai heränneet tunteet ovat yhdentekeviä tai etovuutta aiheuttavia, poistun paikalta tai vaihdan kanavaa.

Oletko kriittinen, meneekö musiikki toisesta korvasta ulos tai diggailetko lähes kaikkea kuulemaasi musiikkia estoitta?
 
Kriittinen pitää olla. Yleinen älämölö löytää kyllä tiensä ulos päästäni vaivatta saman tien. Eihän lähes kaikkea musiikkia voi diggailla, ei vaikka haluaisi. Nykyään neljännen kympin kolkuttaessa ovelle on ylenpalttinen innostuminen aina vain harvinaisempaa, mutta joskus kolahtaa. Yleensä kiinnostavat uutuudet kuulen radiosta, lähinnä YleX:n iltaohjelmista autoillessa. Viime vuosilta muistuu mieleen pari jysähdystä, jotka aiheuttivat levyn hankinnan yhden kuullun biisin perusteella. Toinen oli SOAD:n Chop Suey ja toinen kotimaisen Kometan I Got Hit By A Train.
 
Vasara: Biisiä pitää kuunnella pari kertaa että voin sanoa miltä se kuulostaa biisinä. Kuuntelen liikaa soittimia.
 
Tätä on joskus tullut mietittyä siltä kannalta, että onkohan tuo suurikin siunaus musiikin ystävälle, kun ei ymmärrä soiton hienoudesta, vaikeudesta tai teoriasta mitään. Joskus tuntuu että on onnekas kun voi kuunnella biisin "vain" biisinä ajatuksella "kuulostaapa hyvältä". En pysty miettimään onko tämä sointukulku käytetty jo 72 kertaa hieman eri modulaatiolla toisen tai tämän saman bändin toimesta jo aiemmin. Tai soittaako tuo rumpali nyt poikkeuksellisen kummallisia tahtilajeja ällistyttävän taitavasti. Kun biisi on hyvä, se on hyvä.
 
Useasti näkee täällä ihmisten mollaavan esityksen epävireen, soitto- tai lauluvirheen tahi vaikka soundi- tai valopoliittisten syiden vuoksi. Etenkin livetilanteiden kyseessä ollessa. Itselleni sillä ei ole väliä. Kunhan tunnistan biisin (JOS tunnen sen ennestään) ja fiilis on hyvä eikä bändi ole kännissä (silloin jo minäkin huomaan virheitä, jos itse en ole samassa jamassa ;).
 
Lätinän ydin? No, suuresti arvostamani soittoniekat ja muut musiikin monityöläiset (joiden raskaasta työstä, luomisen tuskasta ja inhimillisyydestä tiedän M.netin ansiosta nyt kuutiometrejä enemmän kuin vajaat kaksi vuotta sitten), voiko hyvä biisi olla vain hyvä biisi, vai täytyykö sen olla muutenkin moitteeton ja uusia uria aukova ennen kuin voitte tunnustaa sen kelvolliseksi?
 
Kiitos ja anteeksi :).

Huonosti!
Kun musiikkimakuni on aika äärilaidoilla: klassista ja sitten heviä..
Ja kun tvssä,radiossa tms mainonnassa kaikki musiikki on joko: poppihölöä , teknoa ,epämääräistä melua ,poppia jne.
ei semmoisesta tule kuin vihaiseksi..

Kyynisesti.
 
Ei enää jaksa raahautua uuden musan äärelle yhtä innokkaasti kuin ennen. Omia kiinnostuksen kohteitakin on kertynyt jo sen verran paljon, ettei kaverin hehkuttamiin juttuihin jaksa tarttua niin hanakasti kuin aiemmin.
 
Toisaalta, törmää sitä vieläkin ajoittain sellaisiin juttuihin, joita sattumalta bongaa radiosta, netistä tms., ja jotka tunkeutuu suoraan sisään kyselemättä. Harmi kun ei osaa radiotakaan kuunnella säännöllisesti, vaikka sieltäkin löytyis muutamia ohjelmia, joista tietäis hyvin suurella todennäköisyydellä löytävänsä itselleen uutta elämyksellistäkin musaa (juuei, yleäksät ei näitä ohjelmia tarjoa).
 
Radioon liittyen tulikin mieleen yks juttu, joka sylettää joka kerta aivan saatanasti. Joillakin radioäänillä kun on tapana jättää toisinaan biisin jälkeen kertomatta, mikä artisti (ja biisi) oli kyseessä! Itku meinaa tulla, kun on hypännyt kelkkaan kesken leikin ja melkeimpä enemmän odottaa kuulevansa esittäjän nimen saadakseen lisää, kuin kuulla kappaleen loppuun. No, ehkä sen hetken taikakin, joka siihen biisin sillä hetkellä liittyy, on katoavaista, mutta uituttaa tuollainen silti, joka kerta.

Suhtaudun kyllä usein aika positiivisesti "uuteen" musaan. Hyviä biisejä tuntuu olevan aina suunnilleen sama määrä soitossa vuodesta toiseen. Paljon tulee hyviä fiiliksiä mitä kummallisimmista jutuista...viimeks kun ajoin duunista tuli groovelta joku suomihiphop-ohjelma ja siinä oli paljon tuoretta ja röyhkeääkin asennetta ja makeita biisejä. Mulle on aika vieras ajatus että olisi vain yksi oma juttu. Monesta listabiisistäkin diggaan.

Mun mielestä pahinta olisi jämähtää johonkin menneisiin juttuihin sellasella asenteella että "ennen oli kaikki paljon paremmin"...

Paljon bongailen minulle uusia, vanhoja bändejä. Tälläkin hetkellä löytyy paljon yhtyeitä, johon pitäisi tutustua syvemmin, esim. White Stripes & A Perfect Circle. Äsken löysin Toolin ja Pearl Jamin, ja sen verran kovaa kamaa on että molempien koko tuotanto hyllyäni ennen pitkää koristaa. Täysin uudesta musiikista harvemmin mitään löydän, viimeeksi varmaan Stam1na ja Damn Seagulls valloittivat. Otsikon kysymykseen vastaisin notta avoimin mielin, mutta Voicea katsoessa kyllä itkettää.

Suhtaudun uuteen musiikkiin lähtökohtaisesti uteliaasti. En kuitenkaan jaksa kuunnella paljon musiikkia ihan duuninkin takia, joka vaatii ajattelua ja siksi kuuntelen 1-2 levyä päivässä. Voittopuolisesti nuo levyt ovat sellaisia, joita en ole ennen kertaakaan kuullut. Vanhoja levyjäni ehdin kuunnella vain harvoin (usein dj-keikoilla tai illanistujaisissa).
 
Edit. Niin, radiota kuuntelen erittäin harvoin ja lähinnä se rajoittuu satunnaiseen Radio Helsinkiin ja Yle Q:n Kitaramaa, jota olen kyllä yrittänyt seurata.
 
Suhtaudun levyihin kriittisesti, koska olen kriitikko.

Miten suhtaudut uuteen musiikkiin, jonka kuulet ensimmäistä kertaa?
 
Mihin musiikkiin!?
 
:D

Aika avoimesti. Olen tavallaan oppinut kuuntelemaan uudestaan musiikkia punttisalilla riehuessa. Aika usein tulee kuitenkin mieleen, että onpas aika laskelmoitua kaupallista tavaraa.. Ainoa poikkeus avoimuuteen on (suomi)räppi, jos sitä tulee niin radio menee kiinni. On hyvä olla avoin, mutta kaikkea ei sentään tarvitse sietää.

Radiosta kuuntelen lähinnä Ylen1 joskus harvoin Groovea, Näköradiosta katson vain dokkarit ja uutiset, eli erittäin vähissä se uuden musiikin kuuntelu on. Oikeastaan ainoa avoin ikkuna tällä hetkellä on noi projekti.liven keikat joissa huseeraan. Baarikeikoille ei jaksa lähteä savustumaan ja jäähallissa seistessä tulee selkä kipeäksi.
 
Eli kyllä kohtuu vaikea on suhtautua mitenkään. Kuuntelen täällä yksin näitä wanhoja vinyylejäni lähinnä.

Uusi musiikki, jota kuulen vaikken tahtoisi (radiomusiikki yleensä...) aiheuttaa yleensä reaktion: Jahas, taas tällaista shittiä. Harvoin radiomusiikki sävähdyttää.
 
Uusi musiikki, johon tutustun vapaaehtoisesti (samanhenkisten ihmisten suosittelema musiikki) yleensä jää tarkempaan kuunteluun ja analysointiin, jos heti tulee sellainen "Vau mikä meno"/"Sepäs kuulosti hyvältä". Tähän riittää mukaansatempaava aloitus, pari kovaa riffiä tai juuri tuo meno/groove.

En diggaile pahemmin uutta musiikkia.
Jos nyt taustalla soi niin en hirtä sen soittajaa mutta...
Mieli lepää 80-luvun musiikissa!

Uusiin asioihin tuppaa suhtautumaan aika varauksellisesti. Siitä ikäänkuin hakemalla hakee vikoja, että "tämä on nyt taas tämmöistä kakkaa mitä nykyään tungetaan", mutta ainakin poikkeuksellisen hyvät bändit rikkovat tuon asenteen kun vähänaikaa kuuntelee ...
 
Hyvin samanlaista on suhtautuminen myös täällä. Kaveritkin huomauttelevat, kun olen niin kriittinen kaikkea kohtaan. En minä tahallani, aina haluaisi löytää uusia hyviä bändejä, mutta luulen, että ongelma on siinä, että odotan musiikin olevan jotain, mitä se ei sitten tietenkään ole. Ja tällä asenteella ei uusia hyviä löydy. Väkisin ne yleensä tulee jos on tullakseen, eli kavereilla ja kotona tyttöystävän ansiosta kuulee jotain bändiä oksennukseen asti, ja jossain vaiheessa se alkaa kuulostaa hyvältä, tai sitten ei. Yleensä ei.